...

IKÄÄNTYVIEN SOSIAALISEN OSALLISTUMISEN TUKEMINEN VERTAISRYHMÄSSÄ – valmennusmalli vertaisryhmätoimintaan

by user

on
Category: Documents
2

views

Report

Comments

Transcript

IKÄÄNTYVIEN SOSIAALISEN OSALLISTUMISEN TUKEMINEN VERTAISRYHMÄSSÄ – valmennusmalli vertaisryhmätoimintaan
Opinnäytetyö (YAMK)
Terveysala
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen
2016
Johanna Jokinen
IKÄÄNTYVIEN SOSIAALISEN
OSALLISTUMISEN TUKEMINEN
VERTAISRYHMÄSSÄ
– valmennusmalli vertaisryhmätoimintaan
OPINNÄYTETYÖ (YAMK) | TIIVISTELMÄ
TURUN AMMATTIKORKEAKOULU
Terveysala | Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen
2016 | Sivumäärä 47 + 3
mm
Johanna Jokinen
IKÄÄNTYVIEN SOSIAALISEN OSALLISTUMISEN
TUKEMINEN VERTAISRYHMÄSSÄ
- valmennusmalli vertaisryhmätoimintaan
Sosiaalinen osallistuminen edistää hyvinvointia, osallistumisen tuodessa mielekästä merkitystä
elämään. Sosiaalisen osallistumisen on todettu parantavan ikääntyvien terveyttä,
omatoimisuutta sekä elämänlaatua. Ikääntyvän henkilön aktiivisen osallistumisen kapeutumista
voivat aiheuttaa yksilötekijät, kuten voimavarojen rajallisuus tai uhka niiden vähentymisestä,
sekä ympäristötekijät. Vertaisohjaus on tehokas menetelmä ikääntyvien sosiaalisen
osallistumisen tukemisessa.
Kehittämisprojekti oli osa kansainvälistä HASIC-hanketta (Healthy Ageing Supported by Internet
and Community), jonka tavoitteena on ikääntyvien, yli 65-vuotiaiden, osallisuuden lisääminen ja
terveellisten elämäntapojen sekä aktiivisen osallistumisen edistäminen.
Kehittämisprojektin tavoitteena oli luoda ikääntyvien sosiaalista osallistumista koskeva
valmennusmalli, jonka avulla on mahdollista valmentaa ikääntyviä vapaaehtoisia toimimaan
vertaisryhmissä mentoreina. Kehittämisprojektin tarkoituksena oli edistää tulevien mentoreiden
valmiuksia käsitellä ikääntyvien sosiaalista osallistumista vertaisryhmätoiminnassa.
Valmennusmalli perustui aiheesta tehtyihin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen sekä HASIC hankkeessa käytettäväksi sovittuihin teoreettisiin lähtökohtiin. Valmennusmalli rakentui
ikääntyvien
sosiaalista
osallistumista
koskevista
teoriaosuuksista
sekä
pienryhmätyöskentelyistä. Valmennusmalli pilotoitiin sosionomiopiskelijoiden valmennuksena,
jossa tavoitteena oli opiskelijoiden valmiuksien lisääntyminen ikääntyvien vertaismentoreiden
valmentajina ja tukijoina.
Valmennukseen liittyi kaksi kyselyä, joista saadun palautteen avulla valmennusmallia kehitettiin.
Kehittämisprojektin lopputuloksena luotiin ikääntyvien sosiaalista osallistumista tukeva
valmennusmalli. Sen avulla voidaan valmentaa ikääntyviä vapaaehtoisia toimimaan
vertaisryhmissä mentoreina.
ASIASANAT:
Ikääntyvä, osallistuminen, vertaisryhmätoiminta, valmennusmalli
MASTER´S THESIS | ABSTRACT
TURKU UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES
Health and well being | Management and Leadership in Health Care
2015 | Total number of pages 47 + 3
mm
Johanna Jokinen
SOCIAL PARTICIPATION OF OLDER PEOPLE
- coaching model of peer group mentors
Social participation is an important determinant of successful, healthy aging and it has been
shown to improve the health and quality of life of older people. Aging and the lack of resources
as well as the circumstances may cause a decrease in participation. It is possible to support
elderly people in social participation by using educational interventions and enhancement.
This project was a part of HASIC - project (Healthy Ageing Supported by Internet and
Community) and belonged to a peer group mentor’s education. The aim of the project is to
empower older people (65+) to adopt healthy lifestyles including enhancement of increased
social participation and activity.
The objective of the development project was to create a coaching model for elderly volunteer
mentors which can be used to coach future peer leaders. A further objective of the development
project was to promote the future peer group mentors capacity to deal with social participation in
peer group activities.
Development and implementation of the coaching model was based on literature and the
theoretical basis of HASIC-project. The coaching model included information about evidencebased social participation of older people. The coaching contained theory and group work
activities.
The coaching model was piloted twice with the students of Bachelor of Social Services
programme. The aim of the coaching was to improve the participants’ capacity to coach and
support aged peer group mentors. The model was improved by the feedback received from the
participants after both coaching sessions. With participants’ feedback it was possible to
evaluate and develop the coaching model.
The result of the project was the coaching model for peer group mentors for supporting social
participation of older people.
KEYWORDS:
Older people, participation, peer groups, coaching model
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO
6
2 KEHITTÄMISPROJEKTIN LÄHTÖKOHDAT
7
2.1 Kehittämisprojektin tausta ja tarve
7
2.2 Kehittämisprojektin tavoite ja tarkoitus
8
2.3 Kehittämisprojektin eteneminen
8
2.4 Projektiorganisaatio
9
3 IKÄÄNTYVÄN SOSIAALINEN OSALLISTUMINEN
11
3.1 Sosiaalinen osallistuminen
11
3.2 Sosiaalisen osallistumisen vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin
12
3.3 Sosiaalista osallistumista edistäviä ja rajoittavia tekijöitä
12
4 IKÄÄNTYVÄN SOSIAALISEN OSALLISTUMISEN TUKEMINEN
15
4.1 Vertaisohjaus ryhmämuotoisessa toiminnassa
16
4.2 Vertaismentoreiden valmennus ja tukeminen
16
5 VALMENNUSMALLIN PROSESSI
19
5.1 Valmennusmallin kehittäminen
19
5.2 Valmennuksen teoreettiset lähtökohdat
20
5.2.1 Narratiivisuus
21
5.2.2 Sosiaalis-kognitiivinen teoria
21
5.2.3 Transteoreettinen muutosvaihemalli
22
5.2.4 Kolbin malli
22
5.3 Valmennusmallin pilotointi
24
5.4 Valmennusmallin toinen pilotointi
28
6 VALMENNUSMALLI IKÄÄNTYVIEN SOSIAALISEN OSALLISTUMISEN
TUKEMISEKSI
33
7 POHDINTA
37
7.1 Kehittämisprojektin arviointi
37
7.2 Kehittämisprojekti oppimisprosessina
38
7.3 Eettisyys ja luotettavuus
40
7.4 Kehittämisprojektin merkitys ja kehittämisehdotukset
40
LÄHTEET
43
LIITTEET
Liite 1. Saatekirje.
Liite 2. Alkukysely.
Liite 3. Palautekysely.
KUVIOT
Kuvio 1. Kehittämisprojektin vaiheet.
Kuvio 2. Kolbin kokemuksellisen oppimisen kehä, soveltaen (Kolb & Kolb 2005, 3).
Kuvio 3. Valmennusmalli pilotoinnissa.
Kuvio 4. Pilotointiin osallistuneiden opiskelijoiden asenteet ikääntyvien sosiaaliseen
osallistumiseen.
Kuvio 5. Pilotointiin osallistuneiden opiskelijoiden valmennuksessa oppimat asiat.
Kuvio 6. Valmennusmalli toisessa pilotoinnissa.
Kuvio 7. Toiseen pilotointiin osallistuneiden opiskelijoiden asenteet ikääntyvien
sosiaaliseen osallistumiseen.
Kuvio 8. Toiseen pilotointiin osallistuneiden opiskelijoiden valmennuksessa oppimat
asiat.
Kuvio 9. Valmennusmalli vertaisryhmätoimintaan.
9
23
26
27
28
29
30
31
36
6
1 JOHDANTO
Aktiivinen elämäntapa ja sosiaalinen aktiivisuus vaikuttavat terveyttä edistävästi ollen
toimintakyvyn ja elämänlaadun kannalta oleellisia tekijöitä (Agahi, Ahacic & Parker
2006, 342–343; Donnelly & Hinterlong 2009, 163; Stephan, Boiché, Canada & Terracciano 2014, 573). Kaikilla tulee olla iästä ja toimintakyvystä huolimatta mahdollisuus
elää omanlaistaan hyvää elämää omassa yhteisössään. Ikääntyvien hyvää arkea ja
osallistumista vaikeuttavat esimerkiksi osallistavan ja mielekkään tekemisen puute,
liikkumisen hankaluus ja yksinäisyys. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013, 19.)
Tämä kehittämisprojekti kuuluu HASIC-hankkeeseen (Healthy Ageing Supported by
Internet and Community). HASIC on kansainvälinen hanke, jonka tavoitteena on ikääntyvien, yli 65-vuotiaiden, osallisuuden lisääminen kehittämällä työkaluja tukemaan
ikääntyvien terveellisiä elämäntapoja ja aktiivista osallistumista. (HASIC 2014.)
Kehittämisprojektin tavoitteena oli luoda ikääntyvien (65+) sosiaalista osallistumista
koskeva valmennusmalli, jonka avulla on mahdollista valmentaa vapaaehtoisia ikääntyviä toimimaan vertaisryhmissä mentoreina. Kehittämisprojektin tarkoituksena oli edistää tulevien mentoreiden valmiuksia käsitellä ikääntyvien sosiaalista osallistumista vertaisryhmätoiminnassa.
Valmennusmalli pilotoitiin sosionomiopiskelijaryhmän valmennuksena. Valmennuksen
suunnittelun lähtökohtana ja valmennuksen tavoitteena oli opiskelijoiden valmiuksien
lisääntyminen ikääntyvien tulevien vertaismentoreiden valmentajina ja tukijoina. Valmennusmallia kehitettiin opiskelijoilta saadun palautteen perusteella, ja pilotoitiin uudelleen toisen sosionomiopiskelijaryhmän kanssa, jotka myös vastasivat alku- ja palautekyselyihin.
Kehittämisprojektin lopputuloksena luotiin ikääntyvien sosiaalista osallistumista tukeva
valmennusmalli. Sen avulla voidaan valmentaa ikääntyviä vapaaehtoisia toimimaan
vertaisryhmissä mentoreina.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
7
2 KEHITTÄMISPROJEKTIN LÄHTÖKOHDAT
2.1 Kehittämisprojektin tausta ja tarve
Vuoteen 2025 mennessä yli viidesosa eurooppalaisista tulee olemaan vähintään 65vuotiaita (Euroopan komissio 2015). Tähän kehitykseen liittyy tarve kiinnittää lisääntyvästi huomiota myös ikääntyvien terveellisiin elämäntapoihin ja ennaltaehkäisevään
terveydenhuoltoon.
Europe 2020 -strategian mukaisesti Euroopan Yhteisön jäsenmaissa on tavoitteena
ylläpitää kansalaisten terveyttä ja aktiivisuutta sekä tarjota ikääntyville enenevästi
mahdollisuuksia aktiiviseen osallistumiseen (Euroopan komissio 2015). Suomessa Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 2020:n mukaisesti terveyspolitiikassa pyritään edistämään ikääntyvien mahdollisuuksia käyttää voimavarojaan itsensä, yhteisönsä ja yhteiskunnan hyväksi. Sosiaali- ja terveyspalvelujen painopistettä siirretään entistä
enemmän ennaltaehkäisevään toimintaan. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2011, 11–13.)
Hyvinvointi, toimintakyky ja osallisuus ovat jokaisen oikeuksia, tukevat oikeudenmukaisuutta ja luovat hyvinvointiyhteiskunnan perustaa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2014,
11.)
Ikääntyminen ei ole yksiselitteinen elämänkulun vaihe, vaan entistä yksilöllisempi ja
monimuotoisempi elämäntilanne. Aikaisempien elämänvaiheiden vaikutuksesta ikääntyvä ihmisestä on yksilö, jolla on yksilöllinen tapa suhtautua ympäristöönsä ja tehdä
ratkaisuja. Monilla ikääntyvillä on voimavaroja, joista on sekä heille itselleen että yhteisölleen hyötyä. Ikääntyminen onkin monelle vaikuttamisen aikaa perheen, yhteisön ja
yhteiskunnan tasolla. Ikääntyvät ovat kuitenkin yhä heterogeenisempi ryhmä. Kaikilla
ikääntyvillä ei ole voimavaroja tai varallisuutta ja heidän sosiaalinen verkostonsa on
voinut jäädä heikoksi tai hajota esimerkiksi paikkakunnalta muuton vuoksi. (Hyttinen
2009, 52–53; Pikkaranen, Era & Grönlund 2011.)
Tämä kehittämisprojekti kuului HASIC-hankkeeseen (Healthy Ageing Supported by
Internet and Community). HASIC on kansainvälinen hanke, jonka tavoitteena on ikääntyvien, yli 65-vuotiaiden, osallisuuden lisääminen kehittämällä työkaluja tukemaan
ikääntyvien terveellisiä elämäntapoja ja aktiivista osallistumista. Keinoina ovat koulutus,
vertaisryhmätoiminta, verkkosovellus ja ikääntyvien alueellisten palvelujärjestelmien
kehittäminen. (HASIC 2014.)
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
8
2.2 Kehittämisprojektin tavoite ja tarkoitus
Kehittämisprojekti liittyi HASIC-hankkeen koulutus- ja vertaisryhmätoiminnan osaalueeseen. Vertaisryhmätoiminnan osalta hankkeessa on tavoitteena valmentaa vertaisryhmämentoreita, jotka jatkossa vetävät vertaistukiryhmiä ikääntyville (HASIC
2014). Kehittämisprojektin osa-alueena oli sosiaalinen osallistuminen, joka on elämänlaadun tärkeä osatekijä koko ihmisen elinkaaren ajan.
Kehittämisprojektin tavoitteena oli luoda ikääntyvien sosiaalista osallistumista koskeva
valmennusmalli, jonka avulla on mahdollista valmentaa ikääntyviä vapaaehtoisia toimimaan vertaisryhmissä mentoreina. Kehittämisprojektin tarkoituksena oli edistää tulevien mentoreiden valmiuksia käsitellä ikääntyvien sosiaalista osallistumista vertaisryhmätoiminnassa.
2.3 Kehittämisprojektin eteneminen
Kehittämisprojekti aloitettiin syksyllä 2014 aiheen valinnalla. Aiheen valintaan vaikutti
projektipäällikön kiinnostus aiheeseen sekä sen ajankohtaisuus. Ideointivaiheessa
suunniteltiin alustavat kehittämisprojektin tavoitteet ja menetelmät perustuen tiedonhakuun ja tapaamisiin tutor-opettajan sekä projektiryhmän kanssa.
Aihetta koskeva kattava tiedonhaku tehtiin alkuvuodesta 2015. Kehittämisprojektin
taustaa kartoitettiin ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen ja sen hyvinvointivaikutusten
sekä osallistumisen tukemisen näkökulmista. Lisäksi tietoa haettiin osallistumista vähentävistä tekijöistä, yksinäisyydestä, ystävien ja vapaa-ajanvieton vaikutuksesta sekä
HASIC-hankkeessa käytettävien teoreettisten lähtökohtien käsitteistä sekä niiden soveltamisesta.
Kehittämisprojektin suunnitelma tehtiin keväällä 2015 perustuen ikääntyvien sosiaalisesta osallistumisesta tehtyihin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen sekä HASIC -hankkeessa
käytettäväksi sovittuihin teoreettisiin lähtökohtiin. Projektiryhmän yhteistyönä kehitettiin
yhteisiä toimintamalleja valmennuksen toteutukseen. Suunnitelman mukaisesti kesällä
2015 kehittämisprojektissa luotiin ensimmäinen versio valmennusmallista ikääntyvien
sosiaalisen osallistumisen tukemiseksi.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
9
Valmennusmalli pilotoitiin Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijaryhmässä
syyskuussa 2015. Opiskelijoilta saadun palautteen perusteella valmennusmallia kehitettiin vastaamaan opiskelijoiden koulutustarpeita. Valmennusmalli pilotoitiin uudelleen
toisessa sosionomiopiskelijaryhmässä lokakuussa 2015. Tästä saadun palautteen perusteella valmennusmalli kehitettiin lopulliseen muotoonsa talvella 2016.
Keväällä 2016 valmennusmalli raportoitiin. Koko kehittämisprojektin ajan jatkuivat tiedonhaku, viestintä ja yhteistyö projektiryhmän, tutor-opettajan ja ohjausryhmän kanssa.
Kehittämisprojektin eteneminen kuvataan kuviossa 1.
Kuvio 1. Kehittämisprojektin vaiheet.
Projekti on tehtäväkokonaisuus, jolla on alkamis- ja päättymisajankohta ja se jakautuu
useisiin eri vaiheisiin. Paras tapa toimia on määritellä suunnitelmavaiheessa useampia
ajankäytön välitarkistuspisteitä. (Berkun 2006, 149; Ruuska 2006, 27.) Kehittämisprojekti eteni suunnitellusti, ja siihen liittyvät projekti- ja ohjausryhmien kokoukset ja valmennustilanteet jaksottivat työskentelyä.
2.4 Projektiorganisaatio
Projektilla tulee olla selkeä organisaatio, jossa roolit ja vastuut on selkeästi määritelty
(Silfverberg 2005, 51). Projektilla on aina selkeä vetäjä, projektipäällikkö, joka kytkee
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
10
toisiinsa projektin eri vaiheet ja tehtävät ja vastaa siitä, että kehittämisprojektille asetetut tavoitteet saavutetaan (Ruuska 2006, 157). Projektipäällikkö vastaa projektin päivittäisestä johtamisesta (Ruuska 2012, 21; Paasivaara, Suhonen & Virtanen 2013, 93).
Tässä kehittämisprojektissa projektipäällikkö vastasi projektin aikataulutuksesta, viestinnästä, valmennusmallin kehittämisestä, mallin pilotoinnista sekä seurannasta ja arvioinnista.
Projektiryhmä muodostuu henkilöistä, jotka ovat vastuussa projektin toteutuksesta.
Projektit on usein järkevää yhdistää laajemmaksi kokonaisuudeksi, jolloin voidaan yhdistää voimavaroja sekä luoda yleistettäviä ja helposti toistettavia ratkaisuja. (Silfverberg 2005, 7; Ruuska 2006, 21–22.) HASIC-hankkeeseen tehtiin tämän kehittämisprojektin kanssa samanaikaisesti muita samantyyppisiä projekteja. Näiden projektien projektipäälliköistä koostui yhteinen projektiryhmä.
Projektiryhmän yhteinen ohjausryhmä muodostui HASIC-hankkeen hankepäälliköstä ja
hanketyöntekijästä, tutor-opettajasta, projektipäälliköiden mentoreista sekä kahdesta
Turun ammattikorkeakoulun opettajasta. Kaikilla ohjausryhmän jäsenillä on pitkäaikainen kokemus ikääntyvien parissa työskentelystä ja ikääntyvien palveluiden kehittämisestä. Projektin ohjausryhmä muodostuu yhteistyötahoista, jotka ovat projektin sisällön
ja tavoitteiden kannalta olennaisia. Ohjausryhmä edistää ja valvoo kehittämisprojektin
edistymistä ja lopputuloksen syntyä. (Silfverberg 2005, 49–50.) Joskus voi olla tarkoituksenmukaista yhdistää yhden ohjausryhmän alle useampia projekteja, jotka ovat sidoksissa toisiinsa (Ruuska 2006, 170).
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
11
3 IKÄÄNTYVÄN SOSIAALINEN OSALLISTUMINEN
3.1 Sosiaalinen osallistuminen
WHO:n (World Health Organization) kehittämässä ICF-luokituksessa (International
Classification of Functioning, Disability and Health) osallistuminen kuvataan yksilön
osallisuutena elämän tilanteisiin (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2014, 238). Sosiaalinen osallistuminen on muiden kanssa yhdessä olemista, osallistumista erilaisiin sosiaalisiin toimintoihin, rooleihin ja ryhmämuotoisiin vapaa-ajan toimintoihin (Lyyra, Pikkarainen & Tiikkanen 2007, 264). Osallistuminen tuottaa osallisuutta ja liittyy mahdollisuuteen olla vaikuttamassa yhteisön toimintaan ja palvelujen kehittämiseen (Sosiaali- ja
terveysministeriö 2013, 17). Yksilön kokemus osallisuudesta voi olla tunne siitä, että
"kuuluu johonkin" (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2015). Sosiaalinen osallistuminen
tuottaa ihmisille hyvinvointia ja terveyttä osallistumisen tuodessa mielekästä merkitystä
elämään (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2016).
Ikääntyvät nostavat hyvän ikääntymisen merkittäviksi osatekijöiksi vapaa-ajan aktiivisuuden, ystävät ja läheiset, terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämisen sekä omien arvojen noudattamisen (Phelan, Anderson, LaCroix & Larson 2004, 214; Lee, Lan & Yen
2011, 210). Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan eläkeikäisten suosituin kodin ulkopuolinen harrastus oli vierailut ystävien, sukulaisten ja tuttavien luona. Ystäviään ja
sukulaisiaan tapasi kuitenkin vähintään kerran viikossa vain puolet ikääntyneistä. (Helldán & Helakorpi 2014, 22.) Kanadassa tehdyn tutkimuksen mukaan joka neljäs ikääntyneistä kaipasi enemmän sosiaalista osallistumista (Gilmour 2012, 7). Sosiaalisen
tuen osalta ystävien tapaaminen on tärkein tekijä. Lapset ovat tärkeitä, mutta he eivät
ole avainasemassa yksinäisyyden lievittämisessä. (Lee ym. 2011, 220; Uotila 2011,
48.)
Kuudessa Euroopan maassa ikääntyneille tehdyn tutkimuksen mukaan vapaa-ajan
osallistumiseen olivat tyytyväisimpiä 60–69-vuotiaat, mutta sitä vanhemmilla tyytyväisyys laski (Ferring ym. 2004, 21). Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan ikääntyneiden
sosiaalinen osallistuminen oli selkeästi yhteydessä aikaisempaan osallistumiseen ja
tyypillisintä oli jo tuttujen harrastusten jatkaminen (Agahi ym. 2006, 344).
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
12
3.2 Sosiaalisen osallistumisen vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin
Osallistuminen edustaa toimintakyvyn yhteisöllistä näkökulmaa (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2014, 238). Sosiaalinen toimintakyky tarkoittaa valmiuksia suoriutua elämässä sekä toisten ihmisten kanssa että koko yhteiskunnassa. Sosiaalista toimintakykyä määrittävät suhteet läheisiin, harrastukset, sosiaalisten suhteiden sujuvuus ja osallistuminen. Sosiaalinen toimintakyky on sidoksissa fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn, ja siihen liittyvät sosiaaliset kontaktit, ajankäyttö ja harrastukset. (Eloranta &
Punkanen 2008, 16–17.)
Sosiaalinen aktiivisuus on terveyttä edistävää ja toimintakyvyn sekä elämänlaadun
kannalta oleellinen tekijä. Sosiaalinen osallistuminen parantaa ikääntyneiden terveyttä,
hyvinvointia, omatoimisuutta sekä elämänlaatua. (Silverstein & Parker 2002, 541–542;
Gilmour 2012, 6.) Vapaa-ajan osallistuminen ennustaa pidempää elinaikaa ja aktiivisilla
ikääntyneillä on useimmiten muita parempi terveydentila (Hyyppä, Mäki, Impivaara &
Aromaa 2005, 10; Pynnönen, Törmäkangas, Heikkinen, Rantanen & Lyyra 2012, 770).
Aktiivinen elämäntapa ylläpitää toimintakykyä, sosiaalista osallistumista sekä toiminnan
muutosvalmiutta elämänmuutoksissa. Aiempi aktiivisuus ennustaa aktiivisuutta myös
ikääntyneenä ja elämän muutostilanteissa, kuten leskeksi jäädessä. (Agahi, Ahacic &
Parker 2006, 342–343; Donnelly & Hinterlong 2009, 163; Stephan, Boiché, Canada &
Terracciano 2014, 573.) Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan aktiivisuus lieventää
merkittävästi leskeksi jäämisen aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia (Donnelly & Hinterlong 2009, 163).
Suomessa kolmannes
yli 75 -vuotiaista kärsii yksinäisyydestä vähintään toisi-
naan(Savikko, Routasalo, Tilvis, Stranberg & Pitkälä 2005, 226). Yksinäisyys voi johtaa
toimintakyvyn alenemiseen, masennukseen, dementoitumiseen ja lyhentää elinaikaa(Tilvis, Laitala, Routasalo & Pitkälä 2011, 2).
3.3 Sosiaalista osallistumista edistäviä ja rajoittavia tekijöitä
ICF-luokituksessa suoritusrajoite tarkoittaa vaikeutta, joka yksilöllä on tehtävän suorittamisessa ja osallistumisrajoite on ongelma, jonka yksilö kokee osallisuudessa elämän
tilanteisiin (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2014, 20). Ikääntyvän henkilön aktiivisen
osallistumisen kapeutumista voivat aiheuttaa yksilötekijät, kuten voimavarojen rajalli-
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
13
suus tai uhka niiden vähentymisestä, sekä ympäristötekijät. (Lyyra 2007, 22–23; Goll,
Charlesworth, Scior & Stott 2015).
Ikääntyneiden aktiviteeteista luopumista aiheuttavat eniten toiminnalliset ongelmat,
kuten alentuneet liikunta- ja näkökyky sekä kognitiiviset taidot (Silverstein & Parker
2002, 542; Agahi ym. 2006, 345). Englantilaisen tutkimuksen mukaan henkilöillä, joilla
oli lieviä kognitiivisia vaikeuksia, saattoi olla vaikeuksia kodin ulkopuolisessa osallistumisessa ja teknologian käytössä, vaikka muita vaikeuksia ei ollutkaan (Nygård & Kottorp 2014, 570). Muita osallistumista estäviä tekijöitä olivat ruotsalaisten tutkimusten
mukaan ympäristön esteet ja kiinnostuksen loppuminen sekä vähäinen yhteydenpito
perheen kanssa (Silverstein & Parker 2002, 541; Agahi ym. 2006, 345).
Suomessa ikääntyneet muuttavat lähelle palveluita, jolloin sosiaaliset verkostot saattavat muuttua tai heikentyä. Sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen edellyttää, että ikääntyneellä on mahdollisuus liikkua ja päästä mukaan kodin ulkopuoliseen ympäristöön
(Näsling- Ylispangar 2012, 21). Ympäristön fyysinen ja sosiaalinen esteettömyys edistää osallistumista (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013, 19). Osallistumista ja ulkoilua
lisääviä ympäristötekijöitä ovat luonto, tuttu ympäristö, rauhallisuus, palveluiden sijainti
lähellä ja hyväkuntoiset kulkutiet (Rantakokko, Iwarson, Portegijs, Viljanen & Rantanen
2014, 7; Salonen 2015, 58, 62). Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan ikääntyneet
näkivät fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisen tärkeäksi lähtökohdaksi aktiiviselle osallistumiselle ja hyvinvoinnille (Salonen 2015, 53).
Vapaa-ajan osallistumiseen vaikuttavat osaltaan yksilön sisäiset esteet. Ikääntynyt ei
ole tottunut harrastuksiin tai hän kokee ne turhiksi, pelkää epäonnistumista eikä uskalla
tai halua kertoa haaveistaan tai tarpeistaan. Yksilöllisenä osallistumisen esteenä saattaa olla se, ettei ikääntynyt viihdy muiden kanssa tai hän kokee, ettei hän saa riittävän
monipuolista ohjausta. (Pikkarainen 2007, 92–95; Giesel & Rahn 2015, 342; Goll,
Charlesworth, Scior & Stott 2015.) Ikääntynyt sukupolvi on elänyt aikana, jolloin ajanviete oli yhdessä olemista ja tekemistä, kun taas nykyisin ikääntyneet saattavat istua
yksin kotona televisiota katsoen (Routasalo 2004, 41). Suomessa televisiota kaikista
ikäryhmistä katsovat eniten yli 65-vuotiaat (Pääkkönen & Hanifi 2011, 35).
Rakenteellisina esteinä voivat olla ympäristön esteet ja sopimattomat aikataulut, vuodenaikojen vaikutus tai taloudelliset seikat. Naisilla esteinä ovat useimmin taloudelliset
esteet, kumppanin puute, liikkumiseen ja matkustamiseen liittyvät ongelmat tai perhesuhteet, kuten omaishoitajuus. (Pikkarainen 2007, 92–95; Giesel & Rahn 2015, 342.)
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
14
Pitkät etäisyydet palveluihin, meluisa liikenne, vaaralliset risteykset, huonokuntoiset
kulkutiet, mäkinen maasto ja talvisin lumi tai jää ovat voimakkaimmin yhteydessä yksinäisyyteen ja vähäiseen ulkona liikkumiseen. (Rantakokko ym. 2010, 2157; Rantakokko ym. 2014, 6.)
Yksinäisyyden tunnetta aiheuttavat sosiaalisten suhteiden väheneminen, kuten muutto,
terveyden ja fyysisen toimintakyvyn heikkeneminen, yhteiskunnan kielteiset asenteet ja
oman luonteen tai käyttäytymisen muuttuminen, ihmissuhteiden ja elämänmerkityksen
puuttuminen ja omaisten välinpitämättömyys (Beal 2006, 804; Uotila 2011, 46–47).
Ympäristön vaikutus yksinäisyyden kokemukseen oli suuri. Yksikin ympäristön este
lähes kaksinkertaistaa yksinäisyyden todennäköisyyden. (Rantakokko ym. 2010, 2157;
Rantakokko ym. 2014, 6.)
Toimintakyky määräytyy yksilön terveydentilan sekä yksilö- ja ympäristötekijöiden vuorovaikutuksen tuloksena. Ympäristötekijöihin kuuluvat fyysinen, sosiaalinen ja asenneympäristö, jossa ihmiset asuvat ja elävät. (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2014,
20, 37.) Arvioitaessa sosiaalista toimintakykyä tulee huomioida ainakin henkilön
ihmissuhteet, niiden määrä ja luonne sekä hänen osallistumisensa yhteisönsä
ja yhteiskunnan toimintoihin. Ikääntyvää ei tule kuitenkaan tarkastella vain objektiivisesti analysoiden hänen terveyttään, sairauttaan, sosiaalisia suhteitaan tai käyttämiään
palveluita. (Eloranta & Punkanen 2008, 16–17; Toimia 2011.) Jotta saamme ymmärrystä siitä, mitä ikääntyvä toivoo ja arvostaa elämässään, on tärkeää saada tietoa ja ymmärrystä hänen historiastaan ja kokemusmaailmastaan sekä hänen suhteistaan toisiin
ihmisiin ja ympäristöön eri elämänvaiheissa (Näsling-Ylispangar 2012, 13). Arvioitaessa ikääntyvän osallistumista tulee arvioitavien toimintojen olla henkilön kannalta merkityksellisiä ja tarkoituksenmukaisia (Toimia 2013).
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
15
4 IKÄÄNTYVÄN SOSIAALISEN OSALLISTUMISEN
TUKEMINEN
Ihmisen toimintakyky määräytyy yksilö- ja ympäristötekijöiden vuorovaikutuksen tuloksena. Yhteen tekijään kohdistettu interventio saattaa vaikuttaa yhteen tai useampaan
muuhun tekijään. (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2014, 37.) Ikääntyvä voi parantaa
mahdollisuuksiaan osallistua toimintaan ja ylläpitää terveyttään valinnoillaan sekä optimoimalla ja kompensoimalla toimintaansa (Lyyra 2007, 22–23; Goll, Charlesworth,
Scior & Stott 2015). Ikääntymiseen liittyvät muutokset lisättynä elämän muutoksiin,
kuten leskeksi jääminen, muuttaminen ja ajokortista luopuminen aiheuttavat erityistä
tuen tarvetta uusien verkostojen löytymiseen ja harrastusten jatkamiseen (Pikkarainen
2007, 94; Goll, Charlesworth, Scior & Stott 2015).
Interventiot, jotka tarjoavat sosiaalisia aktiviteetteja ja ryhmän tukea, on todettu tehokkaiksi. Intervention perustuminen teoriapohjaan lisää intervention tehokkuutta. Sosiaalisia rooleja vahvistavien interventioiden tehokkuus on teorian ja kokemuksellisen tiedon yhdistämisessä ja kohdistamisessa henkilölle mielekkäisiin toimintoihin. (Peterson
Berthea, Lowett, Cooks & Bell 2010, 302; Dickens, Richards, Greaves & Campbell
2011; Heaven, White, Errington, Mathers & Moffatt 2013, 223, 274; Mulry & Piersol
2014, 247.) Yhdessä tekeminen tarkoittaa tekemistä, johon osallistuu vähintään kaksi
ihmistä, mutta ei välttämättä sisällä yhteistä, sovittua päämäärää. Mielekäs toiminta
yhdessä perustuu tarkoituksenmukaisuuteen ja tuottaa muutoksia sekä arvokkuuden ja
elämän mielekkyyden kokemuksia. (Harra 2014, 209–210.)
Interventiot, joka sisältävät yksilö- ja ryhmätapaamisia, parantavat sosiaalista osallistumista ja ihmissuhteita sekä vaikuttavat myönteisesti vapaa-ajan osallistumiseen (Mulry & Piersol 2014, 247; Zignmark, Fisher, Rocklöv & Nilsson 2014, 454). Suomalaisen
tutkimuksen mukaan ryhmän valitseminen oman kiinnostuksen mukaan lisäsi intervention tehokkuutta tarjoten mielekästä toimintaa ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Yhdessä tekeminen ja kokemusten jakaminen voimaannuttivat ja nostivat itsetuntoa.
Ryhmäinterventiossa osallistujien sosiaalinen aktiivisuus parani ja yksinäisyydentunne
väheni. (Savikko, Routasalo, Tilvis & Pitkälä 2010, 22.) Tanskalaisen tutkimuksen mukaan aktiivisuutta tukevat interventiot 75-vuotiaille edistivät aktiivisuutta 80-vuotiaana
(Sørensen ym. 2002, 75).
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
16
4.1 Vertaisohjaus ryhmämuotoisessa toiminnassa
Vertaismentorointi sekä vertaisryhmä ovat tehokkaita menetelmiä terveyden edistämisessä ja toimintakyvyn ylläpitämisessä (Ivarsson, Klefsgård & Nilsson 2011, 38; Behm,
Ziden, Duner, Falk & Dahlin-Ivanoff 2013, 431–432; Saito, Kai & Takizava 2013, 543–
544; Petosa & Smith 2014, 352).
Vertaisryhmien määrä on lisääntynyt sosiaali- ja terveysalalla. Ryhmien lisääntyminen
kertoo ihmisten tarpeesta jakaa kokemuksiaan ja saada tietoa samassa elämäntilanteessa olevien henkilöiden kanssa (Nylund 2005, 195.) Vertaistukeen perustuvan toiminnan ydin on ihmisten välinen arkinen kohtaaminen ilman asiakas- tai potilassuhteita
(Hyväri 2005, 214). Ryhmämuotoisen vertaistoiminnan keskeisiä merkityksiä ovat kokemusten jakaminen ja vaihtaminen. Itsenäisten ikääntyvien saattaa olla vaikeaa ottaa
vastaan tietoa terveyden edistämisestä. (Behm ym. 2013, 427–431.) Vertaistuki on
mahdollista omaa elämäntilannetta ymmärtävien ihmisten kanssa. On oleellista löytää
toimintatavat, jotka sopivat omaan elämäntilanteeseen, jotka kiinnostavat ja joissa haluaa olla mukana. (Jyrkämä 2010, 26; Goll, Charlesworth, Scior & Stott 2015.)
Ryhmämuotoinen vertaisohjaus lisää ennaltaehkäisevien, terveyttä edistävien interventioiden vaikutusta voimaannuttaen osallistujia, tarjoten heille roolimalleja ja mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa (Sørensen ym. 2002, 76; Ivarsson ym. 2011, 38; Behm ym. 2013, 431–432; Saito ym. 2013,
544).
Japanissa tehdyn tutkimuksen mukaan ryhmäinterventiot vaikuttivat yksinäisyyttä vähentävästi sekä edistivät subjektiivista hyvinvointia, sosiaalista tukea ja lisäsivät tietoa
saatavissa olevista palveluista (Saito ym. 2013, 543–544). Suomalaisen tutkimuksen
mukaan ikääntyvien ryhmämuotoiseen interventioon osallistuneista suuri osa oli löytänyt ryhmäläisistä uusia ystäviä ja tavannut heitä myös intervention jälkeen (Routasalo,
Tilvis, Kautiainen & Pitkälä 2009, 300–301).
4.2 Vertaismentoreiden valmennus ja tukeminen
Vertaismentoritoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja sillä pyritään vahvistamaan ihmisten aktiivisuutta ja yhteisöllisyyttä. Vapaaehtoistoiminta on ihmisten välistä vastavuoroista ja palkatonta toimintaa, jossa he ovat mukana omasta tahdostaan saaden
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
17
toiminnasta myös jotain itselleen. (Nylund & Yeung 2005,13; Koskinen-Ollonqvist &
Aalto-Kallio 2013, 339.)
Ikääntyvän oppijan vahvuuksia ovat motivaatio ja elämänkokemus. Kokemus auttaa
uuden oppimisessa ja yhdessä motivaation kanssa se luo edellytykset pohtimiselle ja
merkitysten etsimiselle. (Sallila 2000, 10.) Hyvin valmistellut ja toteutetut vertaismentorien ohjaamat ryhmät toimivat ikääntyvien ohjauksessa. Valmennuksen saaneiden vertaismentoreiden ohjaamat ikääntyneiden liikuntaryhmät olivat amerikkalaisen tutkimuksen mukaan tehokkaita ja niihin osallistuttiin aktiivisesti. Tutkimuksessa todettiin, että
vertaismentorien valmennuksen tulee sisältää tietoa sekä käytännön taitoja ikääntyvien
ohjaamiseksi, jotta ohjaus on tuloksellista. (Dorgo, King, Bader & Limon 2013, 1162.)
Ohjaajan roolissa painottuu nykyisin toiminnan mahdollistaminen ja rohkaiseminen
ongelmanratkaisuun. Oppiminen määritellään aktiiviseksi toiminnaksi, jossa rakennetaan uusia toimintatapoja ja korostetaan omakohtaisten merkitysten rakentelua. Oppiminen tapahtuu parhaiten, kun tiedot kytketään arkielämään ja aitoihin elämänkokemuksiin. (Turku 2007, 17, 21.) Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan ryhmien ohjaajat kokivat roolin muutoksen mahdollistajana ja myönteisen muutosilmapiirin luojana parempana kuin perinteisen asiantuntijan roolin. Ryhmäläiset olivat aktiivisempia ryhmään
osallistujia ja asiantuntijuus muuttui käytännönläheiseksi ja asiakaslähtöiseksi. (Johansson, Borell & Jonsson 2014, 101.)
Suomessa on tehty tutkimus ammattihenkilöstölle suunnatun ryhmänohjauskoulutuksen tehokkuudesta. Koulutus keskittyi yksinäisten ikääntyneiden ryhmien ohjaamiseen.
Koulutuksen tärkeimmiksi anneiksi muodostuivat ne, että osallistujat saivat keinoja auttaa ikääntyneitä, ymmärtää heidän yksinäisyyttään, osallistuneiden ryhmänohjaustaidot
kehittyivät ja he saivat itseluottamusta omaan työhönsä. Koulutukseen osallistujat nostivat esille myös vertaistuen ja yhteistyön merkityksen. Heidän oppimispäiväkirjoistaan
näkyi ammattitaidon ja kriittisten itsearviointitaitojen kehittyminen. (Pitkälä ym. 2004,
828–831.)
Ryhmän ohjaaja tukee osallistujia pohtimaan tapahtumia myönteisestä ja voimavaroja
tukevasta näkökulmasta. Keskustelussa hän voi ohjata ryhmäläisiä hahmottamaan ja
ratkaisemaan nykyhetken haasteita aikaisempien tapahtumien näkökulmasta. Ryhmässä voidaan hyödyntää osallistujien aiempia kokemuksia vastaavanlaisissa tilanteissa auttaneista ja voimaa antaneista asioista. (Laine, Fried, Heimonen & Kälkäinen
2014.)
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
18
Vapaaehtoisia vertaismentoreita rekrytoidessa tulee pyrkiä realistisesti kuvaamaan
vapaaehtoistyön sisältöä. Perehdytys koostuu toimintaan ja organisaation toimintakultturiin ja toiminta-ajatukseen perehtymisestä, vapaaehtoistyön perusteista, sekä ryhmänohjaustaidoista. Koulutuksen tulee perustua tutkittuun tietoon sekä kokemukseen,
innostaa, huomioida valmennettavan kiinnostuksen kohteet sekä tuoda esille salassapito ja eettiset näkökohdat. Koulutuksessa on hyvä hyödyntää kokeneita mentoreita.
Vertaismentoreiden työn arvostus lisää työn iloa ja sitoutumista. Tärkeää on myös järjestää vertaismentorille tukea tarpeen mukaan ja antaa tietoa siitä, mihin vapaaehtoinen ottaa yhteyttä kokiessaan tarvitsevansa tukea. Samantyyppistä työtä tekevien tapaamiset ja kokeneempien mentoreiden hyödyntäminen tukevat vertaisohjaajien jaksamista ja varmistavat toiminnan laadukkuutta. Vertaismentoreille tulisi järjestää koulutuksia ja luentoja heidän omien ideoidensa ja toiveidensa perusteella. Kehittymismahdollisuudet sekä joustavuus järjestelyissä lisäävät työn mielekkyyttä ja iloa. (Nylund &
Yeung 2005, 32; Myllymaa 2010, 87–93.)
Vapaaehtoistyön ja ammattityön yhteensovittaminen on haasteellista. Ammattilaiset
saattavat toimia vertaisohjaajien tukena esimerkiksi ryhmän ohjauksessa ryhmädynamiikan tai teoreettisen tiedon osalta. Vertaisohjaajan ja ammattilaisen toimintojen tulisi
tukea toisiaan. (Myllymaa 2010, 92).
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
19
5 VALMENNUSMALLIN PROSESSI
5.1 Valmennusmallin kehittäminen
Valmennuksen suunnittelun lähtökohtana tulee olla selkeä näkemys valmennuksen
tavoitteista, eli mitä halutaan osallistujien oppivan ja minkä takia. Osallistujien kannalta
on ratkaisevan tärkeää, että tavoitteet koetaan omakohtaisiksi ja omaa toimintaa tukeviksi. Tavoitteiden mukaan suunnitellaan koulutuksen sisältö ja valitaan menetelmä tai
menetelmät, joiden avulla tavoitteeseen pyritään. Aikataulutus tulee suunnitella realistiseksi ja tarpeeksi väljäksi. Lisäksi on suunniteltava muut järjestelyt, kuten tilat ja tarvittavat materiaalit. Koulutuksen lopuksi arvioidaan koulutukselle asetettujen tavoitteiden
toteutuminen. (Kupias & Koski 2012, 21, 70–73; Milkova 2016.)
Ikääntyvien sosiaalista osallistumista tukevan valmennusmallin sisältö rakennettiin teoriaosuuksista sekä pienryhmätyöskentelyistä. Teoriaosuudet suunniteltiin sisältämään
tietoa ikääntyvien sosiaalisesta osallistumisesta, sen merkityksestä ikääntyvän hyvinvointiin ja ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen tukemisesta. Pienryhmätyöskentelyjen
sisältöä suunniteltaessa tavoitteena oli osallistujien ohjaaminen jakamaan tietojaan ja
taitojaan. Keskustelun aiheiksi suunniteltiin elämänkokemus voimavarana sekä vertaisryhmän ohjaamiseen liittyvien tietojen ja taitojen jakaminen. Valmennusmalli suunniteltiin perustuen ikääntyvien sosiaalisesta osallistumisesta tehtyihin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen, sekä HASIC -hankkeessa käytettäväksi sovittuihin teoreettisiin lähtökohtiin,
joista valittiin narratiivisuus, sosiaalis-kognitiivinen malli sekä transteoreettinen muutosvaihemalli.
Ikääntyviä vapaaehtoisia ei pilotointivaiheessa valmennettu, vaan valmennusmalli laadittiin opiskelijoiden valmentamiseen. Valmennuksen suunnittelun lähtökohtana ja valmennuksen tavoitteena oli opiskelijoiden valmiuksien lisääntyminen ikääntyvien vertaismentoreiden valmentajina ja tukijoina. Valmennuksen toteutussuunnitelma tehtiin
yhteneväksi muiden HASIC-hankkeen vertaismentorivalmennuksen osioon kuuluvien
projektien kanssa.
Valmennukseen liittyivät alku- ja palautekyselyt, joiden tavoitteina oli auttaa valmennusmallin kehittämisessä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselyjä, jossa oli avoimet
kysymykset. Alku- ja palautekyselyiden kysymykset luotiin projekti- ja ohjausryhmän
yhteistyönä.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
20
Kyselyiden avulla selvitettiin:
1. Miten valmennukseen osallistuvat opiskelijat asennoituivat ikääntyvien sosiaaliseen
osallistumiseen?
2. Mitä opiskelijat kokivat koulutuksesta oppineensa?
Alkukyselyllä selvitettiin opiskelijoiden asenteita ikääntyvien sosiaaliseen osallistumiseen. Asenteet syntyvät vuorovaikutuksessa itse koetun ja muiden kertoman pohjalta.
Niiden avulla tulkitaan ympäristöä, ohjataan käyttäytymistä sosiaalisissa tilanteissa ja
jäsennetään kokonaisuuksia. Asenne kohdistuu aina johonkin, asenteella on voimakkuus ja myönteinen tai kielteinen suunta. (Lahikainen & Pirttilä-Backman 2007, 90–92.)
Palautekyselyllä selvitettiin sitä, miten opiskelijat kokivat kehitetyn valmennusmallin
vaikuttaneen valmiuksiinsa ohjata ikääntyvien tulevien vertaismentorien valmennusta.
Valmennusmallia kehitettiin saadun palautteen perusteella ja pilotoitiin uudelleen toisen
sosionomiopiskelijaryhmän kanssa, jotka myös vastasivat alku- ja palautekyselyihin.
Kehittämisprojektin lopputuloksena kehitettiin valmennusmalli vertaisryhmätoimintaan
ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen tukemiseksi.
5.2 Valmennuksen teoreettiset lähtökohdat
Teoreettisia malleja ja teorioita voidaan hyödyntää terveyden edistämisen intervention
suunnitteluun ja arviointiin. Niiden avulla voidaan kuvata ohjattavan päätöksentekoon ja
mahdolliseen toiminnan muutokseen johtavaa prosessia ja auttaa ymmärtämään toiminnan lähtökohtia. (Turku 2007, 44–45; Dickens ym. 2011; Heaven, White, Errington,
Mathers & Moffatt 2013, 223, 274.) Tieto, asenteet, tapa reagoida stressiin ja motivaatio ovat tärkeitä käyttäytymiseen vaikuttavia osatekijöitä samoin kuin perhe, sosiaaliset
suhteet, taloudellinen tilanne, kulttuuri ja maantiede (Glanz & Bishop 2010, 400).
HASIC-hankkeen teoreettisista lähtökohdista valittiin narratiivisuus ja sosiaaliskognitiivinen teoria. Transteroreettinen muutosvaihemalli vaikutti taustalla valmennusmallin kertaluonteisuuden takia. Valmennusmallia suunniteltaessa tiedostettiin kuitenkin ikääntyvien motivaation merkitys ja muutosvalmiuden huomioinnin tärkeys vertaisryhmäohjauksessa. Valmennusmalli rakennettiin eteneväksi kokonaisuudeksi Kolbin
mallin oppimisen kehän mukaisesti.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
21
5.2.1 Narratiivisuus
Narratiivisuudella ajatellaan lähestymistapaa, jossa kertomukset luovat tapaa ymmärtää omaa elämää ja oman elämän tapahtumia (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2012,
218). Narratiivisuus voidaan ymmärtää rakenteeksi, jonka avulla ihmiset havaitsevat,
kokevat, antavat merkityksiä sekä välittävät niitä muille. Narratiivisella lähestymistavalla
on mahdollista etsiä keskeisiä merkityksiä ja käytäntöjä, joiden avulla voidaan valottaa
kokemuksen ulottuvuuksia. (Honkasalo 2000, 65–66.) Ryhmäläiset ovat kertomuksen
aktiivisia osallistujia omien kokemustensa kautta ja heidän kertomustensa kautta voidaan luoda mallitarinoita. Näiden avulla vertaisryhmäläisiä on mahdollista tukea omien
voimavarojensa löytymisessä Ikääntyvien elämänkokemus ja sosiaalisen osallistumisen muodot ovat moninaisia. Elämäntarinoiden jakamisen tavoitteena on voimaannuttaa sekä kertojaa että muita ryhmäläisiä. (Jyrkämä 2010, 26.)
Valmennusmallissa narratiivisuutta hyödynnettiin pienryhmätyöskentelyissä ja yhteisissä keskusteluissa. Osallistujat kertoivat kokemuksistaan ja vaihtoivat ajatuksia luoden
asioista uusia ja erilaisia näkökulmia. Lähtökohtana oli se, että jokainen osallistuja toi
ryhmään oman elämänkokemuksensa ja tarinansa, joiden jakaminen voi tukea toisia.
5.2.2 Sosiaalis-kognitiivinen teoria
Sosiaalis-kognitiivinen
teoria
perustuu kolmitahoiseen, dynaamiseen ja
vasta-
vuoroiseen malliin, jossa yksilölliset tekijät, ympäristö ja käyttäytyminen vaikuttavat
toisiinsa. Teorian mukaan ihmiset eivät opi vain omista kokemuksistaan, vaan myös
seuratessaan toisten toimintoja ja niiden seurauksia. Yksilön pystyvyyden uskomukset
vaikuttavat hänen motivaatioonsa, toimintaansa ja hyvinvointiinsa. (Bandura 1998, 623;
Glanz & Bishop 2010, 403.) Vertaisryhmässä on mahdollista jakaa kokemuksia, jokainen osallistuja voi pohtia asioita omien kokemustensa kautta hyödyntäen muiden kokemuksia. Sosiaalis-kognitiiviseen teoriaan pohjaavat interventiot suosivat vertaistoimintaa samanlaisessa elämäntilanteessa olevien henkilöiden roolimallien takia. (Robinson-Whelen ym. 2006, 340). Avaintekijöitä teoriassa ovat havaintoihin perustuva
oppiminen, vahvistuminen, itsekontrolli ja pystyvyys sisältäen tavoitteiden asettamisen
ja itsearvioinnit (Bandura 1998, 623; Glanz & Bishop 2010, 403).
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
22
Valmennusmallissa
sosiaalis-kognitiivista
mallia
hyödynnettiin
pienryhmä-
työskentelyissä ja yhteisissä keskusteluissa. Oppimista tukivat valmennettavien kokemuksista rakentuvat näkökulmat, joita hyödynnettiin osallistujien voimavarojen tukemiseksi. Ryhmätöissä valmentaja ohjasi osallistujia jakamaan kokemuksia, tietoa ja taitoja.
5.2.3 Transteoreettinen muutosvaihemalli
Transteoreettista muutosvaihemallia (The transtheoretical model of health behavior)
voidaan soveltaa, kun tavoitteena on suotuisa muutos elintapoihin ja osallistumiseen.
Transteoreettisessa mallissa ohjaustilanne ymmärretään pitkäaikaisena oppimisprosessina. Mallin mukaan muutos alkaa ongelman tiedostamisesta, muutoksen mahdollisuudesta ja hyötyjen tunnistamisesta. Mallin vaiheet ovat esiharkintavaihe, harkintavaihe, valmisteluvaihe, toimintavaihe ja ylläpitovaihe. Eteneminen ei aina kulje lineaarisesti ja repsahdukset ovat mahdollisia. Ohjauksen ja neuvonnan rakenne ja sisältö
muuttuvat vaiheiden mukaan. Mallissa korostuu asiakkaan motivaation merkitys, erityisesti prosessin alkuvaiheessa. (Kyngäs & Hentinen 2008, 62–64; Glanz & Bishop
2010, 402–403; Muutosvalmius: Käypä hoito – suositus, 2010; Näsling- Ylispangar
2012, 158–159.) Realiteetti on se, etteivät ryhmään osallistujat ole samalla viivalla
muutosvalmiudessaan. Tämän voi kuitenkin kääntää myös eduksi, jolloin pidemmälle
edistyneet voivat antaa vinkkejä harkintavaiheessa oleville ja nämä vuorostaan tehdä
kysymyksiä, jotka hyödyntävät kaikkia. (Turku 2007, 63, 92.)
Valmennusmallissa transteoreettinen muutosvaihemalli vaikutti taustateoriana. Kehittämisprojektissa valmennusmallia suunniteltaessa tiedostettiin ikääntyvien motivaation
tärkeys toiminnan muutoksen ja sosiaalisen osallistumisen tukemisen keinojen ja näkökulmien valintaan vertaisryhmäohjauksessa. Elämäntapamuutos on pitkäaikainen
prosessi.
5.2.4 Kolbin malli
Kolbin mallissa lähtökohtana on oppijoiden omien kokemusten kartoittaminen ja esille
ottaminen. Kokemuksellinen oppiminen sisältää syklisesti jatkuvana neljä vaihetta, jotka ovat omakohtainen käytännön kokemus, kokemusten pohtiminen, käsitteellistäminen ja aktiivinen konkreettinen toiminta. (Kolb & Kolb 2005, 3; Kupias & Koski 2012,
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
23
36–38.) Osallistujien kokemukset toimivat havainnoinnin ja kokemusten pohtimisen
lähtökohtana. Näitä havaintoja ja reflektiota yhdistetään teoriatietoon ja uutta tietoa
voidaan käyttää konkreettisessa tekemisessä, josta saadaan käytännön kokemusta.
Kokemuksista keskustellaan peilaten omia kokemuksia muiden kokemuksiin ja tarkastellen niitä usealta eri näkökulmalta. Oppimisen ei tarvitse aina alkaa kokemuksella,
vaan alkukohta voi olla muussakin kohdassa oppimisen kehällä. (Kolb & Kolb 2005, 3;
Kupias & Koski 2012, 36–38.) Oppiminen määritellään aktiiviseksi toiminnaksi, jossa
rakennetaan uusia toimintatapoja ja korostetaan omakohtaisten merkitysten rakentelua. Oppiminen tapahtuu parhaiten, kun tiedot kytketään arkielämään ja aitoihin elämänkokemuksiin. (Turku 2007, 17, 21.) Oppimisen kehän neljä syklistä vaihetta toteutuivat valmennusmallissa alkukyselystä, teoriaosuuksista, pienryhmätyöskentelyistä ja
yhteisistä keskusteluista rakentuneena kokonaisuutena. Kolbin kokemuksellisen oppimisen kehä ja sen soveltaminen valmennusmallissa kuvataan kuviossa 2.
Kuvio 2. Kolbin kokemuksellisen oppimisen kehä, soveltaen (Kolb & Kolb 2005, 3).
Käytännön kokemuksen osa-alue toteutui alkukyselynä toimineen case-tehtävän ja
yhteisten keskustelujen muodossa. Valmentajan esittämät esimerkit sekä osallistujien
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
24
kertomat kokemukset vahvistivat oppimista ja oivaltamista. Havainnointi ja kokemusten
pohtiminen toteutui pienryhmätehtävissä ja yhteisissä keskusteluissa, joissa asioita
pohdittiin usealta näkökulmalta. Teoriatietoon ja kokemuksiin perustuvat näkökulmat
vahvistivat pohdintaa. Käsitteellistäminen ja yleistäminen toteutui valmennusmallin
kahdessa teoriaosuudessa. Teoriaosuudet perustuivat ikääntyvien sosiaalisesta osallistumisesta tehtyihin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen. Konkreettinen tekeminen toteutui
pienryhmätyöskentelyissä, pohjautuen teoriatietoon ja kokemuksiin.
5.3 Valmennusmallin pilotointi
Valmennusmalli pilotoitiin Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden aikuisopiskelijaryhmässä Salon toimipisteessä. Valmennukseen osallistui 23 opiskelijaa.
Valmennuksen kesto oli 90 min. Valmennuksessa käytettiin apuna Power Point esitystä.
Valmennus alkoi valmentajan ja osallistujien lyhyillä esittäytymisillä, jonka jälkeen valmentaja esitteli osallistujille alkutehtävään liittyvän saatekirjeen (Liite 1) ja alkutehtävänä olevan case-tehtävän (Liite 2). Saatekirjeessä kuvattiin alkutehtävän tavoite ja käyttötarkoitus. Tavoitteena oli selvittää opiskelijoiden asenteita ikääntyvien sosiaaliseen
osallistumiseen. Valmentaja jakoi osallistujille tyhjät paperit ja ohjeisti heitä kirjoittamaan vastauksensa paperille. Aikaa vastaamiseen oli viisi minuuttia, jonka jälkeen paperit kerättiin takaisin valmentajalle.
Valmentaja esitteli valmennuksen teeman, ikääntyvien sosiaalinen osallistuminen, ja
valmennuksen tavoitteet. Tämän jälkeen oli teoriaosuus, jossa valmentaja alusti kirjallisuuteen perustuen valmennuksen teeman käsitteistä ja ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen merkityksestä terveyden edistämisessä. Keskustelulle oli varattu aikaa.
Ryhmätyötä varten valmentaja ohjeisti osallistujia jakautumaan noin neljän hengen
ryhmiin keskustelemaan näissä pienryhmissä aiheesta elämänkokemus voimavarana.
Valmentaja ohjasi osallistujia jakamaan tietojaan ja taitojaan erilaisissa elämäntilanteissa auttaneista asioista. Aihetta pyrittiin hahmottamaan myös ikääntyneiden näkökulmasta. Alustuksena tehtävään valmentaja esitti kaksi esimerkkiä ”uskomuksista”,
jotka voivat vaikuttaa osallistumista heikentävästi. Ensimmäisenä esimerkkinä oli ”En
voi lähtee enää tanssimaan vaikka tekisi mieli. Olen näin kankea ja lihonut – ei kukaan
tulisi hakemaan kuitenkaan.” Ratkaisuesimerkkinä oli - ”Menen tansseihin, joissa voi
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
25
myös tanssia ryhmässä ystävien kanssa”. Toisena esimerkkinä oli ”Ei näin vanhana voi
oppia kulkemaan junalla ”. Ratkaisuehdotus oli jätetty avoimeksi. Lähtökohtana ryhmätyössä oli se, että jokainen osallistuja tuo ryhmään elämänkokemuksensa ja tarinansa.
Elämän varrella koettu on kartuttanut tietoja ja taitoja antaen elämänviisautta, josta voi
ammentaa voimavaroja nykyiseen elämäntilanteeseen, jota jakamalla voi tukea toisia.
(Laine ym. 2014.)
Toinen teoriaosuus sisälsi valmentajan alustuksen tyypillisimmistä ikääntyneiden osallistumista edistävistä ja rajoittavista tekijöistä sekä ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen tukemisesta perustuen aikaisempaan tutkimustietoon. Valmennuksessa käytiin
läpi sosiaalista osallistumista vähentävien riskien tunnistamista ja yksilöllisen muutoksen etenemisen tukemista ryhmässä. Keskustelulle oli varattu aikaa.
Seuraavassa pienryhmätyöskentelyssä osallistujat jatkoivat samoissa neljän hengen
ryhmissä kuin aikaisemmassa ryhmätyöskentelyssä. Ryhmissä keskustelun aiheena oli
vertaisryhmän ohjaaminen. Osallistujat keskustelivat aiheesta kysymyksinään:

Miten ohjata ikääntyvät ryhmäläiset kertomaan ja keskustelemaan arjestaan,
sosiaalisesta osallistumisestaan ja mielenkiinnon kohteistaan?

Miten ottaa puheeksi osallistumista estäviä tekijöitä / ilonaiheita, onnistumisia
sekä mielekkääksi ja merkitykselliseksi koettuja asioita?

Miten voi motivoida ryhmäläisiä osallistumaan?
Yhteisessä keskustelussa ryhmät jakoivat parhaat esille nousseet kokemukset ja ideat.
Valmennuksen lopuksi valmentaja ohjasi loppukeskustelun ja veti yhteen valmennuksessa käsitellyt asiat. Palautetta varten valmentaja jakoi osallistujille tyhjät paperit, joihin hän ohjeisti jokaista osallistujaa kirjoittamaan kolme tärkeintä valmennuksessa oppimaansa asiaa (Liite 3). Osallistujat palauttivat palautteet valmentajalle luokasta lähtiessään. Valmennusmallin pilotointivaiheen sisältö kuvataan kuviossa 3.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
26
Valmennusmalli vertaisryhmätoimintaan
ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen tukemisesta
(pilotointi)
(90 min)
aikataulutus
5 min
aihe
sisältö
Esittäytyminen
Osallistujien ja valmentajan esittäytyminen
5 min
Alkutehtävä
Valmentaja esittelee saatekirjeen ja case -alkutehtävän. Tehtävä sisältää yhden casen, joka käsittelee ikääntyvää, eläkkeelle jäänyttä ja maalta kaupunkiin muuttanutta naista, jonka
sosiaalinen osallistuminen on vähentynyt. Osallistujilta kysytään mitä ajatuksia case heissä herättää.
5 min
Valmennuksen
teema ja tavoitteet
Teoria
Valmentaja kertoo valmennuksen teemasta, ikääntyvien sosiaalinen osallistuminen ja valmennuksen tavoitteista
15 min
+
10 min
Pienryhmätyöskentely
4 hengen ryhmiä, keskustelun aiheena: Elämänkokemus
voimavarana. Valmentaja ohjaa osallistujia jakamaan tietoa
ja taitoja haasteellisissa elämäntilanteissa auttaneista asioista. Aihetta pyritään myös hahmottamaan ikääntyviden näkökulmasta.
15 min
Teoria
Valmentajan alustus tyypillisimmistä ikääntyvien osallistumista edistävistä ja rajoittavista tekijöistä sekä ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen tukemisesta perustuen aikaisempaan
tutkimustietoon.
Keskustelulle on varattu lisäksi aikaa.
15 min
+
10 min
Pienryhmätyöskentely
4 hengen ryhmä, keskustelun aiheena vertaisryhmän ohjaaminen. Osallistujat keskustelevat aiheesta kysymyksinään:
-Miten ohjata ikääntyvät ryhmäläiset kertomaan ja keskustelemaan arjestaan, sosiaalisesta osallistumisestaan, mielenkiinnon kohteistaan
-Miten ottaa puheeksi osallistumista estäviä tekijöitä / ilonaiheita, onnistumisia ja mielekkääksi ja merkitykselliseksi koettuja asoita?
-Miten motivoida ryhmäläisiä osallistumaan?
Ryhmät jakavat parhaat esille nousseet kokemukset ja ideat
yhteisessä keskustelussa.
5 min
Loppuyhteenveto
Yhteenveto, loppukeskustelu ja palaute valmennuksesta
kyselylomakkeella
10 min
Valmentajan alustus valmennuksen teeman käsitteistä ja
teoriatiedosta ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen merkityksestä terveyden edistämisessä, perustuen kirjallisuuteen
Kuvio 3. Valmennusmalli pilotoinnissa.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
27
Valmennuksen jälkeen projektipäällikkö analysoi alkukyselyn ja palautteiden vastaukset soveltaen sisällön analyysiä. Projektipäällikkö aloitti alkukyselyn vastausten (N =
23) Projektipäällikkö analysoi opiskelijoiden vastauksia (N = 19) tavoitteena selvittää
opiskelijoiden asenteita ikääntyvien sosiaaliseen osallistumiseen.
Vastauksia oli analysoitavana 23 käsinkirjoitettua sivua. Projektipäällikkö alleviivasi
samaa tarkoittavat ilmaisut samalla värillä. Tämän jälkeen hän kirjoitti ilmaisut Word tiedostoksi käyttäen jaottelussa samoja värejä kuin alleviivatessa tarkistaen samalla
ilmaisujen luokittelun. Luokkien muodostaminen on analyysin kriittinen vaihe, sillä analyysin tekijän on päätettävä millä perusteella ilmaisut kuuluvat samaan ryhmään. (Kylmä & Juvakka 2007, 116; Tuomi & Sarajärvi 2009, 101, 109–110.)
Opiskelijoiden asenteet ikääntyvien sosiaaliseen osallistumiseen olivat ymmärtämään
pyrkiviä, ongelmia ratkaisemaan pyrkiviä sekä ikääntyvän omaa aktiivisuutta edellyttäviä (Kuvio 4).
Kuvio 4. Pilotointiin osallistuneiden opiskelijoiden asenteet ikääntyvien sosiaaliseen
osallistumiseen.
Pilottivaiheen palautekyselyn tavoitteena oli selvittää miten opiskelijat kokivat kehitetyn
valmennusmallin vaikuttaneen valmiuksiinsa toteuttaa ikääntyvien vertaisohjaajavalmennusta. Valmennukseen osallistuneista opiskelijoista 19 vastasi palautekyselyyn.
Neljä opiskelijaa lähti valmennuksesta ennen palautuskyselyä. Projektipäällikkö analy-
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
28
soi vastaukset (N = 19) samalla tavalla kuin alkukyselyn tulokset. Vastauksia oli analysoitavana 19 käsinkirjoitettua sivua.
Vastauksista kävi ilmi että opiskelijat kokivat saaneensa tietoa aktiivisen ikääntymisen
osatekijöistä, ikääntyvien sosiaaliseen osallistumiseen vaikuttavista tekijöistä sekä sosiaalisen osallistumisen tukemisesta. Vastausten luokittelu kuvataan kuviossa 5.
Kuvio 5. Pilotointiin osallistuneiden opiskelijoiden valmennuksessa oppimat asiat.
Projektipäällikkö vertasi alkukyselyiden ja palautteiden vastauksia valmennukselle asetettuihin tavoitteisiin. Hän totesi valmennusmallin muutostarpeet ja kehitti mallia palautteiden perusteella. Valmennuksen sisällöstä vähennettiin taustatietoa sosiaaliseen
osallistumiseen. Sisältöön lisättiin teoriatietoa ja keskusteluaikaa vertaisohjaajien valmennuksessa sekä tukemisessa huomioon otettavista tekijöistä.
5.4 Valmennusmallin toinen pilotointi
Valmennusmallin toinen pilotointi tapahtui Turun ammattikorkeakoulussa toisen sosionomiopiskelijaryhmän kanssa. Valmennukseen osallistui 19 opiskelijaa. Projektipäällikkö oli kehittänyt valmennuksen sisältöä palautteiden perusteella sisältämään vähemmän perustietoa sosiaalisesta osallistumisesta ja lisäämällä tietoa vertaisohjaajien tukemisesta. Valmentaja alusti sekä ohjasi keskustelua tutkimuksiin perustuen vertaisohjaajien rekrytoinnista, perehdytyksestä, arvostuksesta, koulutuksesta, ohjaajien vertais-
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
29
tapaamisista sekä muusta tuen tarpeesta. Muilta osin valmentaja toteutti valmennuksen pilotoinnin kanssa samanlaisena. Valmennusmalli kuvataan kuviossa 6.
Valmennusmalli vertaisryhmätoimintaan
ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen tukemisesta
(toinen pilotointi)
(90 min)
aikataulutus
5 min
aihe
sisältö
Esittäytyminen
Osallistujien ja valmentajan esittäytyminen
5 min
Alkutehtävä
5 min
Valmennuksen
teema ja tavoitteet
Teoria
Valmentaja esittelee saatekirjeen ja case -alkutehtävän. Tehtävä sisältää yhden casen, joka käsittelee ikääntyvää, eläkkeelle jäänyttä ja maalta kaupunkiin muuttanutta naista, jonka
sosiaalinen osallistuminen on vähentynyt. Osallistujilta kysytään mitä ajatuksia case heissä herättää.
Valmentaja kertoo valmennuksen teemasta, ikääntyvien sosiaalinen osallistuminen, ja valmennuksen tavoitteista.
5 min
15 min
+
10 min
Pienryhmätyöskentely
10 min
Teoria
15 min
+
10 min
Pienryhmätyöskentely
10 min
Keskustelu
5 min
Loppuyhteenveto
Valmentajan alustus valmennuksen teeman käsitteistä ja teoriatiedosta ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen merkityksestä terveyden edistämisessä, pohjautuen kirjallisuuteen
4 hengen ryhmiä, keskustelun aiheena: Elämänkokemus voimavarana. Osallistujia ohjataan jakamaan tietoa ja taitoja
haasteellisissa elämäntilanteissa auttaneista asioista. Aihetta
pyritään myös hahmottamaan ikääntyvien näkökulmasta.
Valmentajan alustus tyypillisimmistä ikääntyvien osallistumista
edistävistä ja rajoittavista tekijöistä sekä ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen tukemisesta perustuen aikaisempaan tutkimustietoon.
Keskustelulle onvarattu lisäksi aikaa.
4 hengen ryhmä, keskustelun aiheena vertaisryhmän ohjaaminen. Osallistujat keskustelevat aiheesta kysymyksinään:
-Miten ohjata ikääntyvät ryhmäläiset kertomaan ja keskustelemaan arjestaan, sosiaalisesta osallistumisestaan, mielenkiinnon kohteistaan
-Miten ottaa puheeksi osallistumista estäviä tekijöitä / ilonaiheita, onnistumisia ja mielekkääksi ja merkitykselliseksi koettuja
asoita?
-Miten motivoida ryhmäläisiä osallistumaan?
Ryhmät jakavat parhaat esille nousseet kokemukset ja ideat.
Yhteinen keskustelu.
Valmentajan lyhyt alustus kirjallisuuden perusteella tärkeimmistä osa-tekijöistä vapaaehtoisten vertaismentoreiden valmentamisessa ja tukemisessa.
Yhteinen keskustelu.
Yhteenveto, loppukeskustelu ja palaute valmennuksesta kyselylomakkeella.
Kuvio 6. Valmennusmalli toisessa pilotoinnissa.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
30
Valmennuksen jälkeen projektipäällikkö analysoi alkukyselyn ja palautteiden vastaukset soveltaen sisällön analyysiä. Projektipäällikkö analysoi opiskelijoiden vastauksia (N
= 19) tavoitteena selvittää opiskelijoiden asenteita ikääntyvien sosiaaliseen osallistumiseen. Analysointi tapahtui samalla tavalla kuin valmennusmallin pilotointivaiheen alkukyselyn vastausten analysointi.
Vastauksia oli analysoitavana 19 käsinkirjoitettua sivua. Valmennuksen toteutusvaiheeseen osallistuneiden opiskelijoiden asenteita luokitellessa projektipäällikkö päätyi
samanlaiseen luokitukseen kuin pilotointiin osallistuneiden opiskelijoiden asenteiden
luokittelussa. Opiskelijoiden asenteet ikääntyvien sosiaaliseen osallistumiseen olivat
ymmärtämään pyrkiviä, ongelmia ratkaisemaan pyrkiviä sekä ikääntyvän omaa aktiivisuutta edellyttäviä. Vastausten luokittelu kuvataan kuviossa 7.
Kuvio 7. Toiseen pilotointiin osallistuneiden opiskelijoiden asenteet ikääntyvien sosiaaliseen osallistumiseen.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
31
Vertaismentorivalmennukseen osallistuneista opiskelijoista 17 vastasi palautekyselyyn.
Kaksi opiskelijoista lähti valmennuksesta ennen loppukyselyä. Projektipäällikkö analysoi valmennuksen toisen pilotoinnin palautteet (N = 17) tavoitteenaan selvittää miten
opiskelijat kokivat kehitetyn valmennusmallin vaikuttaneen valmiuksiinsa toteuttaa
ikääntyvien vertaisohjaajavalmennusta. Projektipäällikkö analysoi vastaukset samalla
tavalla kuin valmennusmallin pilotoinnin palautteet. Vastauksia oli analysoitavana 17
käsinkirjoitettua sivua.
Valmennuksen toisen pilotoinnin palautteissa projektipäällikkö havaitsi valmennuksen
sisällön muuttumisen vaikutuksen. Projektipäällikkö oli lisännyt teoriatietoa ja keskusteluaikaa vertaisohjaajien valmennuksessa ja tukemisessa huomioon otettaviin tekijöihin.
Opiskelijat arvioivat tärkeimpien oppimiinsa asioihin kuuluvan sosiaalisen osallistumisen merkityksen, ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen tukemisen ja vertaisohjaajien
tukemisen. Luokittelu kuvataan kuviossa 8.
Kuvio 8. Toiseen pilotointiin osallistuneiden opiskelijoiden valmennuksessa oppimat
asiat.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
32
Projektipäällikkö vertasi tuloksia opiskelijoiden valmennukselle asetettuun tavoitteeseen. Tavoitteena oli opiskelijoiden valmiuksien lisääntyminen ikääntyvien vertaismentoreiden valmentajina ja tukijoina. Tulokset ja tavoite olivat saman sisältöiset.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
33
6 VALMENNUSMALLI IKÄÄNTYVIEN SOSIAALISEN
OSALLISTUMISEN TUKEMISEKSI
Valmennusmalli perustuu aiempiin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen sekä opiskelijoiden
valmennuksissa pilotoituun ja kehitettyyn valmennusmalliin, joka on suunniteltu ikääntyvien tulevien vertaisryhmämentorien valmennukseen soveltuvaksi. Valmennuksessa
kiinnitettiin huomiota ikääntyvien ohjauksen erityistarpeisiin, kuten siihen, että oppimiseen tarvitaan hieman enemmän aikaa kuin nuorempana. Mielekkäät oppimiskokemukset ylläpitävät myönteistä suhtautumista ja ikääntyvä voi kokea tyytyväisyyttä toimintatapaansa sekä toimintojensa laatuun ja määrään (Suutama & Ruoppila 2007,
122).
Vertaismentorivalmennuksen kestoksi on suunniteltu 90 minuuttia. Valmentaja voi käyttää oheismateriaalia, kuten fläppitaulua tai Power Point -esitystä oman harkintansa
mukaan, mutta valmennuksen toteutus ei vaadi oheismateriaaleja. Osallistujille voidaan
tehdä kooste valmennuksessa esille tulleista ideoista ja sopia tästä valmennuksen
aluksi. Osallistujille on hyvä olla tarjolla myös muistiinpanovälineet. Valmennukselle
parhaiten soveltuva tila on rauhallinen ja mahdollistaa sekä yhteiskeskustelun että
pienryhmätyöskentelyn. Valmentaja pyrkii luomaan ja ylläpitämään ryhmässä myönteisen, avoimen sekä kannustavan tunnelman koko valmennuksen ajan.
Valmennusmallissa on oletuksena, että osallistujat ovat jo tuttuja toisilleen. Mikäli näin
ei ole, esittäytymiseen on varattava aikaa. Valmentaja kertoo osallistujille toivovansa
avointa ja aktiivista keskustelua. Hän muistuttaa myös luottamuksellisuudesta, ryhmässä mahdollisesti esille tulleista henkilöiden yksityisistä asioista ei keskustella ryhmän
ulkopuolella. Kehittämisprojektissa valmennuksen alussa opiskelijoille alkukyselynä
käytetty case–tehtävä jätettiin valmennusmallista pois, koska alkukyselyä ei valmennusmallissa tarvita.
Valmennuksen aluksi valmentaja esittelee valmennuksen teeman, ikääntyvien sosiaalinen osallistuminen ja valmennuksen tavoitteet. Tarkoituksena on selvittää osallistujille,
miksi sosiaalinen osallistuminen on valittu teemaksi. Valmentaja kertoo sosiaalisen
osallistumisen olevan kaikkien oikeus ja tähän on panostettu myös Euroopan unionin
tasolla. Yleisesti ottaen ikääntyvät ovat ja haluavat olla aktiivisia, mutta kaikilla ei ole
esimerkiksi varallisuutta tai sosiaalinen verkosto on voinut jäädä heikoksi tai hajonnut.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
34
Tämän jälkeen on teoriaosuus, jossa valmentaja kertoo valmennuksen teeman käsitteistä ja ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen merkityksestä terveyden edistämisessä.
Käsitteinä ovat sosiaalinen osallistuminen ja sosiaalinen toimintakyky. Teoriaosuudessa valmentaja kertoo sosiaalisen osallistumisen ylläpitävän ikääntyvien toimintakykyä,
edistäen terveyttä, hyvinvointia, omatoimisuutta ja elämänlaatua. Osuus sisältää tietoa
vapaa-ajan osallistumisen merkityksestä ja aktiivisuuden merkityksestä elämän muutoksissa, ystävien merkityksestä sekä yksinäisyydestä.
Ryhmätyötä varten valmentaja ohjeistaa osallistujia jakautumaan noin neljän hengen
ryhmiin, riippuen osallistujien määrästä, ja keskustelemaan aiheesta elämänkokemus
voimavarana. Valmentaja ohjaa osallistujia jakamaan tietoa ja taitoja erilaisissa elämäntilanteissa auttaneista asioista. Lähtökohtana on se, että jokainen osallistuja tuo
ryhmään oman elämänkokemuksensa ja tarinansa. Elämän varrella koettu on kartuttanut tietoja ja taitoja sekä antanut elämänviisautta, joista voi ammentaa voimavaroja
nykyiseen elämäntilanteeseen ja niitä jakamalla voi tukea toisia okainen osallistuja tuo
mukanaan ryhmään oman elämänkokemuksensa ja tarinansa. (Laine ym. 2014.)
Alustuksena tehtävään valmentaja esittää kaksi esimerkkiä ”uskomuksista” jotka voivat
heikentää osallistumista. Esimerkit liittyvät ikääntyvien sosiaalista osallistumista estäviin tekijöihin, kuten omat sekä ympäristön ennakkoasenteet. Esimerkit tulee miettiä
osallistujien mukaan, jotta niillä olisi keskustelua virittävä vaikutus. Ryhmätyötehtävän
purkuun tarkoitettuun yhteiskeskusteluun varataan tarpeeksi aikaa, jotta jokaisen ryhmän keskustelun tulokset saadaan käsiteltyä.
Toinen teoriaosuus sisältää valmentajan alustuksen tyypillisimmistä ikääntyvien osallistumista edistävistä ja rajoittavista tekijöistä sekä ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen
tukemisesta. Valmennuksessa käydään läpi sosiaalista osallistumista vähentävien riskien tunnistamista ja muutoksen etenemisen tukemista ryhmässä. Tärkeää on yksilön
omien voimavarojen ja mielenkiinnon kohteiden hyödyntäminen hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Keskustelulle ja osallistujien omien kokemusten jakamiselle varataan aikaa
riittävästi.
Seuraavassa ryhmätyöskentelyssä osallistujat jatkavat samoissa pienryhmissä kuin
aikaisemmassa ryhmätyöskentelyssä. Keskustelun aiheena on vertaisryhmän ohjaaminen. Valmentaja ohjaa osallistujat keskustelemaan aiheesta kysymyksinään:

Miten ohjata ikääntyvät ryhmäläiset keskustelemaan arjestaan, sosiaalisesta
osallistumisestaan ja mielenkiinnon kohteistaan?
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
35

Miten ottaa puheeksi osallistumista estäviä tekijöitä/ilonaiheilta, onnistumisia ja
mielekkääksi ja merkitykselliseksi koettuja asioita?

Miten voi motivoida ryhmäläisiä osallistumaan?

Mistä voi löytää vinkkejä tapahtumista, joihin voisi osallistua?
Yhteisessä keskustelussa ryhmät jakavat parhaat kokemukset ja ideat. Valmentaja
ohjaa keskustelussa osallistujia miettimään myös sitä, miten ryhmäläisten mielenkiinnon kohteista voisi löytää yhteneväisyyksiä ja mahdollistaa yhdessä osallistumista sekä
toimintaan sitoutumista.
Valmennuksen lopuksi on valmentajan yhteenveto valmennuksesta ja yhteinen, kokoava loppukeskustelu, josta valmentaja voi saada palautetta valmennuksen onnistumisesta. Valmennusmalli kuvataan kuviossa 9.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
36
Valmennusmalli vertaisryhmätoimintaan
ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen tukemisesta
(90 min)
aikataulutus
aihe
sisältö
5 min
Esittäytyminen
Valmennuksen
teema ja tavoitteet
Osallistujien ja valmentajan esittäytyminen
Valmentaja kertoo valmennuksen teemasta, ikääntyvien sosiaalinen osallistuminen, ja valmennuksen tavoitteista.
Teoria
Valmentajan alustus valmennuksen teeman käsitteistä ja
teoriatiedosta ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen merkityksestä terveyden edistämisessä, pohjautuen kirjallisuuteen
15 min
+
15 min
Pienryhmätyöskentely
4 hengen ryhmiä, keskustelun aiheena: Elämänkokemus
voimavarana. Valmentaja ohjaa osallistujia jakamaan tietoa
ja taitoja haasteellisissa elämäntilanteissa auttaneista asioista. Valmentaja esittää aluksi esimerkkejä, jotta osallistujat
ymmärtävät ryhmätyön idean.
Yhteinen keskustelu
10 min
Teoria
Valmentajan alustus tyypillisimmistä ikääntyvien osallistumista edistävistä ja rajoittavista tekijöistä sekä ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen tukemisesta perustuen aikaisempaan
tutkimustietoon.
15 min
+
15 min
Pienryhmätyöskentely
4 hengen ryhmiä, keskustelun aiheena vertaisryhmän ohjaaminen. Osallistujat keskustelevat aiheesta kysymyksinään:
-Miten ohjata ikääntyvät ryhmäläiset kertomaan ja keskustelemaan arjestaan, sosiaalisesta osallistumisestaan, mielenkiinnon kohteistaan
-Miten ottaa puheeksi osallistumista estäviä tekijöitä / ilonaiheita, onnistumisia sekä mielekkääksi ja merkitykselliseksi
koettuja asoita?
-Miten motivoida ryhmäläisiä osallistumaan?
-Mistä voi löytää vinkkejä tapahtumista, joihin voisi osallistua?
Ryhmät jakavat parhaat esille nousseet kokemukset ja ideat.
Yhteinen keskustelu
5 min
Loppuyhteenveto
Yhteenveto ja loppukeskustelu
10 min
Kuvio 9. Valmennusmalli vertaisryhmätoimintaan.
Valmennusmallin käytettävyyttä ja sovellusmahdollisuuksia on pohdittu kohdassa kehittämisprojektin merkitys ja kehittämisehdotukset.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
37
7 POHDINTA
7.1 Kehittämisprojektin arviointi
Kehittämisprojektin teoriataustaa kartoitettiin laajasti, mistä oli selkeästi hyötyä kehittämisprojektin kaikissa vaiheissa. Vapaaehtoistyötä, vertaisohjausta sekä vertaisohjaajien valmennusta ja tukemista koskevaa tietoa tarvittiin ja haettiin lisää kehittämisprojektin suunnittelu- ja toteutusvaiheissa. Valmennuksen toteutuksen kohderyhmän muuttuminen vaikutti osaltaan tähän. Alun perin oli tarkoitus valmentaa ikääntyviä vertaisryhmämentoreiksi. Suunnitelmien muutosten takia valmennus toteutui sosionomiopiskelijoiden valmennuksena, jossa tavoitteena oli lisätä heidän valmiuksiaan valmentaa
ja tukea ikääntyviä vertaisryhmämentoreita.
Kehittämisprojektilla oli kokemusta omaava ohjausryhmä, projektiryhmällä yhteinen
tavoite ja kehittämisprojektilla selkeä rajaus sekä sovitut teoreettiset lähtökohdat jo
tehtävänannossa. Näiden tuella kehittämisprojektin suunnitelma pysyi hallinnassa
konkreettisten toteutussuunnitelmien muuttuessa.
Kehittämisprojektin ohjausryhmä tapasi kahdesti. Kaikilla ohjausryhmän jäsenillä on
omakohtaista kokemusta ikääntyvien parissa työskentelystä sekä ikääntyvien palveluiden kehittämisestä. Ohjausryhmä tuki projektipäällikköä suunnittelussa ja johtamisessa. Pitkäaikaisen kokemuksen myötä ohjausryhmän tuki ja ohjaus olivat luotettavaa ja
ajantasaista. Ohjausryhmä vastasi myös kehittämisprojektiin liittyvästä päätöksenteosta ja järjesti valmennusmallin pilotointimahdollisuudet.
Projektiryhmään kuuluvien kyky tehdä yhteistyötä päämäärän saavuttamiseksi on välttämätöntä (Paasivaara 2013, 90). Projektiryhmä kokoontui säännöllisesti ja piti lisäksi
yhteyttä verkkokeskustelun kautta. Yhteistyö projektiryhmän kesken toimi hyvin. Projektiryhmän tuki ja yhteiset pohdinnat auttoivat selkeyttämään suunnitelmia projektin
muutosvaiheissa. Suunnitteluvaiheessa epävarmuutta aiheuttivat toteutusvaiheen organisointi ja viiden kehittämisprojektin yhtenäiset suuntaviivat. Koska kaikilla projektiryhmään kuuluvilla oli samantyyppinen kehittämisprojekti ja tavoite, niin kaikkien sitoutuminen ja osallistuminen oli tasapuolista ja toisia kannustavaa. Projektiryhmässä käsiteltiin asioita avoimesti, luottamuksellisesti ja yhdessä pohtien.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
38
Projektin onnistumista arvioidaan suhteessa projektin suunnitelmaan ja siinä määriteltyihin sisällöllisiin, laadullisiin, toteutuksellisiin ja ajallisiin tavoitteisiin. (Ruuska 2012,
271–275.) Projektisuunnitelmassa tavoitteena oli luoda ikääntyvien vapaaehtoisten
vertaismentorien valmennusmalli ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen tukemiseksi.
Tässä tavoitteessa onnistuttiin projekti- ja ohjausryhmien yhteistyönä suunnitellussa
aikataulussa pysyen.
7.2 Kehittämisprojekti oppimisprosessina
Kehittämisprojektin onnistuminen on viime kädessä kiinni projektipäällikön johtamistaidoista ja viestinnän onnistumisesta. Projektipäällikön tehtävänä on kytkeä toisiinsa projektin eri vaiheet ja tehtävät, huolehtia sidos- ja intressiryhmien tiedottamisesta sekä
vastata projektin sisäisestä tehokkuudesta. Projektin eri vaiheissa korostuvat erilaiset
johtamisen taidot. Projektin käynnistysvaiheen tärkeitä osatekijöitä ovat markkinointi ja
sitouttaminen. Projektin etenemisen myötä tärkeiksi nousevat edellisten lisäksi organisointi- ja toimeenpanotaidot. Jotta projekti etenee suunnitelman mukaisesti, tarvitaan
koko projektin ajan motivointitaitoja ja kannustamista. (Ruuska 2006, 145–150.) Projektipäällikkö oppi kehittämisprojektin aikana toimivan projektiryhmän tärkeyden. Aikataulutus toteutui suunnitelmien mukaisesti alun epäilystä huolimatta. Kehittämisprojektiin
kuuluvat seminaarit sekä valmennustilanteet jaksottivat työskentelyä.
Projektiryhmän aktiivisella ajatustenvaihdolla varmistettiin yhteistä ymmärrystä käsitteistä. Kehittämisprojektin suunnitteluvaiheessa mahdollisiksi projektin heikkouksiksi
arvioitiin projektipäällikön kokemattomuus, ryhmänohjaustaitojen riittävyys, valmennukseen osallistuvien motivoituminen, teoriapohjien soveltamisen vaikeus ja se, ettei alkukyselystä ja palautteista saada vastausta valmennusmallin soveltuvuudesta. Projektipäälliköllä tulee olla monenlaisia taitoja. Hyvän projektipäällikön on tunnistettava alueet, joilla hänellä on parannettavaa. (Karlsson & Marttala 2001, 84.) Projektipäällikön
kokemattomuus vaikutti projektin suunnitteluun eniten. Toteutusvaihe onnistui projektija ohjausryhmien tuella hyvin. Työelämän mentori toimi projektipäällikön tukena kannustaen erilaisiin näkökulmiin ja kriittiseen ajatteluun. Mentorilla oli tarvittavaa näkemystä ja työkokemusta projektityöstä sekä YAMK kehittämisprojektista.
Suunnitelmavaiheessa oli pohdittu ryhmän osallistujien motivoimista, vaikka valmennusryhmä ei ollut suunnitelmavaiheessa vielä varmistunut. Ennen valmennuksia kehittämisprojektin vetäjä sai oikeudet opiskelijaryhmien Optima-oppimisympäristöön, jolloin
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
39
tutustuminen opiskelijoiden opintosuunnitelmiin ja kehittämisprojektin liittyminen opintojen sisältöön ja tavoitteisiin onnistui etukäteen.
Opiskelijat olivat motivoituneita ja mo-
lemmat valmennukseen osallistuneet ryhmät olivat keskustelevia ja ideoita tuottavia.
Ensimmäisen valmennuskerran jälkeen projektipäällikkö esitti itselleen kysymyksiä ja
pohti vastauksia oman kokemuksensa sekä opiskelijoiden ja opettajan palautteiden
perusteella. Kysymyksinä olivat seuraavat: Onko valmennus rakentunut tarpeeksi vahvasti teoriapohjalle?, Onko sisältö ollut toimiva ja etenevä kokonaisuus?, Ovatko aikataulutus, tila- ja välineresurssit sekä ohjaustilanne onnistuneet?, Onko koulutuksen
tavoite saavutettu? ja Onko valmennuksesta saatu riittävästi palautetta? Näiden kysymysten sekä palautteiden perusteella projektipäällikkö kehitti seuraavaa valmennuskertaa.
Projektipäällikön kokemus sisällöllisen analyysin tekemisestä oli vähäinen ja soveltavan sisällön analyysin tekeminen luotettavasti vaati aikaa ja perehtymistä. Ihmisten
asenteet vaikuttavat heidän toimintaansa, tulkintoihinsa ja käsityksiinsä asioista (Jyväskylän yliopisto 2011). Arvioitaessa asenteita vapaamuotoista aineistoa analysoimalla saattaa asenteiden selvittäminen olla suuritöistä (Erwin 2001, 56). Projektipäälliköllä
oli vaikeuksia muodostaa alkukyselyn vastauksista asenteita kuvaavia käsitteitä ja siihen kului odotettua enemmän aikaa. Valmennukseen kuuluva alkukysely oli alun perin
tarkoitus toteuttaa jo ennen valmennuksia, jolloin vastauksia olisi voinut hyödyntää paremmin valmennuksen suunnittelussa jo ennen valmennuksen pilotointia. Alkukyselyä
ei toteutettu ennen valmennuksia aikataulullisista syistä.
Projektipäällikkö oli pyytänyt valmennustilanteessa mukana olleelta opettajalta palautetta valmennuksen onnistumisesta. Kyseinen opettaja pyysi myös opiskelijoita lisäämään palautelomakkeeseen palautteen valmentajalle. Projektipäällikkö pyrki tietoisesti
valmennustilanteessa noudattamaan valmennukselle suunnittelemaansa rauhallista
aikataulutusta ja myönteistä asioiden käsittelyn näkökulmaa, jotka palautteiden mukaan onnistuivat. Ammattilaisille käytetyn valmennusmallin soveltaminen ikääntyvien
tulevien vertaisryhmämentorien valmennusmalliksi vaati vielä kehittämisprojektin loppuvaiheessa syventymistä, projektiryhmän yhteisiä pohdintoja sekä lisäperehtymistä
kirjallisuuteen.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
40
7.3 Eettisyys ja luotettavuus
Tutkimus on eettisesti hyväksyttävää ja luotettavaa sekä tulokset uskottavia vain, kun
tutkimus on toteutettu hyvän tieteellisen käytännön mukaisesti (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2012, 6). Tutkimuksen on tuotettava uutta tietoa tai esitettävä, miten vanhaa tietoa voidaan hyödyntää tai yhdistellä uudella tavalla (Vilkka 2005, 30; Toikko &
Rantanen 2009, 20).
Eettisyyttä varmistetaan aiheen sekä menetelmän valinnalla,
osallistujien kunnioittamisella, aineiston analyysin luotettavuudella sekä raportoinnin
tarkkuudella ja rehellisyydellä (Kylmä & Juvakka 2007, 144–154).
Tässä kehittämisprojektissa eettisyyttä varmistettiin noudattaen huolellisuutta viittauksissa aikaisempiin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen sekä soveltavan tutkimuksen tekemisessä. Opiskelijoiden vastaukset käsiteltiin nimettöminä ja niitä käytettiin vain tämän
soveltavan tutkimuksen käyttöön. Raportin valmistumisen jälkeen vastaukset hävitettiin
silppuria käyttäen. Analyysin luotettavuuteen ja tulosten esittämiseen tutkimustulosten
mukaisesti kiinnitettiin huomiota.
Soveltavan tutkimuksen osuus tässä kehittämisprojektissa oli pieni. Tutkimus kuitenkin
noudatti luotettavuuden periaatteita. Laadullisen tutkimuksen luotettavuus perustuu
tutkimuksen tulosten uskottavuuteen, vahvistettavuuteen, refleksiivisyyteen ja siirrettävyyteen (Kylmä & Juvakka 2007, 128–129). Tässä soveltavassa tutkimuksessa uskottavuutta ja vahvistettavuutta varmistettiin perehtymällä laajasti aiheesta olevaan tutkimustietoon, projektiryhmän yhteisillä pohdinnoilla, tutkimuspäiväkirjalla ja kirjaamalla
prosessin kulku. Refleksiivisyyden osalta projektipäällikkö oli tietoinen kokemattomuudestaan tutkimuksen tekijänä ja arvioi tämän vaikuttavuutta projektiin sekä esitti kehittämisprojektin prosessin objektiivisesti. Tulosten siirrettävyyden arvioimiseksi tutkimuksen tekijän oli annettava riittävästi tietoa projektin etenemisestä.
7.4 Kehittämisprojektin merkitys ja kehittämisehdotukset
Kehittämisprojektin aihe oli ajankohtainen sekä yhdensuuntainen kansallisen ja kansainvälisen tason ikääntyvien aktiivisen osallistumisen tukemisen tavoitteiden kanssa.
Kehittämisprojektin keskeisinä tekijöinä oli tuoda esille ikääntyvien osallistumisen tasaarvoisuutta, tärkeyttä ja yksilöllistä mielekkyyttä.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
41
Kehittämisprojektissa valmennusmalli pilotoitiin opiskelijoiden valmennuksena ja siihen
perustuen luotiin lopullinen valmennusmalli. Opiskelijoiden valmentamiseen käytetystä
toisen pilotointivaiheen valmennusmallista saatujen palautteiden todettiin olevan samansuuntaisia valmennukselle asetetun tavoitteen kanssa. Valmennusmallin todettiin
lisänneen opiskelijoiden valmiuksia ohjata ja tukea ikääntyviä vertaismentoreita. Näin
ollen voidaan päätellä valmennusmallin soveltuvan opiskelijoiden valmentamiseen.
Kehittämisprojektin tuotoksena luotiin ikääntyvien sosiaalista osallistumista tukeva valmennusmalli. Valmennusmallia ei tämän kehittämisprojektin aikana kuitenkaan vielä
käytetty ikääntyvien vertaismentoreiden valmennukseen. Aiempiin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen perustuvassa valmennusmallissa teoriaosuudet on rakennettu ikääntyneiden
sosiaalisen osallistumisen näkökulmasta ja pienryhmätyöskentelyssä valmennukseen
osallistujat vaikuttavat suurelta osin ryhmätöissä käsiteltävien aiheiden sisältöön. Opiskelijoiden valmennuksessa valmennusmalli toimi hyvin ja he kokivat saaneensa tietoja
ja taitoja ikääntyvien tulevien vertaismentorien valmentamiseksi. Jatkossa valmennusmallia tulee testata ikääntyvien vertaismentoreiden valmennuksessa mallin toimivuuden arvioimiseksi.
Valmennusmallia voidaan mahdollisesti käyttää muissakin kuin ikääntyvien vertaisryhmävalmennuksessa. Sosiaalisen osallistumisen kapeutumista esiintyy muissakin ikäryhmissä esimerkiksi henkilön toimintakyvyn alenemisen tai ympäristön takia. Lisäksi
valmennusmallia voi toteuttaa osissa. Valmennusmallin lopuksi voidaan suunnitella
seuraava tapaamiskerta, jolloin toteutetaan konkreettinen, yhteinen tekeminen.
Kehittämisprojektin yhteydessä selvitettiin ikääntyvien sosiaalista osallistumista edistäviä ja estäviä tekijöitä. Ammattilaisten on tärkeää kiinnittää huomioita riskitekijöihin,
jotta ennalta ehkäiseviä toimia on mahdollista kohdentaa tehokkaasti ja oikein ajoitettuna. Kuntoutuksen ja toimintakyvyn edistämisen tulisikin tulevaisuudessa kuulua luonnollisena osana vanhusten terveyttä edistävään palvelutoimintaan (Pikkarainen, Era &
Grönlund 2011). Kunnat ja kolmas sektori tarjoavat toimintaa joka ylläpitää ja edistää
ikääntyvän sosiaalista osallistumista. Edelleen tarvitaan aktiivista yhteistyötä, jotta palvelun tarvitsijat tavoittavat palvelut entistä paremmin. Perinteinen yksisuuntainen tiedottaminen ryhmään osallistumisen mahdollisuudesta ei tavoita kohderyhmää. On tärkeää valita ryhmään sopiva teoriapohjainen menetelmä, kuten tarinointi, ja kutsua ryhmään henkilökohtaisesti. (Honigh-de Vlaming, Haveman-Nies, Ziylan & Renes 2013,
142–143.)
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
42
Valmennuksiin osallistuneiden opiskelijoiden keskusteluissa tuli esille monia hyviä näkökulmia ikääntyvien sosiaalisen osallistumisen tukemiseksi. Ideoiden joukossa oli
muun muassa tiedotuskampanja sosiaalisen pääoman keräämisestä ikääntymisen turvaksi. Usein nostetaan esille taloudellisen osa-alueen turvaamista ikääntymisen varalle. Yhtä tärkeä on kuitenkin myös sosiaalinen pääoma. Kehittämisprojektin tuotoksena
luotu valmennusmalli vastaa taustalla olevan kansainvälisen HASIC-hankkeen tarvetta.
Projektipäällikkö on kirjoittanut hankkeen käyttöön englanninkielisen artikkelin ikääntyvien sosiaalista osallistumista tukevasta valmennusmallista.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
43
LÄHTEET
Agahi, N., Ahacic, K. & Parker, M. 2006. Continuity of leisure participation from middle age to
old age. Journal of Gerontology: Social Sciences 6, 340–346.
Bandura, A. 1998. Health promotion from the perspective of social cognitive theory. Psychology
and Health 13, 623–649.
Beal, C. 2006. Loneliness in older women: A review of the literature. Issues in Mental Health
Nursing 27, 795–813.
Behm, L., Zidén, L., Dunér, A., Falk, K. & Dahlin-Ivanoff, S. 2013. Multi-professional and multidimensional group education, a key to action in elderly persons. Disability & Rehabilitation 5,
427–435.
Berkun, S. 2006. Projektinhallinnan taito. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.
Dickens, A. P., Richards, S. H., Greaves, C. J. & Campbell, J. L. 2011. Interventions targeting
social isolation in older people: A systematic review BMC Public Health 11, 647. Viitattu
3.3.2016. http://www.biomedcentral.com/1471-2458/11/647
Donnelly, E. A. & Hinterlong, J. E. 2009. Changes in social participation and volunteer activity
among recently widowed older adults. The Gerontologist 2, 158–169.
Dorgo, S., King, G. A., Bader, J. A. & Limon, J. S. 2013. Outcomes of a peer mentor implemented fitness program in older adults: A quasi-randomized controlled trial. International Journal of Nursing Studies 50, 1156–1165.
Eloranta, T. & Punkanen, T. 2008. Vireään vanhuuteen. Helsinki: Tammi.
Erwin, P. 2001. Asenteet ja niihin vaikuttaminen. Helsinki: WSOY.
Euroopan unioni. 2014. Health at a glance. Viitattu 3.3.2016.
http://ec.europa.eu/health/reports/docs/health_glance_2014_exs_fi.pdf
Euroopan komissio. 2016. Kansanterveys. Viitattu 29.2.2016.
http://ec.europa.eu/health/ageing/policy/index_fi.htm
Ferring,D., Balducci, C., Burholt, V., Wenger, C., Thissen, F., Weber, G. & Hallberg, I. 2004. Life
satisfaction of older people in six European countries: findings from the European study on
adults well-being. European Journal of Ageing 1, 15–25.
Giesel, F. & Rahn, C. 2015. Everyday life in the suburbs of Berlin: Consequences for the social
participation of aged men and women. Journal of Women & Aging 27, 330–351.
Gilmour, H. 2012. Social participation and the health and well-being of Canadian seniors. Statistics Canada, Catalogue 82-003-XPE. Health Reports 4, 1–12.
Glanz, K. & Bishop, D. B. 2010. The role of behavioral science theory in development and implementation of public health interventions. Annual Review of Public Health 31, 399–418.
Goll, J., Charlesworth, G., Scior, K. & Stott,J. 2015. Barriers to social participation amond lonely
older adults: The influence of social fears and identity. Viitattu 13.3.2016.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4338142/pdf/pone.0116664.pdf
Harra, T. 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta – Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
44
HASIC (Healthy agening supported by internet and community). 2014. HASIC Handbook. Viitattu 8.5.2015 www.hasicproject.eu
Heaven, B., Brown, L. J. E., White, M., Errington, L., Mathers, J. C. & Moffatt, S. 2013. Supporting well-being in retirement through meaningful social roles: Systematic review of intervention
studies. The Milbank Quarterly 2, 222–287.
Helldán, A. & Helakorpi, S. 2014. Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys keväällä 2013 ja niiden muutokset 1993-2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 15. Tampere: Suomen Yliopistopaino Oy.
Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2012. Tutki ja kirjoita. 15. – 17. painos. Hämeenlinna:
Kariston Kirjapaino Oy.
Honigh-de Vlaming, R., Haveman-Nies, A., Ziylan, C. & Renes, R. J. 2013. Acceptability of the
components of a loneliness intervention among elderly Dutch people: A qualitative study. American Journal of Health Education 44, 136–145.
Honkasalo, M-L. 2000. Miten sairaus rakentuu sosiaalisesti. Teoksessa I. Kangas, S. Karvonen
& A. Lillrank (toim.) Terveyssosiologian suuntauksia. Helsinki: Gaudeamus Yliopistokustannus,
53–72.
Hyttinen, H. 2009. Ikäihminen hoitotyön asiakkaana. Teoksessa P. Voutilainen & P. Tiilikainen
(toim.) Gerontologinen hoitotyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy, 42–56.
Hyväri, S. 2005. Vertaistuen ja ammattiauttamisen muuttuvat suhteet. Teoksessa A. Nylund &
A. Yeung (toim.) Vapaaehtoistoiminta - Anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino, 124-235.
Hyyppä, M. T., Mäki, J., Impivaara, O. & Aromaa, A. 2005. Leisure participation predicts survival: a population-based study in Finland. Health Promotion International 1, 5–12.
Ivarsson, B., Klefsgård, R. & Nilsson, G. 2011. Experiences of group education -A Qualitative
study from the viewpoint of patients and peers, next of kin and healthcare professionals. Vård I
Norden 31, 35–39.
Johansson, E., Borell, L. & Jonsson, H. 2014. Letting go of an old habit: group leaders’ experiences of a client-centred multidisplinary falls-prevention programme. Scandinavian Journal of
Occupational therapy 21, 98–106.
Jyrkämä, I. 2010. Vertaistukiryhmä käyntiin. Teoksessa T. Laatikainen (toim.) Vertaistoiminta
kannattaa. Asumispalvelusäätiö ASPA, 25–47.
Jyväskylän yliopisto. 2011. Käsitysten ja asenteiden kuvaaminen. Viitattu 3.3.2016.
https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/ongelmanasettelu/kasityste
n-ja-asenteiden-kuvaaminen
Karlsson, Å. & Marttala, A. 2001. Projektikirja - Onnistuneen projektin toteuttaminen. Tampere:
Tammerpaino.
Kolb, A. & Kolb, D. 2005. The Kolb Learning Style Inventory—Version 3.1. Viitattu 26.2.2016.
http://learningfromexperience.com/media/2010/08/tech_spec_lsi.pdf
Koskinen-Ollonqvist, P. & Aalto-Kallio, M. 2013. Sosiaali- ja terveysjärjestöt terveyspoliittisina
toimijoina. Teoksessa M. Sihto, H. Palosuo, P. Topo, L. Vuorenkoski & K. Leppo
(toim.)Terveyspolitiikan perusta ja käytännöt. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Tampere: Suomen yliopistopaino Oy, 338–347.
Kupias, P. & Koski, M. 2012. Hyvä kouluttaja. Espoo: Sanoma Pro Oy.
Kylmä, J. & Juvakka, T. 2007. Laadullinen terveystutkimus. Helsinki: Edita Prima Oy.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
45
Kyngäs, H. & Hentinen, M. Hoitoon sitoutuminen ja hoitotyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit.
Lahikainen, A . & Pirttilä-Backman, A-M. 2007. Sosiaalipsykologian perusteet. Helsinki: Otava.
Laine, M., Fried, S., Heimonen, S. & Kälkäinen, S. 2014. Mielen hyvinvoinnin silta. Viitattu
28.2.2016. http://www.ikainstituutti.fi/binary/file/-/id/1/fid/488
Lee, P-M., Lan, W. & Yen, T-W. 2011. Agening successfully: A four-factor model. Educational
Gerontology 37, 210–227.
Lyyra, T-M. 2007. Terveys ja toimintakyky. Teoksessa T-M. Lyyra, A. Pikkaranen & P. Tiikkainen. Vanheneminen ja terveys. Helsinki: Edita, 15–28.
Lyyra, T-M., Pikkaranen, A. & Tiikkainen, P. 2007. Vanheneminen ja terveys. Helsinki: Edita.
Milkova, S. 2016. Strategies for Effective Lesson Planning. University of Michigan. Viitattu
28.2.2016. http://www.crlt.umich.edu/gsis/p2_5
Mulry, C. M. & Piersol, C. V. 2014. The Let’s Go program for community participation: A feasibily study. Physical & Occupational Therapy in Geriatrics 3, 241–254.
Muutosvalmius (online). Käypähoito –suositus. Marttila, J. 2010. Viitattu 28.2.2016. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Lihavuustutkijat ry:n asettama työryhmä. Helsinki:
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2014. Saatavilla Internetissä: www.käypähoito.fi
Myllymaa, T. 2010. Vertaistoimijoiden jaksaminen ja työn tuki. Teoksessa T. Laatikainen (toim.)
Vertaistoiminta kannattaa. Asumispalvelusäätiö ASPA, 87–93.
Näsling-Ylispangar, A. 2012. Vanhuksen terveyden, hyvinvoinnin ja hyvän elämän edistäminen.
Helsinki: Edita.
Nygård, L. & Kottorp, A. 2014. Enagement in instrumental activities of daily living, social activities, and use of everyday technology in older adults with and without cognitive impairment. British Journal of Occupational Therapy 11, 565–572.
Nylund, M. 2005. Vertaisryhmät tiedon ja kokemuksen jäsentäjinä.Teoksessa M. Nylund &
A.Yeung (toim.) Vapaaehtoistoiminta - Anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino, 195–213.
Nylund, M. & Yeung, A. 2005. Vapaaehtoisuuden anti, arvot ja osallisuus murroksessa.Teoksessa M. Nylund & A. Yeung (toim.) Vapaaehtoistoiminta - Anti, arvot ja osallisuus.
Tampere: Vastapaino, 13–38.
Paasivaara, L., Suhonen, M. & Virtanen, P. 2013. Projektijohtaminen hyvinvointipalveluissa.
Tallinna: AS Pakett.
Peterson Bethea, D., Lovett, A., Cooks, K. & Bell, J. 2010. Promoting social participation for
adults throught arthritis self-management: A pilot study. Physical & Occupational Therapy in
Geriatrics 3, 297–306.
Petosa, R. L. & Smith, L. H. 2014. Peer mentoring for health behavior change: A systematic
review. American Journal of Health Education 45, 351–357.
Phelan, E. A., Anderson, L. A., LaCroix , A. Z. & Larson, E. B. 2004. Older adults’ views of “successful Aging” - How do they compaire with reachers’ definions? Journal of American Geriatrics
Society 52, 211–216.
Pikkarainen, A. 2007. Vapaa-aika ja harrastukset. Teoksessa T-M. Lyyra, A. Pikkaranen & P.
Tiikkainen. Vanheneminen ja terveys. Helsinki: Edita, 88–114.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
46
Pikkarainen, A., Era, P. & Grönlund, R. 2011. Gerontologinen kuntoutus. Viitattu 3.3.2016.
http://www.kuntoutusportti.fi/portal/fi/tutkimus/tutkimuskohteita/elamankaari_ja_ikavaiheet/geron
tologinen_kuntoutus/
Pitkälä, K., Blomqvist, L., Routasalo, P., Saarenheimo, M., Karvinen, E., Oikarinen, U. & Mäntyranta, T. 2004. Leading groups of older people: A description and evaluation of the education of
professionals. Educational Gerontology 30, 821–833.
Pynnönen, K., Törmäkangas, T., Heikkinen, R-L., Rantanen, T. & Lyyra, T-M. 2012. Does social
activity decrease risk for institutionalization and mortality in older people? The Journals of Gerontology. Series B: Psychososial and Social Scie 765–774.
Pääkkönen, H. & Hanifi, R. 2011. Ajankäytön muutokset 2000-luvulla. Helsinki: Edita Prima Oy.
Rantakokko, M., Iwarsson, S., Kauppinen, M., Leinonen, R., Heikkinen, E. & Rantanen, T. 2010.
Quality of life and barriers in the urban outdoor environment in old age. Journal of Ameri-can
Geriatrics Sosiety 58, 2154–2159.
Rantakokko, M., Iwarsson, S., Portegijs, E., Viljanen, A. & Rantanen, T. 2014. Associations
between environmental characteristics and life-space mobility in community-dwelling older people. Journal of Aging and Health 16. DOI: 10.1177/089826431 455528.
Robinson-Whelen, S., Hughes, R. B., Taylor, H. B., Colvard, M., Mastel-Smith, B. & Nosek, M.
A. 2006. Improving the health and health behaviors of women aging with physical disabilities: A
peer-led health promotion program. Women’s Health Issues 16, 334–345.
Routasalo, P. 2004. Arjen kulttuuri. Teoksessa K. Pitkälä, P. Routasalo & L. Blommqvist (toim.)
Taide- ja virikeryhmät psykososiaalisena kuntoutuksena. Vanhustyön keskusliitto. Saarijärvi:
Gummerus Kirjapaino Oy, 37–42.
Routasalo, P. E., Tilvis, R. S., Kautiainen, H. & Pitkälä, K. H. 2009. Effects of psychosocial
group rehabilitation on social functioning, loneliness and well-being of lonely, older people: randomized controlled trial. Journal of Advanced Nursing 2, 297–305.
Ruuska, K. 2006. Terveydenhuollon projektinhallinta. Helsinki: Talentum-media Oy.
Ruuska, K. 2012. Pidä projekti hallinnassa – Suunnittelu, menetelmät, vuorovaikutus. Helsinki:
Talentum.
Saito, T., Kai, I. & Takizawa, A. 2012. Effects of program to prevent social isolation on loneliness, depression, and subjective well-being of older adults: A randomized trial among older
migrants in Japan. Archives of Gerontology and Geriatrics 55, 539–547.
Sallila, P. 2000. Oppiminen ja ikääntyminen. Saarijärvi: Gummerus.
Salonen, K. 2015. Vapaa-ajan aktiviteettien tuottamat hyvinvointikokemukset kolmasikäläisten
keskuudessa. Turun ammattikorkeakoulun tutkimuksia 43. Tampere: Tampereen yliopistopaino.
Savikko, N., Routasalo, P., Tilvis, R. & Pitkälä, K. 2010. Psychosocial group rehabilitation for
lonely older people: favourable processes and mediating factors of the intervention leading to
alleviated loneliness. International Journal of Older People Nursing 5, 16–24.
Savikko, N., Routasalo, P., Tilvis, R., Stranberg, T. & Pitkälä K. 2005. Predictors and subjective
causes of loneliness in an aged population. Archive of Gerontology and Geriatrics 41, 223–233.
Silfverberg, P. 2005. Ideasta projektiksi. Projektinvetäjän käsikirja. Konsulttitoimisto Planpoint
Oy. Työministeriö.
Silverstein, M. & Parker, M. 2002. Leisure activities and quality of life among the oldest old in
Sweden. Research on Aging 24, 528–547.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
47
Sørensen, L. V., Axelsen, U. & Avlund, K. 2002. Social participation and functional ability from
age 75 to age 80. Scandinavian Journal of Occupational Therapy 9, 71–78.
Sosiaali- ja terveysministeriö. 2011. Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 1. Helsinki.
Sosiaali- ja terveysministeriö. 2013. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 11. Tampere: Suomen Yliopistopaino.
Sosiaali- ja terveysministeriö. 2014. Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta. Sosiaali- ja
terveysministeriön julkaisuja 13. Tampere: Suomen Yliopistopaino Oy.
Stephan, Y., Boiché, J., Canada, B. & Terracciano, A. 2014. Association of personality with
physical, social and mental activities across the lifespan: Findings from US and French samples. British Journal of Psychology 105, 564–580.
Suutama, T. & Ruoppila, I. 2007. Kognitiivinen toimintakyky. Teoksessa T-M. Lyyra, A. Pikkaranen & P. Tiikkainen. Vanheneminen ja terveys. Helsinki: Edita, 116–128.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. 2014. ICF - Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden
kansainvälinen luokitus. Tampere: Suomen yliopistopaino.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. 2016. Osallisuus. Viitattu 28.2.2016.
http://www.thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/osallisuus
Tilvis, R. S., Laitala, V., Routasalo, P. E. & Pitkälä, K. 2011. Suffering from loneliness indicates
significant mortality risk of older people. Journal of Aging Research Article ID 534781,
doi:10.4061/2011/534781, 1–5.
Toikko, T. & Rantanen, T. 2009. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampereen
Yliopistopaino Oy.
Toimia. 2011. Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn mittaaminen palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä. Viitattu 29.2.2016. http://www.thl.fi/toimia/tietokanta/suositus/15/
Toimia. 2013. Suositus osallistumisen yleisluonteisista arviointimenetelmistä aikuisilla. Viitattu
29.2.2016.http://www.thl.fi/toimia/tietokanta/media/files/suositus/2013/12/13/Toimia_suositus_os
allistumisen_yleisluonteisista_arviointimenetelmista_aikuisilla.pdf
Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. 6., uudistettu painos.
Jyväskylä: Gummerus.
Turku, R. 2007. Muutosta tukemassa - valmentava elämäntapaohjaus. Helsinki: Edita Prima Oy.
Tutkimuseettinen neuvottelukunta. 2012. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen
käsitteleminen Suomessa. Viitattu 22.2.2016.
http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf
Uotila, H. 2011. Vanhuus ja yksinäisyys. Tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksista,
niiden merkityksistä ja tulkinnoista. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy.
Vilkka, H. 2005. Tutki ja kehitä. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.
Zignmark, M., Fisher, A., Rocklöv, J. & Nilsson, I. 2014. Occupation-focused interventions for
well older people: An exploratory randomized controlled trial. Scandinavian Journal of Occupational Therapy 21, 447–457.
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
Liite 1
Saatekirje
Hyvä sosionomiopiskelija
Tämä alkukysely liittyy pitämiimme valmennustilaisuuksiin ja kyselyn tarkoituksena on
auttaa kehittämään valmennusta, joka liittyy osana seitsemän Euroopan maan yhteiseen HASIC – hankkeeseen (Healthy Ageing Supported by Internet and Community).
Hankkeen tavoitteena on voimaannuttaa yli 65-vuotiaita omaksumaan terveellisiä elämäntapoja ja yhtenä sen osa-alueena on vertaisryhmätoiminnan kehittäminen.
Valmennuksen tavoitteena on lisätä opiskelijoiden valmiuksia ohjata ikääntyvien vertaisryhmämentorien valmennusta. Kyselyssä kartoitetaan Sinun näkemyksiäsi viidestä
eri osa-alueesta, jotka ovat osa ikääntyvän (65–75 –vuotiaan) terveyden edistämistä.
Tässä osiossa kysely liittyy ikääntyvien sosiaaliseen osallistumiseen.
Koulutuksen kehittämiseksi on tärkeää, että vastaat.
Kiitos vastauksestasi!
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
Liite 2
Ikääntyvien Sosiaalinen
osallistuminen
Case
Leena on eläkkeellä ja muuttanut maalta kaupunkiin. Maalle jääneisiin ystäviin
ja tuttuihin saa kyllä pidettyä yhteyttä puhelimella, mutta ei se oikein ole sama.
Leena ihmettelee puhelimessa ystävälleen Railille, että miten se elämä tuntuu
vain vähän tyhjältä. Jotakin olen katsellut mihin voisi mennä, mutta ei sitä oikein
yksin osaa …
-No miten niin, siellä kaupungin palveluiden ääressä. Hyvinhän sinä siellä pärjäät, koti työtkin saat helposti tehtyä. Mitä siinä nyt muuta tarvittaisiin?
Olisit tyytyväinen kun pääsit eläkkeelle ja saat olla vaan….
Mitä ajatuksia case sinussa herättää?
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
Liite 3
Palautekysely
Kirjoita kolme tärkeintä valmennuksessa oppimaasi asiaa
TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Johanna Jokinen
Fly UP