...

LAIHIAN SEURAKUNNAN PÄIVÄKERHOTYÖN HISTORIA

by user

on
Category: Documents
1

views

Report

Comments

Transcript

LAIHIAN SEURAKUNNAN PÄIVÄKERHOTYÖN HISTORIA
LAIHIAN SEURAKUNNAN PÄIVÄKERHOTYÖN HISTORIA
Eero Piekkari
Opinnäytetyö kevät 2012
Diakonia-ammattikorkeakoulu
Diak Etelä, Järvenpää
Sosiaalialan koulutusohjelma
Kristillisen lapsi- ja nuorisotyön suuntautumisvaihtoehto
Sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyönohjaajan virkakelpoisuus + lastentarhanopettajan virkakelpoisuus
TIIVISTELMÄ
Eero Piekkari. Laihian seurakunnan päiväkerhotyön historia. DIAK Etelä, Järvenpää, Kevät 2012, 64 s., 1 liite.
Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Järvenpää. Sosiaalialan koulutusohjelma. Kristillisen lapsi- ja nuorisotyön suuntautumisvaihtoehto, sosionomi
(AMK) + kirkon nuorisotyönohjaajan virkakelpoisuus + lastentarhanopettajan
virkakelpoisuus.
Työn tavoitteena oli kirjoittaa historiikki Laihian seurakunnalle. Historiikki on
Laihian seurakunnan päiväkerhotyöstä ja se alkaa päiväkerhotyön perustamisesta ja jatkuu vuoden 2011 loppuun. Idea työhön tuli Laihian seurakunnalta
tulleen pyynnön kautta. Historiikki on tarkoitettu kaikkien luettavaksi ja se tehtiin
julkaistavaksi Laihian seurakunnan päiväkerhotyön 40-vuotisjuhlille.
Historiikki pitää sisällään päiväkerhotyön perustamisvaiheen ja sen kokemat
muutokset, haasteet ja onnistumiset. Historiikki kuvaa tarkasti päiväkerhotyössä
tapahtuneet muutokset tiloissa, työntekijöissä, kävijämäärissä ja tapahtumissa
sekä se pitää sisällään kronikalle ominaisia muistelmia tapahtuneista kohtaamisista päiväkerhoissa. Historiikki on kirjoitettu käyttäen Laihian seurakunnan toimintakertomuksia, lapsityön johtokunnan pöytäkirjoja ja lehtiartikkeleita päiväkerhosta sekä haastattelemalla eläkkeellä olevia seurakunnan työntekijöitä ja
nykyisiä lastenohjaajia.
Opinnäytetyö koostuu teoriaosuudesta, historiikin valmistumisesta sekä historiikista. Teoriaosuudessa käsitellään päiväkerhotyö ja lastenohjaaja käsitettä sekä
niiden historiaa. Teoriaosuudessa kerrotaan myös varhaiskasvatuksesta, leikkiiästä ja historiikista sekä esitellään myös työssä käytetyt tutkimusmenetelmät.
Avainsanat: varhaiskasvatus, päiväkerhotyö, lastenohjaaja, leikki-ikä, historiikki,
kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä, historiantutkimus, teemahaastattelu
ABSTRACT
Eero Piekkari. History of children’s clubs in Laihia congregation, Järvenpää,
Spring 2012, 64 p., 1 appendix. Language: Finnish. Järvenpää, Spring 2012.
Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services,
Option in Christian Youth Work and Education. Degree: Bachelor of Social Services.
The aim of this study was to create a history for Laihia congregation. The history is about children’s clubs of Laihia congregation and it starts from founding the
children´s clubs and it continues to the end of 2011. The idea of this work came
through a request from Laihia congregation. The history is intended for everyone to read and it was made to be published in Laihia congregation children’s
clubs 40th Anniversary celebrations.
The history includes the founding of children’s clubs and the changes, challenges and successes it has experienced. The history accurately reflects the changes that have happened in the premises, the employees and the visitors in
events and it includes the memoirs of encounters that have occurred in children’s clubs. The history is written by using the Laihia congregation activity reports, minutes of the board of child work and journal articles on children’s clubs
and also by interviewing retired church workers and current children´s instructors.
The thesis consists of the theoretical part, writing of the history and the history
itself. The theoretical part deals the concept of the children’s clubs and children´s instructors as well as their history. The theoretical part explains the early
childhood education, pre-school age and history and it also presents the research methods of the thesis.
Key words: early childhood education, children’s club, children´s instructor, preschool age, history, qualitative research method, historical research, theme interview
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ..................................................................................................... 5
2 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT .................................................................. 7
2.1 Varhaiskasvatus ........................................................................................ 7
2.2 Päiväkerhotyö ............................................................................................ 9
2.3 Lastenohjaaja .......................................................................................... 12
2.4 Leikki-ikä ................................................................................................. 15
2.5 Historiikki ................................................................................................. 17
3 TOIMINTAYMPÄRISTÖ ................................................................................. 19
4 TUTKIMUSMENETELMÄT ............................................................................ 21
4.1 Kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä .......................................................... 21
4.2 Historiantutkimus ..................................................................................... 21
4.3 Teemahaastattelu .................................................................................... 23
5 HISTORIIKIN KIRJOITTAMINEN................................................................... 24
5.1 Tiedon hankinta ja valmistelu .................................................................. 24
5.2 Kirjoitusprosessi ...................................................................................... 26
5.3 Katsaus historiaan ................................................................................... 28
6 POHDINTA .................................................................................................... 33
LÄHTEET .......................................................................................................... 36
LIITTEET .......................................................................................................... 38
LIITE 1. HISTORIIKKI
1 JOHDANTO
Historialliset kirjoitukset ovat olleet ihmisten tapa ylläpitää tietoutta jo tuhansia
vuosia. Siksi nykyisinkin on tärkeää kirjoittaa ylös kaikki mahdollinen historia.
Historian tarkoitus ei ole vain kertoa, mitä joskus on tapahtunut, vaan sitä voidaan käyttää apuna tulevaisuuden kehittämisessä.
Opinnäytetyön taustana oli Laihian seurakunnalta tullut pyyntö saada opiskelija
kirjoittamaan seurakunnan päiväkerhotyön historia yhdeksi teokseksi. Työn
valmistumiseen annettiin ajankohdaksi maaliskuu 2012. Tällöin työ olisi valmiina
kesällä 2012 järjestettävään päiväkerhotyön 40-vuotis juhlaan. Opinnäytetyöni
on kaksiosainen. Siihen kuuluu teoreettinen osuus, joka keskittyy työn viitekehykseen, työalan historiaan sekä työn tutkimusmenetelmiin. Toinen osa koostuu
produktiosta, joka on Laihian seurakunnan päiväkehotyön historiikki.
Historiikin tarkoituksena oli kuvata Laihian seurakunnan päiväkerhotyötä koskevat vaiheet sen perustamisesta lähtien. Tietojen kerääminen tapahtui haastattelemalla työntekijöitä, etsimällä tietoa toimintakertomuksista, pöytäkirjoista sekä
lehdistä ja lukemalla aikaisempia historiasta kirjoitettuja teoksia. Aiheen rajaus
oli hyvin selkeä alusta alkaen, koska työssä piti kuvata päiväkerhotyön historian
kaikki merkittävät vaiheet. Tavoitteena oli antaa selkeä kuva päiväkerhotyön
vaiheista jokaiselle lukijalle. Päiväkerhotyötä on tehty Laihian seurakunnassa 40
vuotta ja se mainitaan vuonna 2004 valmistuneessa Laihian seurakunnan historiateoksessa. Tämän historiikin tarkoitus on tutkia päiväkerhotyötä syvemmin ja
antaa tulevaisuuden työntekijöille ja vanhemmille tietoa tulevaisuutta varten.
Laihian seurakunnan päiväkerhotyö on kokenut alkamisestaan asti paljon muutoksia ja sen on täytynyt muokata toimintaansa. Haasteita päiväkerhotyölle ovat
luoneet uusien kerhomuotojen tuleminen ja vanhojen poistuminen, vanhojen
työntekijöiden eläkkeelle siirtyminen, 1990-luvulla puhjennut lama ja sen tuomat
resurssileikkaukset, viranhaltijoiden vaihtuvuus sekä kirkon aseman heikentyminen. Historiikissa on kuvailtu näitä vaiheita sekä se pitää sisällään myös kronikalle ominaisia piirteitä luoden lukijalle mielikuvan tehtävästä työstä.
6
Opinnäytetyöni on tehty yhteistyössä Laihian seurakunnan nykyisten työntekijöiden, eläkkeellä olevien työntekijöiden ja Diakonia-ammattikorkeakoulun
kanssa. Opinnäytetyöni käsittelee aihetta sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka
ei tunne aihetta aikaisemmin. Työni antaa pohjatiedot varhaiskasvatuksesta ja
tarkan kuvan päiväkerhotyön vaiheista yleisesti sekä paikallisesti Laihian seurakunnassa.
7
2 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT
2.1 Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan alle kouluikäisten lasten kasvattamista. Tarkoituksena on tukea lapsen kehitystä tasapainoisesti ja vaikuttaa lapsen kasvuolosuhteisiin niin, että ne olisivat mahdollisimman laadukkaat. Varhaiskasvatuksesta voidaan puhua silloin, kun lapsen ja aikuisen välillä vallitsee kasvatuksellinen vuorovaikutussuhde. Tällaista voidaan havaita erilaisissa päivähoidon
muodoissa, kolmannen sektorin tuottamissa palveluissa sekä lasten omassa
kodissa. Kasvatustilanteet ovat joko suunniteltua toimintaa, jonkinlaisia tukitoimia tai sitten vain arkisia tilanteita, joissa vuorovaikutuksella on jonkinlainen
kasvatuksellinen merkitys. (Isoaho 2010, 8.) Lapsen kasvatuksesta on vastuussa ensisijaisesti vanhemmat. Yhteiskunnan tuomien kasvatuspalvelujen tulee
tukea vanhempien kotikasvatusta. Keskeinen lähtökohta on käydä suunnitelmallista ja tavoitteellista vuorovaikutusta, joka keskittyy leikin kautta toimimiseen. Yhteiskunnan tarjoamissa varhaiskasvatuspalveluissa tulee työntekijöiden
omata kokonaisvaltainen käsitys lapsen kehityksestä sekä kasvusta. (Sosiaalija terveysvirasto 2002, 9.)
Seurakuntien tekemä lapsityö lasketaan myös varhaiskasvatukseksi. Se on
suunnattu alle kouluikäisiin lapsiin. Päiväkerhotyö, lasten kanssa toteutettavat
leirit ja seurakunnan päivähoito ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten seurakunnassa toteutetaan varhaiskasvatusta. Seurakunnan toteuttama varhaiskasvatus
luetaan kolmannen sektorin tuottamiin palveluihin. Seurakunnan varhaiskasvatuksessa on kristillinen näkökulma ja siksi sitä kutsutaan kristilliseksi kasvatukseksi. Toiminnassa seurataan kirkon perustehtävää ja Raamatun sanomaa.
Kristillisessä kasvatuksessa lapsia tuetaan kasvamaan tasapainoisesti sosiaalisiksi persooniksi, jotka ovat fyysisesti ja psyykkisesti terveitä. Hengellisyys on
kuitenkin erottava tekijä, kun verrataan muihin varhaiskasvatuksen toteuttajiin.
Kaikissa varhaiskasvatuksen muodoissa hengellisyyttä käsitellään, mutta seurakunnassa sitä luonnollisesti painotetaan enemmän ja se sisällytetään arkeen.
8
Jumala suhde pyritään alusta asti rakentamaan vahvaksi ja sellaiseksi, että sitä
osaisi päivittäin hoitaa. (Isoaho 2010, 8.)
Kristillisessä kasvatuksessa halutaan ohjata lapsi hyvään elämään, joka noudattaa Raamatun opetuksia sekä toimii yhteiskunnassa toimivana jäsenenä.
Kristillisen kasvatuksen toimintamuotoja ovat pyhäkoulu, erilaiset kerhot, musiikki- ja kuorotoiminta, leiritoiminta sekä erilaiset tapahtumat, joita voidaan järjestää seurakunnassa tai sen ulkopuolella. Kasvatustyötä tehdään seurakuntalaisten lasten kanssa, mutta myös kirkkoon kuulumattomien lasten kanssa.
Vanhempien läsnäolo kasvatuksessa on tärkeää, joten siksi varhaiskasvatuksen toteuttamisessa täytyy aina toimia kasvatuskumppanuussuhde vanhempien
kanssa. Vanhemmat tai lapsen muut huoltajat ovat kuitenkin aina ensisijaisesti
vastuussa lapsesta ja hänelle toteutettavasta kasvatuksesta. (Isoaho 2010, 8.)
Kristillinen varhaiskasvatus luetaan seurakunnassa lastenohjaajien, lapsityönohjaajien ja lapsi- ja perhetyön pappien työksi. Ohjaava sisältö tulee varhaiskasvatuksen näkökulmasta katsotusta kristillisestä kasvatuksesta. Jokaisen
työntekijän yksilöllinen kasvatusajattelu ja kristilliset arvot tulevat työssä näkyviin. (Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisryhmä 2008, 11.)
Seurakunnalla kasvatuksen toteuttamisessa on osittain myös tuloksellisia tavoitteita, koska seurakunnan tulee pystyä jatkamaan omaa toimintaansa ja sen
mahdollistaminen vaatii seurakuntalaisia. Kasvatuksessa pyritään siis siirtämään kulttuuriperintöä seuraavalle sukupolvelle. Kristillisessä kasvatuksessa ei
tarkoituksena ole vain kasvattaa lasta uskoon, vaan kasvattaa lasta uskonnon
avulla. Käyttämällä erilaisia opetuksia ja uskon vertauskuvia pyritään saamaan
lapsi tiedostamaan oman toimintansa vaikutukset ja samoin lasta yritetään saada tutkimaan omaa minäkuvaansa. Kristillisessä kasvatuksessa on aina selkeästi kasvattaja ja kasvatettava, jotka toimivat vuorovaikutuksessa, mutta on tilanteita, joissa he toimivat yhdessä kasvajina. Kasvatuksen luonne tulee suoraan kirkolta ja sen arvoista. Kirkon oma olemus ja tehtävä määrittelevät toiminnan tavoitteet kasvatuksellisten tavoitteiden lisäksi. Kasvatus on siis kirkon tunnustukseen sitoutuvaa seurakunnan varhaiskasvatuksessa. (Tamminen, Vermasvuori, Niemi & Kontula 1987, 10–13.)
9
2.2 Päiväkerhotyö
Päiväkerhoissa ikäryhmä vaihtelee seurakunnittain, mutta useimmiten kerhon
voi aloittaa, kun on täyttänyt kolme vuotta. Kerhot loppuvat viimeistään, kun
kouluikä on saavutettu. Päiväkerhotoiminta sisältää paljon erilaista toimintaa ja
puuhaa. Yhdessäolon tärkeyttä painotetaan monissa seurakunnissa sekä kokonaisvaltaisen kasvatuksen tukemista. Kerhoissa leikitään, lauletaan, askarrellaan, pelataan ja pidetään satuhetkiä. Mielestäni päiväkerho on sosiaalisen
kasvun kannalta lapselle hyvä kontakti. Kerhossa voi tavata uusia ystäviä ja
siellä on mahdollisuus päästä opettelemaan yhdessä olemisen taitoja. Lastenohjaajat valvovat kerhoja ja tukevat lapsen oppimista ja kehittymistä.
On vaikeaa sanoa, koska päiväkerhotoiminta on alkanut. Alussa toimintaa ei
ollut määritelty työmuodoksi, vaan sitä oli siellä, missä sitä tarvittiin. Toimintaa
on ensin ollut suurissa kaupungeissa, joista se on sitten levinnyt pienempiin.
Päiväkerhotyö on saanut alkunsa siitä, että vanhemmat ovat toivoneet lapsillensa jotain mielekästä tekemistä. Kaupunkilaistuminen on ollut yksi syy toiminnan
alkamiseen, koska perheet ovat muuttaneet kaupunkiin ja kaikille lapsille ei ole
pystytty tarjoamaan mahdollisuutta osallistua päivähoitoon. Apua siis pyydettiin
kirkolta. Tällöin kirkko tarjosi perheille apua järjestämällä päiväkerhoja. (Wennermark & Alopaeus – Karhunen 2004, 17.)
Yksi vanhimmista päiväkerhoista on aloittanut Turussa. Vuonna 1945 tuomiokirkkoseurakunnassa aloitettiin leikkikoulu. Toive tällaiseen toimintaan oli tullut
lasten vanhemmilta. Silloinen rovasti Väinö E. Hyvönen alkoi viedä asiaa
eteenpäin, jolloin leikkikenttätoiminta määriteltiin yhdeksi työtehtäväksi tyttötyön
alle. Näin monet äidit saivat tarpeellista apua lastensa kasvattamiseen. (Ahteenmäki–Pelkonen, Alopaeus–Karhunen, Porio & Suuronen 1986, 10.)
Tampereella aloitettiin vuonna 1949 kokeiluluontoisesti päiväkerhotoiminta ja
vuotta myöhemmin se virallistettiin vakituiseksi toiminnaksi. Silloin työtä pidettiin
kotien auttamisena sekä diakoniana. Työtä tekivät diakonissat ja tyttötyönohjaajat. Osallistujamäärät kerhossa olivat heti suuret. Ensimmäisenä vuonna kerholaisia oli 200 ja heidän kanssaan toimi kuusi ohjaajaa. Pian alettiin huomata,
10
että päiväkerhotyö ei palvele ainoastaan koteja ja lapsia virikkeellisenä toimintana, vaan se on hyvä mahdollisuus antaa kasteopetusta. Tavoitteeksi tuli opettaa Jeesuksesta, antaa mahdollisuus eri toimintojen avulla älylliseen kehitykseen sekä opettaa lapsia toimimaan ryhmän jäseninä. Kotien auttaminen otti
askeleen eteenpäin, kun alettiin järjestää vanhempainiltoja ja äitikerhoja. Vanhempainilloissa oli mahdollisuus keskustella kasvatukseen liittyvistä kysymyksistä ja saada tukea kasvatukseen asiantuntijoilta. Päiväkerhotoiminnan kasvaessa haluttiin alkaa huomioida muut ryhmät, jotka olivat vielä toiminnan ulkopuolella. Toimintaa haluttiin laajentaa koskemaan erilaisia lapsiryhmiä. Ensimmäisenä järjestettiin kerhoja kuulovammaisille ja seuraavaksi kehitysvammaisille. Kerhot eivät kuitenkaan jääneet päiväkerhotyön piiriin, vaan niille muotoutui
myöhemmässä vaiheessa omat työmuodot seurakunnassa. Näillä kerhoilla oli
kuitenkin tärkeä merkitys päiväkerhojen luonteelle. Päiväkerhoissa halutaan
auttaa kaikkia lapsia, vaikka heillä olisi vaikeuksia. Erilaiset vaikeudet tulee
huomioida ja lapsia pyrittiin ohjaamaan tarvittavan alan asiantuntijoille. (Ahteenmäki–Pelkonen ym. 1986, 10–11.)
Helsingissä päiväkerhotoiminta alkoi vuonna 1952. Ensimmäinen kokoontuminen järjestettiin Suurkirkon seurakuntakodissa. Vastaavaksi työntekijäksi ryhtyi
lehtori Katri Ruusuvaara. Pääpaino uskonnollisissa asioissa oli turvallisuus.
Vasta vuonna 1962 kirkkovaltuustossa päätettiin, että päiväkerhotoiminta on
seurakunnallista toimintaa. Helsingissä lasten vanhemmat olivat toiminnassa
aktiivisesti läsnä kehittäen toimintaa paremmaksi. Näin yhteys vanhempiin pysyi
luontevana ja myönteisenä. Päiväkerhotyö on alkanut suurissa kaupungeissa,
joista se on laajentunut pienempiin kaupunkeihin. Voidaan sanoa, että 1960luvulla päiväkerhot alkoivat olla yleisiä koko maassa. (Ahteenmäki–Pelkonen
ym. 1986, 11–12.)
Vuonna 1966 Suomen Pyhäkouluyhdistys asetti päiväkerhotoimikunnan. Toimikunnan ensimmäisenä tehtävän oli kartoittaa päiväkerhotoiminnan tarpeet ja
luoda yleiskuva siitä, mitä päiväkerhotoiminta on. Tähän asti toimintaa on ollut
vaikea määritellä ja se on ollut hyvin monimuotoista. Siitä kertoo sen eri nimitykset eri alueilla. Jossain toimintaa sanotaan päiväkerhoksi tai leikkikouluksi,
jossain taas nappulakerhoksi. Toimikunta teki kyselyn seurakunnille. Se osoitti
11
työntekijöiden koulutuksen ja kerhotilojen olevan hyvin erilaisia. Suosituimmaksi
toiminnaksi kerhoissa todettiin laulaminen, leikkiminen ja askarteleminen. Kerhoissa toteutettava uskonnollinen kasvatus oli hyvin vaihtelevaa. Toisissa kerhoissa se oli säännöllinen 15 minuutin hartaushetki ja toisissa satunnaista keskustelua. Kysely johti siihen, että Suomen Pyhäkouluyhdistys alkoi valmistaa
materiaalia päiväkerhotoiminnalle. Myös Kristillisen kasvatuksen keskuksessa
oli huomattu päiväkerhojen mahdollisuudet. Kristillisen kasvatuksen keskuksen
toimikunta laati muistion, jossa käsiteltiin kirkon kasvatustyön tarpeita. Tässä
muistiossa päiväkerhot oli liitetty pyhäkoulutyöhön, joka tarkoitti sitä, että se
kuului otsikon ”Kirkon oma kasvatustyö” alle. Kristillisen kasvatuksen keskus oli
sitä mieltä, että päiväkerhoja tulisi käyttää hyväksi kotien tukemisessa kristillisessä kasvatuksessa. (Ahteenmäki–Pelkonen ym. 1986, 12.)
Vuonna 1967 Seurakuntaopistolla Järvenpäässä järjestettiin ensimmäinen kerran neuvottelukokous, jossa käsiteltiin seurakunnan päiväkerhotyötä ja lastentarhatoimintaa. Kokouksessa olivat mukana Kristillisen kasvatuksen keskus,
Suomen Pyhäkouluyhdistys ja Suomen Lastentarhanopettajaliitto, sekä lisäksi
edustajia sosiaaliministeriöstä, koululaitoksesta, hiippakunnista ja eri seurakunnista. Päiväkerhotyön historian kannalta tämä neuvottelukokous oli hyvin merkittävä, koska paikalla oli paljon alan asiantuntijoita ja toiminnan kysymyksiä
voitiin pohtia ääneen. Kokouksessa ehdotettiin, että päiväkerhotoiminta lisättäisiin osaksi kirkon kasvatustyötä. Toiminta haluttiin kehittää pysyväksi osaksi
seurakunnan toimintaa, joka ei kuitenkaan kilpailisi muiden toimintamuotojen
kanssa. Päiväkerhotoiminnasta tehtiin ensimmäiset tarkat tilastoinnit samana
vuonna. Toimintaa järjestäviä seurakuntia oli 188 ja lapsia kerhoissa kävi
24640. Keskimäärin laskettiin, että lapsia jokaisessa kaupunkiryhmässä oli noin
28 ja maalaisryhmissä 32. (Ahteenmäki–Pelkonen ym. 1986, 13.)
Järvenpäässä järjestetty neuvottelukokous johti siihen, että vuonna 1968 kokoontui laajennettu piispainkokous, jossa päiväkerhotyön kehittäminen ja ohjaaminen uskottiin Suomen Pyhäkouluyhdistykselle ja Finlands Svenska Söndagsskolförbundille. Piispainkokous kehotti heitä tekemään yhteistyötä suunnittelun ja opetussuunnitelman laatimisessa Kristillisen kasvatuksen keskuksen
kanssa. Suomen Pyhäkouluyhdistys perusti päiväkerhotoimintaa varten koulu-
12
tusohjaajan toimen ja työ uskottiin lehtori Anja Poriolle. (Ahteenmäki–Pelkonen
ym. 1986, 13.)
Kirkon kasvatusasiainkeskus hyväksyi vuonna 1971 malliohjesäännön päiväkerhotoiminnalle. Päiväkerhon ikäryhmäksi määriteltiin 4–7 -vuotiaat ja suurimmaksi ryhmäkooksi asetettiin 20 lasta. Tavallisesti ryhmä sai kokoontua kaksi
kertaa viikossa ja kerho sai kestää kolme tuntia kerrallaan. (Hänninen & Valli
1986, 153.)
Piispainkokouksessa vuonna 1975 hyväksyttiin päiväkerhotyölle tavoitteet. Tällöin päiväkerho on lisätty seurakunnan keskeiseksi työmuodoksi. Tämän lisäksi
se antaa kristillistä kasvatusta ja kasteopetusta. Toiminnan tarkoituksena on
myös antaa lapsien vanhemmille tukea kasvatustehtävässään. Jotta kasteopetusta voidaan toteuttaa alle kouluikäisen lapsen kanssa, tulee ottaa huomioon
toimintaa suunnitellessa lapsen tarpeet ja kyvyt. Työmuoto on saanut luonteensa jo hyvin alkuvaiheessa, kun erityiskerhot olivat yleisempiä. Tästä muodostui
perusperiaatteeksi tahto auttaa kaikkia lapsia. Toiminnassa on kyse vuorovaikutuksesta. Lapsi ja lastenohjaaja ovat kerhojen ajan monia tunteja yhdessä ja se
tarkoittaa, että lapsen tarpeet täytyy pystyä ottamaan laaja-alaisesti huomioon.
Toiminnan erilaisten muotojen täytyy välittää lapsille kristillistä sanomaa. (Wennermark & Alopaeus – Karhunen 2004, 20–21.)
2.3 Lastenohjaaja
Lastenohjaajalla tarkoitetaan henkilöä, joka on suorittanut lapsi- ja perhetyön
perustutkinnon tai sitä aikaisemman tutkinnon. Tutkinto on toisen asteen ammatillinen koulutus, joka edustaa humanistista ja kasvatuksellista alaa. Piispainkokouksessa on päätetty, että tällä tutkinnolla on mahdollista työskennellä kirkon
päiväkerhoissa ja muissa lastenohjaajan tehtävissä. Lastenohjaajakoulutusta
järjestää tällä hetkellä Jaakkiman kristillinen opisto, Jyväskylän kristillinen opisto, Seurakuntaopisto, Kalajoen kristillinen opisto, Kaustisen evankelinen kansanopisto, Kristliga folkhögskolan i Nykarleby, Lahden diakonian instituutti, Lapuan kristillinen opisto, Portaanpään kristillinen kansanopisto, Sisälähetysseu-
13
ran oppilaitos, Turun kristillinen opisto ja Ylitornion kristillinen kansanopisto.
(Suomen evankelis-luterilainen kirkko i.a.)
Lastenohjaajan perustehtävä on tukea lapsen ja perheen kasvua kirkossa ja
yhteiskunnassa. Kasvatuksessa pyrkimyksenä on osallistaa lapsi yhteiskuntaan
ja omaan kulttuuriin sekä edistää lapsen hyvinvointia. Seurakunnassa työskennellessä lastenohjaajan tulee tukea lapsen ja hänen perheensä kristillistä kasvatusta. Lastenohjaajan työ on huolenpitoa, ohjausta, kasvatusta ja hoitoa. Lastenohjaajien tulee luoda hyvät suhteet vanhempiin edistämällä kasvatuskumppanuutta sekä tehdä yhteistyötä muiden lasta hoitavien tahojen kanssa, kuten
päivähoito ja koulu. (Kirkon lastenohjaajat ry i.a.)
Suomen Pyhäkouluyhdistys alkoi 1960-luvulla järjestää koulutusta lastenohjaajille. Halukkaille järjestettiin paljon erilaisia koulutuksia ja osanotto niihin oli odotettua suurempi. Myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjesti paljon erilaisia
lapsia koskevia kursseja, jotka olivat suosittuja. (Ahteenmäki–Pelkonen ym.
1986, 12.)
Lastenohjaajakoulutus laajeni vuonna 1969. Suomen Raamattuopistossa, joka
sijaitsee Kauniaisissa, aloitettiin pidempi kahden kuukauden kurssi. Aikaisemmat lastenohjaajakoulutukset olivat kestäneet muutaman päivän. Kurssia johti
Lehtori Kirsti Ijäs. Tärkein teema kurssilla oli Raamatun tunteminen. Samana
vuonna järjestettiin laajennettu piispainkokous, jossa hyväksyttiin toiminnanohjaajien pätevyysvaatimukset ja koulutussuunnitelma. Suomen Kirkon Seurakuntaopisto sai tehtäväkseen järjestää toiminnanohjaajakurssin. Ensimmäinen toiminnanohjaaja kurssi järjestettiin vuotta myöhemmin Suomen Kirkon Seurakuntaopiston Säätiön Pyhäkouluopistossa. Lehtori Hanna - Liisa Ranta toimi kurssin vetäjänä. (Ahteenmäki–Pelkonen ym. 1986, 13–15.)
Kirkon kasvatusasiain keskus hyväksyi päiväkerhojen työntekijöiden koulutukseen liittyvät tarkennukset vuonna 1971. Päiväkerhojen lastenohjaajien tulisi
suorittaa kolmen kuukauden kurssi ollakseen päteviä työskentelemään. Päiväkerhojen toiminnanohjaajille alettiin järjestää myös kolme kuukautta kestävää
koulutusta. Kursseille oli mahdollista päästä, jos oli aikaisemmin suorittanut las-
14
tentarhanopettajan, nuoriso-ohjaajan tai sosiaalikasvattajan tutkinnon. Viitenä
päivänä viikossa kerhoa pitäviltä lastenohjaajilta vaadittiin sama kolmen kuukauden kurssi kuin toiminnanohjaajilta. (Hänninen & Valli 1986 153.)
Vuonna 1975 piispainkokous käsitteli toiminnanohjaajankoulutusta ja lastenohjaajakoulutusta. Molemmat koulutukset tarkistettiin ja toiminnanohjaajien koulutus hyväksyttiin 450 tuntisena ja lastenohjaajien koulutus 500 tuntisena. Samoin
hyväksyttiin neljä 80 tunnin pituista täydennyskoulutusta. Koulutuksien aihepiirit
olivat raamattutieto ja päiväkerhon hartaushetket, ihmissuhteet päiväkerhotyössä, lapsen kasvu ja uskonnollinen kehitys sekä luova kokonaisilmaisu. Vuotta
myöhemmin annettiin piispainkokouksen taholta uudet ohjeet lastenohjaajakoulutukseen hakeutumisesta. (Ahteenmäki–Pelkonen ym. 1986, 15–16.)
Vuonna 1980 piispainkokouksessa tarkistettiin seurakunnan päiväkerhon lastenohjaajakurssin koulutussuunnitelma ja jatkokoulutussuunnitelma. Lastenohjaajille tarkoitettu täydennyskoulutus annettiin hiippakuntien tehtäväksi. Koulutussuunnitelman tarkistukseen päädyttiin, koska päiväkerhotyö oli vakiintunut
seurakunnissa ja koulutuskokemukset olivat lisääntyneet. Seurakunnissa oli
syntynyt uusia kerhomuotoja, jotka vaativat kouluttautumista. Yksi vaikuttava
tekijä koulutussuunnitelman tarkistamiseen oli ilmapiirin muuttuminen. Seurakunnissa haluttiin päästä eroon työmuotokeskeisyydestä, joka korvattaisiin ikäryhmäkeskeisyydellä. Kirkon kasvatustoiminnan kokonaisohjelman syntyminen
vuonna 1977 muutti myös lastenohjaajien koulutuksen perustavoitteita. Yleistavoite jaoteltiin kolmiosaiseksi. Lastenohjaajien tuli valmistuttuaan pystyä suunnittelemaan ja toteuttamaan toimintaa siten, että se edistää lasten persoonallisuuden monipuolista kehitystä, erityisesti huomioonottaen uskonnollisen elämän. Ohjaajan tuli luoda läheinen kontakti lapseen, lapsiryhmään ja lasten vanhempiin. Tarkistuksen jälkeen todettiin, että käymällä lastenohjaajakurssin (500
tuntia), voi ohjata lapsiryhmää, joka kokoontuu kaksi kertaa viikossa ja jonka
kerhokerta kestää alle kolme tuntia. Jatkokoulutukseen mentäessä tuli lastenohjaajan osallistua kolmelle tunnille, jotka olivat kaikille yhteisiä sekä yhdelle vapaasti valittavalle jatkokurssille, joka oli kuitenkin piispainkokouksen hyväksymä. Vapaasti valittavan jatkokurssin tarkoitus oli pyrkiä erikoistamaan lastenohjaajia omalle työalalleen. Vaihtoehtoisesti oli mahdollista erikoistua päiväkerho-
15
työhön, kolmivuotiaitten kerhon ohjaamiseen tai iltapäiväkerhon ohjaamiseen.
Kun lastenohjaaja on saanut suoritettua neljä jatkokurssia, oli hän silloin pätevä
ohjaamaan viisi kertaa viikossa kerhoa, jonka kesto on alle neljä tuntia. Jos lastenohjaajalla oli yli kaksi kerhoa viikossa, hänen tarvitsi käydä jatkokoulutus.
(Ahteenmäki–Pelkonen ym. 1986, 16–17.)
Aiemmin mainitun lastenohjaajakurssin lisäksi alettiin vuonna 1982 järjestää
pidempää lastenohjaaja-leikinohjaajakoulutusta. Kurssi aloitettiin kokeiluluontoisena neljässä kristillisessä opistossa, joita olivat Jaakkiman Kristillinen opisto,
Kaustisen Evankelinen Kansanopisto, Luther-opisto ja Kristliga Folkhögskolan i
Nykarleby. Koulutuksen kesto oli yksi lukukausi, joka sisälsi noin 1300 tuntia.
Aloitteen koulutukseen teki kouluhallitus ja siihen sisältyvä koulutussuunnitelma
tehtiin yhteistyössä sosiaalihallituksen ja kouluhallituksen kanssa. Koulutuksesta noin kolmannes oli yleissivistäviä aineita. Koulutus sisälsi paljon varhaiskasvatuksen sekä leikkitoiminnan piiriin kuuluvia oppiaineita, kuten kasvatustiedettä, psykologiaa, ilmaisuaineita, teologisia aineita ja käytännön ohjaustoimintaa.
Koulutuksesta sai pätevyyden päiväkerhojen lastenohjaajaksi ja se myös mahdollisti toimimisen perhepäivähoitajana. Samana vuonna tilastoitiin lastenohjaajia olevan Kirkon sopimusvaltuuskunnan mukaan 2470 ja tästä lukumäärästä
120 toimii vastaavan lastenohjaajan tehtävässä. Päiväkerhon toiminnanohjaajia
tilastoitiin olevan 90 ja Pyhäkouluopistosta valmistuneita toiminnanohjaajia oli
135. Vuotta myöhemmin järjestettiin ensimmäistä kertaa Kirkon lapsityön neuvottelupäivät. Paikkana toimi Seurakuntaopisto. (Ahteenmäki–Pelkonen ym.
1986, 18.)
2.4 Leikki-ikä
Leikki-ikä on lapsen kehityksen kannalta hyvin tärkeä vaihe, jolloin opittaviin
taitoihin kuuluu muun muassa kielellinen kehitys, muistin kehittyminen, hieno- ja
kokonaismotoriikan kehittyminen sekä sosiaalisten taitojen opetteleminen. Ikävaihe sijoittuu noin 2–6 -ikävuoden kohdalle. Lapsen kehittyminen on aina riippuvainen siitä ympäristöstä, joka lapselle tarjotaan. Leikki-iässä lapsen ympäristöjä ovat koti- ja päivähoitoympäristöt sekä mahdollisesti sukulaisten tuomat
16
verkostot. Vuorovaikutussuhteet ovat näissä ympäristöissä tärkeät, koska ne
luovat pohjan sosiaaliselle oppimiselle. Hyvässä kasvuympäristössä aikuinen
toimii johdonmukaisesti, ennakoivasti sekä arvostaen lapsen olemassaoloa.
Oppimiselle tärkeää on, että lapsi pystyy luomaan turvallisen suhteen läsnä olevaan aikuiseen. Luottamuksen kautta lapselle syntyy rohkeus tutkia ympäristöään ja opetella uusia asioita hyväksyvässä ympäristössä. Aikuisella on siis lapsen kehityksen kannalta hyvin tärkeä rooli kasvattajana. Aikuisen tulisi olla hyvin selvillä lapsen meneillään olevasta kehitysvaiheesta, jotta lapsen kehittymiselle ei aseteta esteitä tai lapselle ei anneta tarpeeksi aikaa oppia oman ikävaiheen asioita. (Nurmi ym. 2006, 18–19.)
Leikki-ikä sijoittuu vaiheeseen, jota kutsutaan esioperationaaliseksi. Silloin lapsen ajattelussa tapahtuu muutoksia. Lapsi jättää sensomotorisen vaiheen ja
alkaa ajatella esittävällä tavalla. Lapsen kielitaito alkaa kehittyä huomattavan
nopeaa vauhtia ja lapsi pystyy luomaan kuvitteellisia leikkejä. Lapsi käy läpi
myös intuitiivisen ajattelun vaiheen, jossa hän pystyy hahmottamaan ja luokittelemaan ympäristössään olevia asioita ja esineitä. Lapsi kuitenkin vaatii tässä
vaiheessa vielä välittömän mahdollisuuden havaita asiat. Ikäkauden alussa lapsi alkaa oppia sanojen merkityksen ja sitä pidetään varsinaisen ajattelun alkuvaiheena. Lapsi kuvittelee tässä vaiheessa vielä oman sanansa olevan määrittäjä muutoksille. Samoin lapsi kokee oman näkökulmansa olevan ainoa oikea.
Tätä kutsutaan egosentrisyydeksi, eli lapsi ei hahmota vielä eri näkökulmia.
(Nurmi ym. 2006, 19–22; Vilkko–Riihelä & Laine 2005, 65–66.)
Esioperationaalisen vaiheen lopussa lapset pystyvät jo hahmottamaan kokonaisuuksia. He pystyvät luomaan ja noudattamaan sääntöjä, joita leikeissä on sekä
he ymmärtävät pääsääntöisesti oikean ja väärän sekä kielletyn ja sallitun erot.
Lapsi kuitenkin sekoittaa vielä tässä vaiheessa vahingon ja tahallisuuden. Lapsi
kokee useimmiten, että tapahtuman suuruus määrittelee teon tahallisuuden. Jos
vahingossa pelissä kaverit törmäävät, sitä voidaan pitää vahinkona, mutta ikkunan rikkoutuminen nähdään tahallisena. Usein myös vahingontekijällä on merkitys. Turvallisen aikuisen kanssa pienet kopsahdukset tai törmäilyt ovat vahinkoja, mutta samanikäisen ja vertaisen lapsen kanssa tahallisia tekoja. (Nurmi ym.
2006, 19–22; Vilkko–Riihelä & Laine 2005, 65–66.)
17
Sosiaaliset taidot kuvaavat lapsen kykyä pystyä tulemaan toimeen arkipäivän
tilanteissa. Ongelmien ratkaiseminen, onnistumisen kokemukset, omien tunteiden ymmärtäminen ja tunteiden ilmaiseminen ovat esimerkkejä tilanteista, joita
tämän ikävaiheen lapset kohtaavat päivittäin. Lapsen sosiaaliset taidot kehittyvät tässä ikävaiheessa kaikista eniten. Lapsen kielellinen kehitys parantuu jatkuvasti ja se tuo kommunikointiin uuden ulottuvuuden. Mielikuvitus- ja roolileikit
tulevat mukaan tässä vaiheessa. On tärkeää, että lapsi kuuluu johonkin ryhmään, koska sieltä lapsi saa ystävyyssuhteita ja yhteenkuuluvuuden tunteen.
Ryhmässä hän oppii vastavuoroisuutta ja hän voi kasvattaa empatian kykyä.
Vuorovaikutuksella oman perheen kanssa on tärkeä merkitys lapsen sosiaalisten taitojen kannalta. (Nurmi ym. 2005. 54–55.)
Vuorovaikutusta voidaan tarkastella kahdelta eri kantilta, joita ovat suorat ja
epäsuorat vaikutukset. Vanhemmat voivat vaikuttaa suoralla tavalla lapsen sosiaalisiin taitoihin luomalla tilanteita, joissa lapsi pääsee kohtaamaan ystäviään.
Suoraa vaikuttamista on myös se, että aikuiset seuraavat lasten leikkiä ja auttavat riitatilanteissa, luovat leikille sääntöjä sekä auttavat leikin toteuttamisessa.
Aikuisten ei tule kuitenkaan ohjata leikkiä. Epäsuora vaikuttaminen tarkoittaa
tulkitsemista. Lapsi tulkitsee perheen ilmapiiriä ja sitä kuinka ihmiset ovat vuorovaikutuksissa toisiinsa. Tällöin lapsi tulkitsee myös vanhempien huono oloa ja
ristiriitoja. On tutkittu, että turvallinen ympäristö ja vanhempiin kiintyminen helpottaa lapsia luomaan ystävyyssuhteita ja parantaa heidän vuorovaikutustaan
leikeissä sekä ongelmatilanteissa. (Nurmi ym. 2005. 54–55.)
2.5 Historiikki
On vaikeaa määritellä yksityiskohtaisesti mitä historiikki tarkoittaa. Sen toteutus
voi olla monenlainen. Historiikkia tehtäessä on hyvä olla tietoinen siitä, mitä siinä tulee olla ja varsinkin, mitä siinä ei saa olla. Näin voidaan tehdä sellainen
työ, jonka tavoitteet ovat realistiset. Historiikki ei ole tieteellinen tutkimus menneisyydestä, mutta sen ei myöskään tule olla vain kuulopuheiden perusteella
kirjoitettu kirjoitelma, jonka todenperäisyydestä ei voida olla varmoja. Historialli-
18
sia kirjoituksia on monenlaisia. Vertaamalla historiikkia muihin kirjoituksiin on
helpointa saada kuva historiikin ominaisuuksista. (Katajala 1990, 18–19.)
Useasti erilaisten järjestöjen tai yhdistysten juhlissa esitellään kronikka, joka
tarkoittaa historiaan liittyvää esitystä, jossa yleensä muistellaan menneisyyttä
kirjoittajan omasta näkökulmasta ja muistelmien tukena saattaa olla jonkinlainen
kirjallinen lähde. Lähteinä voi olla järjestöjen tai yhdistysten kokousten pöytäkirjat. Jos työssä ei ole ollenkaan lähteitä, niin silloin kyseessä on muistelmat. Historiikkia tehdessä käytetään lähteenä paikallishistoriallista kirjallisuutta. Pelkästään kirjallisuutta lähteenä käyttävää kirjoitelmaa ei kuitenkaan voida sanoa historiikiksi. Historiikissa tulee aina olla mukana alkuperäislähteitä. Kun verrataan
historiikkia paikallishistoriaan ja historiantutkimukseen on se yleensä paljon
suppeampi ja keskittyy vain yhteen osa-alueeseen, kun taas paikallishistorian
tarkoitus on antaa kokonaisvaltainen kuva paikan historiasta ja sen vaiheista ja
historiantutkimuksen tarkoituksena on selvittää jokin historiaa koskeva ongelma.
Toinen eroavaisuus näihin kahteen kirjoitelmaan on niihin kohdistuva kritiikki.
Paikallishistorian ja tieteellisen historiatutkimuksen tulee pystyä vakuuttamaan
tieteelliseltä näkökannalta, kun taas historiikin tavoitteena ei ole tehdä kirjoitelmaa, jota voitaisiin käyttää tieteelliseen tutkimukseen. Historiikin tulee kuitenkin
olla luotettava kuvaus kuvattavan asian menneisyydestä. Voidaan siis sanoa,
että historiikkia tehdessä käytetään useita lähteitä ja se on suorasanainen kirjoitelma. Työn laajuus voi vaihdella paljon riippuen käsiteltävän aiheen historian
laajuudesta. (Katajala 1990, 18–19.)
19
3 TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Toimintaympäristönä tutkimukselleni toimii Laihian seurakunta. Laihian seurakuntaan kuuluu noin 7000 jäsentä ja se sijaitsee Pohjanmaan maakunnassa
Laihianjoen yläjuoksulla. Laihia irtaantui Mustasaaren ja Isonkyrön osista
omaksi kappeliksi vuonna 1508 ja myöhemmin omaksi seurakunnaksi. Laihian
seurakunta on osa Lapuan hiippakuntaa ja sen puukirkko on vuodelta 1805.
Seurakunnalla on noin 20 työntekijää ja suuri vapaaehtoisten joukko. (Laihian
Seurakunta i.a. a.)
Seurakunnan toiminta koskettaa kaikkia ikäluokkia. Toiminta on hyvin monipuolista ja säännöllistä kaikissa ikäluokissa. Seurakunnan toiminta on kokoajan kehittyvää ja sitä kehittämässä ovat seurakunnan työntekijät, luottamushenkilöt ja
seurakuntalaiset. Sunnuntain jumalanpalvelus on toiminnan ydin, jossa ihminen
kohtaa Jumalan ja Jumala ihmisen. Muita seurakunnan työmuotoja ovat mm.
diakoniatyö, lähetystyö, pyhäkoulutyö, päiväkerhotyö, rippikoulutyö ja aikuistyö.
(Laihian Seurakunta i.a. b.)
Laihian seurakunnassa päiväkerholla tarkoitetaan seurakunnan järjestämää
kerhotoimintaa pääsääntöisesti 3–5 -vuotiaille lapsille. Päätehtävä on kastekäskyn toteuttaminen ja kristillinen kasvatus. Päiväkerhotoiminta tapahtuu kristillisessä hengessä yhteistyössä kotien kanssa. Sen tarkoituksena on edistää lasten yksilöllistä ja sosiaalista kehitystä heidän ikäkauttaan ja edellytyksiään vastaavalla tavalla. Hartauksien, leikkien ja yhteisen tekemisen lähtökohtana on
kirkon varhaiskasvatuksen visio ”Lapsi on osallinen”. Sitä toteutetaan lapsilähtöisesti ja aikuisjohtoisesti. (Laihian seurakunta 2010, 32.)
Päiväkerhojen pituudet vaihtelevat kahden ja kolmen tunnin välillä riippuen kerholaisten iästä. Kerhokerta alkaa aina vapaalla leikillä, jonka jälkeen pidetään
nimenhuuto. Nimenhuudon jälkeen on vuorossa alkuhartaus. Hartaudessa luetaan yleensä jokin raamatunkertomus ja lauletaan. Hartaus saatetaan myös
lopettaa yhteiseen leikkiin. Hartauden jälkeen on vuorossa ruokarukous ja omien eväiden syöminen. Tämän jälkeen usein alkaa askarteluhetki tai jokin muu
20
ohjattu toiminta. Ohjatun toiminnan jälkeen on taas vuorossa vapaa leikki. Viimeiseksi kerhossa on vuorossa loppupiiri, joka sisältää lyhyen rukouksen ja
kiitoksen kerhopäivästä. (Marjatta Järvimäki, henkilökohtainen tiedonanto
7.6.2011.)
Tällä hetkellä Laihian seurakunnassa kokoontuu kevätkaudella yhdeksän päiväkerhoryhmää ja syksyllä viisitoista. Myös kaksi avointa päiväkerhoryhmää
kokoontuu viikoittain. Päiväkerhotyölle kuuluu myös esikouluvierailut. Jokaisessa esikouluryhmässä vieraillaan kerran kuukaudessa ja pidetään hartaus. (Laihian seurakunta 2010, 32–33.)
21
4 TUTKIMUSMENETELMÄT
4.1 Kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä
Tyypillisiä piirteitä kvalitatiiviselle tutkimukselle on, että tarkoituksena on kerätä
aineistoa luonnollisista ja todellisista tilanteista. Tiedonkeruussa suositaan ihmisten käyttämistä, koska tutkija pystyy paremmin luottamaan haastatteluissa
tekemiin havaintoihinsa. Apuvälineinä käytetään lomakkeita ja testejä. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin yllättäviä seikkoja, eikä niinkään tutkia ja
testata olemassa olevia teorioita. Metodeina suositaan sellaisia, joissa erilaiset
näkökulmat tulevat esille, sekä tutkittavan ääni pääsee kuuluviin. Teemahaastattelu, osallistuva havainnointi, ryhmähaastattelut, ja dokumenttien diskursiiviset analyysit ovat esimerkkejä toimivista metodeista. Tutkimukseen osallistuvat
valitaan tietyin perustein eikä satunnaisesti. Tällä tavoin pyritään pääsemään
tutkittavassa aiheessa syvälle asiantuntijatasolle. Tutkimusta ei voida aikataulullisesti ja suunnitelmallisesti sitoa, vaan sen tulee olla joustava ja muuntautumiskykyinen olosuhteiden mukaan. Aineisto ja tutkimuskohde ovat ainutlaatuisia,
koska tutkijan havainnot eroavat tutkijan arvomaailman mukaisesti aiemmin
tehdyistä tutkimuksista. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007, 156–160.)
4.2 Historiantutkimus
Historiantutkimus on ollut tieteenalana vasta vähän aikaa. Siitä muodostui akateeminen oppiaine vasta 1800-luvulla. Historiaa on kuitenkin esitetty niin kauan,
kun ihmisiä on ollut olemassa. Historian kirjoittamisen tieteellistyminen voidaan
huomata, kun tarkastellaan historiantutkimusta Leopold von Ranken esittämästä näkökulmasta. Hänen mielestä historiantutkijan tehtävä on selkeästi vain selvittää miten asiat olivat. Hän halusi päästä ulos siitä ajatusmallista, että historia
olisi elämän opettaja. Edellytys tähän näkökulmaan on se, että historiantutkimuksella pyritään oikomaan tai erottamaan niitä näkemyksiä, joita asiasta ennen historiantutkimusta on ollut. (Kalela 2000, 50–51.)
22
Historiantutkimuksen tavoitteena on rekonstruoida menneisyys. Tutkijan on pystyttävä irtaantumaan nykypäivästä. Tällä tavoin tutkimuskohde tulee esitettyä
aidommin ja totuudenmukaisesti. Itsensä irtaannuttamisella pyritään poistamaan omat mielipiteet ja suhtautumiset. Oman yhteiskunnan nykyisyys ja tulevaisuus on muuten vaarassa sekaantua historiantutkimukseen. (Elton 1989,
65–66.)
Historiantutkimusta käytetään nykyään monissa tiedekunnissa. Jotkut yliopistot
pitävät sitä yhteiskuntatieteellisenä tai valtio-opillisena alana, kun taas jotkut
luokittelevat sen humanistiseen tieteenalaan. Nykyään historiantutkimusta tehdään enemmän subjektiivisesta näkökulmasta kuin ennen. Historian tulkinta
tulee yhä enemmän tutkijan omista lähtökodista. Teorioita ja erilaisia tutkimusmetodeita käytetään yhä enemmän. Historiantutkimusta halutaan vertailla ja
rinnastaa yhteiskuntatieteelliseen ja humanistisen tieteen alaan. Subjektiivisuutta pyritään kuitenkin vähentämään itsensä irtaannuttamisella. Historiantutkimus
pitää sisällään monia ominaisuuksia ja lähestymistapoja, joten siksi se on tänä
päivänä moni- ja poikkitieteisempää. Historiantutkimusta sanotaan hyvin lähdekeskeiseksi ja tutkimustulokset riippuvat lähteiden saatavuudesta. Ennen historiantutkimusta tehtiin vain ja ainoastaan arkistoista löytyvän materiaalin avulla,
mutta historiantutkimuksen monipuolistumisen vuoksi nykyään lähteinä voi olla
valokuvat, äänitteet, elokuvat, lehdet, haastattelut ja esineet. Lähes kaikki ihmisen tuottama materiaali voi toimia aineistona historiantutkimuksessa. Kuitenkin
tulee pitää mielessä lähteistäminen ja lähdemateriaalin analysointi. (Autio–
Sarasmo 2008.)
Ensimmäisenä historiantutkimusta aloittaessa on tärkeää määritellä tutkimuskysymykset. Tutkimuskysymyksellä määritellään se, mitä koko tutkimuksella halutaan selvittää. Prosessi on hyvä aloittaa tekemällä tutkimussuunnitelma, joka
pitää sisällään tavoitteet, kysymykset, hypoteesit ja aineistot. Työn edetessä
kysymykset saattavat muuttua. Historiantutkimusta aloittaessa on myös tärkeää
pohtia sitä, kenelle tutkimus suuntautuu. Useimmat tutkimukset ovat suunnattu
kansainväliseen työhön, mutta tilaustyöt ovat alkaneet yleistyä. Erilaiset tilaustutkimukset ja historiikit ovat usein suunnattu tavalliselle lukijalle, jolloin työn
tekstin tulee olla jokaiselle ymmärrettävää. (Autio–Sarasmo 2008.)
23
4.3 Teemahaastattelu
Teemahaastattelu eli puolistrukturoitu haastattelu mielletään usein aluksi tavalliseksi haastatteluksi, mutta se eroaa monella tavalla muista tutkimushaastattelun lajeista. Teemahaastattelussa haastateltavat ovat tarkasti valittuja. He ovat
haastateltavan aiheen asiantuntijoita. Teemahaastatteluun määritellyt kysymykset koskevat haastateltavan kokemia asioita. Haastattelussa korostetaan elämysmaailmaa ja haastateltavan omia näkemyksiä. Haastattelumetodi ei sido
haastattelijaa noudattamaan mitään tiettyä kaavaa tai määritteitä. Haastattelukertoja voi olla useita ja haastattelun kulkua ei määrittele mikään valmis kaava.
(Hirsjärvi & Hurme 2000, 47–48.)
Haastateltavien kanssa on mahdollista päästä paljon syvemmälle aiheeseen
esittämällä tarkentavia kysymyksiä heti, kun saa vastauksia aikaisemmin esitettyihin kysymyksiin. Tällä tavalla teemahaastattelu sivuaa strukturoimatonta
haastattelua, koska haastateltavien vastauksien perusteella on tarkoitus luoda
haastattelulle jatkoa. Teemahaastattelua kutsutaan puolistrukturoiduksi haastatteluksi. Se on enemmän lähempänä strukturoimatonta haastattelua. Yksi haastattelun osa-alue eli haastattelun aihepiiri tai teema-alue on kaikille sama, joten
näin ollen teemahaastattelu luokitellaan puolistrukturoituihin haastattelumenetelmiin. (Hirsjärvi & Hurme 2000, 45–48.)
Teemahaastattelua varten tulee tehdä haastattelurunko, joka pitää sisällään
haastattelussa läpi käytäviä teemoja. Tarkoitus ei ole luoda yksityiskohtaista
luetteloa kysymyksistä. Haastattelurunko toimii haastattelijan muistilistana ja
samalla sillä voidaan ohjata haastattelua kulkemaan oikeilla raiteilla. Myös
haastateltava voi toimia tarkentavana osapuolena haastattelussa. (Hirsjärvi &
Hurme 2000, 66–67.)
24
5 HISTORIIKIN KIRJOITTAMINEN
5.1 Tiedon hankinta ja valmistelu
Ensimmäinen vaihe piti sisällään tutkimuskysymyksen asettamisen. Koska kyseessä oli tilaustyö, tulivat työni vaatimukset Laihian seurakunnalta. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää miten päiväkerhotyö on saanut alkunsa ja kuinka se
on kehittynyt historiansa aikana. Yksi vaatimus työlle oli, että historiikki pitäisi
sisällään sen tunnelman, joka päiväkerhossa on vuosien varrella ollut. Perinteinen historiikki ei itsessään pidä tällaista tunnelmointia sisällään. Kun yhteinen
linja tulevasta historiikista oli saatu sovittua yhteistyötahon kanssa, alkoi yhteystietojen etsiminen. Sain listan mahdollisista haastateltavista henkilöistä toukokuussa 2011. Yhteyshenkilöni tahtoi, että teen historiikkia varten haastatteluja,
jotta työ saisi kronikalle ominaisia piirteitä. Teemahaastattelu tuntui parhaimmalta haastattelumetodilta. Aloin sopia haastatteluja kesäkuulle. Sain sovittua neljä
haastattelua yhdelle viikolle. Haastateltavat olivat eläkkeellä olevia lastenohjaajia sekä eläkkeellä oleva päiväkerhotyön toiminnanjohtaja.
Matkustin Laihialle tekemään haastattelut ja keräämään muun materiaalin kesäkuun ensimmäisellä viikolla 2011. Kaikki kulut maksoi Laihian seurakunta.
Heti saapuessani Laihialle oli ensimmäinen tapaaminen, jossa todettiin yhteinen
linja tulevalle historiikille. Kävimme yhteyshenkilöni kanssa läpi arkistoja sekä
hän näytti tilat haastatteluja varten. Aloin tutkia arkistoja ja valokopioida toimintakertomuksia vuodesta 1972 eteenpäin. Toimintakertomusten valokopioiminen
oli pitkä prosessi ja se jatkui koko viikon ajan. Toimintakertomuksista oli olemassa sähköiset versiot vasta vuodesta 2006 alkaen. Toimintakertomuksien
lisäksi materiaalia löytyi paljon kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston pöytäkirjoista, sekä lapsityön johtokunnan pöytäkirjoista. Viikon aikana työntekijät toivat
minulle kuvia ja lehtiartikkeleita, joita olivat ottaneet vuosien varrella talteen.
Laihian seurakunnan historiasta on muutama vuosi sitten ilmestynyt kirja, joka
piti sisällään myös lyhyen luvun päiväkerhotyöstä. Tämä lyhyt kuvaus antoi
hieman suuntaa sille, mitä pääkohtia päiväkerhotyön historiassa on ollut.
25
Haastattelut aloitin toisena päivänä, kun olin Laihialla. Kaksi haastattelua pidin
seurakuntatalolla ja kahteen muuhun haastatteluun matkasin haastateltavien
luokse. Haastattelujen kestot olivat noin 30–45 minuuttia. Ennen haastattelun
alkua tuli kuitenkin keskusteltua milloin mistäkin. Keskustelu ennen haastattelua
auttoi varsinaista haastattelutilannetta. Haastateltavat saivat tietää tarkemmin,
mistä oli kyse ja näin ilmapiiri oli heti rennompi. Ennen haastattelun alkamista
tuli myös pyytää luvat haastattelun taltioimiseen. Haastattelujen taltioimiseen
käytin tietokoneellani olevaa äänitysohjelmaa, ulkoista äänikorttia ja kondensaattorimikrofonia. Tavallinen dynaaminen mikrofoni tulisi asettaa suoraan
haastateltavan suun eteen, kun taas kondensaattorimikrofoni nauhoittaa kaiken
tilassa olevan äänen, joten mikrofonin pystyi sijoittamaan kauemmas haastateltavasta henkilöstä. Näin oli mahdollista suorittaa haastattelu luontevasti keskustelemalla. Haastattelut etenivät hyvin vapaamuotoisesti. Oli vaikea laatia etukäteen kysymyksiä, kun ei ollut mahdollista tietää mitä asioita haastateltava halusi
kertoa. Minulla oli valmiina kysymyksiä, joilla johdatin haastateltavaa muistelemaan tiettyjä asioita. Aluksi selvitettiin haastateltavan taustat, kuten milloin hän
on ollut töissä päiväkerhotyössä, mikä on ollut toimenkuva ja minkälainen koulutus haastateltavalla on ollut. Tästä eteenpäin haastattelu kulki hyvin avoimesti ja
sen sisältö eli. Haastateltavien kertoessa muistojaan kysyin aina tarkentavia
kysymyksiä sopivissa tilanteissa. Olin varautunut esittämään lisäkysymyksiä,
jos haastattelu olisi pitänyt johdattaa takaisin aiheeseen tai jos keskustelua ei
olisi syntynyt.
Myöhemmässä vaiheessa, jo aloitettuani kirjoitusprosessin, ilmeni että on tarve
lisähaastatteluille. Ensimmäisen palautteen yhteydessä todettiin, että lisätään
kronikkamaisuutta työhön, joten aloin järjestää lisähaastatteluja. Haastattelut
olivat tällä kertaa paljon haasteellisempia, koska en aikonut enää matkustaa
Laihialle haastattelemaan ihmisiä. Lisähaastattelut toteutettiin kahdella tavalla.
Tein puhelimitse haastatteluja, joiden tarkoitus oli saada yksityiskohtaista tietoa
jostain tietystä asiasta. Puhelimitse tehdyt haastattelut olivat ihmisten kanssa,
joita olin jo entuudestaan haastatellut. Puhuin puhelimessa kahden haastateltavan kanssa ja puhelujen kestot olivat molemmat noin 15 minuuttia. Tarkoitus oli
saada tarkennuksia asioihin, joita he olivat kertoneet ollessani Laihialla. Saadessani tarkennuksen, niin kirjasin sen ylös saman tien. Toinen tapani tehdä
26
haastatteluja oli sähköpostitse. Nämä haastattelut tehtiin ihmisten kanssa, joita
en ollut vielä haastatellut. Idea tähän tuli haastateltavilta. Niinpä olin ensin yhteydessä haastateltaviin puhelimitse ja sen jälkeen lähetin heille sähköpostiin
kysymykset. Lähetin kahdeksalle ihmiselle haastattelupyynnön ja heistä kaksi
vastasi lähettämällä vastaukset kysymyksiin ja sen lisäksi kaksi ihmistä ilmoitti,
että eivät halua, että heitä haastatellaan.
5.2 Kirjoitusprosessi
Saatuani kaiken tarvittavan materiaalin aloin työskennellä aineiston kanssa.
Ensimmäiseksi litteroin haastattelut, jotka olin nauhoittanut. Litterointi oli pitkä
prosessi ja se vei aikaa neljä päivää. Nauhoitettuja haastatteluja oli neljä ja jokaisen kesto oli 30–45 minuuttia. Edellisessä luvussa kerroin kuinka toteutin
haastattelut ja millä tavoin nauhoitin keskustelut. Kyseisellä nauhoitusmenetelmällä sain hyvin laadukkaan äänen, joten oli helppoa saada selvää haastateltavan puheesta. Tällä tavoin litterointityö helpottui, koska ei tarvinnut selata uudelleen ääniraitaa.
Kaikista luonnollisimmaksi tavaksi koin historiikin kirjoittamisen kronologisessa
järjestyksessä. Tällä tavalla oli mahdollista elää historian mukana ja kuvitella
itsensä aina kyseessä olevaan aikakauteen. Yhteyshenkilöni kanssa teimme
alustavan kaavan historiikin jäsennyksestä ennen kirjoitusprosessin alkamista.
Sovimme, että Laihian historia tultaisiin käsittelemään vuosikymmen kerrallaan.
Tällöin historia saataisiin selkeästi jaettua neljään eri vaiheeseen. Tässä onnistuttiin hyvin. Ensimmäisen version lähettämisen jälkeen sain palautetta, että
olisiko mahdollista jakaa työtä vielä pienempiin osiin, mutta siinä en onnistunut.
Historian kannalta ratkaisevat tapahtumat kestivät yleensä muutaman vuoden
verran ja se olisi tehnyt vuosikymmenen jaon keskeltä mahdottomaksi.
Työn haastavimmaksi osioksi tuli yhdistää historiikki ja kronikka keskenään.
Toimintakertomuksista, pöytäkirjoista ja lehtiartikkeleista oli helppoa löytää
kaikki historiikkiin viittaavat aineistot, mutta kronikan pystyi saamaan työhön
vain haastatteluista. Suurin osa haastatteluista saaduista materiaaleista oli
27
myös historiikkiin tulevaa tekstiä. Kaikki haastateltujen kertomat muistelmat olivat siis niitä, joilla työhön luotiin kronikkamaisuutta. Muistelmat eri tapahtumista
täytyi kuitenkin jotenkin sovittaa tekstiin. Niitä ei vaan voinut kirjoittaa siihen väliin mikä tuntui parhaalta. Yksi vaikeimmista tehtävistä oli sovittaa siis eläkkeellä
olevien työntekijöiden muistelmat keskelle tekstiä niin, että se sulautuisi historiantutkimuksen mukaiseen tekstiin. Haastatteluiden kautta saatu aineisto oli
muutenkin hankalaa yhdistää työhön, koska jokaisessa kertomuksessa oli jonkun verran aukkoja, joita täytyi täydentää myöhemmin. Kun käyttää haastatteluja materiaalina historiikissa, tulee aina ajatella aineiston luotettavuutta.
Ensimmäinen versio historiikista valmistui ja lähetin sen arvosteltavaksi sekä
tarkastettavaksi Laihialle. Tässä vaiheessa tiesin itsekin, että korjauksia tulee
tehtäväksi ja aloin työstää lisäyksiä ennen palautteen saapumista. Koin tärkeäksi, että työ sisältää jonkinlaisen saatetekstin ja loppusanat. Palautetta odottaessa aloin kirjoittaa näitä. Jouduin odottamaan pitkään palautetta, mutta sain
sen kuitenkin kahdelta eri taholta. Suurimmaksi osaksi palautteessa puututtiin
kielioppiin ja muutamiin asiavirheisiin. Kuitenkin suurempi palaute oli, että kronikkamaisuutta haluttiin työhön paljon enemmän ja sitä varten tuli tehdä lisää
haastatteluja.
Asiakorjaukset ja tarkennukset oli helppo muuttaa ja kirjoittaa uudelleen. Toinen
versio historiikista lähti heti näiden korjausten jälkeen tarkistettavaksi, jonka jälkeen aloin työstää sisältöön liittyviä korjauksia. Tein yksittäiset korjaukset olemalla yhteydessä haastateltaviin ja heti tiedon saatuani, kirjoitin sen työhön.
Vaikeaksi muodostui sähköpostin välityksellä käytyjen haastatteluiden lisääminen työhön. Jouduin lähettämään uudestaan sähköpostia haastateltaville ihmisille, koska tarvitsin tarkennuksia heidän kertomaansa. Sähköposteista saadusta materiaalista hyvin pieni osa pääsi lopulliseen työhön, koska materiaali toisti
itseään.
Maaliskuun viimeisellä viikolla 2012 sain historiikin valmiiksi. Historiikki on 27
sivua pitkä ja se pitää sisällään Laihian seurakunnan päiväkerhotyön 40vuotisen historian ja saatetekstin sekä loppusanat. Historiikissa kuvataan tarkasti päiväkerhotyön tapahtumia sen perustamisesta tähän päivään asti. Kaikki
28
työntekijävaihdokset ja tarkat tiedot kerhojen kävijämääristä löytyvät työstä. Historiikki pitää sisällään myös kronikanomaisia muistelmia työn parista.
5.3 Katsaus historiaan
Laihian seurakunnan historiikki on kirjoitettu kronologisesti. Ensimmäisenä on
saateteksti, jonka jälkeen historiikki etenee päiväkerhotyön perustamisesta Laihian seurakuntaan. Historiikki on jaettu vuosikymmeniin ja jokainen vuosikymmen on otsikoitu tekstistä nousevien teemojen mukaan. Historiikki on kirjoitettu
tähän päivään asti ja loppuun on liitetty lopetussanat. Seuraavaksi käydään läpi
historiikin pääkohtia.
Päiväkerhotyön perustamisesta ei ole kovin paljon kirjoitettua tietoa. Perustamisvaiheesta on saatu tietoa haastattelemalla eläkkeellä olevia työntekijöitä ja
lukemalla toimintakertomuksia.
Laihian seurakunnassa alettiin käydä keskustelua tarpeesta saada
alle pyhäkouluikäisille lapsille toimintaa 1960-luvun lopulla. Pyhäkoulu oli toiminut seurakunnassa, jo pidemmän aikaa, mutta se tavoitti vain lapsia, jotka olivat tarpeeksi vanhoja istumaan tunneilla ja
opettelemaan uskonasioita sekä seurakunnassa elämistä. Seurakuntalaisille haluttiin antaa mahdollisuus liittyä toimintaan vielä aikaisemmassa vaiheessa. Näin päätettiin perustaa päiväkerhoja.
Ensimmäiset päiväkerhot aloittivat toimintansa vuonna 1972. (LIITE
1.)
Päiväkerhotyön alkuajoista lähtien työmuoto tavoitti valtavasti lapsiperheitä ja
kävijämäärät olivat hyvin suuria. Työmuodon vakiinnuttaminen alkoi. Seurakunnassa koettiin myös muita muutoksia. Päiväkerhotyölle perustettiin oma johtokunta ja he loivat uudelle työalalle perustan.
Vuonna 1975 alettiin tehdä päiväkerhonohjaajan työsopimusta ja
sen myötä luotiin päiväkerhonohjaajan virka, joka ensimmäisen kerran virallisesti mainitaan vuodelta 1975. Ensimmäinen viranhaltija
oli Sirkka Kallio. Hän on ennen tätä jo ollut hyvin aktiivinen jäsen
lapsityössä ja kokenut pyhäkoulutyöntekijä. Tästä vuotta myöhemmin 1976 sovittiin päiväkerhonohjaajien palkkausperusteita. Vuosi
1976 oli seurakunnassa hyvin kiireistä ja vilkasta aikaa. Seurakunnan hallinnossa tehtiin paljon muutoksia. Kirkkohallintokunta ja
29
kirkkoneuvosto yhdistettiin ja sitä myötä kirkkohallintokunta lakkautettiin. Samoin rakenteilla ollut seurakuntatalon laajennus valmistui.
Kerhoille tuli lisää tilaa, jossa toteuttaa toimintaa. Päiväkerhotyö
aloitti toimintansa seurakuntatalon alakerrassa, jossa se toimii nykyisin. (LIITE 1.)
Perustamisvuosikymmenen aikana tuli vastaan kritiikkiä, jonka perusteella jouduttiin muuttamaan työmuodon rakennetta. Muutoksen kautta toimintaa saatiin
yhtenäistettyä.
Vuoden 1978 loppulausunnossa kritisoitiin hieman sitä, kuinka vaikeasti asioiden päätökset tällä uudella hallintomallilla toteutetaan.
Jokainen johtokunta on virallinen hallintoelin, joka vaikuttaa asioihin
omalta kannaltaan. Pyhäkoulutyö ja päiväkerhotyö toimivat lasten
kanssa ja heidän kristillisen kasvatuksen kanssa, joten vuonna
1979 näiden työmuotojen johtokunnat yhdistettiin yhdeksi, jonka
nimeksi tuli lapsityönjohtokunta. (LIITE 1.)
Laihian päiväkerhotyössä 1980-lukua kuvaillaan kasvunajaksi. Työmuodon perustamisesta asti päiväkerhoissa oli paljon lapsia ja uusia kerhoryhmiä perustettiin kokoajan lisää.
Päiväkerhoryhmiä kevätkaudella 1980 oli 14. Kirkonkylässä 10,
Torstilasssa 2, Skottitalossa ja Jokikylän koululla kummasikin yksi.
Lapsia näissä ryhmissä on käynyt 232, joista kirkonkylässä 157,
Torstilassa 37, Skottitalossa 17 ja Jokikylässä 22. (LIITE 1.)
Päiväkerhotyöhön vaikuttava tekijä oli tavoitteiden yhtenäistäminen. Laihian
seurakunnassa työstettiin yhtenäinen kasvatussuunnitelma 1980-luvulla.
Seurakunnassa alettiin jo 1980 luvulla valmistautua oman kasvatussuunnitelman luomiseen. Tähän asti seurakunnalla ei ole ollut
mitään yhtenäistä suunnitelmaa kristillisen kasvatuksen toteuttamisesta. Osa kirkon työntekijöistä laitettiin opiskelemaan kirkon kasvatustoiminnan kokonaisohjelmaa. Vuonna 1981 seurakunnan kasvatussuunnitelman valmistelu laitettiin sitten käyntiin. Vastuu sen
laatimisesta annettiin 28. päivä maaliskuuta toimikunnalla, jonka
kirkkoneuvosto nimesi. Aikaa tämän laatimiseen annettiin vuoden
1982 loppuun asti. Uusi kasvatussuunnitelma valmistuikin nopeasti
ja se hyväksyttiin kirkkoneuvoston kokouksessa 27. päivä joulukuuta vuonna 1982. (LIITE 1.)
Päiväkerhotyölle haluttiin antaa lisää toiminta-aikaa vuoden sisällä, joten luotiin
leikkikenttätoiminta.
30
Päiväkerhotyö laajensi toimintaansa kesälle vuonna 1983. Silloin
seurakunta alkoi järjestää lapsille leikkikenttätoimintaa. Lapset saivat mahdollisuuden kokoontua viikoittain yhteen. Toimintaa pidettiin
Kirkonkylän seurakuntatalon leikkikentällä. Toiminta osoitti heti olevan suosittua ja se muutamien vuosien sisällä alkoi kehittyä. Alku
vaiheessa mukana oli 50 lasta. (LIITE 1.)
Suomi ja koko maailma elivät kehittymisen aikakautta 90-luvulla. Silloin luotiin
uudet määritteet ja tavoitteet kaikelle toiminnalle. Päiväkerhollekin haluttiin antaa selkeä toimenkuva.
Päiväkerholla tarkoitetaan seurakunnan järjestämää arkitoimintaa
lapsille. Päiväkerhotoiminta tapahtuu kristillisessä hengessä yhteistyössä kotien kanssa kirkkoneuvoston alaisena. Sen tarkoituksena
on edistää lapsen yksilöllistä ja sosiaalista kehitystä heidän ikäkauttaan ja edellytyksiään vastaavalla tavalla.. (LIITE 1.)
Laihian seurakuntaa alkoi 1990-luvulla varjostaa taloudellinen lama. Päiväkerhotyön toiminta sai osansa laman vaikutuksista, mutta työmuoto pysyi kuitenkin
voimissaan. Seurakunnassa täytyi tehdä leikkauksia välineissä, koska toiminta
ei ollut yhtä tuottoisaa. Tilanne kuitenkin tiedostettiin ja sen vuoksi toiminnassa
oltiin varovaisempia. Seurakunta alkoi luottaa enemmän vapaaehtoisen apuun.
Laman vaikutukset olivat kaikista eniten näkyvissä vuonna 1993,
kun päiväkerhoryhmiä oli 14, joka on sama, kun viime vuonna, mutta kävijöissä oli selkeä notkahdus alaspäin. Samoin 3-vuotiaille lapsille ei järjestetty enää kesäkaudella leikkikenttätoimintaa eikä päiväkerhotoimintaa. Samoin joka vuotuiselle teatteriretkelle, joka järjestetään 6-vuotiaille, oli paljon vähemmän osallistujia. (LIITE 1.)
Vaikka taloudellinen tilanne oli kääntynyt parempaan suuntaan ja elpyminen oli
hyvässä vaiheessa, niin päiväkerhotyössä vaikutukset oli huomattavissa.
Laman tuoma taloudellinen tilanne ja kävijöiden vähentyminen kolmevuotiaiden kerhossa saivat aikaan sen, että kerho jäi pois toiminnasta ja kerhoja järjestettiin enää 4–5 vuotiaille ja 6-vuotiaille.
Esikouluryhmät eli 6-vuotiaat kokoontuivat kaksi kertaa viikossa ja
4–5 vuotiaiden ryhmät kokoontuivat kerran viikossa. (LIITE 1.)
Ennen uutta vuosituhatta ehdittiin vielä laajentaa toimintaa. Iltapäiväkerho tavoitti uuden ikäryhmän. Iltapäiväkerho kasvoi myöhemmin omaksi työmuodoksi,
mutta se perustettiin päiväkerhotyön yhteydessä. Päiväkerhotyön puitteissa al-
31
koi myös iltapäiväkerhotoiminta. Kerhon tarkoituksena oli tarjota lapsille turvallinen ja virikkeitä tarjoava paikka koulun ja vanhempien kotiintulon väliseksi ajaksi.
Päiväkerhotyön puitteissa aloitettiin iltapäiväkerhotoiminta, jonka
järjestämisessä oli mukana myös muita yhteistoimintatahoja. Se
tarkoitettiin lähinnä ala-asteiden 1–3 luokan oppilaille. Toiminta tapahtui seurakuntatalolla. Perittävien osallistumismaksujen lisäksi eri
tahoilta saatiin avustusta materiaalihankintoja varten. Ohjelma oli
vapaamuotoista ja siinä annetaan mahdollisuus lepoon ja kotitehtävien suorittamiseen. (LIITE 1.)
Uusi vuosituhat seurakunnassa tarkoitti muutoksen aikaa. Monet työsuhteet
päättyivät ja uudet työntekijät aloittavat työnsä. Työmuodot kokivat uusien työntekijöiden myötä muutoksia ja painotukset siirtyivät työaloilta toisille. Uusia kokeiluja aloitettiin. Päiväkerhotyö aloitti avoimen päiväkerhoryhmän, joka suunnattiin 3–6 –vuotiaille.
Avoimen päiväkerhotoiminnan suosio kasvoi sen aloittamisesta erittäin voimakkaasti. Vuonna 2004 on laskettu kerhossa käyneen 939
henkeä, joista lapsia oli 561 ja aikuisia 378. Aikaisempaan vuoteen
verrattuna kävijämäärä oli moninkertaistunut. (LIITE 1.)
Päiväkerhotyön alkuperäinen tarkoitus koki muutoksia uusien kokeilujen johdosta. Laihian seurakunnan toiminta säilytti samalla tavalla kävijänsä, mutta toimintaa pystyttiin täsmentämään niin, että ihmisten tarpeet tulivat paremmin huomioitua.
Päiväkerhoryhmien määrä alkoi laskea vuonna 2005. Tähän syynä
on varmasti se, että avoimen päiväkerhon suosio jatkoi edelleen
kasvuaan. Kyseisenä vuonna osallistujia avoimeen päiväkerhoon
oli 1330. (LIITE 1.)
Päiväkerhotyötä koeteltiin eri tavoin ja tällä kertaa kyseessä oli työntekijöiden
vaihtuvuus. Viimeiset työntekijät, jotka olivat perustamisesta asti mukana, jäivät
eläkkeelle ja uuden työvoiman palkkaaminen ja pitkien työsuhteiden luominen
oli haaste seurakunnassa.
Pysyvän viranhaltijan puuttuminen ja viranhaltijoiden vaihtuminen
hankaloitti päiväkerhon toiminnan ohjaamista. Viranhaltijan jäädes-
32
sä virkavapaalle vuoden 2007 puolella, tehtävään tuli tammikuun
lopulla sijainen. Myös hänen lähtönsä jälkeen tehtävä oli syyskaudella jonkin aikaa kokonaan ilman tekijäänsä. Onneksi seurakunnassa oli vankan kokemuksen omaavia päiväkerhonohjaajia, joilla
oli voimavaroja selvitä työtilanteista, joissa heillä ei ollut tukenaan
päiväkerhojen toiminnan ohjaaja. Työalasta vastaavan vs. pastori
jätti tehtävänsä 31.12.2008. Työntekijätilanteesta johtuen osa suuremmista yhteisistä tapahtumista jäi toteuttamatta. Tärkeintä oli
suunnata voimavarat perustehtävään eli päiväkerhojen sisältöön ja
jatkuvuuteen. Siinä onnistuttiin erittäin hyvin. (LIITE 1.)
33
6 POHDINTA
Opinnäytetyö oli pitkä ja haasteellinen prosessi. Välillä tuntui, että ei päässyt
eteenpäin ollenkaan ja joskus tekeminen oli helppoa. Historiikkia tehdessä löytyi
aivan uusi asennoituminen kirjoittamiseen. Työtä ei voinut tehdä samalla tavalla, kuin muita koulutehtäviä. Historian kirjoittaminen vei mukanaan siihen historian vaiheeseen, jota sillä hetkellä työsti. Kirjoittaessa piti irtaantua nykyisestä
tilanteesta ja uppoutua päiväkerhotyöhön ja tiettyyn vuosikymmeneen. Alusta
alkaen oli selkeää, että historiikkia täytyi kirjoittaa historian kannalta, eikä niinkään opinnäytetyön pakollisena osiona. Helpoin tapa työskennellä oli erottaa
nämä kaksi toisistaan ja kirjoittaa ensin historiikki. Historiikin kirjoittamisen jälkeen pitämäni tauko oli hyvä asia. Näin pystyin etäännyttämään itseni kyseisestä projektista, jotta pystyin puolueettomasti keskittymään opinnäytetyön kirjoittamiseen.
Haastattelujen tekeminen oli erittäin positiivinen kokemus. Ihmiset ottivat minut
vastaan omiin koteihinsa ja olivat todella ystävällisiä. Tärkeä aihe loi selkeästi
yhteisen pohjan haastattelulle. Haastattelujen tekeminen edisti omaa ammatillisuuttani monessa mielessä. Keskustelutaidot täytyi venyttää äärimmilleen ja
huomasin viimeisiä haastatteluja tehdessäni, että keskustelu alkoi tuntua luonnollisemmalta ja jännitys oli poistunut. Haastatteluista saatuun materiaaliin tuli
kuitenkin aina suhtautua varauksella. Historiikki tuli saada informatiiviseksi ja
siinä oleva teksti tuli olla luotettavaa, joten haastattelujen materiaali tuli varmentaa aina jollakin tavalla. On vaikea selittää milloin tunsin oloni varmaksi, että
voin nyt luottaa kyseiseen materiaaliin. Tietynlainen tunne kuitenkin aina oli, kun
haastateltavaan asiaan löytyi viitteitä myös pöytäkirjoista tai toimintakertomuksista.
Laihian seurakunnassa vaihtui työntekijät nopeasti ja tämän historiikkipyynnön
jättänyt työntekijä oli jäänyt jo pois seurakunnasta, kun otin sinne yhteyttä. Tavoitin kuitenkin toisen työntekijän, joka toimi viransijaisena. Hänen kanssa
saimme sovittua työnlähtökohdat ja aikataulut. Hänen avullaan pääsin työssä
alkuun. Kun sitten oli aika lähteä Laihialle ja aloittaa historiikin tekeminen, oli
34
työntekijä taas vaihtunut seurakunnassa ja täytyi järjestää uusi palaveri siitä,
minkälainen historiikki oli tekeillä. Laihialla tapasin myös Laihian kirkkoherran,
jonka kanssa työskentely oli hyvin helppoa. Työn kriittisimmässä vaiheessa, kun
olisin tarvinnut palautetta, oli kirkkoherra poissa virastaan hetkellisesti. Hänen
tullessaan takaisin jäi vuorostaan yhteyshenkilöni äitiyslomalle. Ehdottomasti
vaikein asia työtä tehdessä oli yhteyshenkilöiden vaihtuvuus.
Ennen koko projektin aloittamista otin perusteellisesti selvää, mitä tarkoittaa
historiikki ja tein paljon pohjatyötä myös muiden historiallisten kirjoitusten kanssa. Tutustuin eri tapoihin tehdä historiaa kuvaava teksti. Palavereissa toin omaa
näkemystäni esiin historiikin ja kronikan sekoittamisesta, mutta myönnyin nopeasti, koska kyseessä oli kuitenkin tilaustyö, jolloin tilaajalla olisi oikeus päättää
työn sisällöstä. Itse kyllä pysyn kannassani näin työn valmistumisen jälkeenkin.
Kirjoittajan kannalta olisi paljon yksinkertaisempaa kirjoittaa selkeästi historiikki,
joka pitäytyy asiatekstissä tai sitten kirjoittaa selkeästi muistelmat tyyppinen kirjoitus, joka keskittyisi tarinanomaiseen kerrontaan. Uskon että myös lukijalle,
joka etsii tietoa, on helpompi sitä saada asiapainotteisesta historiikista. Näen
myös hyviä puolia historiikin ja kronikan sekoittamisessa. Lukijat, jotka ovat
kiinnostuneet historiasta pystyvät uppoutumaan tekstiin ja lukevat sen kerralla
kokonaan.
Katson, että omat tavoitteeni työlle toteutuivat. Historiikki on sellainen kuin yhdessä sovittiin. Työ valmistui myös työyhteisön vaatimien aikataulujen puitteissa. Työmäärä oli laajempi, mitä osasin aluksi odottaa. Historiikista tuli sellainen,
että sen pystyy lukemaan kuka tahansa tuntematta entuudestaan Laihian seurakuntaa tai päiväkerhotyötä. Koen, että opinnäytetyöni on hyvin merkittävä työ.
Haastatteluja tehdessäni huomasin, kuinka monelle Laihian päiväkerhotyö oli
merkittävä asia. Työalan perustaneet työntekijät olivat tehneet siitä elämäntehtävän ja toivottavasti tällä historiikilla pystytään antamaan heille tunnustusta
pitkästä työstään. Työllä on myös varmasti merkitys nykyisten työntekijöiden
keskuudessa. Heidät mainitaan historiikissa ja yksi työn tavoitteista oli kirjoittaa
historiikki, jonka avulla olisi mahdollista suunnitella tulevaa. Uskon opinnäytetyöstäni olevan myös hyötyä Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Täl-
35
laisia opinnäytetöitä ei ole kovin montaa ja toivottavasti tämä työ voisi kannustaa muitakin tekemään tällaisen produktion.
36
LÄHTEET
Ahteenmäki–Pelkonen, Leena; Alopaeus–Karhunen, Pirkko–Liisa; Porio, Anja &
Suuronen, Terttu 1986. Päiväkerhotyön käsikirja. Helsinki: Lasten
Keskus.
Autio–Sarasmo, Sari 2008. Historian tutkimus, tutkimusprosessi. Viitattu
25.1.2012. http://www.enorssi.fi/virmo/virmo1/kashisnet/kasvatuksen-historian-tutkimus/kasvatuksen-historiantutkimusprosessi/
Elton, Geoffrey 1989. The Practise of history. London: Fontana Press.
Hirsjärvi, Sirkka & Hurme, Helena 2000. Tutkimushaastattelu – Teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Helsinki: Yliopistopaino.
Hirsjärvi, Sirkka; Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula 2007. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi.
Hänninen, Sisko-Liisa & Valli, Siiri 1986. Suomen lastentarhatyön ja varhaiskasvatuksen historia. Keuruu: Otava.
Isoaho, Päivi 2010. Ilonpesä - Kaksivuotinen kasvatus- ja opetussuunnitelma 35-vuotiaille. Keuruu: Aikamedia.
Järvimäki, Marjatta 2011. Lastenohjaaja (eläkkeellä), Laihian seurakunta. Laihia. Henkilökohtainen tiedonanto 7.6.
Kalela, Jorma 2000. Historiantutkimus ja historia. Helsinki: Gaudeamus Kirja.
Katajala, Kimmo 1990. Historiankirjoittajan opas. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Kirkon
Lastenohjaajat
ry.
i.a.
Lastenohjaaja.
Viitattu
10.5.2011.
http://kirkonlastenohjaajat.fi/lastenohjaajat.htm
Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisryhmä 2008. Lapsi on osallinen – Kirkon
varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelma. Orivesi: Kirkon kasvatus ja nuorisotyö/Kirkkohallitus 2008.
37
Laihian seurakunta 2010. Toimintakertomus 2010. Laihian seurakunta.
Laihian
seurakunta
i.a.
a.
Seurakunnan
historia.
Viitattu
26.3.2012.
http://www.laihianseurakunta.fi/pages/etusivu/seurakunnanhistoria.php
Laihian seurakunta i.a. b. Laihian seurakunnan toiminta – sinua varten. Viitattu
26.3.2012. http://www.laihianseurakunta.fi/pages/toiminta.php
Laine, Vesa & Vilkko–Riihelä, Anneli 2005. Mielen maailma. Kehityspsykologia.
Helsinki: WSOY.
Marjatta Järvimäki 2011. Eläkeläinen, Laihia. Henkilökohtainen tiedonanto
7.6.2011.
Nurmi, Jari–Erik; Ahonen, Timo; Lyytinen, Heikki; Lyytinen, Paula; Pulkkinen,
Lea & Ruoppila, Isto 2006. Ihmisen psykologinen kehitys. Helsinki:
WSOY Oppimateriaalit Oy.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2002. Valtioneuvoston periaatepäätös varhaiskasvatuksen valtakunnallisista linjauksista. Sosiaali- ja terveysministeriön
julkaisuja
2002:
9.
Helsinki:
Viitattu
25.04.2012.
http://pre20031103.stm.fi/suomi/pao/varhais2/kasvatus.pdf
Suomen evankelis-luterilainen kirkko i.a. Lastenohjaaja. Viitattu 10.5.2011.
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/625ED50305E45407C225710E00
264C98?OpenDocument&lang=FI
Tamminen, Kalevi; Vermasvuori, Juha; Niemi, Hannele & Kontula, Lassi 1987.
Johdatus uskontokasvatukseen. Helsinki: Yliopistopaino.
Vilkko-Riihelä, Anneli & Laine Vesa 2005. Mielen maailma. Helsinki: Werner
Söderström.
Wennermark Pirjo–Liisa & Alopaeus–Karhunen 2004. Lapsityö Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa. Teoksessa Leena Heinonen, Juha Luodeslampi & Leena Salmensaari (toim.) Lapsityön käsikirja. Helsinki:
Kirjapaja Oy, 13–24
38
LIITTEET
LIITE 1: HISTORIIKKI
HISTORIA LASTENKENGISSÄ
- Laihian seurakunnan päiväkerhotyötä 40 vuotta
39
Saatteeksi
Paljon on ehtinyt tapahtua siitä, kun neljäkymmentä vuotta sitten perustettiin
Laihian seurakuntaan ensimmäinen päiväkerho. Vuosien aikana on koettu paljon kaikkea. Kerholaisten määrät ovat vaihdelleet vuosien varrella, mutta lapsia
on aina kerhoissa riittänyt.
Päiväkerhotyö on nykyään Laihian seurakunnassa virallinen työmuoto ja se
toimii tiiviisti yhteistyössä pyhäkoulutyön kanssa. Päiväkerhotyötä ohjaa lapsityönjohtokunta. Päiväkerholla tarkoitetaan seurakunnan järjestämää kerhotoimintaa pääsääntöisesti 3–5 -vuotiaille lapsille. Päätehtävänä on kastekäskyn
toteuttaminen ja kristillinen kasvatus. Päiväkerhotoiminta tapahtuu kristillisessä
hengessä yhteistyössä kotien kanssa. Sen tarkoituksena on edistää lasten yksilöllistä ja sosiaalista kehitystä heidän ikäkauttaan ja edellytyksiään vastaavalla
tavalla.
Laihian seurakunnan päiväkerhotyö on ollut toiminnassa neljäkymmentä vuotta.
Nyt on hyvä pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan miten tähän on tultu ja mitä
kaikkea näiden vuosien sisälle onkaan mahtunut. Tällä historiikilla pyritään antamaan vastauksia näihin asioihin. Historiikki pitää sisällään työntekijöiden kertomuksia vuosien varrelta ja kirjoituksia työn arjesta sekä tapahtumista. Toivon
myös, että historiikilla on mahdollisuus tuoda ihmisille mieleen muistoja ja kokemuksia.
Tämän historiikin valmistumisesta kuuluu kiitos monelle taholle. Laihian seurakunta ja eläkkeelle jääneet työntekijät ansaitsevat kiitokset sekä Diakoniaammattikorkeakoulu. Erityiskiitokset ansaitsevat nuorisotyönohjaaja Paula Atila
sekä kirkkoherra Mertsi Saarela
40
Laihian seurakunnan päiväkerhotyö alkoi 1970-luvulla
Jeesus sanoi: Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni.
Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta. Matt. 19:14
Laihian seurakunnassa alettiin käydä keskustelua tarpeesta saada alle pyhäkouluikäisille lapsille toimintaa 1960-luvun lopulla. Pyhäkoulu oli toiminut seurakunnassa jo pidemmän aikaa, mutta se tavoitti vain lapsia, jotka olivat tarpeeksi
vanhoja istumaan tunneilla ja opettelemaan uskonasioita sekä seurakunnassa
elämistä. Seurakuntalaisille haluttiin antaa mahdollisuus liittyä toimintaan vielä
aikaisemmassa vaiheessa. Näin päätettiin perustaa päiväkerhoja. Ensimmäiset
päiväkerhot aloittivat toimintansa vuonna 1972. Seurakunnassa toimi kirkkoherrana Eino Tuomisto ja tyttötyöntekijänä Marja-Liisa Aaltonen. Perustamisvaiheessa päiväkerhotyöstä vastasi tyttötyöntekijä ja hänen kanssaan toimi apuohjaajia. Marja-Leena Myllymäki toimi kerhojen alkaessa yhtenä apuohjaajana ja
hieman myöhemmin mukaan tuli kerhoavustajaksi Irja Laakkonen
Päiväkerhotyön alkaessa työntekijöiksi valittiin henkilöitä, joilla on kokemusta
lasten kanssa työskentelystä. Koulutus ei silloin ollut vaatimus työskentelylle,
vaan osaaminen ja kokemus olivat arvostettuja mittareita työsuhdetta solmittaessa. Kerhojen vetäjille tarjottiin mahdollisuus käydä lyhyissä koulutuksissa,
jotka seurakunta maksoi. Suomen Pyhäkouluyhdistys alkoi järjestää koulutusta
lastenohjaajille 1960-luvulla. Halukkaille järjestettiin paljon erilaisia koulutuksia
ja niihin oli odotettua enemmän osallistujia. Myös Mannerheimin Lastensuojelu
liitto järjesti paljon erilaisia lapsia koskevia kursseja, jotka olivat suosittuja. Lastenohjaajakoulutus laajeni vuonna 1969. Suomen Raamattuopistossa, joka sijaitsee Kauniaisissa, aloitettiin pidempi kahden kuukauden kurssi. Aikaisemmat
lastenohjaajakoulutukset olivat kestäneet muutaman päivän. Tärkein teema
kurssilla oli silloin ”opastus Raamatun tuntemiseen”. Samana vuonna kokoontui
laajennettu piispainkokous, jossa hyväksyttiin toiminnanohjaajien pätevyysvaatimukset ja koulutussuunnitelma. Suomen Kirkon Seurakuntaopisto sai tehtäväkseen järjestää toiminnanohjaajakurssin. Ensimmäinen toiminnanohjaaja-
41
kurssi järjestettiin vuotta myöhemmin Suomen Kirkon Seurakuntaopiston Säätiön Pyhäkouluopistossa.
Irja Laakkonen ja Marjatta Kalliokoski (Järvimäki) kuvailivat perustamisvaiheessa kerhopäivän kulkua näin: ”Kerhopäivän kulku haluttiin pitää samankaltaisena. Lapsille tutut rytmit pysyvät näin yhtenäisinä. Ruokailu oli suurin piirtein samassa kohdassa ja hartaudet pidettiin samoissa kohdissa. Alkuhartaus, ruokarukous ja loppuhartaus olivat tutussa kohdassa kerhon kulkua. Tavoitteet muuttuivat ja joka vuosi kerhossa voitiin painottaa erilaisten taitojen oppimista. Kerhopäivän kulku kuitenkin tahdottiin pitää samanlaisena. Päiväkerhojen pituus
vaihteli lapsen iän mukaan. Useimmiten kerhon kesto oli kaksi tai kolme tuntia.
Päiväkerho alkoi aina lasten vapaalla leikillä ja tämän jälkeen pidettiin nimenhuuto. Lapset kokivat tärkeäksi sen, kun saivat oman nimensä kohdalla huutaa
olevansa paikalla. Leikin ja nimenhuudon jälkeen lapset koottiin yhteen ja pidettiin hartaus, jossa yleensä luettiin joku Raamatun kertomus ja laulettiin. Joskus
hartaus lopetettiin yhteiseen leikkiin. Seuraavaksi vuorossa oli monien lasten
mielestä kohokohta eli omien eväiden syöminen. Lapset pääsivät aina esittelemään mitä olivat tänään tuoneet syötäväksi. Eväiden nauttimisen jälkeen päiväkerhossa askarreltiin jotain vuodenaikaan ja tarkemmin vielä kirkkovuoteen sopivaa. Askarteluhetken loputtua saivat lapset taas vapaasti leikkiä. Kerhojen
loppuun muodostui tapa pitää loppupiiri, joka sisälsi lyhyen rukouksen ja kiitoksen onnistuneesta kerhopäivästä. Jokaisessa ryhmässä opeteltiin kerhorukous
ja ruokailujen yhteydessä rukoiltiin aina alussa ja lopussa. Ikäryhmien mukaan
kerhojen sisältö saattoi vaihdella. Alkuhartaudet saatettiin toteuttaa eri tavoin
käyttämällä esimerkiksi diaesitystä. Lauluja opeteltiin ulkoa ja vapaata leikkiä
toteutettiin sisä- ja ulkotiloissa.”
Seurakunnassa eri työaloilla, kuten jumalanpalvelustyöllä, diakoniatyöllä, lähetystyöllä, nuorisotyöllä ja pyhäkoulutyöllä oli omat johtokuntansa, joten myös
päiväkerhotyölle perustettiin vuosi toiminnan alkamisen jälkeen oma johtokunta.
Vuonna 1973 toimikunta kokoontui ja loi työalalle perustan. Tämän perustan
myötä päiväkerhotyö on voinut kehittyä.
42
Päiväkerhotyön käynnistyessä seurakunnalla ei ollut paljon leikkivälineitä lapsille. Tilat olivat myös rajoitetut, joten toimintaa laajennettiin tekemällä erilaisia
retkiä.
Eräs retki on jäänyt silloisen työntekijän mieleen. Vuonna 1974 vastaavatyöntekijä Marja-Liisa Aaltonen lähti Järvenpäähän erikoistumaan päiväkerhontoiminnanohjaajaksi. Hän ehdotti Irja Laakkoselle, että he voisivat tehdä lasten kanssa
retken kirkkoon. Se todettiin hyväksi ideaksi, joten sopivana päivänä retki kirkkoon toteutettiin. Mukaan pyydettiin lapsityöstä vastaava pappi Eino Rauha.
Lähtöön valmistauduttiin opetuksella. Nuor-tuvalla, joka silloin toimi kerhopaikkana monelle leirille, Irja Laakkonen opetti lapsille kirkkoon liittyviä asioita. Hän
kertoi Jeesuksen ensimmäisestä matkasta Jerusalemin temppeliin ja siitä, kuinka kirkko on taivaan Isän pyhä paikka, jossa täytyy osata käyttäytyä hyvin. Opetuksen jälkeen oli aika lähteä retkelle ja mukaan lähtivät vielä kanttori ja suntio
Matti Väinölä. Kirkossa ei silloin ollut menossa jumalanpalvelusta. Lapset istuivat etupenkkiin, josta he lauloivat tuttuja lastenlauluja ja kuuntelivat, kun Eino
Rauha puhui heille. Hän oli pukeutunut papin albaan ja stolaan. Eino Rauhan
kanssa oli sovittu, että lapset voitaisiin siunata kirkossa. Lapset pääsisivätkin
polvistumaan alttarille. Siunauksen aikana Eino Rauha ei vain siunannut lapsia
Herran siunauksella, vaan hän siunasi jokaisen lapsen ja kerhonohjaajan erikseen laittamalla käden pään päälle ja lukemalla apostolisen siunauksen. Tämän
jälkeen lapset pääsivät tutustumaan sakastiin. Sakastissa suntio esitteli tiloja ja
he pääsivät näkemään pappien asusteita. Lapset saivat nähdä urut, joita esitteli
kanttori Matti Väinölä. Kotimatkalla kerhonohjaajat kyselivät lapsilta, mikä oli
kaikista mukavinta reissussa. Eräs neljä vuotta vanha tyttö sanoi näin: Minusta
oli kaikkein ihaninta, kun sai olla kontallansa.
Päiväkerhot alkoivat olla heti alussa suosittuja ja se huomattiin myös kirkkovaltuustossa. Vuonna 1975 alettiin tehdä päiväkerhonohjaajan työsopimusta ja sen
myötä luotiin päiväkerhonohjaajan virka, joka ensimmäisen kerran virallisesti
mainitaan vuodelta 1975. Ensimmäinen viranhaltija oli Sirkka Kallio. Hän oli jo
ennen tätä ollut hyvin aktiivinen jäsen lapsityössä ja kokenut pyhäkoulutyöntekijä. Vuotta myöhemmin 1976 sovittiin päiväkerhonohjaajien palkkausperusteita.
Vuosi 1976 oli seurakunnassa hyvin kiireistä ja vilkasta aikaa. Seurakunnan
43
hallinnossa tehtiin paljon muutoksia. Kirkkohallintokunta ja kirkkoneuvosto yhdistettiin ja kirkkohallintokunta lakkautettiin. Samoin rakenteilla ollut seurakuntatalon laajennus valmistui. Kerhoille tuli lisää tilaa, jossa toteuttaa toimintaa. Päiväkerhotyö aloitti toimintansa seurakuntatalon alakerrassa, jossa se toimii nykyisin.
Marjatta Kalliokoski aloitti nuorisotyössä syyskuun ensimmäisenä päivänä 1976.
Hänen vastuulla oli varhaisnuorisotyö. Marjatta Kalliokoski jatkoi Paula Toivolan
työtä. Ennen kuin Marjatta aloitti työskentelyn, oli hänen virkansa avoimena.
Avoimen ajan tyttötyöstä vastasi viransijaisena Anna-Liisa Kauppi. Aloittaessaan työt Marjatta oli valmistunut nuoriso-ohjaajaksi. Töiden alkaessa todettiin,
että Marjatta tuli hyvin toimeen lasten kanssa ja hän halusi tehdä työtä lasten
parissa. Marjatta Kalliokosken toimenkuvaksi määriteltiin varhaisnuorisotyö,
joka tarkoitti pääsääntöisesti tyttötyötä ja tämän lisäksi hänen tuli vastata päiväkerhotyöstä. Työmäärän tuli siis koostua puoliksi tyttötyöstä ja puoliksi päiväkerhotyöstä. Alusta alkaen oli kuitenkin selvää, että päiväkerho työllisti paljon
enemmän sen suuren suosion vuoksi. Marjatan aloittaessa työt hän koki tarpeelliseksi kartoittaa mitä tarvikkeita ja leikkikaluja heillä oli tarjota lapsille ja
miten työala oli tähän asti toiminut. Sirkka Kallio ja Marjatta Kalliokoski totesivat,
ettei työalalla ollut tarvikkeita ja välineitä. Lasten kanssa piirretään ja askarrellaan, mutta ohjaajat ostivat itse kynät ja paperit piirtämiseen ja liimat sekä kartongit askartelemiseen. Asiaan oli saatava muutos ja lapsityöstä vastaava pappi
huolehti asiaa eteenpäin Sirkka Kallion ja Marjatta Kalliokosken kanssa. Leikkikaluja ja kerhotarvikkeita alettiin vähän kerrallaan hankkia, vaikka niille ei ollut
budjetoitu rahaa. Välineitä saatiin seurakuntalaisilta ja työntekijöiden sukulaisilta
sekä seurakunnan puolesta alettiin myös järjestää rahaa. Päiväkerholaisten
vanhemmat alkoivat pitää myyjäisiä ja talkooiltoja rahan keräämiseksi. Näin
kerhon välineistö alkoi laajentua ja samalla kerhot jatkoivat kasvamistaan. Sirkka Kaaja ja Kyllikki Raumala aloittivat työnsä lastenohjaajina vuonna 1976.
Päiväkerhojen suosio kasvoi erittäin voimakkaasti. Vuonna 1977 on laskettu
ensimmäisen kerran päiväkerhossa kävijöiden määrät. Poikia päiväkerhoissa
kävi silloin 182 ja tyttöjä 161. Kerhoja oli yhteensä 14 ja niitä järjestettiin Skottitalossa, Torstilan seurakuntatalolla, Kirkonkylän seurakuntatalolla ja Jokikylän
44
koululla. Näiden lukujen pohjalta uusi kirkkoneuvosto otti puheenaiheeksi ryhmien koon ja siinä olevien ohjaajien määrän. Vuodelle 1978 nimettiin kerhoille
johtajat, joina toimivat Leila Kangasmäki, Tarja Antila, Sari Laitala, Ritva Kujanpää, Kaisu Niesniemi, Jaakko Sarvela, Hannu Tuominen ja Jari Pakkanen. Tänä vuonna toiminnasta jäivät pois Irja Laakkonen ja Sirkka Kaaja. Uusina lastenohjaajina toimintaan tulivat Marita Kalliokoski ja Johanna Puska.
Vuoden 1978 toimintakertomuksen loppulausunnossa kritisoitiin hieman sitä,
kuinka vaikeasti asioiden päätökset tällä uudella hallintomallilla toteutetaan. Jokainen johtokunta on virallinen hallintoelin, joka vaikuttaa asioihin omalta kannaltaan. Pyhäkoulutyö ja päiväkerhotyö toimivat lasten kanssa ja heidän kristillisen kasvatuksen kanssa. Vuonna 1979 näiden työmuotojen johtokunnat yhdistettiin yhdeksi, jonka nimeksi tuli lapsityönjohtokunta. Ensimmäiset lapsityönjohtokunnan jäsenet olivat Arvi Häkkinen (puheenjohtaja), Katri Lähdesmäki (varapuheenjohtaja), Liisa Annila, Helli Hakko, Rauha Hietalahti, Raili Juvonen, Irja
Laakkonen, Marjatta Laakso, Eeva Lehtimäki, Ritva Niemi, Seija Poola, Antti
Ristilä ja Pirjo Viinamäki. Varajäseninä johtokunnassa olivat Kirsti Nyystilä,
Hannele Jokela ja Aino Jokela. Toiminta oli hyvin aktiivista ja päiväkerhojen arvostuksen vuoksi Laihian osuuskauppa ja sen henkilökunta päättivät lahjoittaa
oman joululahjarahansa 3000 markkaa päiväkerhotyölle. Luovutustilaisuudessa
lapset esittivät oman kiitoksensa laulamalla.
Päiväkerhotoiminnan perustamisesta asti on syntynyt erilaisia perinteitä, jotka
ovat vuosikymmenten aikana toistuneet vuodesta toiseen. Joulujuhlat ja kevätjuhlat järjestettiin joka vuosi. Lapsia on siunattu koulutielle ja tutustutettu seurakunnan toimintaan. Vuosien aikana on järjestetty laskiaistapahtumia, talkoita
vanhemmille, äitienpäiväjuhlia ja vanhempainiltoja. Seura-rannassa on pidetty
leiripäiviä.
Päiväkerhon perustamisen vuosikymmen oli kasvun aikaa seurakunnalle. Se
tavoitti uuden ikäryhmän. Siihen aikaan kristillinen kasvatus oli seurakunnan
jäseneksi tulemisen jälkeen vanhempien ja kummien tehtävänä. Seurakunta
huolehti tehtävästä vasta lasten osallistuessa pyhäkouluihin. Tähän haasteeseen vastattiin ja seurakunta sai lisää aktiivisia kävijöitä. Seurakunta alkoi päi-
45
väkerhotyön myötä huolehtia entistä paremmin lasten kristillisestä kasvatuksesta ja tukea koteja ja kummeja heidän tehtävässään. Ensimmäiset Laihian seurakunnan päiväkerholaiset ovat kasvaneet aikuisiksi. Päiväkerho yhdessä kotien kanssa antoi heille eväitä hengelliselle elämälle ja sen kasvulle jo pienestä
pitäen.
Seurakunnan perustehtävän mukaan opettakaa lapsille taivaan
Isästä ja Jeesuksesta. Lutherin sanoin: Elämämme kallein asia on
tulla tuntemaan Jumala ja Jeesus Kristus, jonka hän lähetti. Sillä se
joka heidät tuntee, on saava iankaikkisen elämän
- Irja Laakkonen
46
Suosion kasvu jatkuu 1980-luvulla
Uusi vuosikymmen alkoi ja päiväkerhotyö oli vakiinnuttanut paikkansa seurakunnan toiminnassa. Perustamisesta asti päiväkerhot olivat tulleet suositummiksi ja kävijämäärät jatkoivat kasvamista. Päiväkerhotyön esimiehenä toimi
Marjatta Kalliokoski. Ohjaajina toiminnassa hänen lisäkseen olivat Sirkka Kallio,
Ritva Ilves, Marita Kalliokoski. Jokikylässä ohjaajina toimivat Hannele Jokela,
Tuula Kestikevari ja Kaija Tuomisto. Kerhoja järjestettiin kirkonkylässä, Jokikylässä, Torstilassa ja Skottitalossa. Perhekirkot olivat hyvin suuressa suosiossa
ja päiväkerholaiset osallistuivat niihin hyvin aktiivisesti. Työmuodon toiminta oli
laajentunut, se ei pitänyt enää sisällään vain kerhoja. Päiväkerholaisille järjestettiin erilaisia tapahtumia ja leirejä, jotka olivat suosittuja. Vanhemmille oli vanhempainiltoja, joissa silloinen hiippakuntasihteeri Kauko Kangas kävi myös vierailemassa.
Päiväkerhoryhmiä kevätkaudella 1980 oli 14; Kirkonkylässä 10, Torstilasssa 2,
Skottitalossa ja Jokikylän koululla kummasikin yksi. Lapsia näissä ryhmissä on
käynyt 232, joista kirkonkylässä 157, Torstilassa 37, Skottitalossa 17 ja Jokikylässä 22.
Vakiintuneeksi tavaksi muodostui Seura-rannassa järjestetty lasten- ja vanhempienleiri. Leiripäivässä oli paljon kävijöitä ja se koettiin hyväksi tavaksi ylläpitää
vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä. Yhteydenpito vanhempiin nähtiin hyvin tärkeänä. Vuonna 1980 leiripäivään osallistui noin 200 lasta ja vanhempaa
yhteensä.
Päiväkerholaisten vanhemmat olivat aktiivisesti toiminnassa mukana. He järjestivät myyjäiset lokakuussa 5. päivä vuonna 1980, joita oli talkootyöllä valmisteltu
jo aikaisemmin. Myyjäisistä saaduilla tuotoilla kerhot tekivät teatteriretken Vaasaan nukketeatteriin. Retkeä ei ehditty toteuttaa enää samana vuonna, vaan se
siirtyi maaliskuulle 1981. Retkeen osallistui noin 100 lasta ja 6 ohjaajaa. Teatteriretkiä toteutettiin tämän jälkeen lähes joka vuosi.
47
Päiväkerhotyö monipuolistui 80-luvun alussa. Kerhoihin ja niiden vanhempainiltoihin kutsuttiin vierailijoita, jotka esittelivät omaa toimintaansa. Kerhoissa alkoi
käydä vuosittain valokuvaaja ottamassa jokaisesta ryhmästä kuvat. Vuonna
1981 aloitti poliisi vierailut päiväkerhoissa. Poliisi vieraili jokaisessa 6-vuotiaiden
kerhossa. Vierailun aikana katsottiin, että kerholaisten pyörät olivat kunnossa ja
lapset saivat tutustua poliisiautoon. Vanhempien illassa vieraili samana vuonna
psykologi Aino Latikka. Päiväkerhoryhmiä tuli myös yksi lisää ja se alkoi toimia
Torstilassa, mutta kuitenkin vuotta myöhemmin ryhmä siirrettiin kirkonkylälle.
Seurakunnassa alettiin jo 1980-luvulla valmistautua oman kasvatussuunnitelman luomiseen. Tähän asti seurakunnalla ei ollut mitään yhtenäistä suunnitelmaa kristillisen kasvatuksen toteuttamisesta. Osa kirkon työntekijöistä pääsi
opiskelemaan kirkon kasvatustoiminnan kokonaisohjelmaa. Vuonna 1981 seurakunnan kasvatussuunnitelman valmistelu aloitettiin. Vastuu sen laatimisesta
annettiin toimikunnalle, jonka kirkkoneuvosto nimesi. Aikaa suunnitelman laatimiseen annettiin vuoden 1982 loppuun asti. Uusi kasvatussuunnitelma valmistuikin nopeasti ja se hyväksyttiin kirkkoneuvoston kokouksessa vuonna 1982.
Kasvatussuunnitelmassa annettiin tavoitteet eri ikäluokille seurakunnassa ja
niistä vastuussa oleville työaloille. Tarkoituksena oli seuraavissa työalojen toimintakertomuksissa todeta kuinka tavoitteet on saavutettu.
Päiväkerhotyö laajensi toimintaansa kesälle vuonna 1983. Silloin seurakunta
alkoi järjestää lapsille leikkikenttätoimintaa. Lapset saivat mahdollisuuden kokoontua viikoittain yhteen. Toimintaa pidettiin Kirkonkylän seurakuntatalon leikkikentällä. Toiminta osoittautui suosituksi ja se alkoi kehittyä muutamien vuosien aikana. Alkuvaiheessa mukana oli 50 lasta.
Päiväkerhotyön ryhmiä lisättiin vuonna 1984 yhdellä ryhmällä. Ryhmiä oli 16 ja
uusin ryhmä sijoitettiin Torstilaan. Kirkkoherra Eino Rauha muutti pois seurakunnan omistamasta pappilasta omaan kotiin. Seurakunta suunnitteli pappilalle
muuta käyttöä, kuten mm. kerhotilaa päiväkerhoille. Vielä kevätkaudella kävijöitä oli 294, mutta syyskausi päästiin aloittamaan yli kolmensadan lapsen kanssa.
Lapsia oli syyskaudella 315. Kesäkuulla leikkikenttätoiminnassa lapsia oli mukana noin 50–60 kerrallaan. Poikkeuksena tänä vuonna oli se, että poliisi ei
48
käynyt kerhoissa, vaan lapset pääsivät tutustumaan poliisilaitokseen. Siellä lapset saivat liikenneopetusta.
Ritva Ilves aloitti lastenohjaajana vuonna 1980, ja hänen työnsä seurakunnassa
päättyi vuonna 1985. Hänen tilalleen valittiin lastenohjaajaksi Ella Vapaavuori.
Samoin Marita Kalliokoski lähti opiskelemaan ja hänen tehtäväänsä valittiin
Jaana Niemenpää (Vuorenmaa). Ryhmäkokojen kasvun vuoksi haluttiin yksi
lastenohjaaja lisää, joten samana vuonna aloitti myös Hellevi Tarkkanen työskentelyn lastenohjaajana. Näin ohjaajia saatiin lisää ja kerhojen ryhmäkokoja
vasten oli enemmän työvoimaa. Samoin pappilaan valmistui lisää kerhotiloja.
Kesän leikkikenttätoiminta jatkoi kasvuaan vuonna 1986. Vakiintuneeksi käytännöksi tuli, että kerhoja järjestetään viikossa kolme kertaa. Lapsia ja vahdittavaa riitti jokaiselle kerralle. Samana vuonna Marita Kalliokoski jatkoi opiskelujaan ja hänen tilalleen uudeksi lastenohjaajaksi valittiin Katariina Koskimäki
(Niemelä-Piirainen).
Kerhoryhmien määrä oli kovassa kasvussa ja vuonna 1987 niitä olikin jo 18.
Jokikylässä 2, Torstilassa 2, Skottitalossa 1 ja Kirkonkylällä 13. Kävijämäärissä
tapahtui myös pientä kasvua. Tänä vuonna laskettiin lapsia olevan 336, jotka
ovat olleet toiminnassa mukana säännöllisesti. Samoin leikkikenttätoiminta oli
suuressa kasvussa. Nykyisen kolmen päivän sijaan toimintaa päätettiin järjestää nyt neljä kertaa viikossa. Samana vuonna järjestettiin myyjäiset marraskuussa ja arpajaiset joulukuussa. Siitä saadut varat käytettiin Suomen Lähetysseuran Pula-keräykseen. Lapset pääsivät myös esittämään laulutervehdyksen
Jakkulan Nuorisoliitolle lasten itsenäisyyden juhlavuoden tilaisuudessa.
Työntekijätilanteessa tapahtui merkittävä muutos vuosikymmenen lopussa.
Sirkka Kallio tuli töihin seurakuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1974. Lokakuussa 1988 hän siirtyi eläkkeelle. Hän toimi seurakunnassa aluksi osaaikaisena ja aloitti vuotta myöhemmin vakituisena työntekijänä. Sirkka Kallio
työskenteli aktiivisesti Laihian seurakunnassa lastenohjaajana 14 vuotta. Hänen
siirtyessä eläkkeelle järjestettiin läksiäisjuhla. Perhekirkossa toimituksen jälkeen
49
juhlistettiin hänen pitkää uraansa. Sirkka Kalliolle jaettiin juhlassa seurakunnan
ja sen työntekijöiden lahjat kiitokseksi.
Sirkka oli minulle kuin oppiäiti. Hän opetti ja hänen kanssaan oli
helppo pitää kerhoja, koska lapset kuuntelivat häntä. – Marita Kalliokoski
Jos ei Kallion Sirkkaa olisi ollut, niin olisin paljon lujemmalla ollut.
Sirkkaan saattoi paljon luottaa ja antaa paljon tehtäviä, jotka olisi
ehkä itse pitänyt hoitaa, mutta häneen pystyi luottamaan, että asiat
hoituu. – Marjatta Kalliokoski (Järvimäki)
Sirkka Kallio kertoi parhaimpien kokemusten kerhosta olevan yksittäisiä kohtaamisia lasten kanssa. Lapset tulivat niin lähelle ja kyselivät ja toimittivat omia
asioitaan ääneen avoimesti. Sirkka Kallio kertoo tästä esimerkin:
Eräs lapsi, kun tuli ensimmäistä kertaa päiväkerhoon ollessaan neljä vuotias, oli hieman yksinäinen. Tapana oli, että uusille kerholaisille esiteltiin seurakuntatalo. Kun sitten tultiin rappusten luo, niin
Sirkka otti tätä poikaa kädestä kiinni ja he kävelivät yhdessä rappusten toiseen päähän. Kun sitten seuraavana päivänä pojan äiti
toi taas lastaan kerhoon, niin hän kertoi kyselleensä edellisenä iltana pojaltaan, että millaista kerhossa oli ollut. Tähän poika oli vastannut sanoen: No oli sillä tädillä ainakin lämmin käsi.
Vuosikymmenen lopulla työntekijätilanne muuttui. Vuonna 1989 kevätkaudella
ohjaajina toimivat Ella Vapaavuori, Jaana Niemenpää (Vuorenmaa), Katariina
Koskimäki, Hellevi Tarkkanen ja Marjatta Kalliokoski (Järvimäki). Hellevi Tarkkanen päätti kerhonpidon huhtikuun lopulla jatkaakseen lastenohjaajan kurssin
loppuun. Sijaisena toimi touko-kesäkuun ajan Anette Vuori. Syyskaudella Hellevi Tarkkanen jatkoi taas kerhon pitämistä. Ella Vapaavuori piti opiskeluvapaata
vuosina 1989 ja 1990. Hänen sijaiseksi valittiin Marita Kalliokoski. Jaana Niemenpää (Vuorenmaa) jäi äitiyslomalle joulukuun alussa. Hänen sijaisuuttaan
hoitivat Pia Huhtala lähinnä seurakuntatalossa, pappilassa ja Jokikylänkoululla
50
sekä Kirsti Palssi Skottitalossa ja Torstilan seurakuntatalossa. Myös Tellervo
Aro ja Sirkka Kallio toimivat tilapäisinä lastenohjaajien sijaisina kerhoissa.
Kaiken kaikkiaan työmuoto vahvistui ja otti oman paikkansa seurakunnan työmuotojen joukossa. Päiväkerhotyö rikastutti ja laajensi seurakunnassa olleita
perinteitä ja toi mukaan uusia tapoja ja yhteistyökumppaneita. Vaikka päiväkerhot ovat perheen pienimmille järjestettävää toimintaa, tavoittaa se monet muutkin. Lasten vanhemmat pääsevät päiväkerhon mukana osaksi seurakunnan
toimintaa. Nuoret aikuiset ja hieman vanhemmatkin osallistetaan seurakuntaan
tärkeänä voimavarana. Erilaiset tapahtumat eivät toteutuisi ilman vanhempien
tukea ja vapaaehtoisena toimimista.
Tulisi työntekijöiden aina uskoa siihen mitä opettaa. Itselleni on aina ollut tärkeintä se, että lapset oppisivat tuntemaan Jeesuksen.
Uskokaa ja opettakaa sitä uskoa
- Sirkka Kallio
51
Päiväkerhotyö 1990-luvulla taloudellisen taantuman keskellä
Laihian seurakunnan päiväkerhotyötä oli kehitetty kaksi vuosikymmentä luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden toimesta. Pitkään seurakunnassa työskennelleet lasten ohjaajat olivat jääneet eläkkeelle ja uudet lastenohjaajat olivat tulleet
tilalle. Kerhojen ensimmäiset lapset olivat kasvaneet aikuisiksi ja heidän lapsensa tulivat alkavalla vuosikymmenellä toimintaan mukaan. 1990-luvulla Suomi ja koko maailma elivät kehittymisen aikakautta, jolloin luotiin uudet määritteet
ja tavoitteet kaikelle toiminnalle. Päiväkerhollekin haluttiin antaa selkeä toimenkuva, joka muotoiltiin Laihian seurakunnassa näin:
Päiväkerholla tarkoitetaan seurakunnan järjestämää arkitoimintaa
lapsille. Päiväkerhotoiminta tapahtuu kristillisessä hengessä yhteistyössä kotien kanssa kirkkoneuvoston alaisena. Sen tarkoituksena
on edistää lapsen yksilöllistä ja sosiaalista kehitystä heidän ikäkauttaan ja edellytyksiään vastaavalla tavalla.
Päiväkerhoryhmiä kokoontui 16 kevätkaudella 1990 ja syyskaudella 14. Ryhmät
jakaantuivat kevätkaudella seuraavasti. Kirkonkylän seurakuntatalolla 8, Torstilan seurakuntatalo 2, Pappilan kerhotilat 3 ja Jokikylän koululla 1. Syyskaudella
muutoksena oli, että Seurakuntatalossa ja Skottitalossa olivat yhdet kerhot vähemmän. Vuoden aikana päiväkerhoissa oli kaikkiaan 384 päiväkerholaista, kun
mukaan lasketaan kevään 6-vuotiaat, jotka aloittivat syksyllä koulunkäynnin.
Ohjaajina kerhoissa toimi kevätkaudella Marjatta Kalliokoski (Järvimäki), Hellevi
Tarkkanen, Katariina Koskimäki, Marita Kalliokoski sekä Maarit Ollila. Syyskaudella edellisten lisäksi toimivat vielä Seija Mäki, Kirsti Palssi, Sirkka Kallio, Raili
Kallio ja Tellervo Aro. Monet työntekijät toimivat sijaisina, koska työntekijärakenteessa tapahtui muutoksia. Syyskaudella merkittävä muutos oli kuitenkin se,
että Marjatta Kalliokoski (Järvimäki) jäi pois toiminnanohjaajan tehtävistä. Hän
aloitti työskentelyn Laihian päiväkerhotyössä vuonna 1976 ja työskenteli siitä
asti toiminnanohjaajana. Virallisella nimikkeellä hän oli tyttötyöntekijä, jonka
52
toimenkuvasta puolet oli päiväkerhotyötä, mutta todellisuudessa päiväkerho
kuitenkin vei paljon enemmän kuin puolet sen työmäärän ja tarpeen vuoksi. Kalliolla ja Kalliokoskella on suuri merkitys Laihian seurakunnan päiväkerhotyön
synnyssä ja kehittymisessä. Uudeksi toiminnanohjaajaksi valittiin syyskaudella
Jaana Lyyski.
Ohjaajien väliset suunnittelukokoukset vakiintuivat käytännöksi ja niitä pidettiin
viikoittain. Kokouksissa suunniteltiin viikko-ohjelma seuraavalle viikolle sekä
mietittiin tapahtumia ja opiskeltiin Raamattua. Lapsityöstä vastaava teologi Seija
Hämäläinen osallistui palavereihin ja antoi raamattuopetusta kuukausittain.
Raamattuopetusten aiheet tulivat lastenohjaajilta. Aiheet liittyivät lasten uskonnollisiin kysymyksiin. Seija Hämäläinen kertoo selvittäneensä aiheita ensin aikuisen kannalta ja sitten miten näitä aiheita käsitellään lasten kanssa. Käsiteltäviä teemoja oli mm. rukous, kaste, ehtoollinen, Jumala, kuka Jeesus oli, kuolema, taivas, joitakin raamatunkertomuksia ja mitä raamatunkertomuksia lasten
kanssa käytetään. Palavereissa käsiteltiin myös lasten pelkoja ja niiden kohtaamista, lapsen tunteita, lasten erilaisia kysymyksiä ja niihin vastaamista. Lisäksi käsiteltiin kirkollisia juhlapyhiä kuten joulu, pitkäperjantai, pääsiäinen ja
helatorstai.
Vuonna 1991 seurakunnassa huomattiin taloudellisen laman vaikutukset ja sitä
vastaan alettiin toimia. Päiväkerhotyössä toimintaan ei tullut suuria muutoksia,
mutta leikkauksia täytyi tehdä. Seurakunta säästi lama aikana muun muassa
uusista leikkikaluista ja vanhojen leikkikalujen korjaamisesta. Heikentyneet talousnäkymät vaikuttivat toimintaan. Toiminta ei ollut yhtä tuottoisaa eikä niin monella enää ollut varaa lähteä retkelle. Taloustilanne toi varovaisuutta ja epävarmuutta. Vapaaehtoisten työntekijöiden harteille annettiin enemmän vastuuta.
Meijerikiinteistön tilojen remontti oli suuri hanke Laihian seurakunnassa ja se
saatiin päätökseen vuonna 1991. Tilat soveltuvat mainiosti harrastustoiminnan
käyttöön, sekä erilaisten juhlien ja tilaisuuksien järjestämiseen. Meijerin remontin valmistuminen vapautti seurakuntatalon alakerran tilat päiväkerhotyön ja lähetystyön käyttöön. Taloudellisella taantumalla oli kääntöpuolensa.
53
Laihian seurakunnassa kehittämishaasteeksi nimettiin yhteistyön lisääminen
kunnan kanssa. Yhteistyötä oli aina ollut, mutta sitä alettiin kartoittaa, kehittää
suunnitella ja toteuttaa tiiviimmin. Tarkoituksena oli kohdistaa voimavarat niin,
että kokonaisvaltaisesti kaikki ryhmät tulisi huomioitua, joko seurakunnan tai
kunnan toimesta. Edellisen vuoden lopulla aloitettiin toiminta, jossa vuorovaikutusta kunnan ja seurakunnan välillä lisättiin. Molemmilla osapuolilla oli viranhaltija- ja luottamusmiesedustus.
Laihian seurakunta alkoi ottaa työharjoittelijoita vuonna 1992. Kevätkaudella
päiväkerhoissa oli harjoittelija Vaasan kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksesta
ja syyskaudella oli neljä työharjoittelijaa yläasteelta. Harjoittelijoita otettiin vuosittain.
Laman vaikutukset olivat kaikista eniten näkyvissä vuonna 1993. Kävijöissä oli
selkeä notkahdus alaspäin. Samoin 3-vuotiaille lapsille ei järjestetty enää kesäkaudella leikkikenttätoimintaa eikä päiväkerhotoimintaa. Samoin joka vuotuiselle
teatteriretkelle, joka järjestetään 6-vuotiaille, oli paljon vähemmän osallistujia.
Osallistujia retkelle oli 55. Toiminnassa kuitenkin haluttiin säilyttää perinteeksi
muodostuneet kevätjuhlat ja joulujuhlat. Valokuvaukset pidettiin myös ja vanhempainiltoja järjestettiin säännöllisesti. Kaikki päiväkerholaiset pääsivät osallistumaan hiljaisella viikolla järjestettyyn pääsiäisvaellukseen, nimeltä Ylös Jerusalemiin.
Herättäjäjuhlat järjestettiin Laihalla vuonna 1994. Sadansien juhlien tunnuksena
oli: Taivaasta maan yli tuulee. Laihian seurakunnassa vallinnut taloudellinen
tilanne aiheutti epävarmuutta, mutta uskoa seurakuntaan loi kirkkoherra Eino
Rauha:
Luottavin mielin saamme suunnistaa tulevaisuutta kohti. Herra hoitaa seurakuntaansa.
Vapaaehtoisten merkitys nousi tuona aikana arvoonsa. Kyseinen vuosi oli seurakunnassa haasteellinen ja vapaaehtoisten työntekijöiden apu oli korvaamaton.
Myös paljon apua saatiin muilta yhteistyökumppaneilta. Päiväkerhon osalta juh-
54
lien vaikutus toimintaan ei ole ollut kovin suurta, mutta se kuitenkin näkyi vapaaehtoisten työntekijöiden osallistumisessa toimintaan, koska herättäjäjuhlat
veivät paljon aikaa. Laman tuoma taloudellinen tilanne ja kävijöiden vähentyminen kolmevuotiaiden kerhossa saivat aikaan sen, että tämä ryhmä jäi pois toiminnasta ja kerhoja järjestettiin enää 4–5 -vuotiaille ja 6-vuotiaille. Esikouluryhmät eli 6-vuotiaat kokoontuivat kaksi kertaa viikossa ja 4–5 -vuotiaiden ryhmät
kokoontuivat kerran viikossa. Silloinen kirkkoneuvosto joutui vuoden aikana tekemään monia päätöksiä, joista yksi kosketti päiväkerhotyötä. Siihen asti päiväkerhoon oli voinut tulla kuka tahansa, mutta nyt puheeksi otettiin kysymys lasten
kerhomaksuista ja erityisesti keskusteltiin kirkkoon kuulumattomien maksuista.
Taloustilanne helpotti seurakunnassa selvästi vuonna 1996, joka mahdollisti
työntekijöiden palkkaamisen ja toiminnan elvyttämisen samalle tasolle, mikä se
oli ennen laman alkamista. Päiväkerhoryhmiä oli molemmilla kausilla 14 ja niiden ohjaajina toimivat Katariina Koskimäki, Hellevi Tarkkanen, Ella Vapaavuori,
Jaana Vuorenmaa ja Kirsti Palssi, joka hoiti sijaisuuksia. Toiminnanohjaajan
tehtäviä hoiti Jaana Lyyski. Teatteriretki tehtiin Vaasaan ja esityksenä oli Herra
Huu. Retkeen osallistui 74 lasta. Lastenohjaajat osallistuivat Kirkon lapsityön
juhlaan, joka pidettiin Jyväskylässä. Kyseinen vuosi oli Laihian seurakunnalle
juhlavuosi, koska se täytti 420 vuotta. Syyskaudella järjestetyssä juhlassa päiväkerholaiset lauloivat ja muistivat piispatar Anna-Maija Sariolaa.
Taloudellinen kehitys jatkui vuonna 1997. Kyseisenä vuonna Pappilan 6vuotiaat esiintyivät mielenterveysväen ja eläkeläisten pikkujoulujuhlissa ohjaajien kanssa. Lastenohjaajat osallistuivat neuvottelupäivään Karhumäen opistolla
Lapualla.
Vuonna 1998 päiväkerhojen määrä oli vähentynyt niin, että kevätkaudella kerhoja oli 13 ja syyskaudella niitä oli 12. Kokoontumispaikkoina toimivat Kirkonkylän seurakuntatalo, Torstilan seurakuntatalo, Pappilan kerhotila, Skottitalo ja
Jokikylän ala-aste. Sinä vuonna teatteriretki järjestettiin taas Vaasaan ja näytelmänä oli Urpo, Turpo ja Ihanaa. Retki järjestettiin 6-vuotiaiden kanssa. Päiväkerholaisten ja heidän perheidensä yhteiseen askarteluiltaan osallistui 120
henkeä. Totuttuun tapaan syksyllä koulun aloittaville 6-vuotiaille järjestettiin kir-
55
kossa siunaamistilaisuus, joka jatkui seurakuntatalolla kevätjuhlana. Koulun
aloittaville annettiin päiväkerhotyön toimesta lahjaksi ”Ystävä sä lapsien” kirja.
Lapsityön valtakunnallinen juhla järjestettiin Turussa. Kaikki Laihian seurakunnan lastenohjaajat ja toiminnanohjaaja osallistuivat tähän juhlaan yhdessä seurakuntien pyhäkoulu- ja päiväkerhoväen kanssa. Kirkkoneuvosto pyysi laatimaan kyselyn iltapäiväkerhotoiminnan tarpeesta ja päiväkerhotyö toteutti sen
kevätkaudella kaikille ala-asteen 1–2 -luokkalaisille sekä syksyllä koulunsa aloittaville päiväkerho- ja päiväkotilapsille. Kysely tehtiin yhteistyössä Kirkonkylän
ala-asteen vanhempainyhdistys KIVA:n kanssa.
Vuoden 1999 alusta tuli voimaan uusi kirkkojärjestyksen 15 luku, jonka mukaan
kirkkovaltuusto hyväksyy talousarviokäsittelyn yhteydessä vähintään kolmea
vuotta koskevan toiminta- ja taloussuunnitelman. Seurakunnan toiminnalliset ja
taloudelliset tavoitteet tuli laatia niin, että edellytykset seurakunnan toiminnan
hoitamiseen turvataan. Hyväksytyissä toimintasuunnitelmissa johtokunnat esittivät eri työmuodoille toiminnalliset tavoitteet sekä tilikohtaisen toimintatuotto- ja
toimintakuluarviot. Päiväkerhotyölle se merkitsi siis toiminnan suunnittelemista
pidemmälle tulevaisuuteen, kuin sitä tähän asti oli tehty. Seurakunnan toiminnan ja talouden suunnittelu kehittyi pitkäjänteisemmäksi ja ennakoivaksi. Johtokuntien esitykset päätyivät kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston arvioitaviksi ja
hyväksyttäviksi.
Päiväkerhotyön puitteissa aloitettiin iltapäiväkerhotoiminta, jonka järjestämisessä oli mukana myös muita yhteistoimintatahoja. Se tarkoitettiin lähinnä alaasteiden 1–3 -luokan oppilaille. Toiminta tapahtui seurakuntatalolla. Perittävien
osallistumismaksujen lisäksi eri tahoilta saatiin avustusta materiaalihankintoja
varten. Kerhon pääasiallisena tavoitteena oli tarjota lapsille turvallinen oleskelupaikka koulun päättymisen ja vanhempien kotiintuloajan väliseksi ajaksi. Ohjelma oli vapaamuotoista ja siinä annetaan mahdollisuus lepoon ja kotitehtävien
suorittamiseen. Säännöllisiä kerhossa kävijöitä oli 11. Lastenohjaajat ja työvoimatoimiston kautta saatu ohjaaja huolehtivat kerhon pitämisestä. Apuna oli
myös vierailijoita eri aloilta.
56
Päiväkerholle asetetut tavoitteet katsottiin toteutuneiksi ja toiminnan jatkamista
pidettiin ilmeisenä. Varsinaisessa päiväkerhotoiminnassa oli mukana 247 lasta
ja iltapäiväkerhossa 11.
Olla Jumalan kämmenellä ja hoitaa omaa uskoaan ja itseään. Ei
kukaan voi antaa muille, jos itsellä ei ole sitä jotain, mistä ammentaa. Kun on oma itsensä ja tekee työtä omalla persoonallaan, niin
tekeminen menee parhaiten eteenpäin. Pyytäkää ylhäältä voimaa
jokaiseen hetkeen ja menkää eteenpäin kuunnellen omaa sydäntä.
- Marita Kalliokoski
57
Päiväkerholaisten määrä vähenee, avoin päiväkerho ja iltapäiväkerho kasvavat ja työmuoto kehittyy 2000-luvulla
Uusi vuosituhat aloitettiin ilman suurempia mullistuksia. Iltapäiväkerhotoiminta
kasvoi ja osoitti olevan tarpeellinen työmuoto. Iltapäiväkerhon toiminta haluttiin
muokata lapsille mielekkääksi, joten lapset itse saivat tuoda mukaan ideoita ja
ehdotuksia. Kerhossa lapsille halutaan luoda turvallinen ympäristö, jossa he
voivat kerrata omaa päiväänsä. Iltapäiväkerhoja tehtiin yhteistyössä 4Hyhdistyksen, Laihian kunnan sosiaali-, koulu- ja vapaa-aikatoimen kanssa,
Mannerheimin lastensuojeluliiton sekä Kirkonkylän ja Perälän vanhempainyhdistysten kanssa. IP-kerhotoiminnan tavoitteena oli aktivoida koululaisten omaehtoista itseohjautuvaa toimintaa ja sen oli tarkoitus olla luonteeltaan kasvatuksellista ja hoidollista. IP-kerhotoiminta oli hyvin vapaamuotoista. Lapset toivat
itse kerhoon sisältöä. Itse päiväkerhon toiminta palautui menneen vuosikymmenen aikana olleesta lamasta ja toiminta jatkuu taas omalla painollaan. Edellinen
vuosikymmen kuitenkin jätti jälkensä toimintaan ja sitä voidaan katsoa kehityksellisestä näkökulmasta. Toiminnan suunnitteleminen ja tavoitteellisuus lisääntyivät päiväkerhoissa ja tulevaisuutta katsottiin uusien säädösten myötä paljon
pidemmälle kuin ennen. Lasten osallistaminen toiminnassa myös kasvoi.
Päiväkerhoissa haluttiin kokeilla avointa päiväkerhoryhmää vuonna 2002. Avoin
päiväkerhoryhmä suunnattiin 3–6 -vuotiaille. Nuorimmat saivat osallistua vanhempiensa kanssa kerhoon. Kerho oli nimensä mukaan avoin, joten kerholaiset
vaihtuvat. Lapsi pystyi tulemaan kerhoon äitinsä ja vaikkapa sisarensa kanssa
ja seuraavalla kerralla vaikka isän kanssa. Avoimessa päiväkerhossa lapsen ja
vanhemman vuorovaikutusta pidettiin tärkeänä. Molemmat toimivat yhdessä,
sillä tarkoituksena oli käydä ohjattua kerhoa yhdessä aikuisen kanssa. Kevätkaudella kokoontui kokeiluluontoinen avoin päiväkerhoryhmä 5 kertaa ja sen
perusteella päätettiin luoda syyskaudelle yksi ryhmä, joka kokoontui säännöllisesti. Tavallisia päiväkerhoryhmiä kokoontui keväällä 13 ja syksyllä 10. Samana
vuonna päiväkerhotyössä tapahtui työntekijärakenteessa muutos, kun pitkäaikainen lastenohjaaja Hellevi Tarkkanen jäi vuoden lopussa eläkkeelle. Muut
58
lapsityöntekijät järjestivät hänelle juhlat. Hellevi Tarkkanen aloitti lastenohjaajan
työt Laihian seurakunnassa vuonna 1985.
Avoimen päiväkerhotoiminnan suosio kasvoi sen aloittamisesta erittäin voimakkaasti. Vuonna 2004 oli laskettu kerhossa käyneen 939 henkeä, joista lapsia oli
561 ja aikuisia 378. Aikaisempaan vuoteen verrattuna kävijämäärä oli moninkertaistunut. Vuonna 2004 tehtiin vierailuja päiväkoteihin. Lapsityönohjaaja teki 15
vierailua eri päiväkoteihin, joissa hän kävi pitämässä hartauksia ja päivänavauksia. Seurakunta alkoi tehdä hyvin paljon yhteistyötä viime vuosikymmenellä ja
sitä lisättiin entisestään, kun kaikille 5-vuotiaille päätettiin järjestää syntymäpäiväjuhla. Yhteistyökumppaneina toimivat päivähoito, Mannerheimin lastensuojelu
liitto sekä neuvola. Yhteistyötä tehtiin koulupsykologin ja koulutoimen kanssa.
Päiväkerhoryhmien määrä alkoi laskea vuonna 2005. Tähän syynä on varmasti
se, että avoimen päiväkerhon suosio jatkoi edelleen kasvuaan. Kyseisenä
vuonna osallistujia avoimeen päiväkerhoon oli 1330.
Vuonna 2006 päiväkerhotyön kuvaukseen liitettiin lause: ”Hartauksien, leikkien
ja yhteisen tekemisen avulla pyritään välittämään lapsille viestiä, sinä osaat,
sinä voit, sinä kelpaat, sinua rakastetaan”. Kokonaisuudessaan kuvaus meni
näin: ”Päiväkerholla tarkoitetaan seurakunnan järjestämää arkitoimintaa pääsääntöisesti 4–6 -vuotiaille lapsille. Päiväkerhotoiminta tapahtuu kristillisessä
hengessä yhteistyössä kotien kanssa. Sen tarkoituksena on edistää lasten yksilöllistä ja sosiaalista kehitystä heidän ikäkauttaan ja edellytyksiään vastaavalla
tavalla. Hartauksien, leikkien ja yhteisen tekemisen avulla pyritään välittämään
lapsille viestiä, sinä osaat, sinä voit, sinä kelpaat, sinua rakastetaan”.
Kyseisenä vuonna päiväkerhoja oli 11 ryhmää 6 eri toimipisteessä. Päiväkerholaisia oli mukana 80 poikaa ja 85 tyttöä eli yhteensä 165 lasta. Päiväkerhoryhmistä 6-vuotiaiden ryhmät kokoontuivat kaksi kertaa viikossa ja 4–5 -vuotiaiden
ryhmät kerran viikossa. Lisäksi avoin päiväkerho kokoontui viikoittain. Osallistujia avoimessa kerhossa oli yhteensä 1600, joista 1007 lasta ja 593 aikuista.
59
Lapsityönohjaaja vieraili päiväkodeilla pitämässä hartaushetkiä. Päiväkotien,
perhepäivähoidon ja neuvolan kautta tiedotettiin seurakunnan toiminnasta. 6vuotiaiden päiväkerholaisten kouluvalmiuksia tukeva päiväkerhotoiminta koettiin
hyväksi ja jatkossakin päiväkerhotoimintaa haluttiin tarjota kysynnän mukaan.
Käytössä olleet teema- ja projektityöskentelyt koettiin hyviksi ja ne pyrittiin järjestämään lasten mielenkiinnon mukaan. Perusteena käytettiin kirkkovuotta sekä päiväkerhotyön vuosisuunnitelmaa. Säännöllinen avoin päiväkerhotoiminta
kaksi kertaa viikossa otti paikkansa viikoittaisessa päiväkerhotoiminnassa.
Vuonna 2006 pitkäaikainen kirkkoherra Eino Rauha jäi eläkkeelle ja uudeksi
kirkkoherraksi valittiin Mertsi Saarela. Hän aloitti työnsä Laihian seurakunnassa
helmikuussa 2007. Positiivinen merkki vanhempien osallistumisesta lastensa
arkeen huomattiin vuonna 2007, kun päiväkerholaisten isät tulivat myös mukaan toimintaan. Isien osallistumista pidettiin tärkeänä päiväkerhossa. Toimivaa
perhekurssin tapaista toimintaa haluttiin kyetä järjestämään enemmän perheille.
Päiväkerhoryhmät kokoontuivat seuraavissa paikoissa. Kirkonkylän seurakuntatalo, Pappilan kerhotila, Torstilan seurakuntatalo ja Hulmin koulu ja keväällä
Skottitalo.
Päiväkerhotyö sisälsi monenlaista toimintaa vuoden 2007 aikana. Toimiva Perhe-kurssi 20 innokkaalle aikuiselle ja lastenhoito heidän lapsilleen järjestettiin
arki-iltaisin ja viikonloppuisin tammi-helmikuussa 8 kokoontumiskerran verran.
Päiväkerholaisille ja heidän vanhemmilleen pidettiin yhteinen pääsiäisaskarteluilta. Osallistujia oli 120 henkeä. Palmusunnuntain perhekirkon toteutukseen
sekä seurakuntatalolla pidettyyn kahvitilaisuuteen osallistui 120 henkeä. 6vuotiaiden ja iltapäiväkerholaisten yhteinen teatteriretki oli helmikuussa Seinäjoella. Syksyllä koulunsa aloittavien lasten siunaamisjuhlaa vietettiin 12.8.2007
seurakuntatalolla. Siunauksessa oli mukana 48 lasta. Syksyllä päiväkerholaisten vanhempainillassa kävi puhumassa Pirjo Sariola teemalla Lapsi ja kuoleman suru. Mukana oli 55 aikuista, 35 lasta. Päiväkerholaisten ja heidän vanhempiensa yhteinen jouluaskarteluilta järjestettiin 21.11. Osallistujia oli 155
henkeä. Adventin perhekirkko järjestettiin yhdessä diakoniatyön kanssa.
60
Laihian seurakunnassa koettiin paljon työntekijävaihdoksia vuonna 2008 ja näin
kävi myös lapsityössä. Tammikuussa aloitti Paula Atila lapsityöstä vastaavana
määräaikaisena nuorisotyönohjaajana Päivi Partasen ollessa virkavapaalla.
Paula Atila siirtyi elokuussa jatkamaan opintojaan ja Päivi Partanen lähti työskentelemään toiseen seurakuntaan. Lapsityöstä vastaavaan virkaan valittiin
marraskuusta lähtien Marja-Liisa Latvatalo määräaikaisesti, koska hänellä ei
vielä ollut vaadittavaa pätevyyttä.
Päiväkerhon kuvaukseen tehty uudistus muutettiin vuodelle 2008. Se näytti tällaiselta: ”Hartauksien, leikkien ja yhteisen tekemisen lähtökohtana on kirkon
varhaiskasvatuksen visio ”Lapsi on osallinen”. Sitä toteutetaan lapsilähtöisesti ja
aikuisjohtoisesti.”
Päiväkerhoryhmien määrä laski kymmeneen. Ryhmät kokoontuivat seuraavissa
paikoissa. Kirkonkylän seurakuntatalo, Pappilan kerhotila, Torstilan seurakuntatalo ja Hulmin koulu. Toiminnassa oli mukana vuoden aikana 149 lasta, joista
poikia 71 ja tyttöjä 78. Lapsityönohjaaja ja lastenohjaaja vierailivat päiväkodeilla
pitämässä hartauksia vuorollaan. Lasten kohtaaminen muualla kuin seurakunnan tiloissa kasvoi ja työ päiväkerho-ohjaajilla muuttui liikkuvammaksi. Kevät- ja
syyslukukaudella lastenohjaajina toimivat Katariina Niemelä-Piirainen, Ella Vapaavuori ja Jaana Vuorenmaa sekä Nitta Rosendahl. Lapsityönohjaajan tehtävää hoitivat eri aikoina Paula Atila ja Marja-Liisa Latvatalo.
Pysyvän viranhaltijan puuttuminen ja viranhaltijoiden vaihtuminen hankaloitti
päiväkerhon toiminnan ohjaamista. Viranhaltijan jäädessä virkavapaalle vuoden
2007 puolella, tehtävään tuli tammikuun lopulla sijainen. Hänen lähtönsä jälkeen tehtävä oli syyskaudella jonkin aikaa kokonaan ilman tekijää. Onneksi
seurakunnassa oli vankan kokemuksen omaavia päiväkerhonohjaajia, joilla oli
voimavaroja selvitä työtilanteista, joissa heillä ei ollut tukenaan päiväkerhojen
toiminnanohjaaja. Työalasta vastaavan vs. pastori jätti tehtävänsä 31.12.2008.
Työntekijätilanteesta johtuen osa suuremmista yhteisistä tapahtumista jäi toteuttamatta. Tärkeintä oli suunnata voimavarat perustehtävään eli päiväkerhojen
sisältöön ja jatkuvuuteen. Siinä onnistuttiin erittäin hyvin.
61
Vuonna 2009 päätettiin, että päiväkodeissa tehdyt käynnit laajennetaan koskemaan kaikkia kunnan esikouluryhmiä, jotta yhteys seurakuntaan säilyisi katkeamattomana. Hartaushetket toteutettiin perjantaiaamuisin työntekijöiden
suunnitteluun varattuna aikana. Erilaiset vuosittaiset kurssit ovat antaneet uusia
mahdollisuuksia hartauksien toteuttamiseen, esimerkiksi lattiakuvat ja teemaalttarit. Huomio, mikä todettiin päiväkerhoissa, oli kävijöiden vähentyminen erilaisissa tapahtumissa. Syy tähän johtui varmasti yhteiskunnassa vallitsevassa
terveystilanteesta. Sika-influenssan leviämistä pelättiin ja siksi massatapahtumiin osallistumista seurakunnassa vältettiin. Kerhoihin ja tapahtumiin osallistui
syyskaudella huomattavasti normaalia vähemmän kerholaisia ja vanhempia.
Pitkät poissaolot olivat tavallisia monissa kerhoryhmissä. Kyseinen vuosi koettiin päiväkerhotyön osalta kuitenkin hyvin tasapainoiseksi työntekijätilanteen
vakiinnuttua.
Keväällä 2010 päiväkerhoryhmiä kokoontui yhteensä 9. Lisäksi kaksi avointa
päiväkerhoryhmää kokoontui säännöllisesti viikoittain. Kuitenkin syksyllä kerhojen määrä nousi, jolloin niitä oli 15. Syyksi tällaiseen nousuun voidaan katsoa
iltapäiväkerhojen lopettaminen. Päiväkerhoryhmien kokoontumispaikkoina toimivat Kirkonkylän seurakuntatalo, Pappilan kerhotila, Torstilan seurakuntatalo
ja Hulmin koulu. Avoimia päiväkerhoja järjestettiin vuoden aikana 66. Niissä
kävijöitä oli yhteensä 1088 lasta ja 600 aikuista.
Kevät- ja syyslukukaudella lastenohjaajina toimivat Katariina Niemelä-Piirainen,
Ella Vapaavuori ja Jaana Vuorenmaa sekä Nitta Rosendahl. Kasvatusalan teologina toimi Tiina Keinänen ja työalasta vastaavana työntekijänä Sirpa Kannelmaa. Kevätkaudella Kalle Kuusniemen lähdettyä opiskelemaan, tuli hänen tilalleen Tiina Keinänen. Marja-Liisa Latvatalon ollessa poissa, toimi sijaisena Paula
Atila. Syksyllä Marja Liisa vaihtoi työpaikkaa ja hänen sijaisekseen kirkkoherra
Mertsi Saarela palkkasi Sirpa Kannelamaan
Päiväkerhotoimintaan tuli myös muutosta. Päiväkerhotyössä aloitettiin uusi kerhomuoto; kerho perhepäivähoitajille ja heidän hoitolapsilleen. Näin seurakunnassa voitiin entistä laajemmin kertoa Jeesuksesta ja Jumalasta. Mielessä tah-
62
dottiin pitää se, että päiväkerho on luonteeltaan Jeesuksen kehotuksen mukaista kasteeseen liittyvää opetusta.
Keväällä 2011 päiväkerhoryhmiä kokoontui yhteensä 14. Lisäksi kaksi avointa
päiväkerhoryhmää sekä perhepäivähoitajien ja heidän hoitolastensa kerho kokoontuivat säännöllisesti viikoittain keväällä sekä syksyllä. Syksyllä 2011 päiväkerhoryhmiä kokoontui yhteensä 13. Lastenohjaajina ovat toimineet Katariina
Niemelä-Piirainen, Ella Karjamäki, Jaana Vuorenmaa sekä Nitta Rosendahl.
Kasvatusalan teologina on toiminut Tiina Keinänen ja päiväkerhotyöstä vastaavana työntekijänä nuorisotyönohjaaja Paula Atila. Syksyllä 2011 aloitettiin hartauksien pitäminen ryhmäperhepäivähoitokodeissa. Hartauksien vastaanottoa
pidettiin hyvin positiivisena.
Kuunnelkaa päiväkerholaisia ja heidän ideoitansa. Uusia oppikirjoja
ja työmenetelmiä tulee koko ajan uusia, mutta tärkeintä on tarkkailla sekä kuunnella lasta ja pyrkiä toimimaan hänen kehitystasonsa
mukaisesti.
- Marjatta Kalliokoski (Järvimäki)
63
Lopuksi
Tältä näyttää Laihian seurakunnan päiväkerhotyön historia kuvattuna yhdestä
näkökulmasta. Jonkun muun kirjoittamana monia asia voitaisiin nähdä toisin ja
toivottavasti historiikki sai vietyä lukijan omiin muistoihinsa.
Miksi sitten historiaa tulee kirjoittaa ja miksi sitä tulee lukea? Historia tulee kirjoittaa ylös, jotta asiat eivät unohtuisi. Jotta voisimme muistaa, mistä olemme
tulleet ja miten asiat ovat olleet ennen meitä. Tällä tavoin voimme kehittää toimintaamme. Laihian päiväkerhotyön historian aikana on koettu ylä- ja alamäkiä.
Päiväkerhot ovat kokeneet taantuman vaikutukset ja samoin päiväkerhot ovat
saaneet kokea suuret kävijämäärät ja yhteisen tekemisen riemun. Tärkeintä on
kuitenkin varmasti se, että päiväkerhotyö on voimissaan ja sen tulevaisuus
näyttää hyvälle.
Edelleen keskellämme ovat monet heistä, jotka ovat olleet päiväkerhotyön toiminnasta sen alkamisesta asti. Olkoon heidän toimintansa meille uusille sukupolville esimerkkinä.
Onnea 40-vuotiaalle Laihian seurakunnan päiväkerhotyölle! Siunausta ja menestystä tulevien vuosien varrelle!
64
Lähteet
Lähteinä on käytetty toimintakertomuksia vuodelta 1972-2011, lapsityön johtokunnan pöytäkirjoja ja lehtiartikkeleita. Lisäksi aineistoa on myös kerätty haastatteluilla.
Fly UP