...

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan koulutusohjelma / ylempi AMK Seija Jaakkola

by user

on
Category: Documents
2

views

Report

Comments

Transcript

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan koulutusohjelma / ylempi AMK Seija Jaakkola
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU
Sosiaalialan koulutusohjelma / ylempi AMK
Seija Jaakkola
AKTIVOINTI TYÖTTÖMÄN NUOREN KOKEMANA
Opinnäytetyö 2014
TIIVISTELMÄ
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU
Sosiaalialan koulutusohjelma / ylempi AMK
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen
JAAKKOLA, SEIJA
Aktivointi työttömän nuoren kokemana
Opinnäytetyö
47 sivua
Työn ohjaaja
Lehtori Tuija Suikkanen-Malin
Toimeksiantaja
Koivupirtin säätiö
Toukokuu 2014
Avainsanat
aktivointi, hyvinvointi, nuoret, syrjäytyminen, työttömyys
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia nuorten työttömien kokemuksia aktivoinnista. Tutkimus toteutettiin Tampereen Koivupirtin säätiön Vanhustyön Traineeprojektiin osallistuneiden nuorten kanssa. Viiden kuukauden mittaiseen työkokeiluun
kuului ohjaus- ja perehdytysjakso sekä harjoittelujakso, joka suoritettiin vanhustenhoidossa.
Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Tutkimusaineisto muodostui kuuden
nuoren kanssa tehdystä ryhmähaastattelusta. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysin
periaatteita noudatellen. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys rakentui nuorten työttömyyden, syrjäytymisen, aktivoinnin, voimaantumisen ja hyvinvoinnin ympärille.
Haastatteluaineiston perusteella voidaan todeta, että nuoret kokivat aktivoinnin hyödylliseksi. Aktivoinnin myötä sosiaaliset kontaktit lisääntyivät ja mielekkään tekemisen kautta nuoret kokivat olevansa aikaisempaa energisempiä. Aktivointi lisäsi nuorten kokemaa hyvinvointia ja antoi parempia valmiuksia itsenäiseen työnhakuun.
ABSTRACT
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU
Kymenlaakso University of Applied Sciences
Social Care
JAAKKOLA, SEIJA
Activation experienced by unemployed youth
Bachelor’s Thesis
47 pages
Supervisor
Tuija Suikkanen-Malin, senior lecturer
Commissioned by
Koivupirtti foundation
May 2014
Keywords
activation, welfare, youth, marginalization, unemployment
The purpose of this thesis was to research the experiences of unemployed youth with
regard to activation methods prescribed for them. The research was conducted with
youth participants of the Tampere Koivupirtti foundation’s elderly care Trainee project. The 5 month work experience was divided into: a tutelage and initiation period,
and a practical period, which were completed undertaking elderly care.
This thesis was a qualitative research. The research material consisted of a group interview completed with six youths. The material was analysed abiding by the principles of content analysis. The theoretical frame of reference of the thesis was based
around youth unemployment, marginalization, activation and empowerment.
On the basis of the interview material, it can be deduced that the youth experienced
the activation methods to be beneficial. The addition of social contact and active
working increased their sense of wellbeing. In this research it was found that, with the
help of activation methods, the youths felt their own sense of wellbeing was improved
by, among other things, social contact. Additionally the methods gave the youth better
preparation for independent job-hunting.
SISÄLLYS
TIIVISTELMÄ
ABSTRACT
1 JOHDANTO
6
2 VANHUSTYÖN TRAINEE -PROJEKTI
6
2.1 Projektin taustaa
6
2.2 Projektin tarkoitus
7
3 NUORI TYÖTÖN
3.1 Työttömyys
8
8
3.2 Syrjäytyminen
10
3.3 Aktivoivat työllistämistoimenpiteet
13
3.4 Voimaantuminen
15
3.5 Työn ja koulutuksen merkitys nuoren hyvinvointiin
16
3.6 Nuorten odotukset työelämältä
19
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
20
4.1 Laadullinen tutkimus
20
4.2 Kokemuksen tutkiminen
21
4.3 Tutkimuskysymys
23
4.4 Tutkimusryhmä
23
4.5 Aineiston keruun menetelmä
24
4.6 Aineiston analyysi
27
4.7 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus
29
5 TUTKIMUSTULOKSIA
30
5.1 Kokemuksia työttömyydestä ja projektin tuomasta sisällöstä elämään
30
5.2 Kokemuksia työn mielekkyydestä ja merkityksellisyydestä
33
5.3 Kokemuksia ammatillisen uran selkiytymisestä
35
5.4 Nuorten ajatuksia projektista
37
5.5 Tulosten yhteenvetoa ja johtopäätöksiä
38
6 POHDINTA
40
LÄHTEET
43
6
1
JOHDANTO
Nuorten kasvava työttömyys on tärkeä yhteiskunnallinen kysymys. Vuonna 2013
voimaan astuneen nuorisotakuun mukaan nuorelle on tarjottava kolmen kuukauden sisällä työttömyyden alkamista toimenpide, jolla parannetaan hänen mahdollisuuksiaan
selviytyä työmarkkinoilla tai vaihtoehtoisesti löytää työpaikka. Nuorille on tarjolla
monenlaisia toimenpiteitä, joiden lähtökohtana on saada nuori aktivoitumaan.
Nuorisotyöttömyyden ongelmina pidetään nuorten passivoitumista ja syrjäytymisriskiä työttömyyden pitkittyessä. Näitä pyritään ehkäisemään erilaisilla nuoriin kohdistetuilla aktivointikeinoilla. Aktivoivat toimenpiteet ovat viime vuosien aikana vakiinnuttaneet asemaansa yhteiskunnan palvelujärjestelmässä, mutta niiden vaikuttavuudesta ollaan montaa mieltä. Nuorten siirtyminen aktivoivasta toimenpiteestä toiseen
työllistymättä palkkatyöhön on herättänyt myös kritiikkiä aktivoinnin hyödyllisyydestä.
Aktivoivien toimenpiteiden onnistumisia mitataan usein työllistymisen tai koulutuksen aloittamisen kautta. Rauvolan (2009, 106) lisensiaattitutkimuksessa todetaan, että
nuoret, jotka eivät hyötyneet aktivointi-interventiosta kvalitatiivisen tutkimuksen valossa, hyötyivät siitä tutkimuksen mukaan silloin, kun tuloksia tarkasteltiin laadullisin
keinoin. Tässä opinnäytetyössä tutkittiin Vanhustyön Trainee-projektiin ohjautuneiden
työttömien nuorten kokemuksia heihin kohdistuneesta aktivoivasta toimenpiteestä.
Tutkimuksessa mukana olleet nuoret olivat työttömiä työnhakijoita ennen projektiin
mukaan tuloaan. Heillä oli työttömyyden lisäksi myös useita muita syrjäytymisen riskitekijöitä elämässään. Nuoret solmivat Koivupirtin säätiön kanssa työkokeilusopimuksen, joka luokiteltiin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin ja toimi siten aktivoivana toimenpiteenä nuorille.
2
2.1
VANHUSTYÖN TRAINEE -PROJEKTI
Projektin taustaa
Sosiaali- ja terveysalalla osaavan ja koulutetun työvoiman hankinta on ollut jo pitkään
suuri haaste, joka tulee edelleen kasvamaan suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle.
Erityisesti pääkaupunkiseudulla vanhustyössä on tarjolla koulutetulle hoitohenkilös-
7
tölle työtä huomattavasti enemmän kun mitä alalla on hakijoita. Osaavan henkilökunnan puutoksesta vanhustyössä puhutaan paljon samaan aikaan kun puhutaan kasvavasta nuorisotyöttömyydestä. Vanhustyön Trainee -projektin avulla halutaan auttaa työttömiä nuoria näkemään vanhustyö varteenotettavana työmahdollisuutena.
Opetushallituksen (2011, 31–32) tekemässä kyselyssä selvitettiin opiskelijoiden käsityksiä koulutusohjelmavalinnoista ja vanhustyön vetovoimaisuudesta Sastamalan koulutuskuntayhtymässä. Lähes 70 prosenttia kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli 25vuotiaita tai nuorempia. Vastanneet opiskelijat ovat raportin mukaan edustava otos
kaikista Suomen lähihoitajaopiskelijoista. Kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli valinnut vanhustyön koulutusohjelman yhteensä 7,86 prosenttia. Kyselyssä moni opiskelija oli ilmoittanut, että vanhustyö ei kiinnosta, koska työ nähtiin yksipuolisena tai toinen ala kiinnosti enemmän. Hoitopaikat koettiin negatiivisiksi vanhusten hoitopaikoiksi ja tuleviksi omiksi työpaikoiksi. Vanhustyö työllisti tutkimuksen mukaan kuitenkin hyvin, sillä lähes 40 prosenttia kaikista valmistuvista lähihoitajaopiskelijoista
oli saanut työpaikan vanhustyön alalta.
Vanhustyön Trainee -projektia edelsi valtakunnallinen Vanhus- ja lähimmäispalveluliiton Vallin koordinoima Työssä On Hyvä Olla -projekti, jossa työllistettiin pitkään
työttömänä olleita työnhakijoita vanhustyöhön. Tähän projektiin hakeutui satoja vanhustyöstä kiinnostuneita henkilöitä, mutta todettiin, että hakijat olivat pääsääntöisesti
keski-ikäisiä. Työllistettyjen joukosta vain 5 - 6 prosenttia oli alle 25 – vuotiaita nuoria. Vanhustyö ei kiinnostanut nuoria. (Kuikka & Välikangas 2012, 23.)
Työelämän asiantuntijoiden keskustelujen mukaan vanhustyön kiinnostavuus nuorten
keskuudessa voisi parantua myönteisen vanhuskuvan luomisen myötä (Opetushallitus
2011, 34). Työssä On Hyvä Olla -projektin aikana syntyi ajatus kehittää erityisesti
nuorille suunnattu projekti, jossa pyritään huomioimaan enemmän heidän tarpeitaan.
2.2
Projektin tarkoitus
Vanhustyön Trainee -projekti on tarkoitettu alle 30-vuotiaille pitkään työttömänä olleille tai vailla ammatillista koulutusta oleville nuorille. Projektiin voivat hakeutua
myös nuoret, jotka on kouluttautunut alalle, mutta heillä ei ole työtä. Lisäksi projektiin
ohjataan nuoria, jotka eivät tiedä millaista työtä haluavat tulevaisuudessa tehdä. Nuoret ohjautuvat projektiin TE-toimistojen kautta. (Kuikka & Välikangas 2012, 23.)
8
Vanhustyön Trainee -ohjelman tavoitteena on lisätä nuorten kiinnostusta sosiaali- ja
terveysalaa, erityisesti vanhustyötä, kohtaan. Lisäksi tavoitteena on selkeyttää nuorten
omia tavoitteita ja auttaa heitä ymmärtämään, että vanhustyö on ammatillisesti kiinnostavaa, ja että vanhustyöstä voi rakentaa itselleen työuran. Ohjelma pyrkii auttamaan nuoria näkemään vanhustyön positiivisena ja houkuttelevana, ymmärtämään
vanhusten maailmaa sekä hakeutumaan alan koulutukseen ja työllistymään. Projekti
nojaa ajatukseen, että erityisesti nuorten kohdalla on huomioitava syrjäytymisen ehkäisy ja se edellyttää nuorten kohdalla nykyistä pitkäkestoisempia toimenpiteitä ja niiden arviointia. (Kuikka & Välikangas 2012, 23.)
Noin viisi kuukautta kestävän Vanhustyön Trainee -ohjelman aikana nuoret saavat
monipuolisen kuvan vanhuksista työn kohteena ja vanhustyön eri toiminnoista. Ohjelma koostuu kaikille nuorille järjestettävistä ohjaus- ja perehdytysjaksoista, oman
työuran hahmottamisesta ja suunnittelusta sekä vanhustyössä harjoittelusta mentorin
rinnalla. Nuoret työskentelevät päätoimisesti tietyssä vanhustyön järjestössä tai yrityksessä, joissa harjoittelu joustaa ohjelman sisällön mukaan. (Kuikka & Välikangas
2012, 25.)
Koivupirtin säätiössä alkoi Vanhustyön Trainee -projekti syksyllä 2012 ja ensimmäinen nuorten ryhmä aloitti ohjelmansa helmikuussa 2013. Säätiö haki projektille jatkorahoitusta Ely-keskukselta myös vuodelle 2014, jonka aikana heillä on tarkoituksena
pitää kaksi eri Vanhustyön Trainee -ohjelmaa nuorille. Helsingissä käynnistyi Vanhustyön Trainee -projekti keväällä 2013 ja myös tämä projekti sai jatkoa vuodelle
2014.
3
3.1
NUORI TYÖTÖN
Työttömyys
Suomen Työ- ja elinkeinoministeriö luokittelee Työnvälitystilastossa työttömäksi
henkilön, joka on ilmoittautunut työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon, ei ole työsuhteessa eikä työllisty päätoimisesti yritystoiminnassa tai omassa työssään. Työttömänä pidetään myös työsuhteessa olevaa, joka on kokonaan lomautettu tai jonka
säännöllinen viikoittainen työaika on alle 4 tuntia. Päätoimisia koululaisia ja opiskelijoita ei lueta työttömiksi lomien aikana. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2013.)
9
Kansainvälinen työjärjestö ILO määrittelee työttömän henkilöksi, joka ei ole työsuhteessa, etsii aktiivisesti työtä ja on halukas ottamaan työtä vastaan. Monissa maissa
työttömyyden määrittelyyn käytetään rekisteröityä työttömyyttä perustana työttömyydelle. Usein rekisteröity työttömyys on pienempää kuin ILOn määritelmän täyttävä
työttömyys, koska kaikki työttömät eivät ole työttömän kirjoissa. (Siurala 2003, 12–
13.) Työttömyys kohdistuu usein eniten ja ensimmäiseksi heikoimmin koulutettuihin
ja siksi työttömien koulutusrakenne on aina työllisiä heikompi (Myrskylä 2010, 49).
Työllisyyskatsaus on Työ- ja elinkeinoministeriön kuukausittain Työnvälitystilaston
pohjalta laatima katsaus työttömyyden, avoimien työpaikkojen ja työvoimapoliittisten
palveluiden viimeaikaisesta kehityksestä. Vertailu on katsauksessa edellisen vuoden
vastaavaan kuukauteen. Työnvälitystilaston mukaan Työ- ja elinkeinotoimistossa oli
alle 25 -vuotiaita työttömiä työnhakijoita toukokuun 2013 lopussa yhtensä 32 900.
Tämä luku on 5 800 enemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa. Alle 20 -vuotiaita
työttömiä oli 5 800. (Työllisyyskatsaus toukokuu 2013.)
Nuorten työttömyysasteelle on ominaista, että se reagoi aikuisten työttömyys-astetta
herkemmin talouden suhdannetaantumiin. Vastavalmistuneet tai vailla työkokemusta
olevat nuoret häviävät helposti kokeneemmille työnhakijoille kilpailussa avoimista
työpaikoista, varsinkin silloin kun työllisyystilanne on huononemassa. Näin ollen ei
ole yllättävää, että nykyinen talouskriisi on iskenyt erityisen voimakkaasti nimenomaan nuoriin. Lyhytkestoisten työttömyysjaksojen kielteisten vaikutusten on havaittu
heikentyvän vuosien kuluessa, kun taas pitkäkestoisten työttömyysjaksojen vaikutukset menevät sitä vastoin syvälle. (Asplund & Vanhala 2013, 6.)
Lähteenmaan (2010, 55) tutkimuksessa nuoret kuvaavat työttömyyttä järkytyksenä ja
apatiana, johon työttömyyden jatkuessa on vajottu. Työttömyys on tutkittavien keskuudessa nähty myös taisteluna itsekunnioituksen, vuorokausirytmin, toimintatarmon
ja tulevaisuuden uskon säilyttämiseksi sekä työpaikan löytämiseksi. Arkeen kuuluu
ajan tappamista, työpaikan etsimistä, rahapulaa ja loputonta tv:n katsomista. Joissain
tapauksissa on kuvailtu myös harrastamista, omien lasten kanssa harrastamista ja muita positiivisia asioita, joihin työttömänä oleminen antaa mahdollisuuden.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että lyhyen työttömyysjakson seuraukset eivät tavallisesti kosketa nuoria samalla tavalla kuin vanhempia. Selityksenä tällä on, että nuoret
ovat usein pysyneet työttömyydestään huolimatta melko aktiivisina. Nuoret eivät
10
myöskään koe usein työttömänä ollessaan samanlaista taloudellista ahdinkoa kuin
vanhemmat, joilla on usein lapsia huollettavanaan tai lainoja maksettavaan. Tiedetään
kuitenkin, että työttömyys pitkittyessä vaikuttaa myös nuorten henkiseen tasapainoon
heikentävästi. (Malmberg-Heimonen 2003, 60–61.)
Nuorisobarometrin selvitysten mukaan nuoret suhtautuvat työttömyyteen hyväksyvämmin silloin, kun se on harvinaisempaa ja riski omalta kohdalta joutua työttömäksi
on pienempi. Vastaavasti työttömyyttä pidetään pahempana korkean työttömyyden aikana. Nuorimmat vastaajat ja miehet suhtautuvat nuorisobarometrin mukaan työttömyyteen muita hyväksyvämmin. Merkille pantavaa on, että nuorten halu elää mieluummin työnteolla kuin työttömyyskorvausten varassa vaikuttaa tutkimuksen mukaan olevan jyrkässä laskussa. Vuoden 2009 tutkimuksessa 15 prosenttia nuorista piti
työttömyyttä pahana, vaikka toimeentulo olisi turvattu, mutta he valitsisivat työn sijasta työttömyyden, jos käteen jäävä tulo olisi yhtä suuri. (Myllyniemi 2009a, 119.)
Työttömyyden, varsinkin nuorisotyöttömyyden, suurimpana ongelmana pidetään yhteiskunnan kannalta ajatellen sitä, että työttömät saattavat passivoitua tai syrjäytyä ja
pahimmassa tapauksessa muuttua työkyvyttömiksi. Nuoren työttömän tapauksessa
toimintakyvyn säilyttäminen on monimutkaisempi kuin ikääntyneemmän työntekijän
kohdalla. Nuoret eivät ole ehtineet muodostamaan identiteettiään ja elämänhallintaansa palkkatyön varaan. Työttömyyden merkityksen tarkastelua vaikeuttaa se, että joukossa on myös niitä, jotka eivät välttämättä edes halua vakituiseen työhön. Osalle
”pätkätyöttömyys” antaa tervetulleen mahdollisuuden toisenlaiselle elämäntyylille.
(Lähteenmaa 2010, 51–52.)
3.2
Syrjäytyminen
Julkisissa keskusteluissa syrjäytymisestä puhutaan tavallisesti yleisellä tasolla yhteiskunnallisena ongelmana ennemmin kuin yksittäistä ihmistä koskettavana kohtalona.
Näissä keskusteluissa on tyypillistä tarkastella syrjäytymistä esimerkiksi anonyymeinä
tilastoina. Yhteiskunnallisella tasolla syrjäytyminen yhdistetään usein johonkin ihmisryhmään. Useammin syrjäytymistä lähestytään jonkin rajatun yhteisön mukaan, kuten
esimerkiksi nuorisoryhmän tai työttömien näkökulmaa käyttäen. (Juppi 2010, 338.)
Nuorten pääsemisestä mukaan yhteiskuntaan ja työelämään pohditaan ja kannetaan
huolta monella eri taholla. Sisäministeriön johdolla laaditussa ehdotuksessa sisäisen
11
turvallisuuden ohjelmaksi syrjäytyminen nostetaan Suomen keskeisimmäksi sisäiseksi
uhaksi. Erityishuomio kohdistuu nimenomaan lasten ja nuorten syrjäytymiseen. Syrjäytymisvaarassa tai ”ulkopuolella” olevien nuorten määrää on selvitetty eri tavoin,
mutta laskelmissa on päädytty hyvinkin erilaisiin lukuihin. Syy eroihin on, että syrjäytymistä ei voida mitata. Syrjäytyminen katsotaan teoreettiseksi käsitteeksi, jonka mittaaminen edellyttää mallintamista ja käsitteellistämistä, eikä näistä ole löydetty yksimielisyyttä. (Myllyniemi 2008, 44.)
Hyvärisen ja Nylundin (2010, 29) mukaan syrjäytymisellä on yhteys sosiaalisten suhteiden heikkenemiseen tai jopa katkeamiseen. Syrjäytyminen voidaankin määritellä
yhteiskuntaa yhdistävien siteiden heikkoudeksi. Syrjäytymisessä yksilö joutuu yhteiskunnan keskeisten toiminnallisten areenoiden ulkopuolelle siteiden haurauden vuoksi
ja se merkitsee heikkoa integraatiota yhteiskuntaan. Tänä päivänä syrjäytymistä tarkastellaan lähinnä yhteiskunnan kannalta ja syrjäytymisen on nähty merkitsevän esimerkiksi syrjäytymistä yhteiskunnan valtavirrasta. (Raunio 2006, 9–11.)
Syrjäytymisen yhteydessä sosiaalinen kääntyy yhteiskunnalliseksi. Sosiaalisessa syrjäytymisessä viitataan usein vastakohtaisesti sosiaaliseen osallisuuteen tai sosiaaliseen
integraatioon. Sosiaalisen määrittyminen yhteiskunnalliseksi näkyy siinä, että se ymmärretään, mistä syrjäydytään ja toisaalta mihin tulee olla osallinen tai integroitua.
Yhteiskunnallisen järjestelmän näkökulmasta katsottuna sosiaalinen syrjäytyminen
ihmistä yhteiskuntaan yhdistävien siteiden haurautena määrittyy ennen kaikkea työstä
syrjäytymiseksi. Työllistymistä katsotaan yhteiskuntapolitiikassa tärkeimmäksi syrjäytymistä vähentäväksi tekijäksi, koska työllä on keskeinen merkitys yksilöiden siteille
yhteiskuntaan sekä myös yksilöiden hyvinvoinnille. (Raunio 2006, 10–11.)
Syrjäytymiskeskustelussa korostetaan ensisijaisesti työmarkkinoille kiinnittymistä.
Usein pidetään toisarvoisena sitä, että kokeeko nuori työn kiinnostavana, tarjoaako työ
riittävän toimeentulon selviytymiseen ilman, että yhteiskunnan tulee tukea yksilöä
työn lisäksi tai merkitseekö työ kiinnittymistä huonon työsuhdeturvan pätkätöihin.
Näissä keskusteluissa sivuutetaan työmarkkina-asemien keskinäinen eriarvoisuus ja
unohdetaan, että kiinnittyminen huonoon työsuhdeturvaan ja alhaiseen palkkatasoon
voi olla joskus yksilölle syrjäytymisriski. Syrjäytymiskeskustelussa hyvän työn periaate on syrjäytetty ja keskustelussa on siirrytty korostamaan yhä enemmän, minkä ta-
12
hansa työn ensisijaisuutta toimettomuuden sijaan varsinkin työuran alku vaiheessa.
(Suutari 2002, 33–34.)
Myllyniemi (2009a, 125–126) on tutkinut mitkä tekijät nuorten mielestä liittyvät eniten syrjäytymiseen. Nuorten näkemysten mukaan merkityksellisempiä syrjäytymisiä
aiheuttavia tekijöitä ovat sosiaaliset syyt eli ystävien puute ja väärät ystävät. Myös
päihteet koetaan nuorten keskuudessa erittäin vahvasti syrjäytymisen syiksi. Enemmistön mielestä syrjäytyminen johtuu ainakin jossain määrin myös työpaikan tai koulutuksen puutteesta.
Työttömyyden, tulotason ja pitkäaikaissairauksien tapaisten syrjäytymisen kriteerien
tiedetään vahvasti korreloivan muiden sosiaalista syrjäytymistä mittaavien indikaattorien kanssa. Näitä ovat mm huono itsetunto, turvallisuutta antavien sosiaalisten suhteiden vähäisyys ja epäluottamus. (Myllyniemi 2009a, 128.)
Työttömyys yksinään ei merkitse syrjäytymistä, mikäli sosiaaliset suhteet kestävät, itsetunto ja minäkuva pysyvät hyvinä, terveys ja työkyky säilyvät eikä toimeentulo laske niin alas, että perustarpeiden tyydyttäminen heikentyy olennaisesti. Syrjäytymisprosessin voidaan katsoa olevan käynnissä, jos elämänhallinnan eri osa-alueilla on
ongelmia ja yksilö on yhä enemmän riippuvainen yhteiskunnan tukitoimista voidakseen ylläpitää kohtuullista elintasoa ja elämänlaatua. Toistuva tai pitkään jatkuva työttömyys ja heikko koulutustaso ovat keskeisiä sosiaalisen syrjäytymisen riskitekijöitä.
Työttömyyden alhaisena pitämistä ja työttömien työnhakijoiden nopeaa työllistämistä
on pidetty tärkeinä syrjäytymistä estävinä toimenpiteinä. Jos peruskoulun jälkeiset
opinnot puuttuvat tai ovat jääneet kesken, voi työttömyysriski kasvaa ja syrjäytymisen
todennäköisyys lisääntyä työttömyyden aikana. (Pensola, Järvikoski & Järvisalo 2006,
224.)
Syrjäytymisen kannalta on kiinnostava havainto nuorten suhde koulutukseen. Syrjäytymisen keskusteluissa yhdistää ajatus koulutuksen pitämistä keskeisenä syrjäytymisen ehkäisijänä. Huomion arvoista on, että yhä harvempi nuori katsoo koulutuksen parantavan mahdollisuuksiaan työn saamisessa tai työssä pysymisen edellyttävän jatkuvaa kouluttautumista. Tämä muutos on tapahtunut vuosituhannen taitteessa, ja sen uskotaan liittyvän taloudelliseen nousukauteen, jolloin työmarkkinat vetivät myös huonommin koulutettuja nuoria. Epäsuhta asenteiden ja työvoimatilastollisten tietojen välillä on kuitenkin olemassa, sillä vaikka nuoret kyselyissä uskovat toisen asteen am-
13
matillisella koulutuksella olevan enemmän kysyntää työmarkkinoilla kuin korkeakoulutuksella, on heikommin koulutettujen työttömyysriski selvästi suurempi. (Myllyniemi 2009, 50.)
Koulutustaso Suomessa nousee koko ajan, mutta siitä huolimatta edelleen lähes kymmenen prosenttia nuorista jää ainoastaan peruskoulutuksen varaan. Työelämään kiinnittyminen ilman toisen asteen tutkintoa on todennäköisemmin haastavaa ja tästä johtuen pelkän peruskoulun varassa olevien asema työmarkkinoilla pitkällä tähtäimellä
on epävarmaa. Kouluttamattomuus tai peruskoulun keskeyttäminen kohottaa tämän
joukon syrjäytymisriskiä. (Myllyniemi 2009, 50.) Työttömyyden ja yhteiskunnallisen
syrjäytymisen riski voidaan nähdä erityisen suurena jos nuori ei ole onnistunut saamaan keskiasteen tutkintoa (Aapola 2005, 269).
Tässä tutkimuksessa mukana olleilla nuorilla oli elämässään useita syrjäytymisriskiin
liittyviä tekijöitä. Kaikki aktivointitoimenpiteessä aloitteet nuoret olivat olleet työttömiä työnhakijoita pitkään tai toistuvasti. Suurimmalta osalta puuttui peruskoulun jälkeinen ammatillinen tutkinto, joka lisäsi työn saannin epävarmuutta. Osalla nuorista
sosiaaliset suhteet olivat jääneet hyvin vähäisiksi työttömyyden pitkittyessä ja kynnys
hakea työ- tai opiskelupaikkaa oli kasvanut.
3.3
Aktivoivat työllistämistoimenpiteet
Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa todetaan hyvinvoinnin syntyvän työstä.
Hallitusohjelmassa asetetaan tavoitteeksi varmistaa kaikilla työhön kykeneville mahdollisuus ja kannuste työhön osallistumiseen. Työttömien, erityisesti nuorten ja pitkäaikaistyöttömien osallistumista koulutukseen, palkkatuettuun työhön ja muihin palveluihin lisätään niin, että työttömien aktivointiaste ylittää 30 prosenttia. Lisäksi hallitusohjelmassa luvataan toteuttaa nuorten yhteiskuntatakuuta niin, että jokaiselle alle
25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa
työttömäksi joutumisesta. Nuorille suunnattua työvoimapoliittista koulutusta ja oppisopimuskoulutusta luvataan lisätä sekä selvitetään uusia toimia nuorten työelämään
kiinnittymisen parantamiseksi yhdistämällä työtä ja koulutusta. Edellä mainittujen lisäksi tarkoituksena on edistää sellaisia ammatillisen koulutuksen toimintamalleja, jotka tukevat näitä tavoitetta ja nopeaa työllistymistä. (Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma 2011, 46.)
14
Tänä päivänä työttömyydestä puhuttaessa törmätään usein aktiivinen-passiivinen vastakkainasetteluun. Työttömien tulisi olla aktiivisia, vaikka edellytykset eivät aina ole
kovin hyvät. Työttömien aktivoinnilla halutaan ehkäistä työttömän passivoitumista,
joka voi pahimmillaan johtaa nuoren täydelliseen syrjäytymiseen yhteiskunnasta. Erityisesti nuorten kohdalla tavoitteena on, että heille voitaisiin osoittaa mahdollisimman
pian joko koulutus- tai työpaikka, jotta työttömyys ei pitkittyisi. (Ylikännö 2011, 32–
33.)
Aktivoinnissa on kyse siitä, että työttömäksi jäänyt henkilö palaisi takaisin palkkatyöhön mahdollisimman nopeasti. Sen tavoitteena on, että työikäisen ihmisen toimeentulo
ei olisi pitkiä aikoja sosiaaliturvan varassa, vaan heistä tulisi itsensä elättäviä kansalaisia. Aktivoinnissa työttömän ihmisen vastuita ja velvollisuuksia määritellään uudelleen, koska oikeus toimeentuloon ja velvollisuus työhön tai koulutukseen nivoutuvat
tiiviisti yhteen. Aktivoinnilla haetaan ratkaisua pitkittyneeseen työttömyyteen ja siihen
kytkeytyvään syrjäytymiseen. (Keskitalo & Karjalainen 2013, 7–8. )
Työttömyyden vuoksi etuja saavan ihmisen on edistettäviä omia työnsaantimahdollisuuksiaan osallistumalla aktivointitoimiin. Aktiivitoimiksi katsotaan muun muassa
koulutus, työkokeilu ja palkkatuettu työ. Mikäli työtön kieltäytyy hänen kanssaan sovituista aktivointitoimenpiteistä, niin seurauksena voin olla tuen alentaminen tai sen
menetys määräajaksi. (Keskitalo & Karjalainen 2013, 9.) Tässä tutkimuksessa työttömien nuorten aktivointi käynnistyi työkokeiluna nuoren osallistuessa Vanhustyön
Trainee -projektiin.
Suuren työttömyyden aikana työllistämistoimien merkitys korostuu ja toimenpiteet
ovat eräänlaisia työpaikkareservejä. Toimenpiteitä lisäämällä pidetään ihmisiä kiinni
työelämässä, kunnes työllisyystilanne jälleen parantuu. Työllistämistoimia on tutkittu
ja niitä on myös kritisoitu paljon. Kielteisenä asiana pidetään mm sitä, että nuori ei
hae työtä aktivointitoimenpiteen aikana ja työttömyys pääsee pitkittymään tästä syystä. Monille nuorille työllistämistoimenpide ei ole vain kertaluontoinen asia, vaan he
siirtyvät toimenpiteestä uuteen toimenpiteeseen. Tutkimusten mukaan eri nuorisoryhmät kokevat saavansa hyötyä työllistämistoimista eri tavoin. Eniten hyötyä ovat kokeneet saaneensa ne nuoret, jotka ovat tarvinneet rohkaisua työelämään mukaan menemisessä ja joiden omia suunnitelmia velvoitetyö on tukenut. (Malmberg-Heimonen
2003, 51–53.)
15
Aktiivisen työmarkkinapolitiikan painopistettä on siirretty työttömyyskorvauksista
koulutukseen, kurssitukseen ja erilaisiin työllistämisprojekteihin. Näyttää siltä, että
nuoret ovat osanneet hyödyntää näitä projekteja kohtuullisen hyvin. Vaikka nuoret
olisivat osallistuneet niihin vastentahtoisesti, tukien menetyksen uhalla, he ovat jälkikäteen olleet sitä mieltä, että aktivoiminen oli hyvä asia. He uskovat, että olisivat todennäköisesti edelleen työttöminä, jollei heitä olisi pakotettu töihin. Toisaalta monet
nuoret kokevat, että heidät vain sijoitetaan mielenkiinnottomiin töihin tai koulutukseen hetkeksi aikaa, jonka jälkeen he joutuvat taas työttömyystuen varaan. (Siurala
2003, 15–16.)
Kotiranta (2008, 99) käsittelee väitöskirjassaan aktivoinnin paradokseja. Hän toteaa,
että pakkoaktivoinnin ja aktivoitumisen paradoksi sanoo, että ihmistä ei voi aktivoida,
mutta häntä on pakko aktivoida paradoksaalisesti. Ilman tätä pakkoa jäisi paljon positiivista tapahtumatta. Olennaista hänen tulkintansa mukaan on se, miten aktivointi tapahtuu. Oikeanlainen aktivointi on ihmistä tukevaa ja hänen ihmisarvoaan kunnioittavaa. Kotirannan (2008, 114–115) mukaan ihminen on usein pitkään jatkuneen työttömyyden takia menettänyt uskoaan omiin kykyihin ja aktivoinnin tavoitteena on saada
uskoa palautumaan. Huomion arvoista on, että työttömän on mahdotonta aktivoitua
työhön asti, jos työpaikkoja ei ole tarjolla. Työllistymisen esteenä voi olla myös kykyjen tai motiivin puute tai sellaisiin normeihin sosiaalistuminen, joiden mukaan työn
tekeminen ei ole välttämätöntä.
Kotiranta (2008, 156) pohtii väitöskirjassaan sitä, mihin aktivoinnilla pyritään. Voiko
aktivoinnin tärkein tavoite olla työllistyminen vai voiko sillä olla jotakin muita tavoitteita. Tässä työssä nostetaan esille nuorten omia kokemuksia aktivoivasta toimenpiteestä. Kaikki mukana olleet nuoret ovat osallistuneet aktivointitoimenpiteeseen omasta halustaan. Nuoret eivät välttämättä osanneet sanoittaa omia tavoitteitansa, mutta
kaikilla oli kuitenkin toiveena hyötyä toimenpiteestä jollakin tavalla.
3.4
Voimaantuminen
Siitonen (1999, 93) määrittelee voimaantumisen prosessiksi, joka lähtee ihmisestä itsestään. Voimaantumista ei hänen mukaansa voi antaa toiselle, vaan se on henkilökohtainen ja sosiaalinen prosessi. Voimaantumisen kannalta toimintaympäristön olosuhteet voivat olla merkityksellisiä. Olosuhteisiin voi vaikuttaa esimerkiksi turvalliseksi
koettu ilmapiiri tai valinnanvapauden mahdollisuus.
16
Siitonen (1999, 93) kuvailee voimaantunutta ihmistä henkilönä, joka on löytänyt omat
voimavaransa. Toinen ihminen ei ole häntä voimaannuttanut vaan hän on voimaantunut itse. Ihminen ei voi voimaantua ulkoisella pakolla tai toisen ihmisen päätöksellä.
Voimaantuminen voi näkyä käyttäytymisenä, taitoina ja uskomuksina ja niiden ominaisuudet voivat vaihdella eri ihmisissä.
Mahlakaarto (2012, 28–29) toteaa, että yksilön voimaantumisessa keskeinen ulottuvuus on tietoisuuden lisääntyminen itsestä ja omista mahdollisuuksista. Vaikuttaminen
ja aktiivinen osallisuus toimintaympäristössä liittyy voimaantumiseen. Voimaantuminen tarkoittaa yksilön identiteetin kannalta sekä sisäisiä että ulkoisia muutoksia ja siihen liittyy vahva tunnekokemus itsestä.
Voimaantumisen kannalta on tärkeää, millaisia yhteyksiä ihminen itse näkee mahdollistavana, tukevana ja turvallisena omiin päämääriinsä nähden. Myönteiset elämykset
ja hyviä kokemuksia tuottavat asiat ovat merkittäviä myönteisen latauksen, arvostamisen, kunnioituksen, hyväksyvän kokemuksen ja turvallisuuden tunteen rakentumisen
kannalta. Nämä edellä mainitut seikat ovat yhteydessä voimaantumiseen. (Siitonen
1999, 143.) Siitosen (1999, 80) mukaan voimaantuminen vaikuttaa myös ihmisen sitoutumiseen. Sisäinen voimantunne toimii katalyyttinä siten, että vahva katalyytti johtaa vahvaan sitoutumiseen ja heikko katalyytti heikkoon sitoutumiseen.
Voimaantumisen teorian pohjalta voidaan olettaa, että nuorta aktivoiva toimenpide voi
toimia nuorelle työttömälle voimaannuttavana kokemuksena. Tässä työssä tutkitut aktivoivassa toimenpiteessä olleet nuoret olivat pääsääntöisesti sitoutuneita toimenpiteeseen. Sitoutumisen myötä voidaan uskoa, että heillä on hyvät edellytykset saavuttaa
myönteisiä ja voimaannuttavia asioita elämässään aktivointitoimenpiteen avulla. Voimaantumista voidaan pitää käsitteenä sopivana moneen eri yhteyteen. Tässä työssä
voimaantumista tarkastellaan suhteessa nuorten omiin kokemuksiin.
3.5
Työn ja koulutuksen merkitys nuoren hyvinvointiin
Työllä on elämässä suuri merkitys ja sen tiedetään liittyvän olennaisesti ihmisen koettuun hyvinvointiin. Työn puutteen tiedetäänkin yhdistyvän monenlaisiin ongelmiin
hyvinvoinnissa. Työttömyys voi aiheuttaa heikompaa taloudellista toimeentuloa työllisiin verrattuna, mutta sen on todettu vaikuttavan myös psyykkiseen hyvinvointiin ja
17
mielenterveyteen työttömyyden pitkittyessä. Työssäkäynnillä on todettu olevan useita
positiivisia vaikutuksia psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Näitä ovat erityisesti päiväohjelman säännöllisyys sekä lisääntyneet sosiaaliset kontaktit. (Kauppinen, Saikku
& Kokko 2010, 234–235.) Pietikäisen (2005, 229–230) nuorten pajatoimintaa koskevissa tutkimuksissa sosiaaliset suhteet nousivat keskeiseen asemaan. Paja-aika määrittyi merkitykselliseksi nuorten mielestä jo pelkästään siitä syystä, että silloin oli solmittu uusia ihmissuhteita ja rakennettiin yhteistä identiteettiä.
Suutarin (2002, 99) mukaan sosiaaliset suhteet muodostavat nuoruudessa hyvinvoinnin keskeisen kulmakiven. Nuorten integroituminen yhteiskuntaan tapahtuu myös erilaisten verkostojen kautta. Sosiaalinen verkosto määrittelee paljon nuorten omaksi
kokemiaan arvoja, asenteita ja elämänkokonaisuuksia ja näitä hän noudattaa hyvin
pitkälti niin työn, koulutuksen kuin muidenkin keskeisten elämänalueiden suhteen.
(Suutari 2002, 105.)
Työttömyyden kestolla on merkitystä hyvinvoinnin kannalta. Pitkään työttömän olleiden hyvinvoinnissa on todettu olevan selkeästi enemmän puutteita kuin työssä olevilla. Suurimmat erot ongelmissa ilmenevät taloudellisissa ja terveydellisissä asioissa.
Hyvinvoinnin puutteiden kasautuminen onkin pitkään työttömillä selvästi yleisempää
verrattuna työllisiin tai opiskelijoihin. Lyhyemmän aikaa työttömänä olleilla on taloudellisia ongelmia enemmän työllisiin verrattuna, mutta muuten ero työllisiin on hyvin
pieni ja eroa on lähinnä elämän merkityksellisenä kokemisessa. (Kauppinen ym. 2010,
246.)
Pitempään työttömänä olleiden eroja suhteessa työttömien ja työllisten välillä voidaan
tulkita kahdella tavalla. Monet työttömyyden oletetuista vaikutuksista hyvinvointiin
ovat pitempiaikaisia prosesseja, joiden seurauksia ei voida nähdä välittömästi. Näin
ajatellen onkin ymmärrettävää, että lyhyen aikaa työttömänä olleilla on nimenomaan
taloudellisia ongelmia: tulotaso laskee usein pian työttömäksi jouduttua, kun taas vaikutukset esimerkiksi psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen voivat olla pitkiä prosesseja.
Toinen tulkintatapa on, että lyhyen aikaa työttömänä olleet eivät ole yhtä valikoitunut
ryhmä kuin pitkäaikaistyöttömät. (Kauppinen ym. 2010, 456.)
Kiireen tunnulla, riippumatta siitä onko kiire itse aiheutettua vai ei, on todettu olevan
vaikutusta hyvinvoinnin kokemukseen. Yhteiskuntapoliittiselta kannalta on olennaista,
jos ajan puutteesta tai liiasta ajasta tulee ongelma. Työttömillä on usein runsaasti ai-
18
kaa, mutta resurssit käyttää sitä haluamallaan tavalla ovat heikkoja. Tähän on yhtenä
syynä työttömyydestä johtuva tulojen vähäisyys. (Ylikännö 2011, 28.)
Työttömät käyttävät aikaansa selvästi työssä käyviä enemmän sellaisiin toimintoihin,
jotka eivät vaadi suurta taloudellista panostusta. He käyttävät vapaa-aikaansa enemmän nukkumiseen, lepäämiseen, ruoan valmistamiseen ja television katsomiseen. Kun
vapaa-aikaa on enemmän, mutta rahaa vähemmän, venytetään arjen rutiineja. Työttömyyden pitkittyessä liiallinen aika voi tuoda mukanaan mielenterveydellisiä ongelmia.
Riskin on kuitenkin todettu olevan pienempi, jos nuori löytää vapaa-ajalle mielekästä
tekemistä. (Ylikännö 2011, 33.)
Turtiainen ja Kauppinen (2004, 122–123) näkevät tulevaisuudensuunnitelmien ja toiveiden peilaavan nuorten arvostuksia ja tärkeinä pitämiä asioita ja he ovat tutkineet
miten nuoret ymmärtävät hyvinvoinnin tulevaisuudessa. Nuoret yhdistivät kaikilla
tutkimusalueilla tulevaisuuden hyvin menemisen ammatinhankintaan, työhön ja hyvään toimeentuloon. Vastaavasti tulevaisuuden huonosti menemiseen nuoret yhdistivät vailla koulutusta, ammattia, työtä ja toimeentuloa oloon. Tutkimusten valossa koulutuksella on merkittävä yhteys hyvinvointiin, terveydentilaan ja tyytyväisyyden tunteeseen. (Myllyniemi 2009, 50.)
Monen nuoren mielestä yhteiskunta näyttäytyy hyvin koulutuskeskeisenä. Osan mielestä koulutusta arvostetaan liikaa, ja he kritisoivat etenkin pelkkään tutkintoon pohjautuvia statusasemia. Nuoret ymmärtävät koulutuksen merkityksen suhteessa työllistymiseen ja hyvinvointiin, mutta sen ei katsota olevan ainoa tie mielekkääseen työhön.
Suuri osa nuorista on perillä koulutuksen avaamista mahdollisuuksista ymmärtäen, että kouluttamattomana joutuu todennäköisemmin tekemään niin sanottuja hanttihommia, mitä ei pidemmän päälle todennäköisesti haluaisi tehdä. Voidaan siis katsoa, että
nuoret ovat tietoisia siitä, että koulutustaso säätelee heidän yhteiskunnallisia toimintamahdollisuuksiaan ja asemaansa työmarkkinoilla sekä asettaa rajoja heidän valinnoilleen. (Pietikäinen 2005, 241.)
Tässä tutkimuksessa mukana olleilla nuorilla ei ollut aktivoivan toimenpiteen alkaessa
työtä eikä koulutuspaikkaa. Suurimmalla osalla ei ollut myöskään peruskoulun jälkeistä ammatillista koulutusta. Työllä ja koulutuksella on todettu kuitenkin olevan ilmeinen yhteys ihmisen hyvinvointiin, ja tästä syystä työn ja koulutuksen merkitys on nostettu teoreettiseen viitekehykseen.
19
3.6
Nuorten odotukset työelämältä
Nuorisobarometri on seurannut nuorten työasenteita vuodesta 1994 alkaen. Tutkimusten mukaan nuorten kiinnostus työhön ei ole vähentynyt vaan ennemminkin päinvastoin. Työn kysyntä ja tarjonta sekä työelämän muutos ja asenteet työtä kohtaan liittyvät toisiinsa. Opiskeluajat ovat pidentyneet töiden vaativuuden lisääntyessä kuten
myös kokemukset työelämän kuluttavuudesta ja työntekijöiden loppuun palamisesta
ovat yleistyneet. Lyhyiden työsuhteiden aikana nuoret haluavat sitoutua työpaikkaan,
mutta myös vaihtaa työtä useasti työuran aikana. Nuoret pitävät työtä tärkeänä vaikkakaan ei pidä sitä koko elämän sisältönä. (Myllyniemi 2009, 106.)
Työelämään tulee vuosien 2005 ja 2020 välisenä aikana ns. Y-sukupolven edustajat. Ysukupolvea on kutsuttu myös Peter Pan -sukupolveksi, mahdottomaksi sukupolveksi ja
nettisukupolveksi. Ensiksi mainittu nimitys johtuu siitä, että heidän on katsottu mieltyneen viettämään pidennettyä lapsuutta tai nuoruutta vielä aikuisiässä. Keskimmäinen
nimitys viittaa siihen, että nuoret odottavat, että työssä tulee olla mukavaa, työn tulee vastata omia arvostuksia ja työn ja vapaa-ajan täytyy nivoutua yhteen mahdollisimman jouhevasti. Nettisukupolvinimitys liittyy nuorten erityisosaamiseen. He ovat tottuneet käyttämään uusia teknologioihin perustuvia sosiaalisia medioita ja tätä kautta osallistumaan itse aktiivisesti erilaisten asioiden käsittelyyn. (Alasoini 2010, 25.)
Nuorille työelämässä ovat tärkeitä yksilölliset tavoitteet. He eivät ole enää samalla tavalla
työkeskeisiä kuin edeltävät sukupolvet vaan edellyttävät työn ja vapaa-ajan tasapainottamista. Työn mielekkyys ja sisältö on heille tärkeää suhteessa työhön ja ratkaisevaa on se,
tarjoaako työ sellaista sisältöä, jota nuoret pitävät merkityksellisinä. Y-sukupolvi ei halua
jäädä paikoilleen vaan uudistua jatkuvan oppimisen kautta. Johtamisen haasteena on työn
merkityksen tunnistaminen ja tärkeiden sisältöjen vahvistaminen. (Pursio 2011, 58–59.)
Suomalaiset 17–29 -vuotiaat nuoret korostavat kiinnostavien työtehtävien, mukavien työkavereiden ja esimiehen merkitystä tärkeimpinä hyvään työpaikkaan liittyvinä asioita
(Alasoini 2010, 26). Itse osallistuminen ja yksilölliset järjestelyt nähdään tärkeänä. Ke-
hittämisen kautta itselle ja omalla työpaikalle koituva taloudellinen hyöty ei enää välttämättä motivoi, vaan osallistumisen ja sitoutumisen vastapainoksi halutaan työnantajalta joustavuutta omiin harrastuksiin ja elämänprojekteihin. Monet Y-sukupolven
edustajat odottavat, että työn tulee mielenkiintoisuuden ja joustojen lisäksi edesauttaa
myös omaa henkilökohtaista elämänprojektia. Elämänprojekti voi tarkoittaa itsensä to-
20
teuttamista sekä mahdollisuutta kokea ja oppia elämässä uusia asioita. (Alasoini 2010,
46–47.)
Tässä työssä tutkitut nuoret edustavat Y-sukupolvea. Nuori elää erilaisessa maailmassa vanhempaan sukupolveen verrattuna ja tämä pitää osata ennakoida työyhteisössä.
Aktivoivien toimenpiteiden tarkoituksena on saada työtön työnhakija työelämään mukaan. Tässä tilanteessa on osattava kiinnittää huomioita eri sukupolvien välisiin toimintatapoihin, jotta nuoren työelämään kiinnittyminen tapahtuisi mahdollisimman sujuvasti.
4
4.1
TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
Laadullinen tutkimus
Laadullisella tutkimuksella tarkoitetaan tutkimusta, jonka avulla saadaan tuloksia ilman tilastollisia tai määrällisiä menetelmiä. Laadullisessa tutkimuksessa kuvataan ilmiöitä, pyritään syvälliseen ymmärtämiseen ja antamaan asioille järkeviä tulkintoja
sanoin ja lausein. Laadullisella tutkimuksella pyritään saamaan yhdestä havaintoyksiköstä irti mahdollisimman paljon. (Kananen 2008, 24–25.)
Laadullisessa tutkimuksessa toisen ymmärtämisen kysymys on kaksisuuntainen. Siinä
voidaan pohtia, miten haastattelijan on mahdollista ymmärtää toista ihmistä. Toisaalta
kysymys on myös siitä, miten toinen ihminen ymmärtää tutkimusraporttia, jonka tutkija on työstään laatinut. Laadullisessa tutkimuksessa kokonaisuuden kysymys on palautettavissa kysymykseen: ”miten minä voin ymmärtää toista?”. (Tuomi & Sarajärvi
2004, 70.)
Laadullisen tutkimuksen aineistolle on ominaista sen ilmaisullinen rikkaus, monitasoisuus ja kompleksisuus. Kvalitatiivisen tutkimuksen aineisto on moniulotteista ja aineiston tuottamisen tilanteet voivat olla varta vasten tutkimusta järjestettyjä. Esimerkiksi haastattelutilanteissa tulevien analyysien kohteena on sanatarkka kuvaus tilanteesta kokonaisuudessaan. (Alasuutari 2007, 84–85.)
Laadullisessa tutkimuksessa kentältä saadun aineiston merkitys korostuu teoreettisen
tarkastelun jäsentäjänä. Tutkimuksessa voidaan pitää luontevana aineiston keruun ja
teorian kehittämisen vuorovaikutteisuutta. Laadulliselle tutkimukselle on ominaista
21
syvällinen tutkimuskenttään perehtyminen tutkittavan näkökulmasta katsottuna. Tutkijaa kiinnostaa se yksilöllinen merkityksen anto, jota tutkittavat henkilöt ilmiölle antavat. Tältä osin kvalitatiivisten tutkimussuuntausten voi katsovan omaavan hermeneuttisia ja tulkinnallisuutta korostavia painotuksia. (Kiviniemi 2010, 74–76.)
4.2
Kokemuksen tutkiminen
Fenomenologis-hermeneuttinen metodi on sidoksissa erilaisiin epäteknisiin kysymyksiin ja niiden ratkaisuihin. Tutkijan on pohdittava jatkuvasti perusteita eri vaiheissa
esiin tulevien ongelmien yhteydessä. Fenomenologia on kokemusten tutkimista, jossa
tutkitaan ihmisten suhdetta omaan elämäntodellisuuteen. Fenomenologia voidaan
nähdä intentionaalisena suhteena maailmaan, joka tarkoittaa, että kaikki merkitsee jotakin meille. Kokemus muotoutuu merkitysten mukaan ja ne ovat fenomenologisen
tutkimuksen varsinainen kohde. (Laine 2010, 28–29.) Tässä tutkimuksessa tutkitaan
nuorten omia kokemuksia heihin kohdistuvasta aktivointitoimenpiteestä ja sitä miten
nuoret kokivat toimien muuttaneen heidän elämäänsä.
Merkityksen tutkiminen voidaan perustaa oletukseen, että ihmisen toiminta on suurelta osaltaan tarkoitusperäistä ja tarkoitusten mukaan suuntautunutta. Tutkimisen kautta
voidaan olettaa, että se maailma, jossa elämme, näkyy meille merkitysten kautta. Fenomenologisessa merkitysteoriassa uskotaan myös siihen, että ihminen on perustaltaan yhteisöllinen. Todellisuus ei tule ihmiselle synnynnäisesti, vaan muotoutuu ympäröivän yhteisön kautta. Tästä syystä voidaan ajatella, että jokaisen yksilön kokemus
paljastaa myös jotain yleistä. (Laine 2010, 30.)
Hermeneutiikka tarkoittaa yleisesti teoriaa ymmärtämisestä ja tulkinnasta. Siinä pyritään löytämään tulkinnoille mahdollisia sääntöjä, joita noudattaen voidaan puhua vääristä tai oikeista tulkinnoista. Hermeneuttinen ulottuvuus tulee fenomenologiseen tutkimukseen mukaan tulkinnan tarpeen kautta. Hermeneuttinen tutkimus kohdistuu ihmisten välisten kommunikaatioiden maailmaan, jossa tutkimuksen kohteena ovat kielelliset ja keholliset ilmaisut. (Laine 2010, 31.) Tässä tutkimuksessa on nostettu esille
nuorten sanalliset ilmaukset kokemuksesta. Kehollisia ilmaisuja ei havainnoitu systemaattisesti.
Fenomenologisessa haastattelussa haastattelukysymysten tulisi olla avoimia ja mahdollisimman vähän ohjaavia. Haastattelu on luonteeltaan avoin ja keskustelunomainen
22
tilanne, jossa haastateltavalle pyritään antamaan mahdollisimman paljon omaa tilaa.
Fenomenologisessa tutkimuksessa tavoitellaan haastateltavien kokemuksia ja se määrittelee kysymysten luonnetta ja tapaa, jolla asiasta puhutaan. Haastattelijan on kiinnitettävä huomiota siihen, että puhutaan nimenomaan kokemuksista käsitysten sijaan.
(Laine 2010, 37–38.) Tässä työssä haastattelua ei rajattu etukäteen määritellyillä kysymyksillä vaan keskustelu eteni ryhmän kokemusten pohjalta syntyneiden aihealueiden mukaan.
Sekä fenomenologinen että hermeneuttinen tutkimustapa kokemusten tutkimisena on
perusteltua. Empiiristä tutkimusosuutta edeltää tutkijan oma mielenkiinto toisten kokemuksiin. Tutkijan on osattava myös muotoilla se, mitä aihetta merkityksellistäviä
kokemuksia tutkija haluaa ymmärtää. Tutkittavien elämäntilanteesta on löydyttävä ensisijainen aihe, mutta elämäntilanteille voi laittaa myös toisenlaisia vaatimuksia tutkimustehtävän ja tavoitteiden vaatimalla tavalla. (Perttula 2008, 136–137.) Tässä tutkimuksessa kaikkien tutkittavien elämäntilanteeseen liittyi kokemus työttömyydestä.
Lehtomaan (2008, 163) mukaan tutkimusmatka ihmiseen käynnistyy ihmetellen: Millainen ihminen on ja miten hänen sisäistä maailmaansa voidaan tutkia? Tutkijan on
ennen tutkimukseen tarttumista selvitettävä oma käsityksensä ilmiön perusluonteesta,
jotta hän voi valita luotettavia tutkimusmenetelmiä. Luotettava tutkimus kokemuksista
vaatii sekä tutkijan ihmiskäsityksen että käyttöön otettavan tutkimusmenetelmän olettaman ihmiskäsityksen esiintuomista.
Tavallisesti ihmiset ymmärtävät toisia ihmisiä ja maailmaa omien kokemusten kautta.
Tieteellisessä tutkimuksessa tällainen ajattelutapa estää tutkimuskohteen ymmärtämistä. Tutkimusta voidaan pitää johdonmukaisena silloin, kun se toteutetaan tutkijan ihmiskäsityksen suunnassa. Käytännössä se tarkoittaa, että tutkimuksen vaiheet - aineiston hankkimistapa, analysointi sekä tutkittavan asian ymmärtäminen kokonaisuutena noudattavat tutkijan käsitystä ihmisestä. Fenomenologista tutkimusta tekevä tutkija
pyrkii välttämään luontaista tapaansa ymmärtää asioita etukäteisymmärryksen mukaan
ja korvaa sen tieteellisellä fenomenologisella asenteella. (Lehtomaa 2008, 164.) Tähän
seikkaan kiinnitettiin tässä tutkimuksessa huomiota siten, että tutkija perehtyi fenomenologisen tutkimuksen teoriaan huolellisesti ennen haastattelutilannetta.
Fenomenologiseen tutkimukseen valitaan ihmisiä, joilla on tutkijaa kiinnostavasta ilmiöstä eläviä ja omakohtaisia kokemuksia. Haastateltavien osallistuminen tutkimuk-
23
seen tulee olla vapaaehtoista. Haastateltaville on kerrottava totuudenmukaisesti, mistä
haastattelussa on kysymys. Haastattelun teemoja ei voi rajata liian ahtaiksi, koska tutkijan ei tule edes pyrkiä tietämään millaisia asioita tutkittavat tuovat esille omasta
elämäntilanteestaan. (Lehtomaa 2009, 167–170.) Tässä tutkimuksessa haastatteluun
osallistuville painotettiin osallistumisen vapaaehtoisuutta. Aineisto kerättiin avoimena
ryhmähaastatteluna, jotta tutkija ei ennalta määrittelisi kokemusten aihealueita.
4.3
Tutkimuskysymys
Vanhustyön Traineen ensimmäinen nuorten ryhmä käynnistyi helmikuussa 2013 Koivupirtin säätiössä Tampereella. Tutkittava ryhmä on ensimmäinen, joka on käynyt läpi ohjelman. Opinnäytetyön tutkimuskysymyksenä on ”Millaisia kokemuksia nuorille
syntyi heihin kohdistuneesta aktivoivasta toimenpiteestä?”
Tutkimuksessa selvitetään nuorten kokemuksia työttömyydestä ja työttömyyden merkityksestä nuoren elämään. Tavoitteena on saada selville, millaisia kokemuksia aktivoinnilla saatiin ja miten toimenpide näkyi nuorten elämäänsä.
4.4
Tutkimusryhmä
Vanhustyön Trainee -projektin ensimmäisessä ryhmässä oli aloituspaikka kaiken
kaikkiaan kymmenelle nuorelle. Vanhustyöstä kiinnostuneita nuoria saatiin aloittavaan ryhmään kahdeksan ja heidän kanssaan solmittiin työkokeilusopimus ohjelman
ajaksi. Yksi mukaan ilmoittautuneista ei saapunut paikalle, joten ryhmässä aloitti yhteensä seitsemän henkilöä. Ryhmän jäsenet aloittivat ohjelmassa eri aikaan siten, että
ensimmäiset aloittivat helmikuun puolessa välissä ja viimeinen tuli mukaan maaliskuun alussa.
Projektissa mukana olleilla nuorilla oli takanaan useita kuukausia kestäviä työttömyysjaksoja. Yksi henkilö luonnehtikin itseään ”konkarityöttömäksi”. Osa kertoi olleensa mukana useammassa työharjoittelussa, jotka eivät kuitenkaan olleet johtaneet
työllistymiseen. Yksi ryhmän jäsen tuli projektiin suoraan äitiyslomalta, mutta hänkin
oli ollut työttömänä ennen äitiyslomaansa. Kaksi ryhmän jäsenistä oli suorittanut ammatillisen perustutkinnon, muilla oli nyt taustalla pelkästään peruskouluopinnot. Yksi
hakijoista oli hakenut omatoimisesti Koivupirtin säätiöltä harjoittelupaikkaa kuullen
24
samalla projektista. Hän oli ainoa ryhmän jäsenistä, joka oli ajatellut ennen projektiin
tulemistaan vanhustyötä yhtenä mahdollisuutena työllistyä.
Kaksi ryhmän jäsentä oli jättänyt projektin kesken, mutta he halusivat tulla kertomaan
omista kokemuksistaan. Haastateltaville kerrottiin, että tutkimukseen osallistuminen
on vapaaehtoisista. Yksi projektissa edelleen mukana olleista ryhmän jäsenistä päätti
ennen haastattelun aloitusta, että ei halua osallistua haastatteluun, koska haastattelu
nauhoitetaan. Haastattelusta kieltäytynyt henkilö palasi takaisin työkokeilupaikkaansa
ja poistui tilasta ennen haastattelun aloittamista. Tutkimusryhmä muodostui kuudesta
henkilöstä.
4.5
Aineiston keruun menetelmä
Tutkimuksen aineisto on kerätty avointa ryhmähaastattelua käyttäen. Ennen työn aloittamista projektin ohjaajan kanssa keskusteltiin puhelimitse tutkimuksesta, jonka jälkeen projektiohjaaja kertoi ryhmälle tutkimuksesta ja haastattelusta. Tämän jälkeen
koko ryhmältä varmistettiin sen halukkuus osallistua tutkimukseen. Keskustelua käytiin myös siitä, että tehdäänkö haastattelu yksilö- vai ryhmähaastatteluna. Ryhmä sekä
tutkimuksen tekijä olivat molemmat ryhmähaastattelun kannalla ja sitä puolsivat myös
käytännön järjestelyt. Haastatteluaika sisällytettiin jokaisen haastateltavan työpäivään.
Näin saatiin varmistettua, että mahdollisimman moni osallistuu haastatteluun.
Ryhmän haastattelu tehtiin toukokuun lopussa. Tässä vaiheessa ryhmäläisillä oli takanaan yhteinen tutustumis- ja teoriaosuus Koivupirtin säätiössä sekä kuusi viikkoa vanhustyön kymmenen viikon harjoittelusta suoritettuna. Haastattelu suoritettiin työpäivän aikana. Jos nuori ei halunnut osallistua haastatteluun, hänellä oli tavallinen työpäivä omassa harjoittelupaikassaan.
Haastattelu tapahtui samassa tilassa, jossa ryhmä oli kokoontunut säännöllisesti ennen
harjoitteluun lähtöä. Ryhmäläiset saapuivat harjoittelupaikoistaan kukin oman aikataulunsa mukaan tilaan, johon projektin ohjaaja oli laittanut tarjolle kahvia ja pientä syötävää. Tulijoiden kanssa sovittiin, että haastattelusta puhutaan vasta kun kaikki osallistujat ovat saapuneet paikalle. Ryhmäläiset saivat vaihtaa kuulumisia keskenään ennen
haastattelun aloittamista, jotta haastattelun aikana pystyttiin keskittymään paremmin
projektia koskeviin kokemuksiin. Lisäksi vapaamuotoisen keskustelun tarkoituksena
25
oli vapauttaa tunnelmaa mahdollisesta jännityksestä ennen varsinaisen haastattelun
aloittamista
Haastattelun alkaessa projektin ohjaaja poistui tilasta. Ennen nauhoituksen aloittamista käytiin läpi, että haastattelu nauhoitetaan ja litteroidaan, mutta nämä tiedot tulevat
ainoastaan haastattelijan käyttöön. Lisäksi kerrottiin myös, että kaikki syntynyt haastattelumateriaali hävitetään lopputyön valmistuessa. Haastattelutilanteessa ei kysytty
henkilötietoja, joten haastateltavilla oli mahdollisuus kertoa kokemuksistaan nimettöminä. Näillä keinoin varmistettiin, että ryhmän jäsenet tuovat mahdollisimman avoimesti omia kokemuksiaan esille.
Haastattelutilaisuus kesti noin puolitoista tuntia. Haastattelutapahtuma oli avoin ryhmähaastattelu, jonka tarkoituksena oli kuulla haastateltavien kokemuksia. Haastattelun
yhteydessä käytettiin projekti-sanaa aktivoinnin sijasta, koska tämä oli lähempänä
nuorten omaa ajatusta toimenpiteestä. Haastattelu aloitettiin siten, että haastattelija
kertoi lyhyesti haluavansa kuulla nuorten kokemuksia projektista ja sitä, miten projekti on vaikuttanut kunkin elämään. Aloitusaiheella oli tarkoitus saada jäsenet kertomaan asiasta, jota ei tarvinnut liikaa miettiä ja siten edelleen rentouttaa mahdollisesti
jännittynyttä oloa.
Haastattelukysymyksiä ei oltu suunniteltu etukäteen. Tällä haluttiin varmistaa, että
haastattelija ei tee tutkimukseen osallistuvien puolesta päätöksiä ennakkoon siitä, mitkä nousevat tutkittavan aiheen kannalta tärkeiksi aihealueiksi. Haastattelukysymykset
muotoutuivat nuorten keskustelun pohjalta syntyneistä aiheista ja niihin liittyvistä jatkokysymyksistä. Keskustelun aiheina olivat mm työttömyys, projektiin hakeutuminen
ja projektiin liittyvät omat kokemukset. Haastattelun aikana keskusteltiin myös koulutuksen ja työn merkitystä sekä lähitulevaisuuden suunnitelmista. Haastattelusta syntyi
litteroitua aineistoa 29 sivua.
Joitakin kertoja haastattelun aikana nuorten keskustelu rönsyili aiheesta tutkimuskysymykseen nähden. Aiheesta eksyminen oli huomattavissa esimerkiksi silloin, kun
keskustelu meni sopivan aasinsillan kautta esimerkiksi omien vanhempien ajatuksiin
tai kokemuksiin. Näissä tilanteissa haastattelija johdatteli keskustelun takaisin alkuperäiseen aiheeseen ja nuorten omiin kokemuksiin.
26
Ryhmähaastattelua voidaan kutsua keskusteluksi, jonka tavoite on melko vapaamuotoinen. Osanottajat kommentoivat asioita melko spontaanisti tehden huomioita ja tuottaen tutkittavasta asiasta monipuolista tietoa. Ryhmähaastattelulla on erityinen merkitys silloin, kun halutaan tutkia, miten yhteinen kanta tutkittavaan kysymykseen muodostuu. Ryhmähaastattelussa haastattelijan on huolehdittava siitä, että keskustelu pysyy aiheessa ja että kaikilla ryhmän jäsenillä on mahdollisuus osallistua keskusteluun.
(Hirsjärvi & Hurme 2004, 61.)
Puusan (2011, 85) mukaan ryhmähaastattelun arvo menetelmänä perustuu siihen, että
tämä saa ryhmän jäsenet keskustelemaan sellaisista asioista, jotka saattaisivat muuten
jäädä itsestäänselvyyksinä pois kahdenkeskeisistä haastatteluista. Tähän tutkimukseen
valittiin ryhmähaastattelu siitä syystä, että ryhmän spontaanista keskustelusta uskottiin
saatavan enemmän kokemuksia esille kuin haastattelija kanssa kahdenkeskisesti suoritetusta haastattelusta. Haastattelijan ajatuksena oli, että ryhmän keskustellessa kokemuksista osittain myös keskenään, he eivät aina muista haastattelijan läsnäoloa. Näin
haastateltavat eivät miettisi myöskään, mitkä vastaukset olisivat heidän mielestään
mahdollisesti haastattelijalle mieluisia.
Ryhmän jäsenet olivat pääsääntöisesti hyvin avoimia ja kertoivat värikkäästi ja monisanaisesti kokemuksistaan. Mikäli joku haastateltavista ei ollut hetkeen kertonut omista kokemuksista, kysyttiin häneltä asiasta erikseen. Kahden ryhmän jäsenen äidinkieli
ei ollut suomi, ja se näkyi haastattelutilanteessa niin, että he eivät osallistuneet yhtä
aktiivisesti keskusteluun kun muut. Tämä pyrittiin huomioimaan haastattelun aikana
niin, että heiltä kysyttiin usein erikseen heidän kokemuksiaan käsiteltävään aiheeseen.
Heille annettiin myös aikaa vastata rauhassa kysymykseen. Näillä keinoilla varmistettiin, että haastatteluaineistoon saatiin kaikkien ryhmän jäsenten kokemuksia.
Ryhmäkeskustelun luonteesta johtuu, että haastateltava voi olla välillä epätietoinen,
mistä jossakin huomautuksessa on kyse tai mistä ryhmän välisessä väittelyssä on kysymys. Nämä epätietoisuuden hetket ovat kuitenkin erityisen arvokkaita. Tutkija voi
tehdä tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä epäselvistä asioista pyytämällä ryhmän jäseniä selittämään mistä on kysymys. (Alasuutari 2001, 152.) Tässä haastattelussa epätietoisuutta haastattelijalle aiheutui silloin, kun joku toinen henkilö pyrki tulkitsemaan
toisen kokemusta. Näissä tilanteissa haastattelija pyysi henkilöä itseään kertomaan
omasta kokemuksesta.
27
Ryhmähaastattelussa tutkijan on mahdollista nähdä, kuulla ja eritellä sellaista, mikä ei
ole yksilöhaastattelussa mahdollista: niitä termejä, käsitteitä ja hahmottamistapoja ja
argumentaatiostruktuureja, joiden puitteissa ryhmä toimii. Yksilöhaastatteluissa haastateltava voi kuvailla ryhmäänsä ja kertoa asioista, mutta ryhmätilanteissa ryhmä on
siinä mielessä läsnä, että toisilleen puhuessa ryhmän jäsenet voivat käyttää ”sisäpiirin
termejä”. (Alasuutari 2001, 152.) Tässä työssä ”sisäpiirin termejä” on havainnoitu siltä osin kun niitä oli nähtävissä.
Haastattelun aikana nuoret kertoivat kokemuksiaan projektista, johon he olivat osallistuneet. He tiesivät olevansa työkokeilussa, joka katsotaan aktivoivaksi toimenpiteeksi,
mutta eivät käyttäneet tätä sanaa puheessaan. Tästä syystä myös tutkimustuloksissa
käytetään projekti-sanaa aktivoinnin sijasta.
4.6
Aineiston analyysi
Analyysin tehtävänä on tiivistää ja jäsentää aineistoa sellaiseen muotoon, että sen informaatio kasvaa jättämättä mitään oleellista pois (Eskola 2010, 193). Alasuutarin
mukaan laadullinen analyysi koostuu havaintojen pelkistämisestä ja arvoituksen ratkaisemisesta. Havaintojen pelkistämisessä saatua aineistoa katsotaan tietystä teoreettis-metodologisesta näkökulmasta. Tällöin huomio kiinnitetään sekä kysymysasettelun
että teoreettisen viitekehyksen kannalta olennaisiin asioihin. Arvoituksen ratkaisemista voidaan kutsua myös tulosten tulkinnaksi. (Alasuutari 2007, 39–44.)
Analyysia toteutettaessa on osattava päättää, mikä kyseisessä aineistossa kiinnostaa.
Aineisto käydään läpi ja sieltä erotetaan ne asiat, jotka otetaan tutkimukseen mukaan.
Aineisto luokitellaan ja siitä kirjoitetaan yhteenveto. Usein aineistosta löytyy monia
kiinnostavia aiheita, mutta tutkijan on osattava rajata aihe riittävän kapeaksi. Se, mistä
tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita, näkyy tutkimuksen tarkoituksesta ja tutkimuskysymyksestä. (Tuomi & Sarajärvi 2004, 94.) Tässä työssä keskitytään Vanhustyön
Trainee -projektissa olevien nuorten kokemuksiin ja tutkitaan, miten nuoret ovat kokeneet heihin kohdistuneen aktivointitoimenpiteen.
Aineistolähtöisessä analyysissä teoreettinen kokonaisuus pyritään luomaan tutkimusaineistosta. Aineistosta valitaan tehtävänasettelun ja tutkimuksen tarkoituksen mukaan
erilaisia analyysiyksiköitä, jotka eivät ole etukäteen mietittyjä tai sovittuja. Aikaisemmilla tiedoilla, havainnoilla tai teorioilla ei saisi olla merkitystä analyysin toteut-
28
tamisen tai lopputuloksen kanssa. Fenomenologis-hermeneuttiseen tutkimukseen liittyvät tutkimukset ovat esimerkkejä pyrkimyksestä tämäntyyppiseen analyysiin. (Tuomi & Sarajärvi 2004, 97.)
Eskolan (2010, 182) mukaan laadullisessa tutkimuksessa aineistoa voidaan katsoa
niin, että sen tehtävänä on hypoteesien keksiminen niiden todentamisen sijaan. Tutkijalla on ollut ensin tutkimuskysymys, johon hän hakee vastatusta aineistosta. Aineiston avulla voidaan löytää uusia näkökulmia pelkän todentamisen sijaan. Aineistolähtöisessä analyysissä teoria pyritään konstruoimaan aineistosta. Hirsjärven ja Hurmeen
(2004, 173) mukaan analyysivaiheessa voidaan tarkastella aineistosta nousevia piirteitä, jotka ovat yhteisiä usealle haastateltavalle. Analyysistä esiin nostetut aiheet pohjautuvat tutkijan tulkintoihin haastateltavien sanomisesta.
Tuomi ja Sarajärvi (2004, 110–115) sanovat sisällönanalyysin perustuvan tulkintaan ja
päättelyyn, jossa edetään empiirisestä aineistosta kohti käsitteellisempää näkemystä
tutkittavasta asiasta. Laadullisen aineiston sisällönanalyysiin kuuluvat aineiston pelkistämisen, ryhmittelyn ja teoreettisten käsitteiden luominen. Pelkistäminen voi olla
informaation, esimerkiksi litteroidun haastatteluaineiston, tiivistämistä tai pilkkomista
osiin. Ryhmittelyssä aineistosta etsitään samankaltaisuuksia tai eroavaisuuksia kuvaavia käsitteitä. Aineisto tiivistyy luokittelussa yksittäisten tekijöiden sisältyen yleisempiin käsitteisiin. Käsitteitä yhdistellen saadaan vastaus tutkimustehtävään.
Tämä tutkimus on tehty Tuomen & Sarajärven (2004, 113) laadullisen aineiston sisällönanalyysin periaatteita noudatellen. Tässä työssä aineisto muodostui nuorten haastattelusta. Haastattelu nuorten kokemuksista nauhoitettiin ja litteroitiin sekä pelkistettiin ja teemoitettiin. Analysointivaiheessa esille nostettiin opinnäytetyön tutkimuskysymykseen vastaamisen kannalta tärkeitä aihealueita poimimalla litteroidusta aineistosta nuorten käyttämiä kokemukseen viittaavia sanoja ja lauseita. Samaa asiaa tarkoittavat käsitteet yliviivattiin omilla väreillään. Tämän jälkeen väritetyt sanat ja lauseet ryhmiteltiin ominaisuuksien mukaan omiksi ryhmikseen. Näille ryhmille muodostettiin yksi yhteinen teema, joka nimettiin sisältöä kuvaavalla käsitteellä. Haastatteluista nousi esiin pääteemoina: työttömyys, syrjäytyminen, aktivointi, voimaantuminen, hyvinvointi ja työelämä. Näistä teemoista muodostettiin teoreettisen viitekehyksen perusta.
29
4.7
Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus
Tutkimuksen tekoon liittyy aina eettisiä kysymyksiä, jotka tulee ottaa huomioon tutkimuksen kulussa. Tässä työssä eettinen näkökulma pyrittiin huomioimaan koko tutkimuksen ajan, erityisesti aineiston keruun ja tutkimustulosten kohdalla. Haastattelun
aikana kaikkia osallistujia kohdeltiin kunnioittavasti ja jokaiselle annettiin mahdollisuus kertoa kokemuksiaan.
Haastateltavat osallistuivat tutkimukseen vapaaehtoisesti. Haastateltavilta ei kysytty
nimiä eli tutkimukseen sai osallistua nimettömänä. Tutkimukseen osallistuville selvitettiin miten heidän anonymiteettinsä säilytetään. Osallistujat tiesivät, että haastattelu
nauhoitetaan ja litteroidaan, ja että tämä materiaali tuhotaan työn valmistuttua. Tutkimuksen aikana haastattelijalla oli mahdollisuus tarkentaa itselleen epäselviä kohtia,
joka vähensi väärinymmärryksen mahdollisuutta.
Aaltion ja Puusan (2011, 155–158) mukaan laadullisen tutkimuksen luotettavuus syntyy tutkimuksen kuluessa ja se ilmenee erilaisena tutkimuksen eri vaiheissa. Fenomenologisen tutkimuksen voidaan sanoa olevan ilmiökeskeistä ja se pyrkii ymmärryksen
lisäämiseen tutkittavasta ilmiöstä. Tutkimustulosten on puhuteltava sekä arkitodellisuutta kuin tiedeyhteisöäkin. Laadullisessa tutkimuksessa tapahtuvan päättelyketjun
on oltava hyvin läpinäkyvää. Laadullisessa tutkimuksessa on oleellista tutkimuksen
luotettavuuden tarkastelussa käytettyjen metodien kuvaus ja jäljitettävyys. Läpinäkyvyyttä tarvitaan myös tutkijan päättelypolkujen tuloksien analysoinnissa ja tulkinnoissa.
Luotettavuuden arvioinnissa käytetään usein realistista luotettavuuskäsitystä eli ajatusta siitä, miten hyvin tutkimuksessa on onnistuttu kuvaamaan kyseessä olevaa ilmiötä.
Tämä seikka on laadullisen tutkimuksen näkökulmasta hankalaa, koska tapahtumien
kuvaamiselle ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tulkintaa. Lisäksi ei voida määrittää sitä
kenen todellisuuteen tuloksia tulisi verrata. Tästä syystä laadullisen tutkimuksen kokonaisuuden arvioinnissa on enemmänkin kyse käytetyn aineiston ja siitä tehtyjen havaintojen ja tulkintojen ja johtopäätösten sopivuudesta kuvaukseen. Kyse on toisin sanoen tutkimustulosten ja kokonaisuuden uskottavuudesta. (Puusa & Kuittinen 2011,
169–170.)
30
Aaltio ja Puusa (2011, 160) mainitsevat, että haastatteluaineistoon liittyy aina joitakin
rajoituksia, koska sitä ei koeta täysin luontevana tilanteena. Tyypillisesti haastateltavat
myös puhuvat samoista asioista eri tavalla eri tilanteissa. Lisäksi ei voi olla varmaa,
että tutkija ja tutkittavat ovat ymmärtäneet ja tulkinneet keskustelun aikana esille
nousseita asioita samalla tavalla.
Haastattelussa oli mukana kaksi henkilöä, joiden äidinkieli ei ollut suomi. Heidän
kanssaan tuli olla erityisen tarkka siitä, että kysymykset ja vastaukset tulivat ymmärrettyä oikein. Niin kysymyksiä kuin vastauksiakin oli tarkennettava silloin, kun tutkija
huomasi kielellistä vaikeutta. Muutamia kertoja kysymyksiä oli muotoiltava useamman kerran, jotta haastateltava ymmärsi mistä oli kysymys. Varsinkin toinen maahanmuuttajataustainen nuori ei pystynyt vastaamaan kaikkiin kysymyksiin kovin laajasti suppeahkon sanavarastonsa takia.
Tutkimuksen aikana eettistä pohdintaa oli suoritettava myös suorien lainausten käytössä. Ryhmälle oli tärkeää, että haastatteluaineistoa ei anneta esimerkiksi ryhmän ohjaajalle. Näin he kokivat pystyvänsä tuomaan omia kokemuksiaan avoimemmin esille.
Osa kommenteista saattoi kuitenkin antaa viitteitä liian selkeästi lausujastaan. Näitä
kommentteja pyrittiin sisällyttämään tutkimukseen ilman suoria lainauksia, koska niillä oli tärkeä osa kokemusten esille tuomisessa.
5
5.1
TUTKIMUSTULOKSET
Kokemuksia työttömyydestä ja projektin tuomasta sisällöstä elämään
Työttömyydellä koettiin olevan monenlaisia vaikutuksia nuorten omassa elämässä.
Yhtenä vahvasti esille nousseena asiana oli kaikkien mielestä liiallinen aika. Vapaaaikaa oli käytettävissä paljon, mutta koko aikaa ei ole mahdollista olla aktiivinen. Päivät alkoivat tuntua pitkiltä ja toisinaan jopa ahdistavilta. Päivät kulkivat viikosta toiseen samalla tavalla ikään kuin valuen hukkaan. Elämää sävytti mielekkään tekemisen
puute, joka johti ennen pitkää passivoitumiseen.
Kouluaikaiset harrastukset olivat jääneet ja uusiin harrastuksiin ei ollut varaa. Työttömyyden pitkittyessä harrastuksiin ei ollut edes halua ryhtyä. Yhteydenpito ystäviin
tuntui jäävän monen mielestä helposti työttömyyden jatkuessa. Yksi haastateltava ku-
31
vasikin omaa työttömyysaikaansa pitkälti eristyneisyyden ajaksi. Päivät kuluivat kotona tietokoneella ollen, televisiota katsellen, nukkuen tai mitään tekemättä.
Päivärytmin koettiin kääntyvän helposti lähes päälaelleen työttömyyden pitkittyessä.
Nukkumaan käytiin usein vasta aamuyön puolella, ja herääminen meni pitkälle iltapäivään. Tällä nähtiin olevan osittain merkitystä myös työnhaun kannalta. Työnhaku
saattoi jäädä taka-alalle huomaamatta, kun oltiin erilaisessa päivärytmissä ympäröivään yhteiskuntaan nähden. Yksi haastateltavista kuvasi omaa työttömyyttään näin:
”Silloin ku mä oon, tai aina ku mä joudun työttömäks, nii sitä kuvittelis, et ku on paljo aikaa nii jaksais mennä kaikkee ja tehä kaikkee, mut
mulla se menee siihe, et ei siin enää jaksa harrastaa. Sitte jossain vaihees lakkaa näkemäst kavereita ja sit lakkaa kans hakemast töitä.”
Nuoret kokivat, että olivat tottuneet joutilaaseen elämään ennen projektiin osallistumistaan. Elämästä tiedettiin puuttuvan monia tärkeitä asioita, mutta niiden hyväksi ei
kyetty tekemään paljon omin voimin. Omaan päivittäiseen elämään kaivattiin enemmän sisältöä ja tapahtumia, jotka olivat huomaamatta vähentyneet työttömyyden myötä. Moni nuorista koki, että projektin myötä ryhmään kuuluminen ja sosiaalisten suhteiden lisääntyminen lisäsivät omaa hyvinvointia merkittävästi:
”Kyl sillä on tosi suuri merkitys, et kuuluu johonkin… et niinku työnkii
kautta. Ku siit on paljo kokemusta, et on ollu paljo neljän seinän sisäl,
nii kyl sit äkkii eristäytyy.”
”Se hyvä puoli, et tuli sosiaalist elämää, et ei vaa himas yksinää.”
Sosiaaliset kontaktit tapahtuivat projektin alussa Koivupirtin säätiön omissa tiloissa
oman ryhmän, ryhmänohjaajan sekä Koivupirtin henkilökunnan kanssa. He totuttelivat aikaisiin aamuherätyksiin ja ajoissa nukkumaan menemiseen. Ohjelman puolivälissä alkoi harjoittelu, ja nuoret siirtyivät eri puolelle kaupunkia sijaitseviin harjoittelupaikkoihin. Yksi nuorista nosti esille harjoittelijan kokeman ulkopuolisuuden tunteen silloin kun ei kuulu vakituiseen työyhteisöön:
32
”..siis totta kai näitä aikansa jaksaa. Ne on ihan hyviä juttuja vaik ennen
kouluja, mut toisaalt siin on se, et on outsider työyhteisöst kuitenkii loppujen lopuks.”
Nuoret kokivat saavansa toisiltaan vertaistukea kaikkien ollessa samanlaisessa tilanteessa. Yhdessä jaetut kokemukset olivat heidän kertomustensa mukaan antaneet voimaa varsinkin projektin alkuvaiheessa. Ryhmän merkitys koettiin projektin loppuvaiheessa edelleen merkitykselliseksi, koska siihen kuuluttiin eri tavalla kun harjoittelupaikan työyhteisöön. Omalta ryhmästä saatiin positiivista asennetta elämään. Ryhmän
jäsenet eivät tavanneet toisiaan harjoitteluaikana säännöllisesti, mutta osa nuorista piti
toisiin ryhmänjäseniin yhteyttä harjoitteluaikana soittelemalla, Facebookissa tai tapaamalla vapaa-aikana.
Neljä haastateltavista nuorista mainitsi, että projektin myötä tullut säännöllinen päivärytmi ja mielekäs tekemisen lisäsivät päivittäistä arkista jaksamista huomattavasti. Osa
koki sopeutumisen rytmiin ja kuuden tunnin harjoittelupäiviin alussa rankaksi, ja yksi
pelkäsi jopa loppuun palamista. Alun jälkeen he kuitenkin totesivat, että heillä oli paljon enemmän energiaa tehdä erilaisia asioita työpäivän jälkeen, kun mitä työttömänä
ollessa oli ollut koko päivänä. Tämä näkyi heidän mukaansa myös lisääntyneenä mielenvirkeytenä ja positiivisempana suhtautumisena tulevaan.
Nuoret totesivat haastattelun aikana, että samaan passiiviseen työttömyyden tilaan on
helppo luiskahtaa takaisin, mikäli työ- tai opiskelupaikkaa ei löydy heti projektin päätteeksi. Haastatteluhetkellä kaikki nuoret sanoivat olevansa motivoituneita joko toisen
harjoittelupaikan, työ- tai opiskelupaikan hakemiseen. Kolme nuorta kertoi projektin
tuoneen mukanaan varmuutta työnhakuun. Harjoittelun myötä saadun työkokemuksen
uskottiin ja toivottiin myös edistävän oman työ- tai opiskelunpaikan löytymistä. Muutama ryhmäläinen kertoi harjoittelun myötä saaneen lisää motivaatiota ja rohkeutta
hakea esimerkiksi kesätyöpaikkaa omasta harjoittelupaikasta:
”Sai niinku rohkeutta siihen, et niinku palaa työelämää. Se rohkeus kasvo vaik tää olikii lyhyt jakso.”
”Onhan se niinku helpompaa kyselläki töitä silloin ku on jo ollu niinku
sellases työssä, et on niinku sellast kokemust jo.”
33
Kaikki nuoret toivoivat löytävänsä opiskelu- tai työpaikan. Työttömäksi jäämistä ei
kuitenkaan pidetty katastrofina. Haastateltavat uskoivat selviytyvänsä jonkin aikaa
hyvin ilman työtä. Seuraava kommentti työttömäksi jäämisestä sai hyväksyvää muminaa useammalta henkilöltä:
”Ei se niinku oo kuolema se työttömyys. Täl hetkel on ainaki oikeesti
niinku täs maassa ainaki sen verran hyvä tilanne, et niinku asiat ei mee
heti päin hemmettii jos jää vähäks aikaa työttömäks.”
Heillä oli luottamus siihen, että työtä kyllä löytyy aikanaan, mikäli ei ole liian tarkka
työn sisällöstä. Ainoastaan yksi haastateltavista toi esille, että joutuu tekemään paljon
työtä oman työllistymisensä eteen huonosta kielitaidosta johtuen:
”Mulla ei oo helppoo se, ku mull on viel opetteluu täs kieleskii, et se tekee siit niin vaikeeta.”
5.2
Kokemuksia työn mielekkyydestä ja merkityksellisyydestä
Kaikki haastateltavat kokivat työn tärkeäksi osaksi elämää. Työn katsottiin tuovan
elämään sisältöä ja taloudellista turvaa varsinkin silloin jos oli ajatusta myöhemmin
perustaa perhettä tai tehdä suurempia hankintoja. Työnteko nähtiin yhtenä osana elämää, johon tuli kuulua kuitenkin työn lisäksi myös paljon muuta elämää. Projektissa
edelleen mukana olleet nuoret eivät rinnastaneet harjoittelua työhön, mutta sovelsivat
siihen pitkälti samoja odotuksia kuin mitä varsinaiselta palkkatyöltä ovat odottaneet
tai odottaisivat:
”Et kyl tänkii pitää antaa jotain et sitä viittii sinne mennä, et niinku pitää
tuntuu mielekkäältä.”
Haastateltavat toivat monessa yhteydessä hyvin vahvasti esille työn sisällön ja mielekkyyden merkityksen. Työn tulee olla kiinnostavaa ja vaihtelevaa. Osa oli kohdannut harjoittelupaikoissaan henkilöitä, jotka olivat tehneet pitkään samaa työtä rutiininomaisesti. Tällaista tilannetta haluttiin välttää omalla tulevalla työuralla. ”Et meil on
aina tehty näin” - lausahdusta ei haluttu oppia sanomaan. Osa nuorista koki, että eivät
voineet omassa harjoittelussaan tuoda kehittämisehdotuksia, koska työyhteisössä oli
34
mukana liikaa omiin tottumuksiinsa piintyneitä henkilöitä. Alla oleva lausunto herätti
keskustelua, myötätuntoa ja paheksuntaa haastateltavien keskuudessa:
”Mä en enää ikinä suostu puhumaan elämäni aikana nokkamukeista siis
työpaikalla.. en suostu! Tän harjottelun aikana ku kerran otti ne puhees niin rauhallisella ja matalalla profiililla ku mahollista niin silti mä
sain sellasen siftin päälle, et mä en enää niinku ikinä suostu ottaa sitä
puheeksi. Sielt tuli just sitä, et jos tää ois vaarallist tää käyttö nii me oltas jo kuultu. Ei toi voi pitää paikkaansa. Mä en oo enää ikinä sen ihmisen kaveri ku se blokkas mut niin täydellisesti.”
Hyvällä työilmapiirillä on nuorten mielestä suuri merkitys työssä viihtymisen kannalta. Erään haastateltavan lausunto ”et se on ihan a ja o niinku oikeesti” sai kaikilta
ryhmäläisiltä nyökyttelyä ja hyväksyvää muminaa osakseen. Huono työilmapiiri nähtiin hyväksi syyksi lopettaa työnteko kyseisessä paikassa. Keskustelua syntyi työilmapiirin yhteydessä myös vanhustyöstä, jossa oltiin harjoittelussa. Nuoret näkivät naisvaltaisen hoitoalan suureksi riskiksi työilmapiirin kannalta ja eräs haastateltava sanoikin että ”on aikamoist onnenkauppaa jos viihtyy täl alal” viitaten juuri työilmapiiriin.
Hyvät ja antoisat sosiaaliset kontaktit rinnastettiin hyvään työilmapiiriin. Keskustelua
virisi myös siitä, että hoitotyössä on melko paljon ikääntyviä työntekijöitä. Nuoret
nostivat esille vanhempien työntekijöiden ”jämähtyneisyyden” mahdollisena työilmapiiriä huonontavana asiana. Hyvässä työyhteisön ilmapiirissä ollaan heidän mielestään
ennakkoluulottomia uusia asioita kohtaan ja otetaan huomioon myös uusien työntekijöiden ajatuksia.
Työn kautta kuulutaan työyhteisöön ja parhaimmillaan sieltä saattoi nuorten mielestä
löytyä myös ystäviä vapaa-aikaan. Tässä tosin katsottiin työpaikan ikäjakaumalla olevan suurta merkitystä. Mahdolliset ystävät löytyisivät nuorten mielestä vain oman
ikäisistä ja samanhenkisistä työtovereista. Uusien ystävien löytymisellä työnkautta ei
kuitenkaan ollut kovin suurta merkitystä. Mahdollinen syvempi ystävystyminen työtovereiden kanssa nähtiin enemmänkin onnekkaaksi sattumaksi, jolla ei työssä viihtymisen kannalta ollut merkitystä.
Nuoret näkivät vanhustyön ja hoitotyön yleisesti ottaen pätkätyöpaikkana. Määräaikaisilla työsuhteilla ei heidän mielestään ollut negatiivista kaikua, koska kukaan heistä
35
ei edes haaveillut haastatteluhetkellä vakituisesta työstä. Harjoittelupaikoissa oli useita
määräaikaisia työntekijöitä ja nuorista tämä kuulosti hyvältä vaihtoehdolta. Vakituisen
työpaikan ajatus tuntui suurimmasta osasta suorastaan ahdistavalta, koska silloin joutuisi olemaan liiaksi sidoksissa työpaikkaan. Pelkona oli myös, että liian pitkään samassa työpaikassa oleminen veisi rohkeuden työpaikan vaihtamiseen tai että oltaisiin
ennen pitkää itse niitä työntekijöitä, jotka eivät halua nähdä tai kokeilla uusia työkäytäntöjä.
Kaikki haastateltavat nuoret olivat tottuneet tulemaan elämässään hyvin pienellä rahalla toimeen. He saivat harjoitteluajalta 9 euroa päivässä kulukorvausta, ja kaksi
haastateltavista otti tämän seikan esille positiivisena asiana muiden myötäillessä sitä.
Kuukausittaisen tulon katsottiin nousevan kulukorvausten ansiosta sen verran, että
asiaa pidettiin mainitsemisen arvoisena:
”Ja onhan siinä kai sen rahanki merkitys. Tää yheksän euroaki on kuitenki enemmän ku pelkkä työttömyysraha.”
Rahan merkitys työssä jäi kuitenkin työn mielekkyyteen nähden huomattavasti vähemmälle huomiolle. Osa nuorista oli keskustellut harjoittelupaikoissaan työssä olevien kanssa raha- ja palkka-asioista. He eivät olleet selvillä siitä, kuinka paljon esimerkiksi koulutettu lähihoitaja ansaitsee kuukaudessa. Lähinnä he pohtivat sitä, että
osalle oli työtoverit sanonut, etteivät tekisi harjoittelijan saamalla rahalla töitä. Saatua
rahaa verrattiin kuitenkin omaan totuttuun tulotasoon:
”Se et on toi palkka, nii ehkä se on vähä huono jos on perhe, mut sitte
jos asuu yksin niin se on todella mahtava raha.”
5.3
Kokemuksia ammatillisen uran selkiytymisestä
Nuoret tulivat projektiin erilaisin tavoittein. Muutama nuorista päätyi projektiin osittain sattumalta kun heille oli sitä ehdotettu. Suurin osa ei osannut tarkkaan sanoa, mitä
oli alussa odottanut projektilta. Ajatukset olivat melko ympäripyöreitä kuten esimerkiksi: ”ei mul ollu mitää tavotteit, kuhan vaa lähin kattoo et onks tää mun homma”.
Toinen nuori kommentoi omista tavoitteistansa puhuessaan: ”et lähin tosta et niinku
joku työpaja jossa oisin sit ollu tai päiväkoti… ja sit... lähinkii tänne”.
36
Kahdella haastateltavista oli tavoitteena päästä opiskelemaan hoitoalaa. Toinen heistä
kertoi haaveilleensa sairaanhoitajan työstä lapsesta lähtien. He molemmat näkivät projektin mahdollisuutena saada lisäpisteitä koulua varten. Toinen heistä kommentoi
omia tavoitteitaan ”et mä pääsen kouluun, sinne ku tarvii työkokemusta.” Kumpikaan
koulutuksesta haaveilevista ei ollut haaveillut nimenomaan vanhustyöstä vaan lähinnä
hoitotyöstä yleisesti.
Haastatteluvaiheessa kaikille nuorille oli syntynyt jonkinlainen kuva vanhustyöstä.
Projektin koettiin tuoneen hyvän ja kattavan kuvan siitä, mitä tämän alan työ on ja mitä se työntekijältään vaatii. Ajatus vanhustyöstä omana työpaikkana oli selkiytynyt siten, että osa oli kiinnostunut ja jopa suorastaan innostunut vanhustyöstä. Eräs haastateltavista kertoi, että: ”tää on auttanu siinki mieles, et tää on vaa vahvistanu et niinku
haluun tälle alalle et niinku on vielä ittelle tiedos et tää on niinku mun ala.”
Kaksi haastateltavista sanoi saaneensa positiivisemman kuvan vanhustyöstä projektin
aikana. Toinen näistä kahdesta keskeytti projektin päästessään aloittamaan lähihoitajan opinnot. Vanhustyöstä kiinnostunut kertoi oman ammatillisen uransa selkiytymisestä näin:
”Työkokemusta ja semmosta mä sain.. ja niinku et mä voisin ihan realistisesti kuvitella olevani vanhustyössä sitte ku mä saan koulutuksen et…
no tätä kohtaa ei oo ikinä ollu niinku et miks en missään nimes vois
mennä vanhustyöhön, mut en mä täst oikeestaa oo paljoo tiennykää tätä
ennen loppujen lopuksi… mut ihan hyvä duuni.”
Kaksi ryhmän jäsentä oli epäillyt kiinnostustaan vanhustyöhön jo heti projektin alkaessa. Heidän ajatuksensa oli vahvistunut projektin myötä niin, että he ajattelivat tässä
vaiheessa, ettei vanhustyö ei tuntunut missään tapauksessa omalta. Kokemuksena oli
mm ”voi niitten kans jutella puiston penkilkii jos haluu” tai ”et elämän ehtoo puoli
niinku siinä, et ei se oo mun juttu”. Loput ryhmän jäsenistä eivät osanneet tarkemmin
kommentoida ajatuksiaan vanhustyöstä mahdollisena ammattina. Asioiden ajateltiin
selkiytyvä aikanaan.
Harjoittelun aikana useammalle henkilöllä vahvistui ajatus koulutuksen merkityksestä.
Nuoret totesivatkin, että lähes jokaiseen työhön tarvitaan koulutusta. Koulutuksen tärkeyden tiedostaminen ei kuitenkaan tapahtunut yksistään projektin myötä, sillä use-
37
ampi nuorista oli pyrkinyt aikaisemmin johonkin opiskelemaan. Ajatus opiskelusta
houkutteli, mutta toisaalta tuntui myös hieman pelottavalta. Opiskeluaika useimmille
aloille nähtiin pitkänä ja vaativana ja osa epäili omaa jaksamistaan. Eräs haastateltava
kuvasi itseään ”oon sellanen tuuliviiri, jolla saattaa mieli muuttua ja haluuki toiseen
paikkaan”.
5.4
Nuorten ajatuksia projektista
Kaikki nuoret olivat osallistuneet projektiin vapaaehtoisesti ja lähteneet melko avoimin mielin katsomaan mitä se tuo tullessaan. Kaikilla ei ollut suuria odotuksia projektin suhteen, he eivät olleet tietoisia siitä, mitä mahdollisuuksia projekti heille voisi antaa. Osa oli hakeutunut siihen myös melko sattumalta:
”Mä olen hakenu kouluunki, mut ku mulla ei ollu työkokemusta niin mä
lähin siitä, et joku paja..työpaja? Joo, työpaja, jossa oisin sit ollu tai
päiväkotiin ja sit lähinki tänne.”
Lähes jokainen koki alun haasteelliseksi. Se oli tuntunut raskaalta mm aikaisten aamuherätysten sekä pitkiksi koettujen päivien takia. Näihin totuttiin kuitenkin melko
pian ja sopeutuminen ns. normaaliin rytmiin nähtiin haastatteluvaiheessa pelkästään
positiivisessa valossa.
Alun teoriaosuus jakoi nuorten mielipiteitä kahteen eri suuntaan. Muutama oli kokenut teoriaosuuden turhanpäiväisenä ja pitkästyttävänä ja oli päättänyt jo silloin lopettaa projektin. Eräs ryhmän jäsenistä kuvaili alkua seuraavalla tavalla:
”No siit ei jääny mulle oikeesti mitään käteen, et ne oli niinku vähä sellasii perustietoi jolla voi hoidella vaikka omaa mummii.”
Suurin osa näki teoriaosuuden antaneen jonkin verran eväitä tulevaa harjoittelujaksoa
varten. Hoitoalasta innostuneimmat näkivät teoriaosuudessa enemmän myönteistä kun
kielteistä:
”Ne teoriat oli ihan hyvät, tai et ne valmisti just nimenomaa tota harjottelua varten, että vaikka ne tuntu silloin puuduttavilta niin niist on ollu
hirvee hyöty nyt.”
38
Eniten nuoret kritisoivat alun ”puuhastelua”. Ryhmätilan siivoilu ja kaappien järjestely tuntui olleen jokaiselle suuri ihmetyksen aihe. He eivät osanneet nähdä tätä vaihetta
tarpeelliseksi esimerkiksi päivärytmin säännöllistämiseksi vaan kokivat se olleen
suunnittelematonta ja hallitsematonta. Muutoin nuoret toivat esille tyytyväisyytensä
projektin myötä tulleesta säännöllisyydestä ja elämän sisällöstä.
5.5
Tulosten yhteenvetoa ja johtopäätöksiä
Nuoret kritisoivat jonkin verran alun teoriaosuutta. Heistä tuntui, että alku oli täysin
kaoottista ja suunnittelematonta. Arkisen päivärytmin harjoittelu pitkän työttömyyden
jälkeen on kuitenkin perusteltua. Alun kaoottisuuden tuntu väheni, kun nuori oli saanut vakautettua päivärytminsä. Lisäksi nuoret pääsivät harjoittelemaan ryhmätyötaitojaan ennen varsinaiseen harjoittelun lähtöä. Samalla nuoret saivat tutustua ohjaajaan ja
toisiinsa luontevasti yhdessä tekemisen kautta saaden samalla tukea ryhmän jäseniltä.
Nuorten kokemukset projektista vaihtelivat paljon henkilöstä riippuen. Yhtenä selityksenä tälle oli osallistuneiden henkilöiden melko suuri ikäjakauma. Osalla oli takanaan
vuosien kokemus niin työttömyydestä kuin työssä olostakin, kun taas nuorimpien
henkilöiden kokemukset työssä olosta ja työttömyydestä olivat melko vähäisiä. Nuorten kannalta katsottuna ryhmäläisten eri vaiheessa olevat elämäntilanteet olisi saatu
lähemmäksi toisiaan, jos ryhmän yläikäraja olisi ollut alhaisempi.
Tutkittavien nuorten elämässä oli monia teoriaosuudessa mainittuja työttömyyteen liittyviä negatiivisia asioita. Ajan käytöstä oli tullut ongelma ja päivät tuntuivat pitkiltä.
Päivärytmi oli muuttunut lähes huomaamatta niin, että nukkumaan käytiin vasta aamuyöllä ja herättiin myöhään iltapäivällä. Työttömyyden myötä nuoret olivat kokeneet passivoituvansa ja eristäytyneensä yhä enemmän omiin oloihinsa pois ystävyyssuhteista sekä aktiivisesta ja sosiaalisesta elämästä. Heillä ei ollut keinoja tai voimavaroja muuttaa tilannetta paremmaksi, joten työttömyyden voidaan päätellä olleen heidän kohdallaan merkittävä syrjäytymisriskiä lisäävä tekijä.
Tutkimukseen osallistuneiden nuorten kokemusten perusteella voidaan todeta, että aktivoinnin ansiosta lisääntyneet sosiaaliset kontaktit ja vuorokausirytmin normalisoituminen lisäsivät nuorten kokemaa hyvinvointia ja vähensivät syrjäytymisen riskiä.
Nämä tutkimustulokset ovat yhdensuuntaisia Raunion (2006) tutkimusten mukaan,
39
jossa työllä katsotaan olevan keskeinen merkitys sekä yksilöiden siteille yhteiskuntaan
että yksilöiden hyvinvoinnille.
Projektin aikana nuoret tutustuivat vanhustyöhön. Kahden nuoren mielestä projekti
vahvisti jo aiemmin virinnyttä kiinnostusta hoitoalaa kohtaan, ja he kokivat projektin
tukeneen heidän kohdallaan ammatillisen uran selkiytymistä. Muiden osallistujien tulevaisuus projektin jälkeen oli epäselvää. Muutama ryhmän jäsen pohti jo seuraavaa
harjoittelua mahdollisuutena tutustua toiseen alaan. Näiden nuorten kohdalla voidaan
todeta, että heihin kohdistunut aktivoiva toimenpide onnistui lisäämään heidän kokemaa hyvinvointia, mutta ei auttanut urasuunnitelmien selkiyttämisessä.
Haastatellut nuoret kokivat työn tavoittelemisen arvoiseksi lähinnä sosiaalisten suhteiden sekä johonkin ryhmään kuulumisen kannalta. Työn tuoma taloudellinen hyöty
nähtiin myös positiivisena asiana, mutta sen merkitys ei noussut ensisijaiseksi. Ajatuksissaan he noudattivat pitkälti teoriaosuudessa esille tuotua nuorten ajatusmaailmaa
työstä ja työn odotuksista. Työstä tuli heidän mielestään saada asianmukainen korvaus, mutta rahaa tärkeämmäksi asiaksi nousi työn mielekkyys ja vaihtelevuus. Suurin
osa tiedosti myös koulutuksen merkityksen tänä päivänä työn saamisen kannalta. Koulutukset koettiin kuitenkin pitkinä ja vaativina varsinkin silloin, kun ei ollut edes oikein selvyyttä siitä, mitä haluaisi tulevaisuudessa tehdä.
Kaikki tutkimusryhmän jäsenet eivät työllistyneet eivätkä saaneet selkiytettyä omia
ammatillisia urapolkuja, mutta tutkimusaineistoa tulkittaessa voidaan päätellä, että
nuoret kokivat projektiin osallistumisen positiivisena asiana. Aktivoinnin aikana nuorista tuli aikaisempaa aktiivisempia osallistujia ja heidän usko omiin kykyihinsä kasvoi. Sosiaalisten suhteiden lisääntyminen ja yhteiskuntaan yhdistävien siteiden vahvistuminen vähensivät osaltaan nuorten syrjäytymisen riskiä sekä lisäsivät heidän kokemaansa hyvinvointia. Aktivoinnin voidaan todeta voimaannuttaneen nuoria. Taulukossa 1 kuvataan tiivistetysti nuoriin kohdistuneen aktivoinnin vaikutuksia
40
Taulukko 1. Aktivointitoimenpiteen vaikutuksia
Aihe
Vuorokausirytmi
Työttömänä
Vuorokausirytmi sekaisin
Viikkorytmi
Ei eroa viikonpäivissä
Ajan käyttö
Mielekkään tekemisen puute, passivoituminen, saamattomuus
Sosiaalisten suhteiden vähäisyys, kotona yksin olemista
Saamatonta ja passiivista.
Tulevaisuudelta ei osattu
odottaa mitään.
Sosiaaliset suhteet
Tulevaisuuden suunnittelu
Projektin vaikutus
Vuorokausirytmin palautumien
Viikko jäsentyi työ- ja vapaapäiviin
Mielekäs tekeminen, energian lisääntyminen, aikaansaava ote tekemiseen
Sosiaalisten suhteiden lisääntyminen, yhteisöön
kuulumisen tunne
Positiivisempi suhtautuminen tulevaisuuteen. Rohkeus ja motivaatio hakea
työ- tai koulutuspaikkoja
kasvoi, ammatillisen uran
selkiytyminen
Tämä tutkimustulos antaa pitkälti samanlaisia vastauksia myös Malmberg-Heimosen
(2003, 51-53) tutkimuksiin nähden. Eniten projektista kokivat saaneensa hyötyä he,
jotka tarvitsivat rohkaisua työelämään menemisessä ja joiden suunnitelmia projekti
tuki. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan myös sanoa, että aktivoivilla toimenpiteillä on positiivisia vaikutuksia nuorille työttömille, vaikka työ- tai opiskelupaikkaa
ei löytyisi sen avulla. Aktivoinnin avulla tapahtuneen voimaantumisen kautta nuoret
pystyivät näkemään työttömyyden ja työllistymisen vaikutuksia omassa elämässään.
Heillä syntyi halua muuttaa työttömyyden tilaa toiseksi, ja se motivoi heitä viemään
harjoittelun loppuun ja pohtimaan samalla omaa tulevaisuuttaan.
6
POHDINTA
Tämän opinnäytetyön aihe on lähtenyt alun perin liikkeelle mielenkiinnostani nuorten
työttömyyttä kohtaan. Osa nuorista ei löydä omaa polkuaan työllistymiseen, he ovat
työttöminä toistuvasti tai siirtyvät erilaisesta aktivoivasta toimenpiteestä toiseen. Projekti antoi kiinnostavan mahdollisuuden tutkia, millaisia asioita nuoret kokivat heihin
kohdistuvan aktivoinnin tuovan elämäänsä.
41
Nuoret suhtautuivat tutkimukseen myönteisesti ja olivat haastattelussa hyvin avoimia.
He keskustelivat luontevasti, vaikka haastattelija oli läsnä nauhurin kanssa. Joitakin
ryhmän keskinäisiä merkitseviä katseita tai äännähtelyjä oli huomattavissa joissakin
kohdin ja näissä tilanteissa jäi tunne, että sanottu asia ei täysin kohdannut elekielen
kanssa. Nämä tilanteet syntyivät lähinnä silloin, kun haastateltavilla oli negatiivista
sanottavaa kyseessä olevasta asiasta. Tällaisissa tilanteissa asioihin pyydettiin tarkennusta, jotta saatiin mahdollisimman oikean kuva asiasta.
Ryhmähaastattelu oli mielestäni aineiston keruun muotona tässä työssä hyvin toimiva.
Kahdenkeskeiset haastattelut olisivat antaneet todennäköisesti toisentyyppisiä kokemuksia, koska haastattelija olisi ollut nuoren mielessä koko ajan. Ryhmähaastattelussa
haastattelija saattoi sen sijaan lähes unohtua silloin, kun ryhmä innostui puhumaan
kokemuksistaan. Yhden ääneen kerrottu kokemus johti luontevasti toisen kokemukseen ilman, että haastattelija oli ainut vastavuoroinen keskustelija. Tällä aineistonkeruun menetelmällä saatiin hyvin todenmukaista kokemusmateriaalia.
Tutkimuksen haastavin osa oli aineiston analyysi ja myös sen mukanaan tuomat eettiset kysymykset. Materiaalia oli käytettävissä riittävästi, mutta kysymyksenä oli miten
sen saa esitettyä niin, että informaatio kasvaa oleellisen jäämättä pois. Nuorille oli tärkeää, että heitä ei tunnisteta haastatteluista. Tästä syystä lähes jokaisen suoran lainauksen käyttämistä oli mietittävä pohtien, voiko siitä tunnistaa puhujan. Osa hyvin
asiaa kuvaavista sanonnoista oli kirjoitettava tekstin sisälle passiiviin tunnistettavuuden ehkäisemiseksi. Kokemuksen kirjoittaminen haastattelijan omin sanoin voi kuitenkin johtaa siihen, että sen merkitys muuttuu huomaamatta sävyltään erilaiseksi
haastateltavan kokemukseen nähden.
Tutkimuksessa mukana olleilla nuorilla oli elämässään monia syrjäytymiseen liittyviä
riskitekijöitä. Tutkimuksessa oli kiinnostavaa huomata, kuinka aktivoivalla toimenpiteellä saatiin lyhyessä ajassa muutettua monia asioita positiiviseen suuntaan. Aktivoivat toimenpiteet lisäsivät nuorten kokemaa hyvinvointia ja vahvistivat nuoren valmiuksia hakea työtä itsenäisesti. On kuitenkin syytä kiinnittää huomiota siihen, että
toimenpiteen vaikutus ei kanna kovin pitkälle, mikäli nuori jää aktivoivan toimenpiteen jälkeen uudelleen työttömäksi. Tämä seikka tuli esille myös nuorten haastatteluissa. Tuttuun passiivisuuden tilaan palataan helposti takaisin, jos aktiivinen toiminta
42
päättyy ja työttömyys pitkittyy. Tämän vuoksi on tärkeää, että nuori ei joudu olemaan
pitkään työttömänä vailla mitään aktivoivaa toimenpidettä.
Tutkimuksessa oli antoisaa perehtyä nuorten kokemuksiin ja peilata sitä teoriaosuuteen. Tutkimusryhmä kulki kokemuksineen pitkälti tässä työssä käytetyn teoriaosuuden mukaisesti. Oli kiehtovaa löytää tutkimuksen edetessä samankaltaisuutta käytännön ja teorian välillä. Kiinnostavaa oli myös todeta se, että nuoren aktivointi lisää
nuoren kokemaa hyvinvointia, vaikka aktivointi ei johtaisikaan työllistymiseen. Tämä
tutkimus avasi itselleni monia mielenkiintoisia asioita aktivoinnin merkityksestä nuorten hyvinvoinnin näkökulmasta katsottuna.
Nuoret nostivat haastattelussa esille sekä negatiivisia että positiivisia asioita heihin
kohdistuneesta aktivointitoimenpiteestä. Heidän esiin nostamien epäkohtien kautta voi
saada paljon ajatuksia kehittämiskohteiden kannalta, mutta mielestäni on erittäin tärkeää tietää aktivoinnin mukanaan tuomia positiivisia asioita. Työllä on suuri merkitys
nuoren kokemaan hyvinvointiin ja lyhytkin aktivointi voi lisätä työttömän nuoren kokemaa hyvinvointia huomattavasti.
43
LÄHTEET
Aaltio, I. & Puusa, A. 2011. Laadullisen tutkimuksen luotettavuus. Teoksessa: Puusa, A.
& Juuti, P. (toim.) Menetelmäviidakon raivaajat. Perusteita laadullisen tutkimuslähestymistavan valintaan. Hansaprint, s.155–160.
Aapola, S. 2005. Aikuistumisen oikopolkuja? Koulutusreitit ja aikuistumisen ulottuvuudet
nuorten elämässä. Teoksessa: Aapola, S. & Ketokivi, K. (toim.) Polkuja ja poikkeamia –
Aikuisuutta etsimässä. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy, s.269.
Alasoini, T. 2010. Mainettaan parempi työ. Kymmenen väitettä työelämästä. Helsinki:
Yliopistopaino. Saatavissa: http://www.eva.fi/wpcontent/uploads/2010/11/mainettaan_parempi_tyo1.pdf [viitattu 17.6.2013].
Alasuutari, P. 2007. Laadullinen tutkimus. 6. painos. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino
Oy.
Asplund, R. & Vanhala, P. Heikosti koulutettujen nuorten polut työelämään. Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2013, s. 6.
Eskola, J. 2010. Laadullisen tutkimuksen juhannustaiat. Laadullisen aineiston analyysi
vaihe vaiheelta. Teoksessa: Aaltola, J. & Valli, R. (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin
II. 3. uudistettu ja täydennetty painos. Juva: WS Bookwell Oy, s. 182.
Hirsjärvi, S. & Hurme, H. 2004. Tutkimushaastattelu - Teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Helsinki: Yliopistopaino.
Hyväri, S. & Nylund, M. 2010. Yhteisöllisiä työmenetelmiä syrjäytymisen voittamisessa.
Teoksessa: Laine, T., Hyväri, S. & Vuokkila-Oikkonen, P. (toim.) Syrjäytymistä vastaan
sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, s. 29.
Juppi, P. 2010. Media syrjäytymisen määrittelijänä ja selittäjänä. Teoksessa: Laine, T.,
Hyväri, S. & Vuokkila-Oikkonen, P. (toim.) Syrjäytymistä vastaan sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, s. 338.
Kananen, J. 2008. KVALI. Kvalitatiivisen tutkimuksen teoria ja käytänteet. Jyväskylä:
Jyväskylän yliopistopaino.
44
Kauppinen, T., Saikku, P. & Kokko, R-L. 2010. Työttömyys ja huono-osaisuuden kasautuminen. Teoksessa: Vaarama, M., Moisio, P. & Karvonen, S. (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2010. Helsinki: Yliopistopaino. Saatavissa: http://www.thl.fi/thlclient/pdfs/8cec7cec-5cf3-4209-ba7a-0334ecdb6e1d [viitattu 26.6.2013], s. 234–235, 246,
456.
Keskitalo, E. & Karjalainen, V. 2013. Mitä on aktivointi ja aktiivipolitiikka? Teoksessa:
Karjalainen, V. & Keskitalo, E. (toim.) Kaikki työuralle! Työttömien aktivointipolitiikkaa
Suomessa. Tampere: Juvenes Print - Suomen Yliopistopaino. Saatavissa:
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/104433/URN_ISBN_978-952-245-8889.pdf?sequence=1 [viitattu 1.1.2014], s. 7–9.
Kotiranta, T. 2008. Aktivoinnin paradoksit. Saatavissa:
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/18004/9789513932503.pdf?se [viitattu 18.11.2013].
Kuikka, A. & Välikangas, A. 2012. Työssä On Hyvä Olla 2007-2012 -hanke - Onnistunut
rekrytointi vanhustenhuoltoon. Loppuraportti. Saatavissa:
http://www.valli.fi/projektit/toho/pdf/LOPPURAPORTTI.pdf [viitattu 9.6.2013].
Laine, T. 2010. Miten kokemusta voidaan tutkia? Fenomenologinen näkökulma. Teoksessa: Aaltola, J. & Valli, R. (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. 3.uudistettu ja täydennetty painos. Juva: WS Bookwell Oy, s. 28–38.
Lehtomaa, M. 2009. Fenomenologisen kokemuksen tutkimus: haastattelu, analyysi ja
ymmärtäminen. Teoksessa: Kokemuksen tutkimus. Merkitys - tulkinta - ymmärtäminen. (toim.) Perttula, J. & Latomaa, T. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus, s. 163170.
Lähteenmaa, J. 2010. Nuoret työttömät ja taistelu toimijuudesta. Työpoliittinen aikakauskirja 4/2010. Saatavissa: http://www.tem.fi/files/28609/Lahteenmaa.pdf. [Viitattu
18.6.12.2013].
Mahlakaarto, S. 2008. Subjektiksi työssä. Saatavissa:
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/24957/9789513939922.pdf?sequenc
e=1 [Viitattu 17.11.2013].
45
Malmberg-Heimonen, I. 2003. Urbaanin nuoren työttömyys. Teoksessa: Tulkintoja nuorisotyöttömyydestä. Helsingin kaupungin tietokeskus, s. 51–61.
Myllyniemi, S. 2008. Työ ja työttömyys. Teoksessa: Polarisoituva nuoruus? Nuorten
elinolot - vuosikirja 2008. Autio, M., Eräranta, K. & Myllyniemi, S. (toim.) Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 84. Saatavissa:
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/polarisoituvanuoruus.pdf [Viitattu:
22.6.2013], s. 44.
Myllyniemi, S. 2009. Nuorille suunnatut arvo- ja asennekyselyt: nuorten koettu hyvinvointi ja syrjäytyminen. Teoksessa: Nuoria koskeva syrjäytymistieto. Avauksia tietämisen
politiikkaan. (toim.) Suurpää, L. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. Verkkojulkaisuja. Saatavissa:
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/syrjaytymistieto.pdf [Viitattu: 17.7.2013],
s. 50, 106.
Myllyniemi, S. 2009a. Taidekohtia. Nuorisobarometri 2009. Nuorisotutkimus-verkosto /
Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 97. Saatavissa:
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Nuoriso/nuorisoasiain_neuvottelukunta/ju
lkaisut/barometrit/liitteet/Nuorisobarometri_2009.pdf [Viitattu: 20.6.2013].
Myrskylä, P. 2010. Taantuma ja työttömyys. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ
ja yrittäjyys 57/2010. Saatavissa: http://www.tem.fi/files/27778/TEM_57_2010_netti.pdf
[Viitattu: 27.6.2013].
Opetushallitus. 2011. Työvoiman tarve ja osaamisvaatimukset sosiaali- ja terveysalalla
sekä hiusalalla. - Selvitys kahden koulutuksen järjestäjän alalla. Raportit ja selvitykset
2011:16. Saatavissa:
http://www.oph.fi/download/135255_Tyovoiman_tarve_ja_osaamisvaatimukset_sosiaali_ja_terveysalalla_seka_hiusalalla.pdf [Viitattu: 12.7.2013].
Pensola, T., Järvikoski, A. & Järvisalo, J. 2006. Työttömyyden ja muiden syrjäytymisriskien yhteys työkykyyn. Teoksessa: Gould, R., Ilmarinen, J., Järvisalo, J. & Koskinen, S.
(toim.) Työkyvyn ulottuvuudet. Terveys 2000 - tutkimuksen tuloksia. Saatavissa:
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/78368/tyokyvyn_ulottuvuudet_7.pdf?sequen
ce=1 [Viitattu: 13.7.2013], s. 224.
46
Perttula, J. 2009. Kokemus ja kokemuksen tutkimus: fenomenologisen erityistieteen
tieteenteoria. Teoksessa: Perttula, J. & Latomaa, T. (toim.) Kokemuksen tutkimus.
Merkitys -tulkinta -ymmärtäminen. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus, s. 136-132.
Pietikäinen, R. 2005. Vaihtoehtoisia polkuja etsimässä - työpajanuorten orientaatiot.
Teoksessa: Aapola, S. & Ketokivi, K. (toim.) Polkuja ja poikkeamia - Aikuisuutta etsimässä. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy, s. 229–230, 241.
Puusa, A. 2011. Haastattelu laadullisen tutkimuksen menetelmänä. Teoksessa: Puusa,
A. & Juuti, P. (toim.) Menetelmäviidakon raivaajat. Perusteita laadullisen tutkimuslähestymistavan valintaan. Hansaprint, s. 85.
Puusa, A. & Kuittinen, M. 2011. Laadullisen tutkimuksen luotettavuus- ja arviointikysymyksiä. Teoksessa: Puusa, A. & Juuti, P. (toim.) Menetelmäviidakon raivaajat. Perusteita laadullisen tutkimuslähestymistavan valintaan. Hansaprint, s. 169–170.
Pursio, H. 2011. Allegro giocoso, allegro molto e risoluto. Teoksessa: Vesterinen, PL. & Suutarinen, M. (toim.) Y-sukupolvityö(elämä)ssä. Vantaa: Hansaprint, s. 58-58.
Raunio, K. 2006. Syrjäytyminen. Sosiaalityötä kiinnostavia näkökulmia. Vaajakoski:
Gummerus Oy.
Rauvola, L. 2009. Realistinen arviointitutkimus turkulaisten työttömien nuorten aktivoinnista. Saatavissa: http://www.sosnet.fi/loader.aspx?id=8356d3d1-b82c-458e8b74-69c45fc73b80 [Viitattu 17.11.2013].
Siitonen, J. 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Saatavissa:
http://herkules.oulu.fi/isbn951425340X/isbn951425340X.pdf [Viitattu 17.11.2013].
Siurala, L. 2003. Nuorisotyöttömyys käsitteenä - eurooppalaista vertailua. Teoksessa:
Tulkintoja nuorisotyöttömyydestä. Helsingin kaupungin tietokeskus, s. 12-16.
Suutari, M. 2002. Nuorten sosiaaliset verkostot palkkatyön marginaalissa. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 26. Helsinki: Yliopistopaino Oy.
47
Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2004. Laadullinen tutkimus ja sisällön analyysi. Jyväskylä:
Gummerus Kirjapaino Oy.
Turtiainen, P. & Kauppinen, T. 2004. Helsinkiläisnuorten käsityksiä hyvinvoinnista ja
syrjäytymisestä - alueellisuuden näkökulmasta. Teoksessa: Paju, P. (toim.) Samaan
aikaan toisaalla. Nuoret, alueellisuus ja hyvinvointi. Vammala: Vammalan kirjapaino
Oy.
Työ- ja elinkeinoministeriö. 2013. Rekisteröidyt työnhakijat. Saatavissa:
http://www.tem.fi/tyo/tyonvalitystilasto/maaritelmat_taulukot_ja_kuviot/rekisteroidyt
_tyonhakijat [Viitattu: 17.6.2013].
Työllisyyskatsaus toukokuu 2013. Työ- ja elinkeinoministeriö. Saatavissa:
http://www.tem.fi/files/37058/TOUKO13.pdf [Viitattu: 25.6.2013].
Valtioneuvoston kanslia. 2011. Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma. Saatavissa: http://valtioneuvosto.fi/hallitus/hallitusohjelma/pdf/fi.pdf [Viitattu:
15.7.2013].
Ylikännö, M. 2011. Sopivasti työtä ja vapaa-aikaa? Tutkimuksia ajan käytöstä eri
elämäntilanteissa. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 117. Saatavissa:
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/27398/Tutkimuksia117.pdf?sequence
=2 [Viitattu: 23.6.2013].
Fly UP