...

”MEIDÄN UUSI PERHE”

by user

on
Category: Documents
1

views

Report

Comments

Transcript

”MEIDÄN UUSI PERHE”
”MEIDÄN UUSI PERHE”
Ohjelmarunko vertaisryhmään 5–6-vuotiaille lapsille
Taru Aarnio ja Helmi Laaksonen
Opinnäytetyö, syksy 2010
Diakonia-ammattikorkeakoulu,
Diak Etelä, Helsinki
Sosiaalialan koulutusohjelma
Sosionomi (AMK) +
Lastentarhanopettajan kelpoisuus
TIIVISTELMÄ
Aarnio, Taru & Laaksonen, Helmi. ”Meidän uusi perhe”: Ohjelmarunko vertaisryhmään 5–6-vuotialle lapsille. Helsinki, Syksy 2010. 78 s. Liitteitä 2. Diakoniaammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK)+ Lastentarhaopettajan kelpoisuus.
Tämä opinnäytetyö on toiminnallinen produktio. Opinnäytetyön tarkoituksena oli
tuottaa ohjelmarunko 5–6-vuotiaiden lasten vertaisryhmään. Ohjelmarunko tuotettiin Helsingin kaupungin perhehoidon järjestämille Peruskoulutus 1- viikonlopuille. Viikonloput on suunnattu sijaisperheille, joihin on sijoitettu noin vuosi sitten yksi tai useampi lapsi. Koska jokaiselle viikonlopulle tulevat eri lapset erilaisista olosuhteista, ohjelmarunko on sovellettavissa kuhunkin uuteen ryhmään
sopivaksi. Ohjelmarungon lisäksi produktiossa on vaihtoehtoisia leikki- ja ohjelmaideoita, joita ohjaajat voivat hyödyntää oman harkintansa sekä ryhmän tarpeiden mukaan ohjelmaa suunniteltaessa ja toteutettaessa. Tällä tavoin soveltaminen koulutusviikonloppujen olosuhteiden, ryhmän jäsenten ja tilojen mukaan on mahdollisimman sujuvaa.
Koska opinnäytetyömme on toiminnallinen, kokeilimme ohjelmarunkoa lokakuussa 2010 toteutetussa Peruskoulutus 1 -viikonlopussa. Produktion toteutusta oli arvioimassa yksi perhehoidon sosiaaliohjaajista. Tämän lisäksi kysyimme
lapsilta molempien päivien lopussa palautteen Nallekorteilla. Toteutuksen jälkeen ohjelmarunkoon tehtiin viikonlopun aikana hyväksi koetut lisäykset.
Perhehoidolta saadun suullisen palautteen mukaan ohjelmarunko todettiin tarpeelliseksi ja käyttökelpoiseksi ja se tullaan ottamaan käyttöön seuraavalla Peruskoulutus 1 -viikonlopulla. Ohjelmarunko tukee perhehoidon työntekijöiden
valmistautumista koulutusviikonlopuille.
Opinnäytetyö on työelämälähtöinen ja sitä voi soveltaa erilaisiin toiminnallisiin
hetkiin työskenneltäessä leikki-ikäisten lasten kanssa. Opinnäytetyö antaa tarpeellista tietoa leikki-ikäisen lapsen kehityksestä, vertaisryhmätoiminnasta ja
sijoitetuista lapsista. Materiaalia voi hyödyntää perhehoidon ulkopuolella esimerkiksi eri vertaisryhmissä.
Asiasanat: perhehoito, leikki-ikäisen lapsen kehitys, vertaisryhmä, toiminnallinen produktio
ABSTRACT
Laaksonen, Helmi and Aarnio, Taru
"Our new family", a program-frame for 5 to 6-year-old children's peer group.
50p., 2 appendices. Language Finnish. Helsinki, Autumn 2010.
Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services.
Degree: Bachelor of Social Services.
This study was a functional production. The aim of the study was to produce a
program-frame for family care organized by the city of Helsinki for 5 to 6-yearold children's peer group. In addition, this program-frame was aimed at family
care workers to help organize family education weekends in the future. The objective was also to include different game ideas and suggestions for the instructor to use according to the needs of each different group making the programframe easy to amend if needed.
The functional production was implemented in Espoo. Four group-sessions with
eight children were organized, each session having its own objective. The group
sessions' objectives were getting to know each other, supporting social skills
and the ability to build relationships with other children, creating a family picture
on paper, and closing of the group. Each group-session was assessed by a
family care worker who then gave feedback by using a form designed by us.
The family care workers stated that the program-frame was useful and helped
workers save time on education weekends. According to the feedback, the program-frame will be used from the next education weekend onwards.
The production gives useful information of the growth of a pre-schooler and of
children placed in foster families. However, the material can also be used in
other peer group activities beyond family care. The nature of the program-frame
is work-oriented and it can be shaped to different functional situations when
working with pre-school aged children.
Keywords: peer group, family care, pre-school aged child, production
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ..................................................................................................... 6
2 PERHEHOITO OSANA SIJAISHUOLTOA ...................................................... 8
2.1 Sijaishuolto ................................................................................................ 8
2.2 Perhehoito ................................................................................................. 9
2.3 Helsingin kaupungin perhehoito .............................................................. 11
2.4 Helsingin kaupungin perhehoidon Peruskoulutukset ............................... 12
3 LEIKKI-IKÄISEN LAPSEN KEHITYS ............................................................. 15
3.1 Fyysinen kehitys ...................................................................................... 15
3.2 Psyykkinen kehitys .................................................................................. 16
3.3 Sosiaalinen kehitys .................................................................................. 16
4 VERTAISRYHMÄN VIITEKEHYS KOULUTUSVIIKONLOPUSSA................. 19
4.1 Lasten vertaisryhmät ............................................................................... 19
4.2 Vertaisryhmän ryhmäyttäminen ............................................................... 20
4.3 Ohjaajan rooli .......................................................................................... 22
4.4 Sijoitusprosessin alkuvaihe lapsen kokemana ........................................ 23
4.5 Haasteet sijoitettujen lasten kanssa työskenneltäessä ............................ 24
5 VERTAISRYHMÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT MENETELMÄT JA VÄLINEET ........ 25
5.1 Seikkailukasvatus ja elämyspedagogiikka ............................................... 25
5.2 Taidekasvatus ......................................................................................... 26
5.3 Liikuntakasvatus ...................................................................................... 28
5.4 Nallekorttien käyttö lapsen kuulemiseen ................................................. 30
5.5 Perhekuva ............................................................................................... 31
6 OHJELMARUNGON TOTEUTUS PERUSKOULUTUS 1- VIIKONLOPULLA 32
6.1 Tavoitteet vertaisryhmälle........................................................................ 32
6.2 Ohjelman suunnittelu ............................................................................... 33
6.3 Peruskoulutusviikonloppu Siikarannan hotellilla ...................................... 34
6.3.1 Ryhmähetki 1, Lauantai 2.10.2010 ................................................... 34
6.3.2 Ryhmähetki 2, Lauantai 2.10.2010 ................................................... 35
6.3.3 Ryhmähetki 4, Sunnuntai 3.10.2010 ................................................. 36
6.3.4.Ryhmähetki 5, Sunnuntai 3.10.2010. ................................................ 37
7 ARVIOINTI ..................................................................................................... 39
7.1 Toiminnallisen opinnäytetyön arviointi ..................................................... 39
7.2 Ohjelmarungon prosessin arviointi .......................................................... 40
7.3 Prosessin itsearviointi .............................................................................. 41
7.4 Eettisyys ja luotettavuus .......................................................................... 44
8 POHDINTA .................................................................................................... 46
8.1 Produktion pohdinta ................................................................................ 46
8.2 Ammatillisen kasvun pohdinta ................................................................. 47
LÄHTEET .......................................................................................................... 49
LIITE 1: Peruskoulutus 1 –viikonlopulle tarvittava aineisto 5–6-vuotiaiden lasten
vertaisryhmään.
LIITE 2: Arviointilomake produktion arvioijalle
1 JOHDANTO
Helsingin kaupungin linjaus on, että kaikki alle 12-vuotiaat sijaishuoltoa tarvitsevat lapset sijoitetaan perhehoitoon (Kerkkänen 2010). Helsingissä pitkäaikaiseen perhehoitoon sijoitetaan noin 80 lasta vuodessa (Helsingin kaupunki, sosiaalivirasto 2010b). Perhehoito huostaan otettujen lasten hoitomuotona on
kasvava ilmiö, minkä vuoksi kiinnostuimme perhehoidon järjestämistä koulutusviikonlopuista.
Opinnäytetyömme on toiminnallinen produktio. Opinnäytetyön tarkoituksena on
tuottaa ohjelmarunko 5–6-vuotiaiden lasten vertaisryhmään. Ohjelmarunko tuotettiin Helsingin kaupungin perhehoidon järjestämille Peruskoulutus 1- viikonlopuille. Nämä viikonloput ovat suunnattu sijaisperheille, joihin on sijoitettu noin
vuosi sitten yksi tai useampi lapsi. Ohjelmarungon tarve nostettiin esille työharjoittelujaksomme aikana syksyllä 2009, jolloin olimme mukana Peruskoulutus 1viikonlopussa. Yhteistyökumppanimme toivoivat ohjelmarunkoa 5–6-vuotiaiden
vertaisryhmään. Tarkoituksena on, että myös muut henkilöt, jotka työskentelevät leikki-ikäisten lasten kanssa voivat hyötyä työstämme omilla työtahoillaan.
Peruskoulutus 1 -viikonloppu koostuu viidestä ryhmähetkestä, joista yksi on jo
valmiiksi suunniteltuna perhehoidolla. Produktiomme tarkoitukseksi jäi suunnitella neljä ryhmähetkeä 5–6-vuotiaiden vertaisryhmään. Asetimme jokaiselle
ryhmähetkelle tavoitteet ja sen pohjalta aloimme rakentaa ohjelmarunkoa. Ensimmäisen päivän ryhmähetkien tavoitteet olivat tutustuminen, sosiaalisten taitojen tukeminen vertaisryhmässä. Toisen päivän ryhmähetkien tavoitteet olivat
lasten perhekuvan tekeminen ja ryhmän sulkeminen. Kaikkiin ryhmähetkiin asetimme yhteiseksi tavoitteeksi lasten keskinäisen ryhmäytymisen tukemisen ja
ryhmäyttämisen. Kaikkien tavoitteiden toteuttamisessa käytimme hyväksi liikunta-, seikkailu- ja taidekasvatusta. Testasimme ohjelmarungon toimivuuden Espoossa Peruskoulutus 1 –viikonlopussa lokakuussa 2010.
7
Tällaiselle ohjelmarungolle on perhehoidossa tarvetta esimerkiksi henkilökunnan vaihtuvuuden takia. Ohjelmarunko helpottaa työntekijöiden valmistautumista leireille, kun heillä on materiaalia, jota he voivat tilanteen mukaan hyödyntää
varsinaisen ohjelman suunnittelutyössä. Ohjelmarungon lisäksi annamme vaihtoehtoisia leikki- ja ohjelmaideoita, joita ohjaajat voivat hyödyntää oman harkintansa sekä kunkin ryhmän tarpeiden mukaan. Tällä tavoin soveltaminen koulutusviikonloppujen olosuhteiden, ryhmänjäsenten ja tilojen mukaan on mahdollisimman sujuvaa.
Tuottamamme ohjelmarunko perustuu teoreettisen viitekehyksen ympärille.
Teorian alkuvaiheessa kerromme perhehoidosta osana sijaishuoltoa sekä
käymme läpi leikki-ikäisen lapsen kehitystä. Tarkastelemme myös lasten vertaisryhmää. Tämän teorian pohjalta perustelemme jokaisen ryhmähetkemme
liikunta-, seikkailu- ja taidekasvatuksella. Työvälineiksi ohjelmarunkoon olemme
valinneet Nallekortit ja perhekuvan. Saimme arvion työmme suunnittelun, toteutuksen
ja
ohjaamisen
onnistumisesta
perhehoidon
sosiaaliohjaajal-
ta(arviointilomake LIITE 2). Näitä asioita arvioimme myös itse ja pohdimme työn
prosessia ammatillisuuden ja produktion kannalta.
8
2 PERHEHOITO OSANA SIJAISHUOLTOA
Ohjelmarunko tehtiin Helsingin kaupungin perhehoidolle, joka on yksi sijaishuollon muodoista. Työmme kannalta koimme tarpeelliseksi kertoa perhehoidosta
osana sijaishuoltoa. Tässä luvussa kerromme myös Peruskoulutuksista osana
perhehoidon työmenetelmiä.
2.1 Sijaishuolto
Sijaishuolto on lastensuojelussa tapa tarjota lapselle mahdollisuus onnistuneeseen arkeen. Tämä on lastensuojelun tärkein tehtävä. (Pösö 2004, 210.) Sijaishuollolla tarkoitetaan sitä, että lapselle järjestetään huolenpito kodin ulkopuolella. Sitä edeltää kuitenkin huostaanotto, mikä tarkoittaa sitä, että lapsen biologisten vanhempien päätäntävaltaa lapsen elämästä rajataan ja vastuu lapsen huolenpidosta ja sen järjestämisestä siirtyy tuolloin kunnan sosiaalilautakunnalle.
Huostaanotto jatkuu kunkin lapsen edun mukaisesti niin pitkään kuin tarve vaatii, mutta enintään 18. ikävuoteen asti. (Mikkola 2004, 77.) Sijaishuoltoon voidaan sijoittaa vain lapsi, joka on sosiaalilautakunnan huostaanottama. Sijaishuollon hoitomuotoja ovat perhehoito, laitoshuolto tai muu lapsen tarpeiden mukainen tapa. Sijaishuolto tarjoaa ympäristön lapsen elämään. Se on osa ammatillista toimintaa ja yksi palvelujärjestelmämme toimintamuodoista. (Pösö 2004,
202–203.)
Lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan huostaan otetun, kiireellisesti sijoitetun tai väliaikaismääräyksen nojalla sijoitetun lapsen hoidon ja
kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Lapsi voidaan sijoittaa väliaikaisesti enintään kuudeksi kuukaudeksi myös vanhempansa tai muun huoltajansa hoidettavaksi ja kasvatettavaksi silloin,
kun valmistellaan lapsen kotiin palaamista kodin ulkopuolisen sijoituksen jälkeen tai kun se on lapsen edun kannalta muusta syystä
perusteltua. (Lastensuojelulaki 2010/88, luku 10, 49§).
9
Lapsi otetaan huostaan ja hänelle järjestetään sijaishuolto, jos lapsen huolenpidossa on puutteita tai kodin olosuhteet ovat lapsen terveyden ja kehityksen
kannalta uhkaavia. Sijaishuollon katsotaan olevan tarpeen myös, jos lapsi omalla käytöksellään uhkaa vahingoittaa kehitystään tai terveyttään. Sijaishuoltoa
järjestetään kuitenkin vain, jos avohuollon tukitoimet eivät ole riittäneet tai onnistuneet ja jos sijaishuollon arvioidaan olevan lapsen edun mukaista. (Sosiaaliportti 2010.)
Lastensuojelussa on toimittava mahdollisimman hienovaraisesti.
Kun sijaishuolto on lapsen edun kannalta tarpeen, se on järjestettävä viivytyksettä. Sijaishuoltoa toteutettaessa on otettava lapsen
edun mukaisella tavalla huomioon tavoite perheen jälleenyhdistämisestä. (Lastensuojelulaki 2007/417, Luku 1, 4§.)
Sijaishuollon hoitopaikoissa otetaan huomioon kunkin lapsen yksilölliset tarpeet
sekä mahdolliset hoitomuodot. Kunta, jossa lapsi asuu, vastaa lapsen sijoituksesta, hoitopaikasta ja sen tarpeista. Hoitopaikan hoidon tulee vastata lapsen
tarpeisiin. Ensisijassa ovat lapsen etu, kehitys ja yksilölliset tarpeet ja niiden
pohjalta lapsen sijoitus voidaan suunnitella ja toteuttaa kunkin lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaisiksi. (Saastamoinen 2010, 7.)
Kun lapsi on otettu huostaan, sosiaalilautakunnalla on oikeus päättää lapsen
hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta sekä lapsen
olinpaikasta. Määrätyillä huoltajilla on kuitenkin myös oma tehtävänsä. Huoltaja
on edelleen huoltaja, mutta tietty valta päättää asioista kielletään. Huoltajilla on
kuitenkin vastuu lapsen edustamisesta, esimerkiksi lapsen hoidosta päätettävissä asioissa. (Kangas 2004, 114–115.)
2.2 Perhehoito
Perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon, kasvatuksen tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen oman kotinsa ulkopuolella yksityiskodissa. Perhehoitoa annetaan henkilölle, jonka hoitoa, kasvatusta tai muuta huolenpitoa ei voida tarkoituksenmukaisesti järjestää hänen omassa kodissaan tai
10
muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita hyväksi käyttäen ja jonka ei katsota olevan laitoshuollon tarpeessa. (Sosiaalihuoltolaki 1992/311, §25.) Perhehoidossa on keskeistä se, että lapset ja nuoret kokevat saavansa huolenpitoa ja
kunnioitusta. Heillä tulee olla riittävästi tietoa siitä, mitä perhehoito heidän kohdallaan merkitsee ja mihin se liittyy. (Pösö 2004, 210.)
Perhehoitoa on sekä sijaisperheessä että ammatillisessa perhekodissa tarjottava hoito. Sijaiskodit ovat kunnan tai kuntayhtymän hyväksymiä ja ammatilliset
perhekodit aluehallintovirastolta luvan saaneita yksiköitä. Nämä sijaishuollon
muodot eroavat toisistaan paljon. Kun lapsi on sijaisperheessä toimeksiantosopimuksella, lapsi saa olla tavanomaisessa, perhettä vastaavassa kasvuympäristössä. Aluehallintoviraston luvalla toimivat ammatilliset perhekodit voivat puolestaan toimia tiukempien vaatimusten täyttyessä ammatillisen kelpoisuuden suhteen. Ammatilliselle perhekodille ei ole laissa tarkkaa määritelmää ja toiminnan
muodot vaihtelevat. (Saastamoinen 2010, 8–9.)
Sijaisperheeksi ryhtyvät ottavat lapsia vapaaehtoisesti kotiinsa asumaan. Sijaisvanhemmilla tulee olla aikaa ja voimavaroja fyysisesti, psyykkisesti sekä sosiaalisesti, koska työ saattaa olla rankkaa lastensuojelutyötä. Sijaisperheelle maksetaan kustakin lapsesta hoito- ja kulukorvausta tietty määrä joka kuukausi. Sosiaaliviranomaisten tehtävänä on valvoa sijaisperheitä sekä antaa heille tukea ja
työnohjausta. (Kemppinen 2000, 105–106.) Sijaisperheessä hoidetaan yhtäaikaisesti korkeintaan neljää lasta ja lukumäärään tulee sisältyä perhehoitajan
kanssa asuvat alle kouluikäiset lapset. Jos hoitoa annetaan sisaruksille tai saman perheen jäsenille, voi lukumäärä ylittyä. Jos taas hoidosta vastaa vähintään kaksi henkilöä, joista ainakin toisella on perhehoitajalaissa (1992/312,
3.2.1992) säädetty kelpoisuus, voi hoidettavia olla seitsemän. (Saastamoinen
2010, 8–9.)
Ammatillisella perhekodilla tarkoitetaan yksikköä, jossa jompikumpi vanhemmista tai molemmat tekevät päätyökseen lastensuojelutyötä. Heidän pohjakoulutuksensa suositellaan olevan sosiaali- tai terveydenhuoltoalalta. Ammatillisessa
perhekodissa perhekodin vanhemmat saavat jokaisesta lapsesta tietyn rahasumman kuukausittain. (Kemppinen 2000, 106.) Ammatillisessa perhekodis-
11
sa voidaan hoitaa korkeintaan kuutta lasta kerrallaan. Jos kyse on hoidon antamisesta sisaruksille tai saman perheen jäsenille, voidaan määrässä joustaa.
Ammatillisessa perhekodissa hoidetaan yleensä sellaisia lapsia, jotka ovat esimerkiksi liian haastavia sijaisperheeseen. (Saastamoinen 2010, 10.)
2.3 Helsingin kaupungin perhehoito
Helsingin kaupungin linjaus on, että kaikki alle 12-vuotiaat sijaishuoltoa tarvitsevat lapset sijoitetaan perhehoitoon (Kerkkänen 2010). Helsingin kaupunki järjestää lyhyt- ja pitkäaikaista perhehoitoa sijaisperheessä tai ammatillisessa perhekodissa niille lapsille, jotka tarvitsevat sijaishuoltoa (Helsingin kaupunki sosiaalivirasto 2010a). Lyhytaikaisella perhehoidolla tarkoitetaan avohuollon tukitoimena tehtyä sijoitusta. Pitkäaikaisella perhehoidolla tarkoitetaan huostaanoton perusteella sijoitettua lasta. Avohuollon tukitoimena tehty sijoitus kestää yleensä
muutamasta päivästä muutamaan kuukauteen. Tähän ryhdytään, jos kasvuolosuhteet näyttävät vaarantuvan tai jos lapsen terveys tai kehitys ei ole turvassa.
Myös silloin, jos lapsi itse käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään tai kehitystään, voidaan tehdä sijoitus avohuollon tukitoimena. Avohuollon tukitoimiin kuuluu myös muun muassa tukihenkilön tai perheen käyttö, loma- ja virkistystoiminta sekä perhetyö. Jos avohuollon tukitoimet eivät riitä tai ole sopivia, tai jos ne
eivät ole lapsen edun mukaisia, voidaan ryhtyä huostaanottoon. (Lamminen
2009, 10.)
Helsingissä tehdään noin 80 uutta sijoitusta perhehoitoon vuosittain (Helsingin
kaupunki sosiaalivirasto 2010b). Avohuollosta lapsi lähetetään asiakasohjausyksikköön, josta lapsi tulee perhehoidon asiakkaaksi (Kerkkänen 2010).
Jokaiselle lapselle haetaan juuri hänelle sopivin sijaisperhe. Lapsen ja hänen
syntymävanhempiensa tilannetta seurataan ja arvioidaan säännöllisesti ja nämä
tapahtuvat asiakassuunnitelmaneuvotteluissa. Sosiaalityöntekijä pitkäaikaisesta
perhehoidosta on sijaisperheen, sijoitetun lapsen sekä syntymävanhempien
tukena. Lapsi tulee perhehoitoon aina toistaiseksi, mutta sijoitus saattaa kestää
aikuisuuteen saakka. Lapsella on oikeus pitää syntymävanhempiinsa ja lapselle
läheisiin ihmisiin yhteyttä. Tätä yhteyden tarvetta tulee tukea. Myös sijaisper-
12
heet ovat yhteistyössä lapselle tärkeiden henkilöiden ja eri viranomaisten kanssa. (Helsingin kaupunki sosiaalivirasto 2010b.)
Perhehoidon asiakkaiden määrä on Helsingissä lisääntynyt tasaisesti 20 vuodessa. Vuonna 2007 Helsingin perhehoidossa oli sosiaalityöntekijöiden asiakkaina yhteensä 772 lasta tai nuorta. Sinä vuonna helsinkiläisistä huostaan otetuista ja sijaishuoltoon sijoitetuista lapsista noin 43 % oli sijoitettu perhehoitoon
ja loput laitoshoitoon. Sukupuolijakauma oli tasainen. Alle kouluikäisiä Helsingin
perhehoidossa oli vuonna 2007 159 eli 21 % kaikista lapsista ja nuorista. (Mikkonen 2008, 4.)
2.4 Helsingin kaupungin perhehoidon Peruskoulutukset
Sijaisperheiden koulutusviikonloput ovat saaneet alkunsa vuonna 2006 Helsingin sosiaaliviraston hankkeesta, jossa pyrittiin kehittämään perhehoitoa. Hankkeen yhtenä tavoitteena on ollut kehittää työmenetelmiä sijoitettujen lasten ja
sijaisvanhempien tukemiseksi. Hankkeessa on kehitetty koko perheen peruskoulutusviikonloppuja uusille sijaisperheille ja heidän lapsilleen. Työskentely
hankkeen pohjalta jatkuu opinnäytetyön kirjoittamisvaiheessa. Helsingin kaupungin perhehoidon yksikkö järjestää vuosittain, syksyisin ja keväisin, koulutusviikonloppuja sijaisperheille. Koulutukset on jaettu kolmeen eri koulutusviikonloppuun, jotka ovat toteutuneet vuodesta 2007 lähtien. (Rissanen 2008, 6–7.)
Viikonloput ovat prosessinomaisia koulutuksia sijoituksen jokaiselle ensimmäiselle kolmelle vuodelle. Kullakin viikonlopulla on pääteema, jota vanhemmat ja
heidän biologiset sekä sijoitetut lapsensa työstävät omissa ryhmissään. Tätä
havainnollistamme kuviolla 1. Lasten ryhmät jaetaan iän mukaan. Alle kouluikäisten ryhmissä perheen biologiset ja sijoitetut lapset ovat samassa ryhmässä. Koulutusleirien tavoitteena on antaa sijoituksen alkuvaiheessa tärkeää tietoa
sijoituksen ensimmäisten vuosien haasteista, pohtia asioita vapaasti vertaisryhmän kesken ja auttaa vanhempia ja lapsia luomaan vertaistukiverkostoja.
(Mantila, Mikkonen & Väinölä 2008, 96.)
13
PERUSKOULUTUKSET
Peruskoulutus 1
-
Perheeseen sijoitettu lapsi
noin vuosi sitten
Teema: ”Meidän uusi perhe”
Peruskoulutus 2
-
Peruskoulutus 3
-
-
-
Edellisestä koulutuksesta (Peruskoulutus 1) kulunut noin
vuosi
Teema: ”Minun verkostoni”
Edellisestä koulutuksesta
(Peruskoulutus 2) kulunut
vähintään vuosi
Vain sijaisvanhemmille
Teema: ”Voimavarat, vahvuudet ja jaksaminen”
Kuvio 1. Tämä kuvio havainnollistaa Peruskoulutusviikonloppujen järjestyksen
ja tarkoituksen.
Peruskoulutus 1 on tarkoitettu sijaisperheille, joihin on noin vuosi sitten sijoitettu
lapsi. Koulutusviikonlopun aikana keskitytään siihen, mitä uusi perheenjäsen on
tuonut mukanaan ja miten sijoitus on muuttanut perheen arkea ja rooleja. Lasten ryhmissä teemana on ”Meidän uusi perhe”. Lasten ryhmissä tähän paneudutaan tekemällä perhekuva ja käymällä sitä läpi. Ryhmien tarkoituksena on
käydä läpi sijoitukseen ja muuttuneeseen perhetilanteeseen liittyviä asioita ja
tunteita leikin, askartelun ja keskustelun keinoin. (Aura 2009.)
Peruskoulutus 2:een osallistuessa sijaisperheen uuden lapsen sijoituksesta on
kulunut noin kaksi vuotta. Sijaisperheet ovat oppineet tuntemaan toisensa, ja
14
heillä on todennäköisesti jo hieman kokemusta yhteydenpidosta lapsen läheisverkoston kanssa tapahtuvaan yhteistyöhön sekä siihen, miten lapsen yhteydenpito hänelle läheisiin ihmisiin on osa lapsen hyvinvointia ja lapsen identiteetin tukemista. Lasten ryhmissä teemana on ”Minun verkostoni”. (Aura 2009.)
Peruskoulutus 3 on toteutettu ensimmäistä kertaa keväällä 2009 ja sen tavoitteena on tukea sijaisvanhemman jaksamista ja käsitellä voimavaroja ja vahvuuksia. Tällöin sijoituksesta on kulunut vähintään kolme vuotta. Viikonlopun
teemana on ”Voimavarat, vahvuudet ja jaksaminen”. (Mantila & Mikkonen &
Väinölä 2008,107.) Lastenryhmiä ei enää tässä koulutuksessa järjestetä vähäisten resurssien vuoksi (Kerkkänen 2010).
15
3 LEIKKI-IKÄISEN LAPSEN KEHITYS
Koska ohjelmarunko on tehty 5–6-vuotiaiden vertaisryhmään, on opinnäytetyömme kannalta oleellista tuntea leikki-ikäisen lapsen kehitysvaiheet. Ikäryhmän kannalta on olennaista kiinnittää huomiota lapsen fyysiseen, psyykkiseen
ja sosiaaliseen kehitykseen. Kirjoittamamme teoriat ovat vain yleistyksiä tämän
ikäisen lapsen kehityksestä, sillä jokainen lapsi on yksilö ja kehittyy omaan tahtiinsa.
3.1 Fyysinen kehitys
Leikki-ikäinen lapsi on taitava ja hän hallitsee perusliikuntamuodot, muun muassa kävelyn, juoksun ja hyppelyn. Hienomotoriikan kehittyneisyys näkyy saksien taitavana käyttönä. (Heinämäki 2000, 20.) Viiden ja kuuden vuoden ikäiset
lapset osaavat muovailla, leikata, liimata ja piirtää (Kahri 2003, 31). Tässä iässä
lapsen liikeaistin kehittymisen myötä hänen tasapainonsa ja liikkeittensä sujuvuus ja varmuus ovat parantuneet. Leikki-ikäiselle lapselle on luonteenomaista
liikkeiden tekeminen peräjälkeen, esimerkiksi siirtymällä juoksusta hyppelyyn.
Tämä edesauttaa sitä, että lapsi voi harjoittaa monimuotoisempia liikuntalajeja.
(Heinämäki 2000, 20.)
Leikki-ikäinen kokeilee mielellään liikkumisensa rajoja: tasapainoa, kestävyyttä,
joustavuutta ja nopeutta. Erilaiset liikuntamuodot ovat tämänikäiselle lapselle
mieleistä tekemistä. (Mannerheimin Lastensuojeluliitto 2010.) Tällä tavoin lapsi
kehittää liikkumistaan ja liikkeidensä hallintaa. Lapsi oppii myös tuntemaan ja
hallitsemaan jatkuvasti muuttuvaa kehoaan. Hieman haasteellisemmat askareet
ovat kuusivuotiaan mieleen, kuten ompeleminen, nikkarointi, leipominen ja kokkaaminen. (Kahri 2003, 35, 39.)
16
3.2 Psyykkinen kehitys
Leikki-ikäinen lapsi kykenee ajattelemaan ja päättelemään asioita, jotka hän on
joskus itse kokenut ja nähnyt, mutta jotka eivät juuri sillä hetkellä ole nähtävissä. Lapsen on vaikea pelkästään ajattelemalla ratkaista asioita, mutta kuvien ja
virikkeiden avulla se on helppoa. Leikki-ikäisellä lapsella lyhytkestoinen muisti
kehittyy, kielenkehityksessä ääntäminen selkeytyy ja lauserakenteet sekä kielioppi alkavat sujua. Tämän ikäiselle lapselle on suuri merkitys sillä, että hän
suoriutuu tehtävistä, onnistuu ja osaa. Leikki-ikäisellä lapsella tarkkaavaisuus
on sen verran kehittynyttä, että hän kykenee kuuntelemaan aikuista noin puoli
tuntia yhtäjaksoisesti. (Heinämäki 2000, 21–22.)
Viiden ja kuuden vuoden iässä lapsi kyselee paljon elämästä ja hän on suuri
pohdiskelija. Lapsi pohtii elämän suuria asioita ja hakee niihin syitä. Tämän
ikäinen lapsi pitää kovasti tarinoista ja hallitsee monenlaisia käsitteitä, kuten
tänään, eilen, alla ja takana. Tämän ikäinen lapsi pohdiskelee, mikä on oikein ja
mikä väärin. Viiden ja kuuden vuoden iässä lapsi huomaa sukupuolien väliset
erot ja ymmärtää kasvavansa pojasta mieheksi ja tytöstä naiseksi. (Mannerheimin Lastensuojeluliitto 2010.)
Kuuden vuoden ikäisenä lapsi on erittäin kiinnostunut numeroista ja kirjaimista.
Tämän vuoksi osa lapsista saattaa oppia kirjoittamaan, lukemaan tai laskemaan
jo ennen kouluun menoa. Kuusivuotiaan mielialat ovat vaihtelevia ja he väsyvät
helposti. Kuusivuotias ihailee ”isompia”, vanhempia ja kavereitaan. Kavereiden
merkitys on kuusivuotiaalle suuri, vaikka vanhemmat, läheiset ja perhe ovat hänelle kuitenkin tärkeimpiä. (Kahri 2003, 37–38.)
3.3 Sosiaalinen kehitys
Viiden ja kuuden vuoden ikä on lapselle tärkeimpiä vaiheita sosiaalisten käyttäytymismuotojen kehityksessä. Useat sinä aikana opitut käyttäytymismallit säilyvät läpi elämän ja niillä on vaikutusta myöhempiin ikävaiheisiin. Jotta sosiaaliseen yhteisöön kasvaminen tapahtuisi toivotulla tavalla, lapsi tarvitsee tähän
17
muita lapsia. Konkreettiset ongelmat, jotka tulevat esiin leikeissä, ovat usein
pohjana sosiaalisen käyttäytymisen perussääntöjen harjoittelemiselle. (Zimmer
2001, 26–30.)
Leikki on tärkeä osa lapsen kehitystä ja lapsi tarvitsee sitä jatkuvasti. Lapsen
kasvaessa ja kehittyessä hänen leikkinsä saa erilaisia ulottuvuuksia ja kehittyy
monipuolisemmaksi. Viiden ja kuuden vuoden iässä lapsen suosiossa ovat monet mielikuvitus-, rooli- ja liikuntaleikit. Leikin avulla lapsi elää ja kehittää itseään. Leikissä hän käsittelee omaa elämäänsä, tunteitaan ja tapahtumia. Se on
lapsen tapa purkaa ja käsitellä sisällään olevia asioita ja näin ollen se vaikuttaa
lapsen persoonallisuuden kehittymiseen. Leikin avulla aikuinenkin voi kommunikoida lapsen kanssa ja kohdata hänet omana itsenään. Kaverin kanssa leikkiessään lapsi oppii kommunikoimaan ja jakamaan omia ajatuksiaan toisen kanssa ja siinä kehittyvät itsenäisyys ja yhteistyötaidot. (Kahri 2003, 39–41.)
Leikkeihin otetaan mallia sosiaalisesta ympäristöstä ja sen myötä ristiriidat leikeissä lisääntyvät. Jos ongelmiin ja ristiriitoihin ei leikeissä löydy ratkaisua, voi
esimerkiksi aggressiivisesta käyttäytymisestä tulla tapa kohdata sosiaaliset tilanteet omassa elämässä. (Heinämäki 2000, 23.) Lapsi oppii tiettyjä tapoja ja
malleja eniten kotonaan ja vanhemmiltaan. Tämän vuoksi koti on lapselle tärkeä
kasvu- ja elinympäristö. Kotona lapsi oppii käytöstavat, vastuuta, työtapoja ja
tottumuksia. (Kahri 2003, 25.)
Tavoitteena lapsen sosiaalisen käyttäytymisen tukemisessa on lisätä sallittua ja
hyväksyttävää toimintaa ja vähentää epäsopivaa käytöstä. Ryhmässä lapsi voi
ottaa sosiaalisen käyttäytymisen mallia ohjaajalta. Ohjaaja puolestaan voi puuttua lapsen/ryhmän käyttäytymiseen, jos siihen on tarvetta. Jotta lapsi pystyy
sisäistämään eettiset arvot ja kunnioittamaan toista ihmistä, hän tarvitsee kokemuksia positiivisesta vuorovaikutuksesta. Vuorovaikutuksessa, jossa halutaan edistää ihmissuhteita, kiinnitetään huomiota tunteiden havaitsemiseen ja
niiden tunnistamiseen. Lapset oppivat näistä erilaisia tunnetaitoja. Lapsi voi eri
tilanteissa miettiä, miten huomioida toista ja miten toimia omien tunteiden kanssa. Pohdintoihin vaaditaan ohjaajaa, jolla on riittävät vuorovaikutustaidot. Lapsen käyttäytymistä tulee vahvistaa johdonmukaisesti ja positiivisella asenteella.
18
Näin sosiaalistuminen ohjataan toivottuun suuntaan. Vuorovaikutus- ja tunnetaitoja voi harjoitella hyvin sääntöleikkien, pelien sekä pari- ja ryhmätöiden avulla.
(Autio & Kaski 2005, 78–79.)
19
4 VERTAISRYHMÄN VIITEKEHYS KOULUTUSVIIKONLOPUSSA
Koulutusviikonloput perustuvat vertaisryhmätoiminnan ympärille. Lasten vertaistoiminta perustuu kokemusten jakamiseen ja vastavuoroisuuteen. Pienet lapset
tarvitsevat tarkan viitekehyksen ollessaan mukana vertaistoiminnassa. Heille
tulee selittää sillä hetkellä käsiteltävä asia selkeästi. Lapsen pitää kokea kuuluvansa juuri siihen ryhmään, missä hän on omien kokemustensa kautta. (Taitto
2001, 193–196.)
4.1 Lasten vertaisryhmät
Lasten vertaistoiminnan vetämisessä on välttämätöntä, että ammatillinen ohjaaja on toiminnassa mukana. Lasten vertaistoiminta ei ole terapiaa. Menetelminä
lasten vertaistoiminnassa käytetään esimerkiksi keskusteluja, luovaa toimintaa
tai leikkiä. Menetelmän valitsemiseen vaikuttavat lapsen ikä ja kehitystaso sekä
lapsen valmiudet ja tarpeet. (Taitto 2001, 196–201.) Vertaisryhmän säännöt on
hyvä tehdä ryhmäläisten kanssa yhdessä heti alussa. Silloin ne toteutuvat parhaiten, koska sääntöjen yhdessä tekeminen sitouttaa ryhmäläiset toimimaan
yhteisen hyvän puolesta. (Autio & Kaski 2005, 110.)
Lasten vertaisryhmä koostuu lapsista, jotka ovat samanlaisessa elämäntilanteessa tai, joilla on jokin yhteinen ongelma. Vertaisryhmässä on yleensä tarkoituksena jakaa kokemuksia ja ratkoa tai lieventää ongelmia yhdessä. Ryhmässä
kokemusten jako helpottaa usein ongelman käsittelemistä. Vertaisryhmän toimintaperiaatteina voidaan pitää keskinäisen tuen ja kokemusten jakamista, yhteisöllisyyttä, vastavuoroisuutta sekä yhteisvastuullisuutta. Pienten lasten kohdalla on tärkeää huomioida perhekokonaisuus lapsen edun taustalla. Vanhempien ryhmän katsotaan kuuluvan olennaisesti lasten ryhmän rinnalle. Koko perheen hyödyn kannalta on hyvä, että ryhmät toimivat samanaikaisesti. (Taitto
2002, 22–23.)
20
Lasten vertaissuhteissa tärkeitä tekijöitä ovat leikkiminen, yhteistyö ja kilpailu.
Vuorovaikutuksessa lapset valitsevat itse oman käyttäytymistapansa ja leikkikumppaninsa ja näin voivat itse toimia mieltymyksiensä mukaan. Lapset rajoittavat toisiaan, keksivät ratkaisuja tilanteisiin ja jakavat keskenään oppimiaan
asioita. Uusien kognitiivisten ja sosiaalisten taitojen kehittymiseen vaikuttaa,
kun lapset keksivät keskenään ratkaisuja uusiin tilanteisiin. (Koivula 2010, 26–
28.) Lasten leikkiessä vertaisryhmissä heille avautuu uusi sosiaalinen ympäristö, joka tarjoaa heille erilaisen sosiaalisen ympäristön kuin aikuisen kanssa leikittäessä. Vertaisryhmät muodostuvat usein sukupuoliroolien ympärille. Vertaisryhmän leikkeihin heijastuvat lasten aiemmat sosiaaliset kokemukset, kuten
perhetaustat ja lastensuojeluhistoria. (Ahnert, Pinquart & Lamb 2006, 665.)
4.2 Vertaisryhmän ryhmäyttäminen
Peruskoulutus 1 viikonlopuilla ryhmäyttäminen on merkityksellistä, jotta lasten
välille voisi muodostua uusia kaverisuhteita. Ryhmäyttäminen antaa myös mahdollisuuden sille, että ryhmään saadaan luotua turvallisuuden tunnetta. Kun
ryhmäläiset kokevat olevansa turvassa ja he ovat toisilleen tulleet jo hieman
tutummiksi, syntyy ryhmän sisälle mahdollisia vuorovaikutussuhteita.
Ryhmäyttäminen tarkoittaa toiminnallisiin tehtäviin perustuvaa prosessia, jossa
pyritään luomaan ryhmän turvallisuus mahdollisimman hyväksi. Ennen ryhmäyttämistä on tärkeää miettiä ryhmän tavoitteet, koska tämä määrittelee sen, kuinka turvalliseksi ryhmä halutaan luoda. Ohjaajan omalla työskentelyllä on suuri
rooli. Ryhmästä voi havainnoida, mitä minuuden osa-alueita ryhmäläiset uskaltavat tuoda itsestään esille. Tämä ei kuitenkaan ole suoraan verrannollinen
ryhmän turvallisuuteen, koska ihmisillä on erilaisia tapoja tuoda itseään esiin,
toisille saattaa olla joka tilanteessa haastavaa kertoa esimerkiksi tunteistaan.
Samoin voidaan tarkkailla, kuinka ryhmäläiset suhtautuvat toistensa ajatuksiin
ja asioihin sekä sitä, kuinka paljon annetaan tilaa toisten itseilmaisulle. Tämä on
suoraan verrannollista turvallisuuteen. Elekieli, ryhmäläisten sijoittuminen toisiinsa nähden, fyysinen läheisyys ja vapautuminen kertovat turvallisuuden asteesta. Tämän vuoksi luottamuksen kasvua on tuettava ryhmäyttämisprosessis-
21
sa. Luottamus lisääntyy muun muassa silloin, kun ihmiset tietävät oman paikkansa ryhmässä tai oppivat tuntemaan omia reaktioitaan. Luottamusta lisää
myös se, jos jokin tunne yhdistää ryhmäläisiä tai jos ryhmäläiset tulevat hyväksytyksi sellaisina kuin ovat. (Aalto 2000, 71–73.)
Annoimme ryhmähetkissä lapsille vapaaseen leikkiin aikaa, jotta lapset verkostoituisivat keskenään. Tutkimuksen mukaan vertaissuhteilla on lapsen kehityksen kannalta suuri merkitys. Vertaisikäiset sekä opettavat toisiaan että oppivat
toisiltaan. Lasten kokemusmaailmassa vertaisten merkitys leikkitilanteessa on
suurempi kuin aikuisen merkitys, aikuiset koetaan rajoittavina tekijöinä. (Koivula
2010, 26.)
On tutkittu, että ryhmissä voidaan käydä läpi viisi eri kehitysvaihetta. Ensimmäisenä käydään läpi ryhmän muodostumisvaihe, jossa ryhmäläiset tutustuvat
keskenään. Ryhmän ohjaajan kuuluu tässä vaiheessa luoda rakenne ja ryhmän
säännöt sekä kertoa, mitä ryhmässä on tapahtumassa. Kuohuntavaiheessa
ryhmän sisällä tulee mahdollisesti ristiriitoja, jotka voivat johtua ryhmäläisten
erilaisista pyrkimyksistä. Ohjaajan tulee tällöin olla sopimassa ristiriitoja, jotta
ryhmässä päästään eteenpäin. Normeista sopimisen vaiheessa ryhmässä on
tapahtunut jo jonkin verran tiivistymistä ja ryhmäläiset ovat hyväksyneet ryhmänsä. Suoritusvaiheessa ryhmä syventyy tehtäviin ja on ohittanut edelliset
kehitysvaiheet. Päätösvaiheeseen päästään, jos ryhmä lopettaa toimintansa tai,
jos joku ryhmäläisistä lähtee pois. (Pennington 2005, 72–73.) Koska vertaisryhmän kesto Peruskoulutus 1- viikonlopulla on niin lyhyt, ei ryhmän kehitysvaiheissa voida edetä kovin pitkälle. Ensimmäiselle tasolle kuitenkin tulisi mielestämme päästä. Uskomme, että ryhmästä riippuen seuraavalle ja ehkä sitä seuraavallekin tasolle pääseminen on mahdollista, mutta vain pintapuolisesti. Mielestämme kaikkia ryhmän kehitysvaiheita ei pidä alkaa edes tavoittelemaan,
koska se on mahdotonta viidellä korkeintaan kaksi tuntia kestävällä ryhmähetkellä eikä se ole viikonlopun tarkoituskaan.
22
4.3 Ohjaajan rooli
Hyvä ohjaaja kuuntelee ja keskustelee lasten kanssa. Lapsi nähdään yksilönä
ja lapselle annetaan ohjeita sen mukaan. Ohjaaja on rehellinen, vastuuntuntoinen ja läsnä tilanteessa. (Autio & Kaski 2005, 63.) Ohjaajan tulee pohtia omia
rajojaan ja käyttää sellaisia menetelmiä, joihin oma kokemus tai ammattitaito
riittää. Ohjaajan on luotettava ryhmään sekä itseensä ja osoittauduttava luotettavaksi, jotta ryhmäläiset uskaltautuvat toimintaan mukaan. (Aalto 2000, 137–
139.)
Ohjaaja miettii tarkasti, mitä ja miten hän puhuu lapsille. Lapset ottavat ohjaajasta ja muista vertaisistaan mallia ja kuuntelevat koko ajan, mitä ohjaaja sanoo.
Lapset kokeilevat rajoja, ja siksi ohjaajan tulee ymmärtää asettaa ne. Lapsi hakee tällä turvallisuuden tunnetta. (Rinta, Lind, Lipponen & Tamminen 2008, 29.)
Aura (2009) kertoi, että Helsingin kaupungin Peruskoulutus 1 -ryhmissä pidetään ensiarvoisen tärkeänä turvallisuuden ja välittämisen tunteen olemassaoloa
ryhmässä. Lapset tuntevat, välitetäänkö heistä vai ei ja ovatko he tervetulleita
ryhmään. (Aura 2009.)
Ohjaajan tulee olla tietoinen minuudestaan. Elämisen taidot kehittyvät kokemuksen kautta. Jos meillä on yhteys itseemme, voimme auttaa toisiakin löytämään itsensä. Mitä enemmän on pystynyt käsittelemään omia tunteitaan, sitä
paremmin ja turvallisemmin on läsnä toisten tunnetiloissa. Yksinkertainen tapa
pitää yhteyttä omiin tunteisiin on kertoa ryhmälle aloitustilanteessa, miltä itsestä
tuntuu. (Aalto 2000, 138.) Herkkyyttä vaaditaan, jotta voidaan antaa toisen tunteille tilaa ja kohdata ne. Ohjaajalle välttämätön kyky on se, että osaa ottaa autettavan tunteet vakavasti ja samalla purkaa ne. Ohjaajan tulee muistaa, että
kaikki tunteet ovat sallittuja ja niille pitää antaa tilaa, ymmärrystä ja hyväksyntää. (Aalto 2000, 139.) Empatiakykyä ei saa hyvän ohjaajan ominaisuuksista
unohtaa (Rinta, Lind, Lipponen & Tamminen 2008, 29).
Kiireettömyyden luominen on yksi ohjaajan haasteista, koska ryhmiä vedettäessä aika on aina rajallinen. Asiat on osattava käsitellä niin, että myös ryhmän
päättäminen hoituu tavoitteiden mukaisesti. Ohjaajan tulee pitää mielessä, että
23
sisäiset prosessit vievät paljon aikaa. Uudet tilanteet vaativat ohjaajalta joustokykyä: yllättäviä tilanteita saattaa tulla koska vain. Tämän vuoksi varasuunnitelma on aina hyvä olla tehtynä. (Aalto 2000, 139–141.)
4.4 Sijoitusprosessin alkuvaihe lapsen kokemana
Perhehoitoon sijoitettu lapsi tutustuu sijoitusprosessin ensimmäisessä osassa
uuteen perheeseensä 0–2 vuoden aikana. Lapsen tausta on yksi asia, joka
määrittää sitä, kauanko turvallisuuden ja kiintymisen tunteen saavuttamiseen
menee aikaa. (Mantila, Mikkonen & Väinölä 2008, 42.) Lapsen ikä, sukupuoli,
sijoitusprosessin vaihe ja sosiaalinen asema vaikuttavat lapsen turvallisen suhteen muodostamiseen ja kiintymiseen sijaisvanhempiinsa (Ahnert, Pinquart &
Lamb 2006, 665). Useimmilla sijoitetuilla lapsilla on tarve tehdä vaikutus uusiin
sijaisvanhempiinsa miellyttävällä käytöksellä. Tällä tavoin lapsi toimii ehkäistäkseen hylätyksi tulemisen pelkoa. Alkuvaiheen tärkeimpänä asiana pidetään,
lapsen näkökulmasta, selviytymistä uudessa perheessä. Rutiinit ja säännöllisyys lisäävät turvallisuuden tunnetta ja auttavat lasta kokemaan vanhemmat
turvallisina ja pysyvinä. Turvallisuuden tunteen saavutettuaan lapset alkavat
hakea kaikkea sitä, mistä ovat jääneet paitsi. Kiintyminen lujittuu, jos sijaisvanhemmat vastaavat lapsen tarpeisiin lapsen sen hetkisten tarpeiden mukaan eikä vain ikätasolle ominaisten tarpeiden mukaisesti. Näin voidaan auttaa lasta
kehittymään ja selviytymään kriisin aiheuttamista traumoista. (Mantila, Mikkonen & Väinölä 2008, 42–43.)
Kahden ensimmäisen vuoden aikana lapsen tulisi löytää oma paikkansa perheessä ja asettua siihen. Lapsen ikä vaikuttaa osaltaan siihen, kuinka helposti
hän kiintyy sijaisvanhempiinsa. Leikki-ikäinen lapsi saattaa kaivata biologisia
vanhempiaan ja elää vielä kahden vuoden jälkeen suuressa lojaliteettiristiriidassa. (Mantila, Mikkonen & Väinölä 2008, 42–44.)
24
4.5 Haasteet sijoitettujen lasten kanssa työskenneltäessä
Peruskoulutus 1 -viikonlopuille tulee lapsia, joilla on taustallaan elämänmuutoksia. Jokainen lapsi on kokenut viimeisen vuoden sisällä suuren muutoksen. Sijaisperheiden biologiset lapset ovat saaneet kotiinsa uusia asukkaita ja sijoitetut
lapset ovat uudessa kodissa uusien ihmisten ympäröiminä. Lapsen sosiaalisemotionaaliset häiriöt ovat usein yhteydessä perheen sisällä tapahtuviin lapsen
kokemiin kriisitilanteisiin, muutoksiin tai muuttoihin (Heinämäki 2000, 66). Tämä
ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikilla ryhmän lapsilla olisi sosiaalisemotionaalisia ongelmia. Heinämäki (2000) toteaakin, että lasten selviytyminen
erilaisista muutostilanteista on erittäin yksilöllistä. On paljon lapsia, joille perheen sisällä tapahtuvista tilanteista tai asuinpaikan muuttumisesta ei koidu minkäänlaista haittaa. (Heinämäki 2000, 66.)
Sosiaalis-emotionaaliset häiriöt voivat näkyä monin eri tavoin(Kemppinen 2000,
39). Ne tulevat ilmi arkipäivän toiminnoissa: syömisessä, nukkumisessa, siisteyskasvatuksessa ja puheen kehityksessä. Lapsi voi olla esimerkiksi arka, ylivilkas tai hän voi häiritä jatkuvasti toisten toimia. Lapsen itsetunto saattaa vaatia
jatkuvaa tukemista. Lapsen taidot eivät välttämättä vastaa hänen ikätasoaan ja
lapsella voi olla oppimisvaikeuksia (Heinämäki 2000, 61–62.) Mikäli aikuinen
epäilee lapsella olevan jonkinlaisen sosiaalis-emotionaalisen häiriön, kannattaa
hänen kiinnittää huomiota lapsen outoihin ja epärealistisiin pelkoihin ja siihen,
jos lapsi ei osaa leikkiä. Huomio kannattaa kiinnittää lapseen myös silloin, jos
muut lapset suhtautuvat lapseen vieroksuen. (Kemppinen 2000, 39.)
Lasta auttaa se, että hänellä on mahdollisuus käydä läpi tapahtumia sanoin ja
kuvin. Sadut, keskustelut ja piirtäminen antavat lapselle mahdollisuuden kertoa
omasta olotilastaan. Lapselle täytyy antaa lupa ja aikaa suremiseen. Lapsen
tapaan reagoida kriisitilanteisiin ja hänen tuen tarpeeseensa vaikuttavat yksilöllisyyden lisäksi lapsen ikä ja kehitysvaihe. (Heinämäki 2000, 67–68.)
25
5 VERTAISRYHMÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT MENETELMÄT JA VÄLINEET
Viisi- ja kuusivuotiaiden vertaisryhmän ohjelmarunkoa suunnitellessamme keskeisimmiksi menetelmiksi nousivat seikkailukasvatus, taidekasvatus ja liikuntakasvatus. Nämä osoittautuivat menetelmiksi, jotka tukevat leikki-ikäisen lapsen
kasvua ja kehitystä. Seikkailukasvatus esiintyy ohjelmarungossa ulkoilussa,
taidekasvatus perhekuvan teossa ja liikuntakasvatus pelien ja leikkien yhteydessä sekä ulkoillessa. Tässä luvussa kerromme myös Nallekorteista ja perhekuvasta, jotka esiintyvät ohjelmarungossa.
5.1 Seikkailukasvatus ja elämyspedagogiikka
Seikkailukasvatuksessa lapsi on kokonaisvaltaisesti mukana ja siinä ovat oleellista toiminnan lisäksi elämysten kokeminen sekä uudet kokemukset. Lapsi oppii uusia asioita parhaiten, kun hän saa itse tehdä niitä. Seikkailu antaa lapselle
onnistumisen kokemuksia, jotka puolestaan kohottavat lapsen itsetuntoa. Jotta
seikkailutilanne olisi kasvatuksellisesti mahdollisimman hyödyllinen, tulisi ohjaajan suunnitella seikkailukerrat huolella ja mahdollisimman monipuolisiksi. (Kokljuschkin 1999, 31–34.)
Kun seikkailukasvatus toteutetaan oikein, se tukee lapsen tiedollisia, motorisia
ja sosiaalisia taitoja. Se tukee myös lapsen persoonallisuuden kehittymistä. Se
antaa jokaiselle lapselle mahdollisuuden kokea uusia asioita ja onnistua. Seikkaileminen auttaa lapsia myös ryhmähengen ja yhteistyön luomisessa, sillä
seikkailuun tarvitaan aina kaikkia ryhmän jäseniä. Sen tavoitteena on myös rohkaista lasta kekseliäisyyteen ja uskaliaisuuteen. Seikkailun ohessa on luontevaa
harjoitella sosiaalisia vuorovaikutus ja yhteistyötaitoja. Ryhmässä tulee ottaa
vastuuta, tehdä kompromisseja ja ottaa erilaisia rooleja. Siinä asetetaan myös
yhteisiä tavoitteita ja tuetaan muita ryhmässä mukana olevia. (Kokljuschkin
1999,35 & 42.)
26
Seikkailukasvatuksen pysyvistä kasvatusvaikutuksista puhuttaessa on tärkeää
ottaa huomioon asiakkaan oma muutos- ja toimintamotivaatio. Toisilla saattaa
olla suurempi motivaatio seikkailulliseen toimintaan kuin toisilla. Toisilla on motivaatiota itse seikkailuun, mutta omaan henkilökohtaiseen kasvuun ja muutokseen sitä ei ole lainkaan. Toisaalta henkilö, joka ei pidä seikkailullisesta toiminnasta, saattaa oppia ryhmäkokemuksen ja itse toiminnan kautta paljon itsestään, mikä puolestaan ohjaa oman itsen ja minän kehittymiseen sekä kehittämiseen. (Sutinen 2007,154.) Toisesta ihmisestä joku asia saattaa tuntua pelottavalta, kun jollekin toiselle se on jokapäiväinen, tuttu asia (Kokljuschkin 1999,
33).
Elämykset ovat yksilön omia kokemuksia ja vaikuttavat omalta osaltaan yksilöksi kehittymisen prosessissa. Ne pohjautuvat yksilön elämäntilanteeseen ja näin
ollen yksilön kokemuksesta riippuen määräytyy se, onko jokin kokemus ollut
elämys vai ei. Elämyspedagogiikka ohjaa ja rohkaisee yksilöä erilaisiin kokemuksiin ja elämyksiin. Sen avulla tuetaan yksilöksi kehittymistä. (Perttula 2007,
57, 61, 68). Monet normaalit kotiaskareet, kuten siivoaminen, ruoanlaitto, lastenhoito ja autonkorjaaminen, ovat itse kullekin elämyspedagogiikkaa ilman ohjausta. ”Elämyspedagogiikka tarkoittaa toimintojen ohjattua muotoa, mihin asetettuihin tavoitteisiin pyritään toiminnallisen kokemuksen ja reflektiokeskustelujen kautta”. (Sutinen 2007, 160.)
5.2 Taidekasvatus
Lastensuojelun asiakaslapset tarvitsevat tukiverkostoja selviytyäkseen. Vaikka
nykyään arvostetaan kielellistä sujuvuutta, kaikille lapsille se ei ole kuitenkaan
yhtä helppoa. Sellaiset lapset, jotka eivät osaa ilmaista itseään kielellisesti, voivat jäädä helposti kuulematta. Taideilmaisun avulla on mahdollista käynnistää
keskustelu, jossa lapsi voi ilmaista elämänkokemuksiaan ja tunteitaan omilla
persoonallisilla tavoillaan. Näin lapsella on mahdollisuus purkaa sisintään ja
kertoa tuotoksestaan, mikäli hän kokee sen itselleen tarpeelliseksi. Aikuisen
tulee olla ainoastaan lapsen saatavilla ja läsnä siinä, mitä lapsi tekee. Lasten ei
tarvitse olla lahjakkaita hyötyäkseen luovista ilmaisumenetelmistä, sillä itse pro-
27
sessi on lopputulosta paljon tärkeämpi. (Parviainen 2007, 198, 206–208.) "Kun
lapselle muodostuu käsitys, että hän kelpaa kaikkine tunteineen ja osaa itse
tunnistaa ja nimetä tunteitaan ja tutkia niitä taiteen keinoin, on lapselle taattu
tärkein eväs elämää varten." Näin lapsi oppii luottamaan muuhun maailmaan,
muihin ihmisiin sekä itseensä. Mahdollisuuden kriittisyyteen antaa myös varjopuolten ja ilmiöiden tutkiminen. (Pusa 2009, 77.)
Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa on pohjana lapsen kehittymiselle. Lapsikin kohtaa elämässään suruja ja menetyksiä, mutta jos hän on löytänyt luovuuden ja leikin, hänen selviytymisensä tällaisista tilanteista ovat todennäköisimmin
nopeampia kuin aikuisella. Moni luovuuden muoto, esimerkiksi kuva, tanssi tai
runo, on lapselle hyvä tapa tuoda esiin tapahtumien kulkua tai osia niistä. Niiden avulla voidaan purkaa sisäisiä tunteita ja kokemuksia, joita ei voida tuottaa
sanoiksi. Kasvattajan tehtävänä on tarjota lapselle ympäristö, jossa lapsi voi
vapaasti etsiä ja löytää asioita itse. (Pusa 2009, 71–73.)
Kuvataidekasvatus antaa kattavasti mahdollisuuksia lapsen aisti- ja havainnointitoimintojen herkistämiseen. Se, mitä lapsi mielikuvituksestaan tuottaa, on pääasiassa muodostunut todellisuudessa tehtyjen havaintojen pohjalta. Kuvataiteen
avulla lapsi antaa omille ajatuksilleen muodon ja saa samalla käsiteltyä omia
kokemuksiaan ja tunteitaan. Kuvien avulla lapsi harjoittelee myös kommunikointia. Lapselle on tärkeää, että hän voi puhua omista kokemuksistaan, sillä niin
hän oppii ilmaisemaan mieltymyksiään ja arvostuksiaan. (Rusanen 2009, 48–
50.) Tutkimuksista voidaan todeta, että luonnonvalo, luontoon avautuvat näkymät ja kauniit värit virkistävät ihmismieltä ja purkavat stressiä (Simpanen 2007,
7). Marjut Mäkivaara ja Mari Sarviaho (1999) perustelevat taidekasvatuksen
tärkeyttä, sillä että se ”mahdollistaa kokonaisvaltaisen aisteihin, tunteisiin ja
mielikuvitukseen perustuvan pohtimisen ja oppimisen”. Lapsen piirtäessä muistihavaintojensa ja mielikuvituksensa pohjalta hän hahmottaa ajatuksiaan ja tunteitaan. Kuva jää paperille konkreettisesti lapselle, mikä mahdollistaa sen, että
hän voi palata siihen halutessaan myöhemmin uudelleen. (Mäkivaara & Sarviaho 1999, 16.)
28
Käsityökasvatus osana taidekasvatusta varhaiskasvatusikäisillä tarkoittaa muun
muassa saksien, neulan, vasaran ja pensselin käyttöä. Tavoitteet käsityökasvatuksessa leikki-ikäisten lasten kanssa ovat kädentaitojen kehittäminen, elämysten ja onnistumisten tuottaminen, aistitoimintojen sekä herkkyyden kehittäminen. Tärkeää on, että lapsen oivallukset, kokemukset ja elämykset ovat oppimisen pohjana. (Karppinen 2009, 56–58, 59.)
Lapsen kielenoppimisen kannalta tulee huomioida se, että lapsella ja aikuisella
on yhteisiä leikki- ja lukuhetkiä. Tällöin keskustellaan usein pidempään ja kieli
on moniulotteisempaa. Lukutilanteessa lapsi voi saada tilaisuuden puhua tunteistaan samaistumalla johonkin kirjan hahmoon. Lasten kirjallisuus on tärkeää
kasvatuksessa kielen, taiteellisten kokemusten ja ilmaisemisen vuoksi. Lapsen
kehityksen kannalta on tärkeää keskittyä myös siihen, miten luetaan. Kirjan kanteen tutustuminen yhdessä lapsen kanssa on hyvä tapa herättää lapsen mielenkiinto ja motivaatio tulevaa satuhetkeä varten. Lukutilanteen aloittamisessa
voi käyttää hyödyksi musiikkia ja tarinan tukena voi käyttää konkreettisia esineitä, jotka nousevat tarinassa esiin. (Suojala 2009, 41, 43.)
5.3 Liikuntakasvatus
Liikkuminen vaikuttaa kaikkiin lapsen kehityksen osatekijöihin eli taidolliseen,
tiedolliseen, motoriseen ja tunne-elämän kehitykseen. Jotta lapsi oppii liikkumaan ja kehittämään motorisia taitojaan, ohjauksessa tulee ottaa huomioon
lapsen yksilöllisyys, olosuhteet ja välineet. Lapsi liikkuu oppiakseen ja oppii liikkumalla. Eniten lapsi oppii aistitoimintojen ja motoristen toimintojen avulla. Ohjaajan tulee kiinnittää huomio ohjeiden ja palautteen antoon liikuntamuodon valitsemisen lisäksi, jotta myös aistitoiminnot saadaan herkistymään. (Autio &
Kaski 2005, 54–55.)
Lapsen liikunnalla on kolme keskeistä oppimistavoitetta, jotka ovat motoriset
tavoitteet, tiedolliset tavoitteet ja tunne-elämän sekä vuorovaikutukselliset tavoitteet. Motorisiin tavoitteisiin kuuluvat muun muassa erilaisten liikkeiden oppiminen ja kuntotekijöiden sekä toimintakyvyn kehittyminen. Tiedollisiin tavoit-
29
teisiin kuuluvat esimerkiksi toiminnan kautta oppiminen, sääntöjen ja normien
oppiminen sekä keskittymiskyvyn vahvistuminen. Mitä vaihtelevampi ja moninaisempi ympäristö on ja mitä enemmän toimintaa voidaan muunnella, sitä
enemmän lapsi niistä kerää tietoa ja kokemuksia. Piaget`n mukaan lapsen älykkyys kehittyy samaan aikaan, kun lapsi toimiessaan käsittelee esineitä, joita
hänen ympäristössään on. Ajatteleminen on aluksi aktiivisen toiminnan muodossa. Kun lapsi oppii hallitsemaan tilanteita käytännön tasolla, hän päätyy lopulta niiden hallintaan myös teoreettisella tasolla. (Zimmer 2001, 33–34.)
Tunne-elämän ja vuorovaikutuksellisiin tavoitteisiin liikunnassa luetaan muun
muassa myönteisen minäkäsityksen vahvistuminen, tunnetaitojen oppiminen
sekä omien vahvuuksien löytäminen. (Autio & Kaski 2005, 55). Liikunnallisen
kasvatuksen tulisi rakentua niin, että lapsi voi erilaisten vaikeusasteiden välillä
valita sen, joka vastaa hänen taitojaan. Lapsen minän kehitykselle on tärkeää
odottaa, kunnes hän itse on valmis tiettyihin tehtäviin. Lapsi osaa usein itse arvioida omat kykynsä tarkkaan. Jos lapsi kieltäytyy liikunnallisista leikeistä, hänellä on useimmiten syynsä siihen. Lasta ei saisi painostaa eikä pakottaa osallistumaan liikuntaleikkeihin tai suorittamaan jotakin tiettyä tehtävää. (Zimmer
2001, 23, 25–26.)
Liikuntahetkien tulee sisältää runsaasti leikkiä, lasten ideoita ja kokeiluja sekä
pedagogisesti ohjattua monipuolista toimintaa. Kun nämä asiat toteutuvat, lapsella on mahdollisimman hyvät mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä omien edellytystensä mukaisesti. Kannustus ja hyväksytyksi tuleminen on tärkeä huomioida
ryhmässä. Ne, jotka usein kieltäytyvät tekemästä mitään, tarvitsevat eniten
kannustusta. (Karvonen 2000, 25–26.) Liikuntakasvatuksessa pitää ottaa huomioon ne lapset, joilla on haasteita tällaisissa tilanteissa, ja jotka eivät välttämättä pärjää samanikäisten ryhmässä. Heillä voi olla esimerkiksi kehitysviiveitä
tai he voivat kärsiä huonosta itsetunnosta. He vaativat erittäin herkkätuntoista
ohjausta, jonka tarkoituksena ei ole lapsen heikkouksien korjaaminen, vaan itsetunnon vahvistaminen ja integroiminen ryhmään. Nämäkin lapset pitävät liikuntaa aluksi positiivisena, mutta jos muu ryhmä tuomitsee heidät, he kokevat
epäonnistuneensa ja asennoituvat negatiivisesti myös liikuntaan. (Zimmer 2001,
45–47.) Esikouluiän lähestyessä lapsi oppii myös itse arvioimaan itseään, min-
30
kä vuoksi ohjaajalta ja muulta ryhmältä saatu palaute on tärkeää myönteisen
minäkuvan muodostumisen vuoksi (Sääkslahti 2003, 38).
5.4 Nallekorttien käyttö lapsen kuulemiseen
Halusimme produktiossamme kuulla lapsia, jotta saisimme myös lasten näkökulmasta palautetta viikonlopun vertaisryhmästä. Lasten kuulemisella edistetään lasten hyvinvointia ja viihtyvyyttä ryhmissä. Kuuntelussa lapset otetaan
huomioon yksilöllisesti ja heidän toiveitaan ja tarpeitaan kuunnellaan. (Turtiainen 2001, 9–10.)
Lapsia tulisi kuulla niin, että lapsella olisi tilaisuus tulla kuulluksi. Kuulemisessa
lapsi pääsee samalla vaikuttamaan asioihin. Tällöin lapselle tarjotaan mahdollisuus kertoa asioista sillä tavalla, miten hän itse haluaa asiat ilmaista. Lasta
kuunnellaan, arvostetaan ja ollaan aidosti läsnä tilanteessa. (Turtiainen 2001,
56.)
Perhehoidossa on käytössä erilaisia toiminnallisia välineitä, kuten vahvuuskortit,
tunnepyörä, tunnesäätilakartta ja produktiossamme käyttämämme Nalle-kortit.
Välineillä tähdätään lapsilähtöiseen työotteeseen, jolla saadaan lapsen ääni
kuuluvaksi. Koska välineet ovat lapsille tarkoitettuja, ne ovat leikinomaisia ja
pyrkivät herättämään lapsen mielenkiinnon ja motivaation työskentelyyn. Toiminnalliset välineet auttavat lasta tunteiden nimeämisessä ja hahmottamaan
sekä muistamaan kokemuksiaan. Tärkeintä välineiden käytössä on lapsen kertomus, eivät aikuisten tekemät havainnot. Työskentelyssä voi kuitenkin tehdä
samaan aikaan myös havainnointia ja vahvistaa lasta. Toiminnallisia välineitä
voidaan käyttää opetus- ja kasvatustehtävissä, mutta myös virkistyskäytössä.
(Välivaara 2004, 35–36.)
Nalle-kortit, joita käytämme produktiossamme, koostuvat 48 kortista. Korteissa
on karhujen kuvia. Karhuista voi huomata jonkin tunteen ja persoonallisuuspiirteen. Näiden avulla voidaan käsitellä tunteita ja persoonallisuuspiirteitä. Tämän
31
lisäksi niitä voi hyödyntää käsiteltäessä perhe-elämää ja sen muutoksia sekä
edistää osallistujien itsetuntemusta. (Välivaara 2004, 69.)
5.5 Perhekuva
Perhekuvan ideana on se, että sekä työntekijä että lapsen vanhemmat/sijaisvanhemmat saavat selvyyttä siitä, miten lapsi käsittää perheensä.
Lapsi merkitsee ensin paperille itsensä, minkä jälkeen hän piirtää ne henkilöt,
jotka hänen mielestään kuuluvat hänen perheeseensä. Myös työntekijä voi
merkitä lapsen sanelemat henkilöt, jos lapsi ei itse halua niitä merkitä. Lapsi voi
vanhempien ja sisarusten lisäksi merkitä myös muut aikuiset ja lapset, jos tuntuu siltä, että se helpottaa hahmottamista. Tämä voi auttaa sekä lasta että työntekijää, jos perheeseen kuuluvista henkilöistä on vaikea saada selkeää kuvaa.
Sen jälkeen kun perheenjäsenet on merkitty paperille, on tärkeää käydä lapsen
kanssa kuvaa läpi. Lapselta voi kysyä perhesuhteista, esimerkiksi minkälaisia
asioita hän vanhemmilleen kertoo, kivoja vai kurjia tunteita vai molempia.
(Muukkonen & Tulensalo 2004, 42.)
Perhekuvan voi tehdä myös esimerkiksi eläintarroilla tai Nallekorteilla. Ensin
lapsi ottaa sellaisen kuvan, joka kuvaa häntä itseään. Sen jälkeen lapsen voi
pyytää valitsemaan sellaisia kuvia, jotka kuvaavat hänen perheenjäseniään.
Lapsi muodostaa näiden kuvien avulla perheen lattialle tai pöydälle. Sitten käydään läpi jokaisesta kortista, mitä se tuo lapselle mieleen kyseisestä perheenjäsenestä. Mitä kuva kertoo esimerkiksi isästä? Magneeteilla tai muilla esineillä
voidaan myös tehdä perhekuva symboloimaan perhettä. Lapsi valitsee taas itsensä ja sen jälkeen perheenjäsenensä esineistä, minkä jälkeen lapsi kertoo,
miksi juuri kyseiset esineet kuvaavat kutakin. Lapsen kanssa voi tehdä myös
asetelman, jossa lapsi laittaa tietylle etäisyydelle kaikki perheenjäsenensä, lähimmäksi sen, joka tuntuu läheisimmältä ja niin edelleen. (Muukkonen & Tulensalo 2004, 42.)
32
6 OHJELMARUNGON TOTEUTUS PERUSKOULUTUS 1- VIIKONLOPULLA
Ohjelmarungon testasimme Siikarannan hotellilla lokakuussa 2010. Ennen toteutusta olimme perehtyneet teoriaan, mihin suunnittelemamme ohjelmarunko
pohjautui. Jokaiselle ryhmähetkelle olimme asettaneet omat tavoitteet, joissa
otimme huomioon Peruskoulutus1 -viikonlopun tavoitteet, leikki-ikäisen lapsen
kehityksen ja vertaisryhmän merkityksen.
6.1 Tavoitteet vertaisryhmälle
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa neljä ryhmänohjauskertaa 5–6vuotiaiden lasten vertaisryhmään ja tehdä niistä ohjelmarunko. Ohjelmarunko
helpottaa työntekijöiden valmistautumista leireille, kun heillä on materiaalia, jota
he voivat tilanteen mukaan hyödyntää varsinaisen ohjelman suunnittelutyössä.
Tällä tavoin soveltaminen koulutusviikonloppujen olosuhteiden, ryhmänjäsenten
ja tilojen mukaan on mahdollisimman sujuvaa. Vertaisryhmässä tavoitteena on
tukea lasten sosiaalisia taitoja, tukea vertaisryhmätoiminnassa oloa sekä käsitellä viikonlopun teemaa, ”Meidän uusi perhe”. Vertaisryhmässä pyritään tarjoamaan vertaiskokemus siitä, että on muitakin lapsia, jotka ovat kokeneet samoja asioita.
Kaikkiin ryhmähetkiin asetimme yhteiseksi tavoitteeksi lasten keskinäisen ryhmäytymisen tukemisen ja ryhmäyttämisen. Asetimme jokaiselle ryhmähetkelle
omat tavoitteet ja sen pohjalta aloimme rakentaa ohjelmarunkoa. Ensimmäisen
päivän ryhmähetkien tavoitteet olivat tutustuminen ja sosiaalisten taitojen tukeminen vertaisryhmässä. Toisen päivän ryhmähetkien tavoitteet olivat lasten
perhekuvan tekeminen, palautteen kerääminen lapsilta ja ryhmän sulkeminen.
Kaikkiin ryhmähetkiin asetimme yhteiseksi tavoitteeksi lasten keskinäisen ryhmäytymisen tukemisen ja ryhmäyttämisen. Kaikkien tavoitteiden toteuttamisessa käytimme hyväksemme liikunta-, seikkailu- ja taidekasvatusta.
33
6.2 Ohjelman suunnittelu
Suunnittelussa otimme huomioon ryhmäkoon vaihtelevuuden, lasten yksilölliset
tarpeet ja sijoitettujen lasten erityispiirteet ja haasteet. Sijaisperheiden koulutusviikonloput ovat Helsingin kaupungin perhehoidon uusi työmuoto. Tämän vuoksi
leirin käytännöt eivät ole vielä vakiintuneita.
Ryhmähetkien suunnittelua hankaloitti se, että vertaisryhmän jäsenet saadaan
tietoon vasta kaksi viikkoa ennen Peruskoulutus 1 -viikonloppua ilmoittautumisten umpeuduttua perhehoidossa. Tämän lisäksi lapsista ei saada etukäteen
perhehoidolta muita tietoja kuin nimet, syntymäajat ja sen, koska lapsi on sijoitettu tai lapsen perheeseen on sijoitettu uusi lapsi. Tämän vuoksi suunnitelmassa tuli ottaa huomioon lasten mahdolliset erityistarpeet. Sovimme etukäteen
siitä, että jos ryhmään tulee lapsi tai lapsia, jotka tarvitsevat erityistä tukea, tällöin toinen meistä on tämän lapsen tai lasten kanssa. Otimme huomioon myös
varasuunnitelmat leikeissä. Tämän vuoksi leikkivaihtoehtoja on useita ja ne löytyvät produktion liitteestä (LIITE 1). Perhekuvan tekemisessä ja viikonlopun
teeman ”Meidän uusi perhe” käsittelyssä otimme huomioon, että lapset ovat alle
kouluikäisiä ja teemaa käsitellään kevennetysti eikä syvennytä siihen samalla
tavalla kuin kouluikäisten ryhmissä, jossa asiaa käsitellään läpi viikonlopun.
Vertaisryhmään, johon olimme menossa testaamaan ohjelmarunkoa, oli tulossa
kahdeksan lasta. Perheeseen sijoitettuja lapsia oli kaksi. Loput lapsista olivat
perheiden biologisia lapsia. Tietoomme tuli myös, että yksi lapsista oli vielä
hieman alle 5-vuotias. Saamiemme tietojen pohjalta valitsimme viikonlopun
ryhmähetkiin leikit. Totesimme myös, että neljävuotiaan selviytyminen ryhmässä
tulisi ottaa huomioon. Mitään erityistä huomioitavaa lapsista ei ollut etukäteen
kerrottu. Ryhmähetkiä leiriohjelmassa on viisi, joista ryhmähetki 3 on perhehoidolla valmiiksi suunniteltuna. Tämän vuoksi suunnittelimme ryhmähetket 1, 2, 4
ja 5.
34
6.3 Peruskoulutusviikonloppu Siikarannan hotellilla
Kello 10.30 kokoonnuimme kaikki ohjaajat ja sijaisperheet yhteiseen tilaan, jossa aikuisten ryhmän ohjaaja toivotti perheet tervetulleiksi koko perhehoidon
puolesta. Sen jälkeen me ohjaajat esittäydyimme ja leikimme muutaman tutustumisleikin koko ryhmän kanssa. Yleisen aloituksen jälkeen kunkin lapsiryhmän
ohjaajat ottivat ryhmäläisensä mukaansa ja veivät lapset omiin ryhmätiloihinsa.
6.3.1 Ryhmähetki 1, Lauantai 2.10.2010
Tavoitteeksi ryhmähetkelle olimme asettaneet esittelyt ja tutustumisen. Tavoitteiden saavuttamiseksi olimme suunnitelleet tutustumisleikkejä ja ryhmäyttämisen kannalta olennaisia toimintoja. Loppuun suunnittelimme jättävämme aikaa
lasten vapaaseen leikkiin.
Ensimmäiseksi tutustumisleikiksi valitsimme ”pehmolelulla nimet tutuksi”. Jokainen kertoi vuorollaan oman nimensä ja lempivärinsä muulle ryhmälle. Jokaisen
vuoron yhteydessä lapsi sai paitaansa nimitarran ohjaajalta.
Leikin jälkeen keksimme yhdessä ryhmälle säännöt. Lapsilta tuli paljon hyviä
sääntöehdotuksia. Kaikki lapset eivät vielä tässä vaiheessa sanoneet mitään,
mutta nyökyttelivät muiden ehdotuksille. Lapsilta tuli sääntöihin pelkkiä kieltoja.
Ehdotimme yhdeksi säännöksi, että ohjaajia pitää kuunnella. Viimeiseksi säännöksi ohjaaja ehdotti, että pidetään kivaa tänä viikonloppuna. Se sai lapset iloisiksi ja myötäileviksi. Kirjoitimme säännöt taululle ja jokainen kirjoitti nimensä
niiden alle sitoutuakseen ryhmän sääntöihin. Säännöistä sopimisen jälkeen vedimme vielä yhden ryhmäytymisleikin, ”Järjestykseen asettuminen”. Tässä kohdassa lapset jo hieman juttelivat toisilleen ja kertoivat mielipiteitänsä pituusjärjestykseen asettumisesta.
Kun lapset seisoivat rivissä, pyysimme heitä miettimään ryhmällemme nimeä.
Huomioimme kaikki lapsilta tulleet ideat ja muodostimme siitä nimen ”Kalastavat
kissaperhoset, jotka uivat magneettien kanssa”. Sitten teimme yhdessä ryhmän
35
kanssa oveen julisteen, jossa luki ryhmän nimi ja ryhmän jäsenet. Jokainen
ryhmäläinen sai piirtää vuorollaan julisteeseen haluamiaan kuvia. Muut lapset
ohjattiin siksi aikaa leikkimään keskenään. Tänä aikana lapset alkoivat jo ottaa
toisiin enemmän kontaktia ja juttelemaan. Lasten keskinäinen ryhmäytyminen
lähti tällä tavalla hyvin käyntiin. Aika kului nopeasti, mutta ehdimme tekemään
ne asiat, joita olimme suunnitelleet.
6.3.2 Ryhmähetki 2, Lauantai 2.10.2010
Tavoitteena ryhmähetkelle oli ryhmäytymisen jatkaminen, sosiaalisten taitojen
tukeminen vertaisryhmässä. Tavoitteiden toteuttamiseksi olimme suunnitelleet
satuhetken, jonka jälkeen olisi ulkoilua ryhmän kanssa. Tämän lisäksi suunnitelmassa oli luonnonmateriaalien keräämistä seuraavan päivän perhekuvan
koristelua varten.
Aloitimme ryhmähetken satuhetkellä. Luimme sadun ”Otso Onninen hymy hukassa”, joka kertoi Otso-karhusta, joka oli masentunut ja surullinen. Satuhetken
lopuksi kertasimme sen, mitä sadussa tapahtui, ja keskustelimme surusta. Kyselimme lapsilta, ovatko he olleet koskaan surullisia ja mitä sitten tapahtui. Eräs
lapsista kertoi: ”Oon ollu surullinen tosi monta kertaa, mutta oon kyl ollu ilonen
enemmän ku surullinen”. Kerroimme heille, että vanhemmille tai ystäville kannattaa kertoa, jos jokin harmittaa, sillä niin karhukin teki sadussa ja näin hänestäkin tuli taas iloinen.
Satuhetken jälkeen otimme esiin Nallekortit, joita katselimme lasten kanssa yhdessä hetken aikaa. Lasten tuli valita nalleista sellainen, joka näytti eniten heiltä
ja siltä, miltä heistä tuntui olla viikonlopulla. Kuudella lapsella oli iloisen näköiset
nallet, ja he kertoivat, että heillä oli ollut kivaa. Yhdellä oli nalle, joka näytti kieltä
ja oli hieman hassuttelevan näköinen. Lapsi kertoikin, että hänellä on sellainen
”hassutteleva olo”. Yksi lapsista valitsi nallen, jonka ilme ei ollut surullinen eikä
iloinen, vaan aika neutraali. Hän kertoi ”Mietin aina kaikkia asioita, tää nalleki
näyttää semmoselle”.
36
Tämän jälkeen valmistauduimme uloslähtöön. Aluksi kiersimme pururadan, jonka varrelta lapset pareittain poimivat omiin pusseihinsa luonnonmateriaaleja.
Pururadan lopussa oli leveä ja iso tasapainoilulauta. Annoimme lapsille tehtäväksi, että he yrittävät ryhmässä saada laudan tasapainoon. Koko ryhmä meni
laudan päälle, ja loppujen lopuksi he onnistuivat tässä tehtävässä. Tehtävästä
selviytyminen vaikutti olevan kaikkien lapsien mieleen. Palattuamme hotellin
pihaan leikimme ”Timantinmetsästystä” (LIITE 1). Lapset kannustivat omaa
joukkuettaan ja etsivät timantteja innolla.
6.3.3 Ryhmähetki 4, Sunnuntai 3.10.2010
Tavoitteemme tälle ryhmähetkelle oli perhekuvan tekeminen ja sosiaalisten taitojen tukeminen vertaisryhmässä. Tavoitteiden saavuttamiseksi olimme valinneet perhekuvan tekemiseen sopivat materiaalit ja miettineet kuinka toteutamme perhekuvien käsittelemisen. Sosiaalisia taitoja vertaisryhmässä tuimme vapaalla leikillä ja perhekuvien esittelyllä. Koska lapset ovat vielä alle kouluikäisiä,
viikonlopun teemaa ”Meidän uusi perhe” käsitellään kevennetysti eikä asiaan
syvennytä samalla tavalla kuin kouluikäisten ryhmissä.
Ohjeistimme lapsia piirtämään kartongille oman perheensä ja sen jälkeen hakemaan lattialta edellisenä päivänä kerättyjä luonnonmateriaaleja, joilla perhekuvan voi koristella. Perhekuvan tekeminen sujui rauhallisesti ja hiljaisesti. Autoimme lapsia, jotka eivät osanneet kirjoittaa, nimeämään perheenjäsenensä.
Työn valmistuttua lapset saivat mennä leikkimään keskenään, kunnes kaikkien
työt olivat valmiita.
Kun kaikkien perhekuvat olivat valmistuneet, kokoonnuimme kaikki yhdessä
saman pöydän ääreen, missä jokainen sai halutessaan kertoa omasta perhekuvastaan. Kenenkään ei ollut pakko kertoa kuvastaan, mutta tässä ryhmässä
kaikki kertoivat siitä mielellään. Molemmat sijoitetut lapset olivat piirtäneet kaikki
perheenjäsenet, jotka kuuluvat sijaisperheeseen. Biologisista lapsista yksi ei
ollut piirtänyt sijaissisartaan ollenkaan kuvaan. Perhekuvan tekemisen ja käsit-
37
telyn jälkeen annoimme lasten leikkiä ja pelailla rauhassa. Lapset leikkivät kiltisti keskenään ja muutama halusi ohjaajan lukevan heille kirjaa.
6.3.4.Ryhmähetki 5, Sunnuntai 3.10.2010.
Tavoitteena tälle ryhmähetkelle oli ryhmän sulkeminen ja palautteen kerääminen lapsilta. Jotta tavoitteet toteutuisivat, olimme suunnitelleet menevämme
ulos, minkä jälkeen olisi satuhetki. Palautteen keräämistä varten olimme varanneet ryhmätilaan Nallekortit.
Ennen ryhmähetkeä kuulimme, että olimme saaneet virheellistä tietoa tämän
ryhmähetken pituudesta. Ryhmähetken aika supistui puolestatoista tunnista
tuntiin, joten päätimme, että jäämme lasten kanssa sisälle, luemme sadun ja
käymme Nallekorttien kanssa läpi viikonlopun kulun. Päätimme kerätä palautteen lapsilta heti ryhmähetken alussa, sillä koimme sen olevan tämän ryhmähetken tärkein asia. Ajattelimme myös, että lasten keskittyminen Nallekortteihin
olisi ryhmähetken alussa parempaa kuin lopussa.
Aluksi jokainen lapsi valitsi itselleen Nallekortin, joka kuvasi heidän tunnelmiaan
ja sitä millaista viikonloppuna on ollut. Pyysimme jokaista lasta yksitellen kertomaan ensin jotakin omasta kortistaan. Sen jälkeen pyysimme heitä kertomaan,
onko heillä ollut mukavaa, mikä on ollut parasta, onko ollut tyhmää ja odottavatko he jo pääsevänsä kotiin. Lapset kertoivat viikonlopusta ja keskustelivat ryhmässä mielellään. Kuudella lapsella oli iloisen näköinen nalle. Yhdellä lapsista
oli surullisen näköinen nalle. Lapsi kuitenkin perusteli valintansa kertomalla:
Siks mun nalle on surullinen, ku en ehtiny eilen uimaan ja kaurapuuro oli pahaa, koska se oli veteen tehty. Tykkään enemmän puurosta, joka on tehty maitoon. Kivointa on ollu ku päästiin tänne.
Osa lapsista kertoi odottavansa kotiin pääsyä ja osa kertoi, etteivät he tahtoisi
lähteä kotiin ollenkaan.
Se on tyhmää, ku joutuu lähtee kotii.
Pikkuautoilla leikkiminen on ollu kivaa, mä haluisin olla aina täällä.
38
Täällä huoneessa on ollu kivinta. Kaikki on ollut kivaa.
Kotiinki on kiva mennä, vaik täälki on ollu kivaa.
Ei oo kivaa mennä kotii.
Parast oli ku oltii ulkona, mut koton on kivaa, ku voi mennä uimaa.
Kaikki on ollu parasta. Mikään ei oo ollu tyhmää.
Tämän jälkeen luimme sadun ”Hannes Hirvi ja entäjossit”. Satu käsittelee huolestuneisuutta. Lopuksi kertasimme lasten kanssa sadun kulun ja pohdimme,
ovatko huolet hyviä vai huonoja asioita ja miten ne olivat vaikuttaneet Hanneksen elämään. Satuhetken jälkeen leikimme Sardiinipurkkia (LIITE 1). Sitten rakensimme vielä yhdessä säkkituoleista, patjoista, penkeistä ja pöydistä majan,
johon kaikki ryhmän jäsenet mahtuivat istumaan.
Lopuksi keräsimme lasten kanssa heidän askartelunsa. Lähdimme vanhempien
ryhmätilaan kertomaan vanhemmille, mitä olimme tehneet viikonlopun aikana.
Esittelimme heille perhekuvamme ja ryhmämme nimikyltin sekä kerroimme
ryhmähetkistämme. Aikuisetkin kertoivat omista tehtävistään ja puuhistaan.
Näin saimme päätöksen Peruskoulutus 1 -viikonlopun 5–6-vuotiaiden lasten
vertaisryhmälle ”Kalastavat kissaperhoset, jotka uivat magneettien kanssa”.
39
7 ARVIOINTI
Produktiota toteuttaessamme vertaisryhmässä oli mukana Helsingin perhehoidosta sosiaaliohjaaja, joka arvioi toimintaamme arviointilomakkeen (LIITE 2)
pohjalta. Lapsilta keräsimme palautteen kahdesti viikonlopun aikana Nallekorttien avulla. Työn itsearvioinnin tukena käytimme opinnäytetyöprosessin aikana
kirjoittamaamme päiväkirjaa. Luvun viimeisessä osiossa pohdimme työn eettisyyttä ja luotettavuutta.
7.1 Toiminnallisen opinnäytetyön arviointi
Arviointi on tärkeä osa produktiota ja oppimisprosessia. Toiminnallisen opinnäytetyön arvioinnissa tärkein osa on tavoitteiden saavuttaminen. Ensimmäisenä
arvioidaan työn idea, asetetut tavoitteet, teoreettinen viitekehys, tietoperusta ja
kohderyhmä. Toisena keskeisenä arvioinnin kohteena on työn toteutustapa,
johon kuuluvat keinot tavoitteiden saavuttamiseksi. Tähän liittyy myös tapahtuman järjestämiseen liittyvien käytännön järjestelyjen onnistuminen. Produktiossa arvioidaan myös prosessin raportointia ja opinnäytetyön kieliasua. Produktion arvioinnissa tulee huomioida myös mahdolliset epäonnistumiset. (Vilkka &
Airaksinen 2003, 154–159, 161.)
Reflektoinnilla tarkoitetaan toiminnan tarkastelua, purkamista ja prosessointia.
Sitä voidaan tehdä erilaisin tavoin: pitkää ryhmäprosessia voidaan reflektoida
kokonaisuutena tai voidaan arvioida ryhmän tiettyä toimintajaksoa tai tarkastella
yhtä yksittäistä toimintaa. (Kivelä & Lempinen 2010, 85.) Arviointia ei saa sekoittaa arvosteluun. Arvioinnin lähtökohtana on kerätä havaintoja, johtopäätöksiä ja kehittämisideoita toiminnan vahvuuksista ja parantamiskohteista. Arvioinnin tulee olla korkealaatuista, jotta eettiset näkökohdat toteutuvat. Tämä sen
vuoksi, että arvioinnin tekijä käyttää aina valtaa. (Virtanen 2007, 25.)
40
7.2 Ohjelmarungon prosessin arviointi
Palautteen kerääminen oli ryhmähetki 5:sen yksi tavoitteista ja näin ollen se oli
luontevinta kirjoittaa lukuun kuusi tämän ryhmähetken toteutuksen kohdalle.
Nallekortit ovat perhehoidon yksi työvälineistä, minkä vuoksi olemme valinneet
työvälineen ohjelmarunkoon. Meidän työmme osalta koulutusviikonloppua arvioi
Susanna Kerkkänen, sosiaaliohjaaja Helsingin perhehoidosta. Teimme arvioijalle valmiiksi lomakkeen, jossa oli kysymyksiä ohjelmarungosta, sen suunnittelusta, ryhmähetkistä ja ohjaajien toiminnasta. Arvioija sai lomakkeen ja ohjelmasuunnitelman viisi päivää ennen viikonloppua, jotta hän ehti tutustua siihen etukäteen. Opinnäytetyömme on ollut työn eri vaiheissa perhehoidolla luettavana ja
kommentoitavana.
Kerkkäsen (2010) mukaan ohjelmarunko on selkeä ja käyttökelpoinen. Siihen
on otettu mukaan monipuolisesti vaihtoehtoisia sisä- ja ulkoleikkejä. Hänen mielestään leiriohjelmarungon suunnitelma oli perhehoidon toiveiden mukainen.
Kehittämisehdotuksia ohjelmarunkoon ei arvioijalla ollut. Hän kertoi, että tämä
ohjelma tullaan ottamaan perhehoidossa käyttöön ja se on heille todella hyödyksi. (Kerkkänen 2010.)
Ryhmähetkien tavoitteet toteutuivat Kerkkäsen (2010) mukaan jokaisella kerralla, paitsi ryhmähetki 5:ssa tavoitteita jouduttiin karsimaan aikataulumuutoksen
vuoksi. Arvioija kiinnitti huomiota siihen, että viikonlopun pääteeman käsittelyyn
oli paneuduttu kunnolla ja lasten mahdolliset tunnereaktiot perhekuvien tekemisessä oli hyvin huomioitu. Vapaaleikki ja mahdollisuus ohjaajan kanssa keskusteluun olivat arvioijan mielestä hyviä asioita perhekuvan teon yhteydessä.
Ensimmäiseen ryhmähetkeen oli otettu sopivasti ryhmäytymisleikkejä. Tutustumisleikit ja sääntöjen sekä ryhmän nimen keksiminen oli hyvin jaksotettu ja organisoitu niin, että lapset eivät joutuneet istumaan kauaa paikallaan. Vapaa
leikki oli arvioijan mielestä myös hyvä tapa saada lapset tutustumaan omaaloitteisesti toisiinsa. Kehittämisehdotuksia ei ollut. Kerkkäsen (2010) mukaan
toisessa ryhmähetkessä toiminnan suunnittelussa olisi voinut kiinnittää huomiota siihen, että nallekortit otetaan käyttöön heti sadun lukemisen jälkeen ja sen
41
jälkeen lähdetään ulos. Näin pystyttäisiin olemaan loppuaika ryhmähetkestä
ulkona eikä tarvitsisi jättää enää aikaa nallekortteihin. Arvioija ehdotti tätä jo
ennen ryhmähetkeä ja näin tehtiin. (Kerkkänen 2010.)
Kerkkäsen (2010) mukaan ohjaajat antoivat ohjeita selkeästi ja johdonmukaisesti. Arvioija kiinnitti huomiota ennalta suunniteltuun työnjakoon. Hänen mielestään jako oli selkeä ja hyvin suunniteltu. Lapset ryhmäytyivät myös hyvin ja
uskalsivat tulla juttelemaan ohjaajille. Ohjaajat ottivat lasten yksilölliset piirteet
huomioon. Arvioijan mielestä välillä ohjeita annettaessa, olisi ollut hyvä muistaa
ikätason mukainen selittäminen. Ulosmenojen suunnittelu kannattaa suunnitella
tarkkaan, koska lapsilla menee paljon aikaa pukemiseen ja riisumiseen. (Kerkkänen 2010.)
7.3 Prosessin itsearviointi
Itsearvioinnin tarkoitus on kehittää hyviä käytäntöjä ja osoittaa huonot tai haitalliset käytännöt tekijälle (Yliruka 2006, 10). Itsearvioinnissa tulee tarkastella
omaa toimintaa kriittisesti. Se voi suuntautua toiminnassa esiin tulleisiin havaintoihin, palautteeseen ja kokemuksiin. Itsearvioinnissa yritetään saada selville
syitä asioiden toteutumistapoihin. Se tukee yksilön ja yhteisön toiminnan kehittämistä, jos arviointi tapahtuu osana normaalia toimintaa. (Sosiaaliportti 2009.)
Itsearvioinnissa voidaan käyttää erilaisia malleja, kuten reflektiivistä tai tapauskohtaista arviointia. Apuna itsearviointia tehdessä voidaan käyttää esimerkiksi
asiakaspalautetta, portfoliota tai päiväkirjaa. (Yliruka 2006, 8.) Ryhmän ohjaajille päiväkirjanpito on tärkeä työtapa, jonka avulla pidetään huoli kokonaisrakenteen ylläpitämisestä. Ohjaajan tulee kirjata siihen havaintoja ja huomioita ryhmätoiminnan alusta loppuun. Päiväkirjan avulla arvioidaan toiminnan tavoitteiden onnistumista. (Kivelä & Lempinen 2010, 91.)
Opinnäytetyön idean, tuottaa ohjelmarunko 5–6-vuotiaiden vertaisryhmään,
saimme perhehoidolta. Idea oli perhehoidon tarpeen mukainen. Idea vaikutti
mielestämme mielenkiintoiselta alusta asti ja kiinnostus aihetta kohtaan jatkui
42
koko opinnäytetyöprosessin ajan. Lastentarhanopettajan virkakelpoisuutta tavoitellessamme idea oli pätevä, koska aihe liittyi leikki-ikäisiin lapsiin.
Katsomme teoriaan perehtymisen olleen erittäin hyödyllistä ennen vertaisryhmän toteutusta. Vaikka olimme olleet koulutusviikonlopuissa harjoittelun aikana,
niin teoriaan perehtyminen toi vahvan ja varman perustan koko viikonlopulle.
Teoria antoi meille suunnan siitä, minkälaista toimintaa 5–6-vuotiaiden lasten
kanssa voi toteuttaa ja minkälaisia tavoitteita ryhmähetkiin kannattaa asettaa.
Esimerkiksi prosessin alkuvaiheessa meillä oli enemmän tavoitteita ryhmähetkiin, mutta syvemmin teoriaan paneuduttuamme karsimme niistä osan pois, kun
mietimme niiden saavuttamista niin lyhyessä ajassa. Vertaisryhmässä huomasimme, kuinka teoria ja käytäntö yhdistyivät ja tukivat toisiaan. Esimerkkinä
tästä oli se, että huomasimme leikki-ikäisen lapsen kehityksen vastaavan pääosin viikonlopulla olleiden lasten tietoja ja taitoja.
Ryhmähetkiin valitut toiminnat olivat sopivia 5–6-vuotiaiden ikätasolle. Joissakin
ryhmähetkissä havahduimme, että osa lapsista ei jaksanut keskittyä niin kauan
kuin olimme olettaneet. Tämä tuli esiin satuhetkissä. Toisaalta suurin osa keskittyi kuunteluun ja kuunteli mielellään sadut loppuun asti. Teorian mukaan leikki-ikäisen lapsen tulisi pystyä keskittymään noin puoli tuntia yhtäjaksoisesti.
Käytännöstä huomasimme, kuinka yksilöllistä tämäkin asia on ja sen, kuinka
kriittisesti teoriaan tulisi suhtautua. Ryhmähetkien aikana huomasimme välillä
omassa puheessamme liikaa aikuismaista tyyliä eli sanavalintoihin olisimme
voineet enemmän kiinnittää huomiota, kuten ohjeita annettaessa huomiota olisi
tullut keskittää yksinkertaiseen selittämiseen. Ohjeiden antotapaa olisimme voineet harjoitella jo ennen viikonloppua.
Ohjelmarunko muuttui ja kehittyi prosessin aikana jatkuvasti. Leiriohjelmarunkoa arvioidessamme voimme kuitenkin olla tyytyväisiä lopputulokseen, koska
ohjelmarunko toimi käytännössä ja tavoitteet toteutuivat. Ohjelmarunko tullaan
ottamaan perhehoidossa heti käyttöön, mikä tarkoittaa sitä, että se on onnistunut ja käyttökelpoinen. Viimeiselle ryhmähetkelle suunnittelemamme toiminta ei
toteutunut täysin perhehoidolta saamamme virheellisen aikataulun vuoksi.
Ryhmähetkestä tuli ajallisesti lyhytkestoisempi, minkä vuoksi jätimme ulkoilun
43
pois. Ryhmähetken loppupuolella lapsista alkoi näkyä väsymys ja ulkoilun puute
ja näin ollen ohjaaminenkin tuntui haasteelliselta. Ohjaaja joutui miettimään
ryhmän hallinnan kannalta olennaisia asioita, kuten vapaan ja ohjatun leikin välisiä hyviä ja huonoja puolia.
Sovimme ennen viikonlopulle lähtöä selkeän työnjaon ryhmähetkien ohjaamisesta. Tämä toteutui välillämme hyvin ja selkeytti ohjeiden antoa, koska ei tullut
päällekkäin puhumista. Työnjako mahdollisti myös sen, että toinen pystyi keskittymään tilanteesta riippuen viikonlopun päiväkirjan kirjoittamiseen. Päiväkirjaa
kirjoitimme myös yhdessä ryhmähetkien jälkeen.
Ulkoiluihin olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota, jotta ne olisivat olleet sujuvampia. Olisimme voineet kertoa lasten vanhemmille jo lauantaiaamuna, milloin
olimme menossa ulos. Vanhemmilta olisi voinut myös kysyä, kuinka sujuvasti
lapset pukeutuvat. Näin olisimme voineet ottaa hitaasti pukeutuvat lapset ensin
pukemaan muiden leikkiessä ja pikkuhiljaa pyytää muitakin pukeutumaan. Pukeutuminen olisi näin saatu porrastettua. Ensimmäisestä ulkoilukerrasta oppineina olimme suunnitelleet porrastusta, mutta toinen ulkoiluhetkemme ei toteutunutkaan perhehoidon virheellisen aikataulun vuoksi, joten emme päässeet sitä
kokeilemaan. Kirjoitimme ohjelmarunkoon kohtaan ”huomioitavaa”, että ulkoilujen suunnitteluun tulee kiinnittää huomiota.
Käytännön toteutus oli suuri osa opinnäytetyötämme ja sen vuoksi siitä saamamme arviointi ja palaute olivat meille tärkeitä. Käytännön toteutuksessa
huomasimme konkreettisella tasolla teorian merkittävyyden. Tutustumisvaihe
lasten ja ohjaajien välillä oli merkittävä viikonlopun toiminnan kannalta. Ilman
tutustumista ryhmäläiset eivät olisi välttämättä olleet avoimesti mukana ryhmätyöskentelyssä. Mikäli ryhmäläiset eivät olisi tulleet toimeen keskenään tai olisivat olleet täysin tuntemattomia toisilleen, olisi esimerkiksi perhekuvasta puhuminen ollut haasteellista. Tämän vuoksi katsoimme ryhmähetkiä suunniteltaessa parhaaksi toteuttaa perhekuvan tekemisen vasta toisena päivänä, kun ryhmäytyminen oli päässyt alkuun. Ryhmähetket ja lasten ryhmäytyminen eivät
olisi luultavasti onnistuneet ilman teoriaan perustuvaa suunnittelua.
44
7.4 Eettisyys ja luotettavuus
Olemme kiinnittäneet huomiota produktion eettisyyteen ja luotettavuuteen. Teoriaa valitessamme otimme huomioon teorian ajantasaisuuden ja alkuperän. Leikit, jotka valitsimme ohjelmarunkoon tai vaihtoehtoisiksi leikeiksi, olivat kaikki
käytännössä kokeilemiamme ja hyväksi todettuja. Pidimme viikonlopun ajan
päiväkirjaa ryhmähetkistä, jotta kaikki viikonlopun tapahtumat tulisi kirjattua.
Kirjasimme tarkasti päiväkirjaan kaiken siitä, mitä ja miten teimme. Kirjasimme
jokaisen ryhmähetken jälkeen lyhyesti, mitä ryhmähetkissä oli tapahtunut, ja
päivien päätteeksi kirjoitimme tekstit päiväkirjamuotoon. Tämä mahdollisti sen,
että viikonlopun tapahtumat olivat helposti kirjoitettavissa toteutuksen kuvaukseksi ja teksti oli luotettavaa eikä mitään pääkohtia unohtunut. Produktiossamme emme ole maininneet kenenkään lapsen nimeä tai sukupuolta, koska opinnäytetyömme kannalta se ei ollut tarpeellista. Koulutusviikonlopun alussa vanhemmille, lapsille ja ryhmien ohjaajille tehtiin selväksi, että olemme opiskelijoita
ja teemme opinnäytetyötämme 5–6-vuotiaiden lasten vertaisryhmässä.
Ryhmähetkissä otimme jokaisen lapsen yksilöllisesti huomioon. Pyrimme vastaamaan jokaisen lapsen tarpeisiin ja annoimme lapsille tasapuolisesti huomiota. Jokainen lapsi sai puheenvuoron vuorollaan esimerkiksi perhekuvan esittelyssä ja Nallekorteista kerrottaessa. Tämä mahdollisti sen, että jokainen lapsi
sai oman äänensä kuuluviin, jos se muuten tuntui haasteelliselta.
Pyrimme toiminnassamme huomioimaan työmme eettisyyden sekä luotettavuuden. Saamamme arvioinnin kirjoitimme työhömme rehellisesti. Olemme pitäneet
yhteistyökumppanimme ajan tasalla ja saaneet heiltä palautetta. He ovat olleet
yksimielisiä ohjelmarungon ideoinnistamme, kun olemme käyneet yhteistyötapaamisissa. Yhteistyökumppanimme toimi ideoidemme hyväksyjänä, joka oli
heidän toiveensa. Ainoana vaatimuksena ohjelmarunkoon heillä oli perhekuvan
tekeminen jossakin ryhmähetkessä. Perhekuvan tekeminen vasta sunnuntaina,
oli perhehoidon sosiaaliohjaajien mukaan erittäin hyvä idea perhekuvan käsittelyn onnistumisen vuoksi. Produktiostamme tuli siis yhteistyökumppanimme toiveiden ja tarpeiden mukainen.
45
46
8 POHDINTA
8.1 Produktion pohdinta
Opinnäytetyön tekeminen eteni sykleittäin ja motivaatiomme alkoi kasvaa sitä
enemmän mitä enemmän saimme työtä tehtyä. Hankesuunnitelman valmistuttua ja tutkimusluvan saatuamme opinnäytetyön työstäminen alkoi luonnistua.
Luotettavan ja ajantasaisen teoriatiedon löytämisessä oli ajoittain hankaluuksia.
Viikonloppuun lähdettyämme olimme mielestämme toiminnan toteuttamiseen
valmiita. Toiminnan teoriaan oli perehdytty, suunnitelmat olivat kunnossa ja viikonlopun ohjelmarunko oli tehtynä. Tämän jälkeen oli helppo aloittaa viikonlopun tapahtumien ja arvioinnin purkaminen sekä tehdä itsearviointi. Viikonlopun
ohjelmarungon kirjoittaminen selkeään muotoon oli haasteellista.
Produktiossa olimme huomioineet lasten osallisuuden ohjelmarungon leikkiideoissa, ulkoilussa ja perhekuvan käsittelyssä. Nallekortit koimme hyväksi työvälineeksi lasten kuulemisessa ja osallistamisessa, koska näin jokainen lapsi
sai vuorollaan äänensä kuuluviin. Pyrimme valitsemaan ryhmähetkiin leikkejä,
joihin saisimme kaikki lapset osallisiksi. Ulkoilu mahdollistaa laajemmat leikki- ja
pelimahdollisuudet. Ulkona käytössä on monipuolinen ympäristö, missä lasten
osallisuus pääsee mielestämme paremmin toteutumaan, koska tila ei ole niin
rajallinen ja lapset voivat kokea olevansa vapaampia kuin sisätiloissa. Ulkoilun
aikana lasten keskinäinen vuorovaikutus oli nähtävissä. Ohjelmarungossa perhekuvan käsittelyn kohdalla on otettu huomioon se, että jokaisella lapsella on
mahdollisuus kertoa halutessaan omasta perhekuvastaan ketään kuitenkaan
pakottamatta. Lapselle annetaan tilaisuus kertoa perhekuvastaan pelkälle ohjaajalle, jos hän ei halua kertoa siitä koko ryhmälle.
Olimme tyytyväisiä, kun ryhmähetkille asetetut tavoitteet toteutuivat ja perhehoidon työntekijöiltä saamamme palautteen mukaan ohjelmarunko otetaan jo
seuraavalla koulutusviikonlopulla käyttöön. Lapsilta saamamme palaute oli suoraa ja vilpitöntä. Lasten palautteen perusteella saimme tietoa mielestämme siitä, kuinka vertaisryhmätoiminta oli toteutunut lasten näkökulmasta. Omaan toi-
47
mintaamme viittaava palaute oli positiivista. Huomasimme myös lasten välille
syntyvän vertaissuhteita ja leikkimisen yhdessä sujuvan. Vaikka viikonloppu oli
lyhyt, ryhmähenki ehti kehittyä niin, että yhteistyö ryhmän sisällä oli nähtävissä.
Uskomme, että yhdessä tekeminen auttoi ryhmähengen luomisessa.
Käytännön toteutuksessa huomasimme viikonlopun ohjelmarungon konkreettisen testaamisen tärkeyden. Toteutuksessa nousi esiin tarkan suunnittelun merkitys. Toteutuksen jälkeen teimme ohjelmarunkoon vielä tarkennuksia puutteista, jotka nousivat viikonlopun aikana tarpeellisiksi. Ryhmähetki 2:ssa vaihdoimme ulkoilun ja satuhetken sekä Nallekorttien käytön toisinpäin. Luimme jo toteutuksessa ensin sadun ja käytimme Nallekortteja, jonka jälkeen lähdimme ulos.
Teimme muutoksen sen vuoksi, että lapset eivät olisi välttämättä jaksaneet ulkoilun jälkeen keskittyä rauhalliseen toimintaan. Saimme tämän idean perhehoidon sosiaaliohjaajalta, joka oli arvioimassa ohjelmarunkoa ja sen prosessia.
Ryhmähetki 5:sta poistimme ulkoilun kokonaan sen lyhyen keston vuoksi.
Opinnäytetyö on työelämälähtöinen ja sitä voi soveltaa erilaisiin toiminnallisiin
hetkiin työskenneltäessä leikki-ikäisten lasten kanssa. Opinnäytetyö antaa tarpeellista tietoa leikki-ikäisen lapsen kehityksestä, vertaisryhmätoiminnasta ja
sijoitetuista lapsista. Materiaalia voi hyödyntää perhehoidon ulkopuolella esimerkiksi eri vertaisryhmissä.
8.2 Ammatillisen kasvun pohdinta
Koimme opinnäytetyömme teoriaan perehtymisen sekä toiminnan toteuttamisen
olevan meille hyödyksi tulevaisuuden työssämme lastentarhanopettajina. Eri
kasvatusmenetelmiin perehtyminen sekä ryhmänohjaustaitojen harjaannuttaminen oli meille ammatillisesti tarpeen, sillä ne ovat osa jokapäiväistä elämää päiväkodeissa. Leikki-ikäisen lapsen kehitykseen paneutuminen osoittautui hyödylliseksi ohjelmaa suunniteltaessa ja sitä toteutettaessa.
Prosessin aikana saimme uusia valmiuksia toimia sosiaali- ja kasvatusalalla.
Totesimme eri kasvatusmenetelmiin syventymisen olleen työskentelyn kannalta
48
oleellista ja siitä on hyötyä tulevaisuudessakin. Perehtyminen niihin laajensi ja
lisäsi tietouttamme menetelmistä varhaiskasvatusikäisten lasten kanssa. Leikit
ja niiden toimivuus antoivat ideoita tulevaan sosionomin työhömme. Tämä kaikki tukee myös lastentarhanopettajaksi pätevöitymistä. Opinnäytetyö on pitkällä
aikavälillä saavutettu työ, minkä tekeminen kehitti meidän prosessityöskentelytaitoja. Tulemme tarvitsemaan näitä taitoja myös työelämässä ja koimme parityöskentelyn olleen prosessin aikana erittäin kasvattavaa, koska työelämässä
tulemme tarvitsemaan pari- ja ryhmätyöskentelytaitoja.
Ryhmähetkissä oivalsimme, kuinka suuri merkitys ryhmän jäsenillä on ryhmähetkien toteutumisessa. Jos lasten kesken olisi syntynyt konflikteja koko ajan,
viikonlopun ohjelmaa olisi pitänyt muokata ja ohjaajien olisi pitänyt miettiä työnjako uudelleen. Uskomme, että ohjelmasta olisi pitänyt tehdä kevyempi ja ryhmä jakaa pienemmäksi resurssien mukaan. Perhekuvan tekeminen sunnuntaina oli hyvä ajatus, sillä lapset olivat tutustuneet toisiinsa. Tämä helpotti perhekuvan käsittelemistä, koska lapset uskaltautuivat kertomaan uusille kavereilleen
omista perhekuvistaan.
Ohjelmarunko on toimiva ja sille on käyttöä tulevaisuudessa. Ohjelmarunko tukee perhehoidon työntekijöitä valmistautumisessa koulutusviikonlopuille. Viikonlopun toteutus osoittautui meille mielenkiintoiseksi ja hyödylliseksi. Teorian ja
käytännön yhdistymisen huomaaminen viikonlopun aikana oli antoisaa, koska
ymmärsimme, että teoriasta oli todella hyötyä.
49
LÄHTEET
Aalto, Mikko 2000. Ryppäästä ryhmäksi. Turvallisen ryhmän rakentaminen. Ryttylä: My generation.
Ahnert, Lieselotte; Pinquart, Martin & Lamb, Michael E. 2006. Security of Children's Relationships with Nonparental Care Providers: A MetaAnalysis. Child Development, May/June 2006, Volume 74, Number
3, 664–679.
Aura, Ilona 2009. Sosiaaliohjaaja, Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Helsinki.
Henkilökohtainen tiedonanto 16.11.
Autio, Tuire & Kaski, Satu 2005. Ohjaamisen taito. Liikunta tukemassa lapsen ja
nuoren kasvua. Helsinki: Edita.
Espoon kaupunki 2007. Espoo, Helsinki ja Vantaa etsivät yhteistyössä sijaiskoteja. Viitattu 19.10.2010.
http://www.espoo.fi/default.asp?path=1,28,29,37412,37477,66398
Heinämäki, Liisa 2000. Varhaiserityiskasvatus lapsen arjessa. Helsinki: Tammi.
Helsingin kaupunki sosiaalivirasto 2010a. Perhehoito- ja lomatoiminta. Viitattu
8.9.2010
http://www.hel.fi/hki/Sosv/fi/Perheiden+palvelut/sijaishuolto/perheho
ito_lomatoiminta
Helsingin kaupunki sosiaalivirasto 2010b. Pitkäaikainen perhehoito. Viitattu
8.9.2010
http://www.hel.fi/hki/Sosv/fi/Perheiden+palvelut/sijaishuolto/perheho
ito_lomatoiminta/pitkaaikainen_perhehoito
Kahri, Mari (toim.) 2003. Lapsen arki on leikkiä II. 3–6-vuotiaat leikin maailmassa. Kauhava: Pienperheyhdistys.
Kangas, Urpo 2004. Lastensuojelu ja lapsen huolto. Teoksessa Annmaija Puonti, Tuula Saarnio & Anne Hujala (toim.) Lastensuojelu tänään. Helsinki: Tammi, 105–118.
Karppinen, Seija 2009. Kädentaidot ja käsityökasvatus. Teoksessa Inkeri Ruokonen; Sinikka Rusanen & Anna-Leena Välimäki (toim.) Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Iloa, ihmettelyä ja tekemistä. Helsinki:
Yliopistopaino, 56-65.
50
Karvonen, Pirkko 2000. Hyppää pois. Helsinki: Tammi.
Kemppinen, Pertti 2000. Lasten ja nuorten tunne-elämän häiriöt. Vantaa: Kannustusvalmennus.
Kerkkänen, Susanna 2010. Sosiaaliohjaaja, Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Helsinki. Henkilökohtainen tiedonanto 2-3.10.2010.
Kivelä, Valtteri & Lempinen, Juho 2010. Arki hallintaan: nuorten ryhmätoiminnan
ohjaaminen. Turku: KOTA – Lasten ja nuorten hyvinvointi.
Koivula, Merja 2010. Lasten yhteisöllisyys ja yhteisöllinen oppiminen päiväkodissa. Väitöskirja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Kokljuschkin, Mikael 1999. Seikkailuun! Varhaiskasvatuksen seikkailukirja. Helsinki: Kirjayhtymä.
Lamminen, Anu 2009. Perhehoito-mitä se on? Perhehoito 4, 10.
Lastensuojelulaki 2007/417, 13.4.2007.
Lastensuojelulaki 2010/88, 12.2.2010.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto 2010. Kasvu ja kehitys. Lapsen ikä. 5–6vuotias. (Viitattu 20.11.2010)
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/kasvu_ja_kehitys/5_6vuotias/
Mantila, Ritva; Mikkonen, Marjo & Väinölä, LeenaMaaria (toim.) 2008. Onnistuneen sijoituksen siltaa rakentamassa. Lastensuojelun perhehoidon
työkirja. Oppaita ja työkirjoja 2008:6. Helsingin kaupunki. Sosiaalivirasto.
Mikkola, Matti 2004. Lastensuojelulain tausta. Teoksessa Annmaija Puonti,
Tuula Saarnio & Anne Hujala (toim.) Lastensuojelu tänään. Helsinki: Tammi, 77–104.
Mikkonen, Marjo 2008:1. Helsinkiläistä lastensuojelun perhehoitoa kolmelta
vuosikymmeneltä. Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Tutkimuksia.
Muukkonen Tiina & Tulensalo Hanna 2004. Kohtaavaa Lastensuojelua. Lapsikeskeisen lastensuojelun sosiaalityön tilannearvion käsikirja. Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Selvityksiä. 2004:1.
Mäkivaara, Marjut & Sarviaho, Mari 1999. Kivi, paperi ja sakset. Ympäristö- ja
taidekasvatusta yhteistoiminnallisin keinoin. Helsinki: Kirjayhtymä.
51
Parviainen, Maaret 2007. Luovasti siltaa sisimpään. Kokemuksiani lastensuojelun avohuollon ryhmätoiminnasta ja luovien ilmaisumenetelmien
käytöstä lasten ja nuorten ryhmissä. Teoksessa Alpo Heikkinen,
Pauliina Levamo & Aili Savolainen (toim.) Näe minut – kuule minua.
Kokemuksia ryhmistä. Helsinki: SOCCA:n ja Heikki Waris- instituutin julkaisusarja nro 11, 189–221.
Pennington, Donald C. 2005. Pienryhmän sosiaalipsykologia. Helsinki: Gaudeamus.
Perhehoitajalaki 1992/312, 3.4.1992.
Perttula, Juha 2007. Elämysten merkitys ihmiselämässä. Teoksessa Seppo J.A.
Karppinen & Timo Latomaa (toim.) Seikkaillen elämyksiä. Seikkailukasvatuksen teoriaa ja sovelluksia. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus, 53–74.
Pusa, Tiina 2009. Taide kestää elämän- taiteen terapeuttisuus varhaiskasvatuksessa. Teoksessa Inkeri Ruokonen; Sinikka Rusanen & AnnaLeena Välimäki (toim.) Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Iloa,
ihmettelyä ja tekemistä. Helsinki: Yliopistopaino, 71–79.
Pösö, Tarja 2004. Kasvatustyö sijaishuollossa.Teoksessa Annmaija Puonti,
Tuula Saarnio & Anne Hujala (toim.) Lastensuojelu tänään. Helsinki: Tammi, 202–211.
Rinta, Tuire; Lind, Pasi; Lipponen, Henry & Tamminen, Kaisa 2008. Viikarit
vauhdissa. Motorisia harjoitteita lapsille ja nuorille. Kerava: Spurtti.
Lahti: Suomen Liikunnan Ammattilaiset SLA.
Rissanen, Pirjo 2008. Esipuhe. Teoksessa Ritva Mantila, Marjo Mikkonen &
LeenaMaaria Väinölä (toim.) Onnistuneen sijoituksen siltaa rakentamassa. Lastensuojelun perhehoidon työkirja. Helsingin kaupunki
sosiaalivirasto, 6–7.
Rusanen, Sinikka 2009. Lapsen kuvista kulttuurin kuviin. Teoksessa Inkeri Ruokonen, Sinikka Rusanen & Anna-Leena Välimäki (toim.) Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Iloa, ihmettelyä ja tekemistä. Helsinki:
Yliopistopaino, 48–55.
Saastamoinen, Kati 2010. Lapsen asema sijaishuollossa. Käsikirja arjen toimintaan. Helsinki: Edita.
Simpanen, Marjo-Riitta 2007. Terveyttä taiteesta. Hämeenlinna: Minerva
52
Sosiaalihuoltolaki 1992/311, 3.4.1992.
Sosiaaliportti 2009. Itsearviointi. Viitattu 19.11.2010.
http://www.sosiaaliportti.fi/Page/dde76556-2631-4a8f-8931706f546e819e.aspx
Sosiaaliportti 2010. Huostaanotto. Viitattu: 18.10.2010.
http://www.sosiaaliportti.fi/fifi/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/huostaanotto/
Suojala, Marja 2009. Lastenkirjallisuus kielen ja kuvittelukyvyn laajentajana.
Teoksessa Inkeri Ruokonen; Sinikka Rusanen & Anna-Leena Välimäki (toim.) Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Iloa, ihmettelyä
ja tekemistä. Helsinki: Yliopistopaino, 40–45.
Sutinen, Petri 2007. Seikkailukasvatus – ihmelääke ongelmiin? Teoksessa
Seppo J.A. Karppinen & Timo Latomaa (toim.) Seikkaillen elämyksiä. Seikkailukasvatuksen teoriaa ja sovelluksia. Rovaniemi: Lapin
yliopistokustannus, 153–160.
Sääkslahti, Arja 2003. Liikunta varhaiskasvatuksessa. 4–6-vuotias lapsi. Teoksessa Pilvikki Heikinaro-Johansson, Terhi Huovinen & Lea Kytökorpi (toim.) Näkökulmia liikuntapedagogiikkaan. Helsinki: WSOY.
Taitto, Annika 2001. Vertaistoiminta avuksi lapsille. Teoksessa Matti Inkinen
(toim.) Näkymätön lapsi aikuispsykiatriassa. Helsinki: Tammi,193–
201.
Taitto, Annika 2002. Huomaa lapsi. Päihdeongelma perheessä. Helsinki: LKkirjat.
Turtiainen, Pirjo 2001. Miten kuulla lasta? Esimerkkinä päiväkotilasten ja koululaisten haastattelut. Helsinki: Helsingin kaupunki.
Vilkka, Hanna & Airaksinen, Tiina 2003. Toiminnallinen opinnäytetyö. Helsinki:
Tammi.
Virtanen, Petri 2007. Arviointi. Arviointitiedon luonne, tuottaminen ja hyödyntäminen. Helsinki: Edita.
Välivaara, Christine 2004. Sijoitettu lapsi tunnepyörässä. Menetelmiä ja välineitä lapsilähtöiseen lastensuojeluun. Raportit 1/2004. Jyväskylä: Pesäpuu.
Yliruka, Laura 2006. Kuvastin. Reflektiivinen itse- ja vertaisarviointimenetelmä
sosiaalityössä. Työpapereita 15. Helsinki: Stakes.
53
Zimmer, Renate 2001. Liikuntakasvatuksen käsikirja. Didaktis-metodisia perusteita ja käytännön ideoita. Helsinki: LK-kirjat.
1
LIITE 1: Peruskoulutus 1 –viikonlopulle tarvittava aineisto 5–6 vuotiaiden lasten
vertaisryhmään.
”MEIDÄN UUSI PERHE”
Ohjelmarunko 5–6-vuotiaiden lasten vertaisryhmään Peruskoulutus 1
viikonloppuun
2
SISÄLLYS:
TYÖNTEKIJÄLLE ............................................................................................... 3
PERUSKOULUTUS 1 -VIIKONLOPUN AIKATAULU.......................................... 4
VIIKONLOPUN OHJELMARUNKO..................................................................... 6
LAUANTAI ....................................................................................................... 6
SUNNUNTAI ................................................................................................... 9
LEIRIOHJELMAN VAIHTOEHTOISIA LEIKKI- JA OHJELMAIDEOITA ............ 12
RYHMÄHETKI 1: ........................................................................................... 12
RYHMÄHETKI 2: ........................................................................................... 14
RYHMÄHETKI 4: ........................................................................................... 19
RYHMÄHETKI 5: ........................................................................................... 20
LÄHTEET: ......................................................................................................... 21
SATUEHDOTUKSIA: ........................................................................................ 22
3
TYÖNTEKIJÄLLE
Hyvä työntekijä, edessäsi on Peruskoulutus 1 -viikonlopulle tarvittava aineisto
5–6 -vuotiaiden lasten vertaisryhmään. Aineistoon kuuluvat perhehoidon
aikataulu
Peruskoulutus
ohjelmarunkoon
1-viikonlopulle,
vaihtoehtoiset
leikit.
viikonlopun
ohjelmarunko
Ohjelmarungosta
löytyy
ja
kullekin
ryhmähetkelle oma suunnitelma, josta käy ilmi ryhmähetken kesto, tavoitteet,
tarvittavat materiaalit, toiminta sekä muut huomioitavat asiat. Lauantain
viimeinen pajatoiminnan ryhmähetki (ryhmähetki 3) ja sunnuntaiaamun perheen
yhteinen ryhmähetki ovat jo valmiiksi suunniteltuina perhehoidolla.
Jokaiselle ryhmähetkelle on asetettu omat tavoitteet. ”Meidän uusi perhe” on
viikonlopun teema ja siihen liittyen tavoitteista tärkein on perhekuvan
valmistaminen
ja
sen
käsittely.
tutustuminen,
sosiaalisten
Muita
taitojen
asettamiamme
tukeminen,
tavoitteita
lasten
ovat
keskinäisen
ryhmäytymisen tukeminen ja ryhmän sulkeminen. Ryhmähetken toiminnalliset
osiot
pohjautuvat
kaikki
ryhmäyttämiseen,
liikunta-,
seikkailu-
tai
taidekasvatukseen.
Tämä
aineisto
on
syntynyt
produktiona,
osana
kahden
Diakonia-
ammattikorkeakoulun opiskelijan toiminnallista opinnäytetyötä. Olemme itse
kokeilleet ohjelmarunkoa 2–3.10.2010 toteutetulla Peruskoulutus 1-viikonlopulla
ja totesimme sen toimivaksi. Koska jokaiselle viikonlopulle tulee sinulle
tuntemattomia
lapsia,
tarkoituksena
on,
että
varsinaiseen
viikonlopun
ohjelmarunkoon voit itse valita ryhmällesi sopivat leikit ottaen huomioon ryhmän
ja ryhmäläisten tarpeet. Tämän vuoksi tästä aineistosta löytyy myös
vaihtoehtoisia leikki- ja ohjelmaideoita. Toivottavasti tästä on sinulle apua!
Leppoisia ryhmähetkiä!
Helmi Laaksonen & Taru Aarnio
Diakonia-ammattikorkeakoulu
Helsinki, 2010
4
PERUSKOULUTUS 1 -VIIKONLOPUN AIKATAULU
HELSINGIN KAUPUNKI
Sosiaalivirasto
Lapsiperheiden palvelujen vastuualue
Sijaishuolto
Perhehoito ja lomatoiminta
UUSIEN SIJAISPERHEIDEN KOULUTUSVIIKONLOPPU
02.-03.10.2010
LAUANTAI
Klo
Saapuminen ja ilmoittautuminen
10.00
Tervetulokahvit ja -mehut aulatilassa
10.30
Yhteinen aloitus
11.15
Työskentelyä; lapset jaetaan iän mukaisiin ryhmiin.
Ryhmissä virittäytymistä viikonloppuun, tutustumista,
pelailua.
12.00
Lounas
13.00
Työskentelyä ryhmissä; esim. askartelua ja pelailua,
mahdollisesti ulkoilua
14.30
Kahvi/välipala; perheet yhdessä
15.00
Työskentelyä ryhmissa; sisällä vapaavalintaisia pajoja ja
ulkona seikkailurata metsässä. HUOM! Sään mukaiset
varusteet ja vaihtovaatteet mukaan.
17.00
Päivällinen
Vapaata iltaohjelmaa ja saunomista, iltapala takkahuoneessa.
5
SUNNUNTAI
Klo
8.00
Aamupala
9.00
Koko perheen yhteistä toimintaa; ulkona Siikarannan
ympäristössä tai sisätiloissa (jos sää on huono)
10.30
Työskentelyä ryhmissä; askartelua ja pelailua
12.00
Lounas
13.00
Työskentelyä ryhmissä; töiden viimeistelyä ja ryhmän
sulkeminen
14.30
Yhteinen päättäminen
Kahvi
Tilaisuus päättyy n. klo 15.00
Alle kouluikäisille lapsille järjestetään toimintaa, esim. leikkiä, pelailua ja ulkoilua
ryhmän omaan tahtiin.
6
VIIKONLOPUN OHJELMARUNKO
LAUANTAI
Ryhmähetki 1 :
Kesto: 1h
Tavoitteet: esittelyt ja tutustuminen sekä ryhmäyttäminen ja ryhmäytymisen
tukeminen
Tarvittavat materiaalit:
-
pelejä
-
leluja
-
askartelutarvikkeita
-
istuinalusia/ patjoja
-
tutustumisleikkeihin tarvittavat materiaalit
Toiminta:
- tutustumista: esittelyä, tutustumisleikkejä yms.
- ryhmän nimen keksiminen lasten kanssa
- ryhmän sääntöjen tekeminen
- julisteen teko ryhmätilan oveen, jossa on sekä ryhmän että ryhmäläisten
nimet.
- lopuksi vapaata leikkiä, jos jää aikaa
Huomioitavaa:
Aikaa on vain tunti, joten paremmin ehtii tutustumaan sisätiloissa, koska
pukemiseen
ja
riisumiseen
menee
tämän
ikäisillä
lapsilla
aikaa.
Ryhmäyttämisessä tulee huomioida se, että kahden päivän aikana lapset eivät
7
pysty ryhmäytymään täysin. Lapset saattavat käyttäytyä eri tavoilla uudessa
tilanteessa uusien ihmisten ympäröiminä, ohjaajan tulee olla tarkkana ja asettaa
turvalliset rajat.
Ryhmähetki 2:
Kesto: 2h
Tavoitteet: lasten sosiaalisten taitojen tukemista
vertaisryhmässä sekä ryhmäyttäminen ja ryhmäytymisen tukeminen
Tarvittavat materiaalit:
-
Nallekortit
-
luonnonmateriaalit
-
satukirjoja
-
muovipusseja (luonnonmateriaalien kantamiseen)
-
ulkoleluja
Toiminta:
Pohjautuu seikkailu- ja liikuntakasvatukseen
- Satuhetki ja Nallekortit
siirrytään ulos
- Viestejä, ulkoleikkejä, lasten keskinäistä leikkiä yms.
- Luonnonmateriaalien keräämistä seuraavan päivän perhekuvan koristelua
varten.
8
Sisällä (säävaraus):
- Sisäleikkejä
- Nallekortit
Huomioitavaa: Tarvittavat välineet tulee laittaa valmiiksi ennen ryhmän
aloitusta. Koska ryhmähetki on ruoan jälkeen, otetaan ryhmähetken alkuun
pieni lepohetki, jossa luetaan kirjaa. Lasten keskinäisessä verkostoitumisessa
ohjaajien tulee antaa lapsille aikaa ja tilaa olla keskenään. Metsästä kerätyt
luonnonmateriaalit pitää muistaa laittaa kuivumaan ryhmän loputtua. Jos ollaan
sisällä, ohjaaja käy poimimassa luonnonmateriaalit seuraavaa päivää varten
ryhmähetken jälkeen.
Ryhmähetki 3: Pajat
Pajatoiminnan ohjelma on jo perhehoidolla valmiina sekä ulko- että sisätiloihin.
9
SUNNUNTAI
Ryhmähetki 4:
Kesto: 2h
Tavoite: perhekuvan tekeminen sekä ryhmäyttäminen ja ryhmäytymisen
tukeminen
Tarvittavat materiaalit:
-
kartonkia
-
kyniä
-
tarroja
-
luonnonmateriaalit (lasten keräämät)
-
silkki-/kreppipaperia
-
liimaa
-
saksia
-
leluja
-
pelejä
Toiminta:
Toiminta pohjautuu taidekasvatukseen.
- Perhekuvan tekeminen
(lapset
voivat
halutessaan
käyttää
edellisenä
päivänä
keräämiään
luonnonmateriaaleja; keppejä, lehtiä yms. tai vaihtoehtoisesti piirtää tai maalata
mieltämänsä perheen jäsenet.)
- Perhekuva käsitellään nimeämällä perheenjäsenet ja juttelemalla heistä.
(ohjaaja kyselee ja keskustelee)
- Perhekuvien esittely (ketään ei siihen kuitenkaan pakoteta)
10
- Vapaata leikkiä sisällä/ulkona
Huomioitavaa: Lapset saattavat olla erivaiheissa sijoitusprosessiaan. Siitä
johtuvat erilaiset tunnetilat tulee ottaa huomioon eikä ketään saa pakottaa
tekemään perhekuvaa/ kertomaan perheestään. Lapselle annetaan tilaisuus
kertoa perhekuvastaan pelkälle ohjaajalle, jos hän ei halua kertoa siitä koko
ryhmälle. Ryhmähetkeen ei kannata ottaa muuta ”ohjattua” toimintaa, koska
perhekuvan tekeminen on jo keskittymistä vaativa prosessi.
Ryhmähetki 5 :
Kesto: 1h
Tavoite: Ryhmän sulkeminen ja palautteen kerääminen lapsilta sekä
ryhmäyttäminen ja ryhmäytymisen tukeminen
Tarvittavat materiaalit:
- satukirja
- Nallekortit
- leikkeihin tarvittavat välineet
Toiminta:
Toiminta pohjautuu liikunta- ja taidekasvatukseen.
- satuhetki
- Nallekortit (Koko leirin purkamista niiden avulla. ”Oliko kivaa?” ”Mikä oli
parasta?” ”Oliko joku asia tyhmää?” jne.)
- vapaata leikkiä/rakennetaan yhdessä maja, mihin kaikki lapset mahtuvat
11
Huomioitavaa:
Lapsille kerrotaan, että tämä on viimeinen ryhmän kokoontuminen. Koska
ryhmähetki on ruoan jälkeen, ryhmähetken alkuun kannattaa ottaa pieni
lepohetki, jossa luetaan kirjaa. Lapsille jaetaan lopuksi askartelut, joita
mennään yhdessä ryhmän kanssa esittelemään vanhemmille koko leirin
purkutilaisuuteen.
12
LEIRIOHJELMAN VAIHTOEHTOISIA LEIKKI- JA
OHJELMAIDEOITA
RYHMÄHETKI 1:
Järjestykseen asettuminen
Tätä leikkiä voidaan käyttää tutustumiseen ja ryhmäyttämiseen. Lapset
muodostavat keskenään tai ohjaajan avustuksella ryhmän jäsenet riviin eri
periaattein. Riviin voidaan järjestyä esimerkiksi pituuden tai iän mukaan. Jos
leikki toteutetaan sisällä, voidaan lattiaan laittaa maalarinteipillä viiva, jolle rivi
muodostetaan. Ulkona viiva voidaan vetää hiekalle.
Pehmolelulla nimet tutuiksi
Tässä leikissä tutustutaan pehmopallon/nallen tai muun vastaavan pehmeän
esineen avulla. Pehmoesine annetaan jokaiselle vuorollaan. Ohjaaja voi aloittaa
leikin kertomalla oman nimensä ja sovitun asian itsestään, esimerkiksi
lempivärinsä. Sen jälkeen ohjaaja antaa pehmoesineen lapselle, joka kertoo
oman nimensä ja lempivärinsä, jonka jälkeen lapsi antaa esineen valitsemalleen
lapselle/ohjaajalle. Leikki jatkuu niin pitkään, kunnes kaikki ovat kertoneet
itsestään.
Tutustu minuun
Tätä leikkiä voidaan käyttää sekä nimien oppimiseen että tutustumiseen.
Leikkijät istuvat ympyrässä. Leikinohjaaja antaa pienen esineen, esimerkiksi
avaimenrenkaan, kiertää ihmiseltä toiselle, kunnes hän sanoo "stop". Se, jonka
kädessä avaimenrengas on, kertoo nimensä ja jotain itsestään, esimerkiksi
13
mieliharrastuksensa. Voidaan sopia aihe, josta esineen saanut kertoo tai
annetaan leikkijöiden kertoa, mistä he haluavat. Leikkiä jatketaan, kunnes kaikki
ovat saaneet vuoron.(Tutustumis-, vuorovaikutus- ja nimileikit i.a.)
Millainen sinä olet?
Valitaan joku seuraavista kysymyksistä, johon kukin leikkijä vuorollaan vastaa:
"Jos kenkäsi juttelisivat sinusta, mitä ne kertoisivat?"
"Jos lemmikkieläimesi (oikea tai kuviteltu) kertoisi sinusta, mitä se kertoisi?"
"Mikä eläin haluaisit olla. Miksi?"
"Mikä soitin haluaisit olla. Miksi?"
"Mikä
on
mielestäsi
kaunein
asia
maailmassa.
Miksi?"
(Tutustumis-,
vuorovaikutus- ja nimileikit i.a.)
Sinipunaraitaiset sukat
Leikkijät istuvat piirissä. Leikinohjaaja mainitsee jollekin henkilölle tyypillisen
asian, esim. sinipunaraitaiset sukat, jolloin sellaiset omistava huutaa: "Minä" ja
sanoo oman nimensä. Seuraavaksi tämä leikkijä sanoo jotakin erikoista jostakin
toisesta. (Tutustumis-, vuorovaikutus- ja nimileikit i.a.)
Lankakeräleikki
Leikkijät istuvat piirissä ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen
heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle ja sanoo: "Minä
olen Marja, kuka sinä olet?". Tämä ottaa langasta kiinni ja heittää kerän
edelleen haluamalleen henkilölle. Kerää heitellään, kunnes lanka kulkee ristiin
rastiin leikkijöiden välillä. Lanka keritään takaisin käymällä heittelykierros
takaperin nimien kanssa. Leikki vaatii ryhmältä yhteistoimintaa, jottei lanka
sotkeudu ja kerä pysyy koossa. (Tutustumis-, vuorovaikutus- ja nimileikit i.a.)
14
RYHMÄHETKI 2:
Sisäleikit:
Näkevät kädet
Kaikille leikkijöille annetaan yhtä aikaa erilainen esine tunnusteltavaksi. Leikkijät
eivät saa nähdä esineitä. Esineet kerätään pois ja laitetaan maahan. Jokainen
yrittää katsomalla löytää omansa. Jos katsominen ei auta, tunnustellaan niitä
uudelleen ja etsitään, kunnes jokainen on löytänyt esineensä. (Liikuntaleikit,
i.a.)
Ulkoleikit:
Luontosokko
Liikutaan pareittain siten, että toisella on silmät kiinni ja toinen kuljettaa häntä
johonkin luonnon kohteeseen. Sokko tunnustelee kohdetta ja yrittää arvata,
mikä se on. Leikki vaikeutuu, kun sokko tuodaan pois kohteen luota ja hänen
täytyy silmät avattuaan löytää kohde uudelleen.(Liikuntaleikit, i.a.)
Kulma-ajo
Leikkijät jaetaan neljään ryhmään, jotka asettuvat neljään eri pesään
leikkialueen eri kulmiin. Leikkijöistä kaksi valitaan kiinniottajiksi. Kunkin ryhmän
on pyrittävä omalta pesältään seuraavalle ja edelleen seuraavalle joutumatta
kiinni. Juosta saa missä tahansa leikkialueella, mutta suojassa on vain sillä
pesällä, minne on menossa. Etenemään pääsee vasta sitten, kun koko ryhmä
on päässyt samalle pesälle. Kiinni saadut asettuvat keskelle leikkialuetta
seisomaan. Ryhmä, joka ensimmäisenä ja lukuisimpana on onnistunut
pääsemään kotipesälleen, voittaa. (Liikuntaleikit, i.a.)
15
Halaushippa
Tässä hippaleikissä turvana on halaus. Yksi leikkijöistä on hippa, joka määrää
halausryhmän koon. Ryhmän koko voi muuttua leikin aikana. Ollakseen
turvassa
leikkijöiden
pitää
muodostaa
hipan
määräyksen
kokoinen
halausryhmä. Turvassa saa olla vain hetken ja sitten on jatkettava juoksemista.
Siitä leikkijästä, jota hippa koskettaa, tulee uusi hippa. ( Ulkoleikit i.a.)
Kiinalainen hippa
Leikitään, kuten tavallista hippaa. Leikkijän, joka jää hipaksi, on pidettävä
kättään siinä, mihin hippa häntä kosketti, kunnes saa jonkun toisen kiinni. Hippa
tietenkin
yrittää
koskettaa
mahdollisimman
hankalaan
paikkaan,
kuten
nilkkaan.( Ulkoleikit i.a.)
Sardiinipurkki
Yksi leikkijöistä menee piiloon muiden pitäessä silmiään kiinni. Etsijät laskevat
yhdessä sovittuun lukuun asti ja lähtevät sitten etsimään piilossa olijaa. Leikkijä,
joka onnistuu tämän löytämään, menee samaan piiloon. Näin piilossa olijoiden
määrä kasvaa. Viimeisestä löytäjästä tulee uudessa leikissä uusi piiloon menijä.
Leikki onnistuu parhaiten joko hämärässä tilassa tai ulkona.( Ulkoleikit i.a.)
Polttopallo
Leikkialueelle piirretään iso ympyrä. Leikkijät seisovat ympyrässä ja yksi
leikkijöistä seisoo polttajana ympyrän ulkopuolella. Polttaja yrittää pallolla osua
ympyrän sisällä olevia polven alapuolelle. Polttaja ei saa astua ympyrän sisään.
Ne, joihin pallo osuu, joutuvat myös polttajiksi. Viimeiseksi ympyrään jäänyt on
voittaja.( Ulkoleikit i.a.)
16
Mutakaivelu
Isoon saaviin laitetaan mutaa/hiekkavesiseosta, jonka joukkoon piilotetaan
esineitä (esim. muovieläimiä, legopalikoita, tussi, pullo, yms.) Ohjaajalla on lista
kaikista saavissa olevista esineistä. Ideana on se, että ryhmästä juoksee kukin
vuorollaan viestin tavoin saaville, upottaa käden sinne ja etsii esineen. Kun hän
sellaisen löytää, nostaa hän sen ylös ja kertoo, minkä esineen on löytänyt. Näin
ohjaaja tietää, mitkä esineistä on löydetty ja mitkä löytämättä. Tämän jälkeen
joukkuelainen juoksee joukkueen luo ja antaa luvan seuraavalle mennä saaville
etsimään seuraavaa esinettä. Leikissä voi olla määrätty aika, minkä sisällä pitää
löytää mahdollisimman monta esinettä tai voidaan ottaa aikaa, kuinka kauan
kestää, että kaikki ovat esineet löytäneet. Tätä voi leikkiä myös ilman ajanottoa.
Leikit, jotka soveltuvat ulko- ja sisätiloihin:
Seuraa johtajaa
Yksi leikkijöistä valitaan johtajaksi ja kaikkien on seurattava häntä sekä
matkittava kaikkea, mitä hän tekee. Jokainen leikkijä pääsee vuorollaan
johtajaksi. Johtaja voi esimerkiksi taputtaa käsiään, nostaa kädet päänsä päälle,
kiertää esteitä, hyppiä jne. (Liikuntaleikit, i.a.)
Väri
Yksi leikkijöistä on väri, joka seisoo seinää vasten selin muihin. Toiset asettuvat
lähtöviivalle noin 20 metrin päähän väristä. Väri sanoo esimerkiksi: "Se, kenellä
on keltaista vaatteissa, saa liikkua kolme kukonaskelta eteenpäin". Värin käskyt
vaihtelevat koko ajan väriä vaihdellen ja askeltyyppiä voidaan myös vaihdella
(esim. tipun askel, jättiläisen askel jne.). Se, joka ensimmäisenä pystyy
koskettamaan väriä ja huutamaan oman nimensä, on seuraava väri. ( Ulkoleikit
i.a.)
17
Peili
Yksi leikkijöistä on peili, joka seisoo selin muihin. Toiset asettuvat lähtöviivalle
noin 20 metrin päähän peilistä ja yrittävät liikkua kohti peiliä. Peili kääntyy silloin
tällöin, yllättäen, liikkujiin päin. Jos hän huomaa jonkun liikkuvan, tämä joutuu
palaamaan takaisin lähtöviivalle. Se, joka ensimmäisenä ehtii koskettamaan
peiliä ja huutamaan oman nimensä on seuraava peili. ( Ulkoleikit i.a.)
Liike jatkuu
Leikkijät seisovat piirissä katsoen edellä seisovan selkää. Leikinohjaaja aloittaa
liikkeen, jota hänen takanaan seisova matkii ja jatkaa, samoin kolmas, neljäs
jne. Heti kun leikinjohtaja huomaa, että liike on kulkenut piirin ympäri, hän tekee
uuden liikkeen, jota seuraava matkii. Näin leikki jatkuu aaltona.( Ulkoleikit i.a.)
Naurukilpailu
Leikkijät
istuvat
piirissä.
Leikinohjaajan
annettua
merkin
pidetään
naurumestaruuskilpailut. Määräajan (30 sekuntia) makeimmin nauranut voittaa.
Samoin voidaan pitää itkumestaruuskilpailut.( Ulkoleikit i.a.)
Timantinmetsästys
Timantinmetsästyksessä on tarkoituksena joukkueittain kerätä oman joukkueen
väriset timantit omaan kotipesään. Leikkiä voi leikkiä sekä sisä- että ulkotiloissa.
Huoneeseen asetetaan esimerkiksi muovikuppeja/ ulkoalueelle esimerkiksi
kartioita sekaisin. Kuppien/ kartioiden alle laitetaan sekaisessa järjestyksessä
timantteja (voivat olla esimerkiksi erivärisiä paperin paloja, legopalikoita, helmiä,
tms. kunhan värit erottaa hyvin ja jokaisen joukkueen värisiä timantteja on yhtä
monta, esimerkiksi 10 kpl.) Timantit piilotetaan kartioiden/mukien alle sekaisin.
Yhden kartion/kupin alla voi olla useatakin väriä, ja useampi kappale vaikkapa
18
samaa väriä. Jonkun kartion/Kupin alla ei tarvitse välttämättä olla mitään.
Ideana on se, että kun joukkueet saavat merkin heistä jonon ensimmäinen
juoksee jollekin kartiolle/kupille ja katsoo onko sen alla hänen joukkueensa
väristä timanttia. Jos on, hän ottaa sen ja tuo kotipesään ja antaa seuraavalle
joukkueen jäsenelle luvan lähteä. Jos kartion/kupin alla ei ole timanttia, hän
joutuu palaamaan tyhjin käsin pesälle, jolloin seuraava kilpailija yrittää
vuorostaan onneaan. Mikäli kartion alla on oman joukkueen värisiä timantteja
enemmän kuin yksi, ei hän saa ottaa niistä mukaansa kuin yhden. Toki hän voi
jonossa seuraavana olevalle joukkueen jäsenelle antaa vinkin, missä niitä oman
joukkueen värisiä timantteja on. Pelin voittaa se joukkue, joka on ensimmäisenä
löytänyt kaikki, esimerkiksi 10 timanttia.
19
RYHMÄHETKI 4:
Perhekuvan tekemisessä voi käyttää omaa luovuuttaan. Erilaisia materiaaleja,
kyniä, papereita, tarroja yms. voi hyödyntää hyvin perhekuvaa työstettäessä.
Ryhmätuokiossa tulee ottaa huomioon ryhmän hienomotoriset taidot. Kaikki
ryhmäläisistä eivät välttämättä pysty/ osaa esimerkiksi leikata saksilla tai piirtää.
Joillakin ryhmäläisistä saattaa olla esimerkiksi kehitysviivästymää tms. Tämän
vuoksi on hyvä, että varalla on myös tarroja ja kuvia, joita voi liimata paperille
omaksi perheeksi.
Edellisenä päivänä kerättyjä luonnonmateriaaleja varten kannattaa varata
maaleja/ sormivärejä, joilla niitä voi maalata mieleisikseen ja liimailla esimerkiksi
kartongille. Koristeluun voi käyttää silkkipaperia, kartonkeja, mitä nyt ikinä
keksii. Tarkoituksena on se, että lapset saavat itse olla luovia ja ohjausta
annetaan vain tarvittaessa.
Jos aikaa jää leikkimiseen, katso vaihtoehtoiset leikit ryhmähetki 2 kohdalta.
20
RYHMÄHETKI 5:
Vieraiden esineiden poimiminen luonnosta:
Ohjaajat ovat jo aiemmin etsineet jonkin alueen/polun jonka varrelle ovat
piilottaneet esineitä, jotka eivät kuulu luontoon (esimerkiksi sakset, teippirulla,
lego-palikka, hiuspompula, leikkiauto yms.).Lasten tehtävänä on yhdessä etsiä
nämä esineet luonnosta ohjaajien osoittamalta alueelta.
Tarkoituksena on, että lapset saisivat leikkiä uusien tovereidensa kanssa, mutta
tarvittaessa kannattaa hyödyntää tähän liitteeseen koottuja leikkejä, jotka
löytyvät ”Ryhmähetki 2” -otsikon alta.
21
LÄHTEET:
Liikuntaleikit i.a. Mannerheiminlastensuojeluliitto. Palvelun tekninen toteutus
vNetCon
Oy.
Viitattu.
28.2.2010.
http://vanhemmat.mll.fi/leikkipaikka/liikuntaleikit.php?dir=/leikkipaikk
ahttps://essi.diak.fi/owa/auth/logoff.aspx?Cmd=logoff
Tutustumis-, vuorovaikutus- ja nimileikit i.a. Mannerheimin lastensuojeluliitto.
Palvelun tekninen toteutus vNetCon Oy. Viitattu. 28.2.2010.
http://vanhemmat.mll.fi/leikkipaikka/tutustumis_ja_vuorovaikutusleik
it.php?dir=/leikkipaikkahttp://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/2007
0417
Ulkoleikit i.a. Mannerheimin lastensuojeluliitto. Palveln tekninen toteutus
vNetCon
Oy.
Viitattu
28.2.2010.
http://vanhemmat.mll.fi/leikkipaikka/ulkoleikit.php?dir=/leikkipaikka
22
SATUEHDOTUKSIA:
•
Hannes Hirvi ja entäjossit. (Gary Oliver ja Norman Wright. Kirjasarjasta
Lapsen tunteet. Kirjatoimi: Tampere.)
•
Otso Onninen hymy hukassa. (Gary Oliver ja Norman Wright.
Kirjasarjasta Lapsen tunteet. Kirjatoimi: Tampere.)
•
Peten ja Paten rohkeus löytyy. (Gary Oliver ja Norman Wright.
Kirjasarjasta Lapsen tunteet. Kirjatoimi: Tampere.)
•
Jesse Jänis ja punaiset korvat. (Gary Oliver ja Norman Wright.
Kirjasarjasta Lapsen tunteet. Kirjatoimi: Tampere.)
•
Ruma ankanpoikanen
23
LIITE 2: Arviointilomake produktion arvioijalle
SUUNNITTELU:
Onko ohjelmarunko selkeä ja käyttökelpoinen?
Oliko suunnitelma perhehoidon toiveiden mukainen?
Kehittämisehdotuksia?
RYHMÄHETKI 1 (Esittelyt ja tutustuminen, ryhmäyttäminen)
Miten toiminnalle asetetut tavoitteet toteutuivat?
Mitä olisi voinut tehdä toisin?
Kehittämisehdotuksia?
24
RYHMÄHETKI 2: (Ryhmäytyminen jatkuu, sosiaalisten taitojen tukemista
vertaisryhmässä)
Miten toiminnalle asetetut tavoitteet toteutuivat?
Mitä olisi voinut tehdä toisin?
Kehittämisehdotuksia?
RYHMÄHETKI 3 (Ei arvioida, perhehoidon suunnittelema)
RYHMÄHETKI 4: (Perhekuvan tekeminen, sosiaalisten taitojen tukeminen
vertaisryhmässä)
Miten toiminnalle asetetut tavoitteet toteutuivat?
Mitä olisi voinut tehdä toisin?
25
Kehittämisehdotuksia?
RYHMÄHETKI 5 (Ryhmän sulkeminen)
Miten toiminnalle asetetut tavoitteet toteutuivat?
Mitä olisi voinut tehdä toisin?
Kehittämisehdotuksia?
OHJAAJIEN TOIMINTA
Oliko ohjaajien toiminta ja ohjeiden anto selkeätä ja johdonmukaista?
Saivatko ohjaajat luotua toiminnallaan turvallisuuden tunnetta ryhmään?
Miten ohjaajat ottivat huomioon tämän ryhmän lasten tarpeet/erityispiirteet?
Mitä olisi voinut tehdä toisin?
Fly UP